Browsing Tag

lasten kanssa matkustaminen

Aasia hotellit lapset Matkat Yleinen

Sheraton Jumeirah Beach

maanantai, maaliskuu 26, 2018

Bildresultat för sheraton Jumeirah beach

(kuva: apollo.se)

Eli tässä meidän hotelli tälle reissulle! 😀 Kirjotinkin jo aikaisemmin tästä kun olimme juuri tilannut matkan, mutta ajattelin nyt näin pari päivää ennen lähtö vielä hehkuttaa asiaa ihan sen takia että itsekkin pääsen lomatunnelmiin. 🙂

 

Bildresultat för sheraton Jumeirah beach

(kuva: booking.com)

Tilattiin Club-huone, sillä siihen kuului paitsi aamiainen, myös iltapäivä-buffé ja drinkit. Aamupala ja buffé tarjoillaan Club-loungessa yhdeksännessä kerroksessa, ja jos oikein olen tajunnut, se on rauhallisempi ja pienempi huone Club-kerroksen asukkaille. Pidän ajatuksesta, että altaalta voi kävästä iltapäiväseltään syömässä vähän pikkusuolasta ja juoda lasillisen viiniä ennen illalista, ja tyttö saa vähän ”lisävirtaa” kanssa välipalan muodossa, ilman että tarvitsee lähteä etsimään naposteltavaa.

 

Bildresultat för sheraton Jumeirah beach

(kuva:tripadvisor.com)

Sheratonilla pitäisi olla yksityinen ranta, mutta eräs ystävä joka asuu Dubaissa väittää kiven kovaa että ranta ei ole yksityinen. Saapa nähdä miten asian on kun pääsemme paikan päälle. Minua ei haittaa onko se yksityinen vai ei, sillä hiekkakakut varmasti valmistuu asiasta huolimatta. 🙂 Taidan pakata snorklausvehkeet mukaan varalta, vaikka ei ole mitään käsitystä että onko veden alla mitään nähtävää.

 

Bildresultat för sheraton Jumeirah beach

(kuva:apollo.se)

Allas-alue vaikuttaa mukavalta ja siellä on lapsien puuhahuone sekä sellainen merirosvolaivan näköinen leikkipaikka/kiipeilyteline jutska. Loma on tytön kannalta suunniteltu, ja Sheraton on saanut täydet pisteet lasten kanssa matkustavilta perheiltä. Kyllä nyt huomaa, että matkakuume on meikäläisellä korkealla! 🙂

Aasia lapset Matkat Yleinen

The Peninsula – unelmien hotelli

sunnuntai, lokakuu 15, 2017

Sänky ja huoneen ”etuosa”

Siis tästä hotellista voisi kirjoittaa kirjan, ja varmasti sellainen onkin jo olemassa…mutta kirjotetaan nyt alustavasti huoneesta, varsinkin tytön näkökulmasta. 🙂 Huone oli valtava, ja kuvia minulla on varmasti joka kulmasta, mutta en niitä kaikkia nyt laita heti tähän. Huone oli ihan perushuone, mutta tuntui sviitiltä koonsa vuoksi. Erillinen suuri eteinen korosti vaikutelmaa entisestään, ja erilliset vessat, suihkuhuoneet ja kylpyhuoneet tekivät huoneesta entistä tilavamman. Huoneessa oli kaikki mukavuudet, ja kaikki toimi iPadillä, telkkarit, verhot, ”ei saa häiritä” kyltti, kaikki oli automatisoitua ja ohjattavissa kolmen iPadin kautta pitkin huonetta.

 

Huone toisesta päästä

 

Suuri plussa siitä, että tyttö oli huomioitu. Hänelle oli myös tuotu pinnasänky, mutta hän on jo ”iso tyttö” eikä siinnä suostunut nukkumaan. Emme siis pyytänyt sänkyä, se oli vain tuotu sillä he olettivat että sellaista tarvitaan, ja kauniistihan ne olivat ajatelleet. Tyttö sai myös tervetuliaskarkit sekä oman pienen pussukan jossa oli hänelle oma viltti, ruokalappu, kylpytakki, tossut, pari vaippaa (vaikka hän niitä ei enää käytä ja suuttuikin melkein mokomasta loukkauksesta ) sekä hoitotuotteet erillisessä pussissa jossa rasvat, puhdistusnesteet, shampoot, hoitoaineet ja kylpyvaahto.

Tervetuliaiskarkit.

Tytön pikku pussukka.

Tämä huone oli niin upea, ja vietimme varmasti turhan paljon aikaa täällä, ihan vain onnessamme siitä, että kaikki oli niin upeaa. 🙂 Peninsulan ravintolat ovat tasokkaita, ja palvelu on ihan omaa luokkaa. Kaikki asiat huomioidaan ja hoidetaan ennenkun tarvitsee edes pyytää.

.

Maailman söpöimmät Spa-tossut!

Kävimme myös Peninsulan Spa-osastolla uimassa, ja siellä tyttö sai myös omat tossut ja aamutakin 🙂 Tyttöä kohdeltiin kuin prinsessaa, ja aina hänelle tuotiin omat iällensä sopivat astiat, tuolit, mutta muuten annettiin sama kohtelu kuin aikuisille, erittäin kunnioittavasti ja kohteliiasti, ja häntä nimiteltiin ”lady”. 🙂 Tämä hotelli on niin täydellinen kun vaan hotelli voi olla, todellakin unelmien hotelli. Tulen varmasti vielä palaamaan tähän paikkaan ja kirjoittamaan lisää, kuviahan tosiaan löytyy! 😀

 

Kyllä ”ladyn” kelpaa! 🙂

Aasia lapset Matkat shoppailu

Näin suojaat pikkuista auringolta

keskiviikko, lokakuu 11, 2017

 

Ulkona sataa vettä, syksy on saapunut oikein kunnolla, ja itse olen kynttilähämy fiiliksissä koska rakastan tätä vuodenaikaa. Mikään ei ole sen parempaa kun käpertyä sohvalle viltin alle katsomaan leffaa tai lukemaan lehteä kynttilänvalossa ja saa kaupoissa heräteostella syyssävyisiä villapaitoja. 🙂

Mutta vielä muutama päivä sitten olimme 35 asteen lämmössä Kambodiassa ja Hong Kongissa, ja aurinko oli todella kuuma vaikka meneillä olikin sadekausi. Sadetta emme pahemmin siellä huomanneet, sillä sateet sattuivat useimmiten yöllä kohdalle. Päivisin oli täysi auringonpaiste, ja näin ollen aurinkosuojatuotteet olivat tarpeen. Muistattehan että sain nhs.fi sivuston kautta kokeiluun tuotteita? Myös matkamuksun kautta saatu UV-puku oli pakattu mukaan!

 

Aurinkorasvat nhs.fi:ltä olivat merkkiä Lavera, ja tätä merkkiä olikin myynnissä pitkin Aasiaa aika paljon. Itse aurinkorasva oli todella peittävää ja tahmeaa, ja tytölle tämä olikin täydellinen tuote. Viilentävä Aloe Vera voide oli eteenkin miehen käytössä, ja oli nopeasti imeytyvää. Pienet miinukset tuote saa voimakkaasta tuoksusta.

 

UV- puku matkamuksulta oli tytön suosikki, ja ”kalapuku” piti saada aina altaalle päälle, uimapuku ei vaan kelvannut, ja hyvä näin, ettei tarvinnut pelätä että tytön iho palaa auringossa. Swimpy-merkin puku kuivuu helposti ja on kevyt päällä. Puku ei tartu ikävästi kiinni edes märkänä ja peittää todella hyvin, joten rasvaa piti vain lisätä jalkoihin ja käsiin. Hatun ansiosta en laittanut kasvoille rasvaa ollenkaan, eikä tarvetta ollut.

 

 

Itselläni on hieman tummempi iho kuin miehellä ja tytöllä joilla on perinteinen ”irlantilainen ” iho, eli aika vaalea iho joka palaa helposti. Näin ollen uskalsin kokeilla porkkanaöljyä ja Nurme-merkin Tanning oil, ja nämä tuotteet olivat huippua kaikin puolin! Öljy imeytyy hyvin ja nopeasti, ja jättää silkinpehmeän ihon. Tuotteet kosteuttavat hienosti, eivätkä tunnu tahmeilta tai muutenkaan mitenkään epämiellyttävältä. Öljyt ovat tuoksuttomat, joten sekin oli  plussaa. Huulirasva oli pehmeää, ja antoi hyvän suojan sekä kosteutti huulet hyvin.

 

Lasten kanssa matkustaville suosittelen näitä tuotteitta, sillä paitsi että ne ovat luonnollisia, ne ovat myös yhdet parhaimmista aurinkotuotteista joita olen kokeillut! UV-puku jää käyttöön niin kauan kuin vain se päälle mahtuu, ja luulet että vielä ensi kesänä menee rannalle sillä se oli sen verran reilu. Swimpy merkillä on myös rantakenkiä, sellaisia kumipohjaisia kevyita kenkiä joilla voi mennä uimaan kivikkoisella rannalla tai kallioisella uimapaikalla jossa voi olla liukasta, joten sellaiset meinaan tilata ensi kesäksi.