Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Espanja

Matkaopas: Espanja

  • Anna Venejärvi
Anna Venejärvi Päivitetty: 03.08.2023
Suomalaisten suosikkikohde Espanja tarjoaa rentoja rantalomakohteita, kiehtovia suurkaupunkeja ja vaihtelevaa luontoa – sekä tietenkin Euroopan parhaan ilmaston.

Espanja – lukemattomien mahdollisuuksien matkailumaa 

Lounais-Euroopassa sijaitseva lähes 48 miljoonan asukkaan Espanja hurmaa niin ranta-, kaupunki- kuin luontokohteidenkin ystävät. Monipuoliseen maahan kuuluvat Manner-Espanjan lisäksi Atlantin valtamerellä sijaitsevat Kanariansaaret sekä Baleaarien saariryhmä Välimerellä.

Espanja on yksi suomalaisten suosikkikohteista ja kansainvälisenmatkailun johtomaista – eikä suotta. Maalla on kaikkiaan noin 8 000 kilometriä rantaviivaa sekä Atlantin että Välimeren äärellä, ja kaupunkikohteiden ystäviä kutsuvat historialliset kaupungit Madridista Barcelonaan, Málagaan, Toledoon ja Sevillaan. Jokaisella alueella on kiehtovat erityispiirteensä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockVuoristomaisema, jonka päällä näkyy taivas ja pilviä.
Espanjan maisemat vaihtelevat melkoisesti, ja esimerkiksi Kanariansaariin kuuluvalla Teneriffalla pääsee nautiskelemaan rantojen lisäksi vuoristosta.

Vuoristoalueet, kuten Sierra Nevada ja Picos de Europa, tarjoavat mahdollisuudet patikointiin ja lasketteluun, ja golfareita kutsuvat ympäri vuoden kukoistavat viheriöt. 

Lapsiperheille Espanja tarjoaa Aurinkorannikon kaltaisia helppoja lomakohteita, joilla riittää viihdykettä turvallisista rannoista huvi- ja vesipuistoihin. 

Espanjan ilmasto

Espanjan ilmasto on yhdessä naapurimaan Portugalin kanssa Euroopan paras. Maahan voi matkustaa nauttimaan lämmöstä vuoden ympäri, ja Espanjaan onkin tarjolla reittilentoja ja pakettimatkoja kaikkina vuodenaikoina. 

Kanariansaarilla nautitaan lempeistä helteistä myös talvikuukausina vuotuisen keskilämpötilan pysytellessä noin 22–24 asteessa. Myös Etelä-Espanjan Aurinkorannikolla on jopa 300 aurinkoista päivää vuodessa. 

Vaikka osassa Espanjaa riittää lämpöä vuoden ympäri, maassa on yksi Euroopan vaihtelevimmista ilmastoista. Manner-Espanjan vuoristoalueilla talvet ovat viileitä, ja esimerkiksi Aurinkorannikolla talvisin lomailevat ovat alle kahden tunnin ajomatkan päässä Sierra Nevadan lumisista huipuista laskettelukeskuksineen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuoristoalueella sijaitsevassa pääkaupunki Madridissa kesät ovat paahtavan kuumia lämpötilojen noustessa jopa 40 asteeseen ja talvet puolestaan viileitä ja melko sateisia. Atlantin äärellä Pohjois-Espanjassa, esimerkiksi Baskimaassa ja Galiciassa, sateita esiintyy vuoden ympäri, myös kesäisin. 

ShutterstockSan Sebastian, Espanja
Pitkä hiekkaranta on yksi Baskimaassa sijaitsevan San Sebastianin matkailuvalteista.

Monet matkailijat kuitenkin nauttivat vehreän Baskimaan kesän 23–27 asteen keskilämpötiloista, raikkaista tuulet ja kevyistä sadekuuroista. 

Matkailijamassoja välttelevien kannattaa matkustaa Espanjaan vilkkaimpien kesälomakuukausien, eli heinä- ja elokuun, ulkopuolella. Loppukevät ja alkusyksy ovat erinomaista aikaa matkailla Espanjassa. Esimerkiksi touko-kesäkuussa ja syyskuussa saa nauttia hyvistä säistä, rauhallisista rannoista ja nähtävyyksistä sekä kesäkuukausia edullisemmista majoitushinnoista. 

Espanjan hintataso

Vaikka elinkustannukset ovat Espanjassakin nousseet, maa on hintatasoltaan Suomea edullisempi. Esimerkiksi ruokakaupoissa hinnat ovat noin kolmanneksen Suomea halvemmat, ja ravintoloissa voi nauttia kohtuuhintaan espanjalaisesta ruuasta ja viineistä. 

Hinnat vaihtelevat kuitenkin alueittain. Espanjan suosituimmilla matkailualueilla ja suurkaupungeissa sekä majoituksesta että ravintoloista on varauduttava maksamaan enemmän kuin turistialueiden ulkopuolella. Majoitusten ja muiden palveluiden, kuten vuokra-autojen, hinnat nousevat selvästi suosituimpina lomakuukausina, etenkin heinä–elokuussa.

ShutterstockSevilla, Espanja
Suosituimman matkailusesongin aikaan edulliset hinnat löytyvät suosituimpien kohteiden ulkopuolelta.

Espanja tarjoaa pienellä budjetilla reissaaville paljon ilmaista tekemistä. Rantaelämä, vaellusreitit ja lukuisat ilmaiset tai edulliset kulttuurikohteet tarjoavat mahdollisuuden säästää kuluissa. Julkinen liikenne on pääsääntöisesti edullista käyttää – nopeita ja kalliita AVE-luotijunia lukuun ottamatta. Tarjolla on kuitenkin myös hieman hitaampia low cost -junia.

Korttimaksu onnistuu Espanjassa lähes joka paikassa, tosin esimerkiksi American Express -kortteja ei hyväksytä kaikkialla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mukana kannattaa pitää käteistä ainakin tipin jättämistä varten: esimerkiksi ravintolaillallisesta on tapana jättää noin 5–10 prosentin tippi. Jos palvelu ei ole mieleistä, tippi ei ole tarpeen.

Edullisia tuliaisostoksia on Espanjassa helppo tehdä tavallisista ruokakaupoista. Tarjolla on laaja valikoima laadukkaita espanjalaisia viinejä, oliiviöljyjä, oliiveja, juustoja, ilmakuivattua kinkkua ja makeisia, kuten turrónia. Ruuan lisäksi hyviä Espanjan tuliaisia ovat esimerkiksi:

  • eri alueille tyypillinen keramiikka
  • viuhkat ja muut paikalliset asusteet, kuten käsin koristellut manila-huivit
  • korut, esimerkiksi mallorcalaiset helmet
  • jalkineet, kuten espanjalaiset nahkakengät ja juuttipohjaiset espadrille-kengät.

Espanjan tapakulttuuri ja turvallisuus

Espanjan eri alueiden tavat poikkeavat jonkin verran toisistaan, mutta kaikkialla paikalliset ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. 

Uusia ja vanhoja ystäviä tervehditään poskisuudelmin, sillä kättely kuuluu vain muodollisiin tilanteisiin. Englannin kielen taito on suurimpien kaupunkien ulkopuolella vaihtelevaa, joten paikallisiin saa parhaiten yhteyden harjoittelemalla muutaman sanan espanjaa.

Ruokailuajat ovat espanjalaisille pyhiä. Vaikka turistialueilla on koko päivän palvelevia ravintoloita, paikalliset eivät juuri jousta ruoka-ajoistaan.

Lounasta syödään aina noin kello 13.30–15.30 ja illallista noin kello 21 alkaen. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Espanjalaiset syövät aamupalan usein matkalla töihin, joten edullisia aamupalapaikkoja on kaupungista riippumatta lähes joka kulmalla. Iltapäivisin espanjalaisille maistuu välipala (merienda), kuten churrot.

Arkipäivisin espanjalaisravintoloissa kannattaa hyödyntää edullinen päivän menu, johon kuuluu yleensä alku- ja pääruuan lisäksi juoma ja jälkiruoka tai kahvi. Arkilounailla on tavallista nauttia lasillinen viiniä tai olutta, ja usein viini sisältyykin menun hintaan. Alkoholi on viinimaassa osa arkea, mutta sitä käytetään hillitysti

Espanja on turvallinen matkailumaa. Matkailijoiden suosimilla alueilla varkaudet ovat kuitenkin tavallisia, joten tavaroita on hyvä pitää silmällä ja loma-asunnon ovet lukossa. Autoon ei kannata jättää näkyville laukkuja, takkeja tai arvotavaraa.

ShutterstockEspanja
Espanja on pääosin turvallinen kohde kaikille matkailijoille, eikä esimerkiksi julkisia hellyydenosoituksia tarvitse vältellä.

Esteettömyys on edistynyt Espanjassa suurin harppauksin, ja varsinkin rannikkoalueiden matkailukaupungeissa esteetön liikkuminen otetaan hyvin huomioon. 

Maassa on kuitenkin myös historiallisia kaupunkeja ja kyliä, joiden kapeat kujat, mukulakivikadut, mäkiset maastot ja portaat tekevät liikkumisesta haastavaa. Pyörätuolin tai rollaattorin kanssa liikkuvan kannattaa selvitellä kohteensa esteettömyyttä ennen matkaa. 

Myös seksuaalivähemmistöt otetaan monissa espanjalaiskaupungeissa hyvin huomioon. 

Madridissa ja Barcelonassa juhlitaan kesäisin pride-juhlaa sateenkaariliput liehuen, ja esimerkiksi Aurinkorannikon Torremolinos on yksi gay-matkailun klassikkokohteista Euroopassa. Pienemmissä kylissä asenteet saattavat kuitenkin olla varautuneempia.

Lennot ja pakettimatkat Espanjaan

Parhaat lentoyhteydet espanjalaiskaupunkeihin on Helsinki-Vantaan lentoasemalta. 

Málagaan ja Barcelonaan lentävät Helsingistä suorin lennoin Finnair ja Norwegian, Madridiin Finnair ja Alicanteen Finnair, Norwegian ja Ryanair. Lisäksi Ryanair tarjoaa suoria lentoja Katalonian Gironaan.

Kanarialle ja Baleaareille pääsee kätevästi sekä reittilennoilla että lomalennoilla. Reittilentoja Helsingistä Kanarian Teneriffalle ja Gran Canarialle liikennöivät Norwegian ja Finnair. Baleaarien Palma de Mallorca​lle pääsee Norwegianin ja Finnairin suorilla reittilennoilla. Finnair liikennöi Mallorcalle suorin lennoin toukokuusta ja lokakuuhun.

Tampereelta tarjolla on Air Balticin suoria lentoja Málagaan ja Teneriffalle. Iberia puolestaan aloittaa vuoden 2023 talvikaudella suorat lennot Rovaniemen ja Madridin välillä.

ShutterstockMenorca, Espanja
Baleaareihin kuuluvalle Menorcan saarelle ei ole suoria lentoja Suomesta, mutta perille pääsee näppärästi esimerkiksi lautalla Mallorcalta.

Espanjan lentojen hinnat vaihtelevat matkustusajankohdasta ja reitistä riippuen, mutta edullisimmillaan meno-paluulennot voi saada esimerkiksi Barcelonaan tai Madridiin yleensä noin 200 eurolla – ajoissa varaava ja tarjouksia seuraava jopa edullisemmin. Keskimääräinen lentohinta on reilun 300 euron paikkeilla. 

Suosituinta ja samalla kalleinta matkustusaikaa Espanjaan ovat keskikesä ja joulunaika. Jos lennot varaa hyvissä ajoin, voi kesälomalennotkin napata kohtuuhintaan. Helmi–maaliskuussa ja loka–marraskuussa Espanjan lennot ovat yleensä edullisimmillaan.

Espanjan pakettimatkoja on tarjolla laaja valikoima eri matkatoimistoilta, kuten Aurinkomatkoilta, Tuilta, Tjäreborgilta ja Apollomatkoilta.

Pakettimatkoja järjestetään suosittuihin rantalomakohteisiin, kuten Kanariansaarille, Baleaareille, Aurinkorannikolle, itärannikon Costa Blancalle sekä Katalonian Costa Doradalle. Lisäksi pakettimatkoja tehdään Barcelonan, Madridin ja Málagan kaltaisiin kaupunkikohteisiin.

Lentoaika Espanjaan vaihtelee kohteen mukaan. Barcelonaan pääsee Helsingistä neljässä tunnissa, kun taas Kanarian kohteisiin lentävän on varauduttava vähintään kuuden tunnin lentoihin.

Majoitus Espanjassa

Espanja tarjoaa majoitusvaihtoja laidasta laitaan aina, aina hulppeista all inclusive -hotelleista budjettiluokan hostelleihin. Airbnb-asuntoja on eri puolilla Espanjaa jokaiseen makuun. 

Omaa tilaa kaipaaville tai porukassa reissaaville on tarjolla myös vuokrahuviloita yksityisine uima-allasalueineen. Vilkkaimpien matkailusesonkien ulkopuolella espanjalaisen villan voi saada vuokralle edullisesti.

Rikka KrennEspanja
Espanjassa voi majoittua perinteisten hotellien lisäksi myös valtion omistamissa Parador-hotelleissa, jotka sijaitsevat aina erityisessä rakennuksessa tai paikassa.

Majoitusten hinnat vaihtelevat Espanjassa vuodenajasta ja kohdekaupungista riippuen. Suurkaupungeissa ja suosituimmissa lomakohteissa majoituksesta kannattaa varautua maksamaan enemmän kuin turistialueiden ulkopuolella. 

Useita kuukausia ennen matkaa varaamalla voi kuitenkin saada kohtuuhintaisen majoituksen myös suosituimmille loma-ajoille, kuten kesäkuukausille.

Keskimäärin budjettiluokan hotelli- ja hostellihuoneiden hinnat lähtevät Espanjassa noin 70 eurosta. 

Laadukkaan hotellihuoneen voi saada alkaen noin 100 euron hintaan. Automatkailijat ja muut Espanjaa laajemmin tutkivat saavat kuitenkin huomata, että pienistä kylistä ja kaupungeista on mahdollista löytää laadukkaita maalaishotelleja ja bed & breakfast -majataloja todella edulliseen hintaan ja erinomaisella hinta-laatusuhteella, alkaen noin 50 euroa yöltä. 

Liikkuminen Espanjassa

Automatkailu on hyvä tapa tutustua Espanjan eri kolkkiin, ja hyväkuntoisilla maanteillä ajaminen on helppoa. Autonvuokraus onkin suositeltavaa Espanjassa lähes kaikkialla Madridin ja Barcelonan kaltaisia suurkaupunkeja lukuun ottamatta. 

Kaupungeissa on loistavat joukkoliikennejärjestelmät ja edulliset taksit, joten autolle ei ole kaupunkilomalla tarvetta.

ShutterstockEspanja
Julkisen liikenteen välineet toimivat erinomaisesti suurissa kaupungeissa ja niiden välillä liikkuessa, mutta luontokohteisiin päästäkseen voi joutua turvautumaan vuokra-autoon.

Autonvuokraus onnistuu kätevästi kaikilta Espanjan lentokentiltä ja useimmilta isoilta juna-asemilta. Vertailu kannattaa, sillä autojen vuokrahinnoissa ja -ehdoissa on eroja. Suuri osa Espanjan autovuokraamoista vuokraa autoja vain yli 21-vuotiaille, mutta jotkin vuokraamot palvelevat kaikkia ajokortin ajaneita iästä riippumatta. Nuoret kuskit joutuvat yleensä ottamaan autolleen normaalia kattavamman vakuutuksen.

Espanjassa on erinomainen maanlaajuinen joukkoliikennejärjestelmä, ja maan sisällä on helppo liikkua lentämällä, linja-autoilla ja junilla. AVE-luotijuna on usein kätevin ja nopein tapa liikkua kaupungista toiseen, linja-auto puolestaan edullisin. 

Espanjan Unesco-kohteet 

Espanja tunnetaan rentona rantalomakohteena, mutta maa tarjoaa valtavasti nähtävää myös luonnon, historian ja kulttuurin saralla. Espanjassa onkin maailman kolmanneksi eniten Unesco-kohteita – kaikkiaan 44 kohdetta, jotka vaihtelevat historiallisista kaupunkikeskustoista kansallispuistoalueisiin, arkeologisiin kaivauksiin ja kulttuurikohteisiin.  

Espanjan kiinnostavimmat Unesco-kohteet

  1. Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti
  2. Granadan Alhambra, Generalife ja Albayzin
  3. Cordoban historiallinen keskus
  4. Toledon historiallinen kaupunki
  5. Antoni Gaudín arkkitehtuuri
  6. San Lorenzo de El Escorial
  7. Doñanan kansallispuisto
  8. Segovian vanhakaupunki
  9. Altamiran koristellut luolat
  10. Ibizan saaren biodiversiteetti ja kulttuuri
  11. Herculeksen torni
  12. Tarragonan arkeologiset kaivaukset

Katso kaikki: Espanjan parhaat Unesco-kohteet – joko tunnet nämä 12 paikkaa?

Espanjan ravintolat

Espanjassa on maailman eniten ravintoloita asukasta kohden. Paikalliset syövät paljon ulkona, ja esimerkiksi olut ja tapas -hetki aurinkoisella terassilla on espanjalaista arjen luksusta. 

Etenkin paikallisten suosimien ravintoloiden hinnat ovatkin pääsääntöisesti edulliset. Suurissa kaupungeissa hintaerot ravintoloiden välillä ovat kuitenkin suuria, ja matkailijoiden suosimilla alueilla ravintoloiden hinnoissa saattaa huomata turistilisän.

Inka KhanjiTapas, Espanja
Espanjan-matkalta ei kannata livistää kotiin maistamatta tapaksia. Tilaa juuri niin monta pientä annosta kuin haluat!

Espanjan gastronominen tarjonta on monipuolista. Esimerkiksi perunamunakkaalla herkutellaan kaikkialla Espanjassa, mutta eri alueilla on myös omat perinneherkkunsa. Rannikkoalueilla nautitaan kalasta ja merenelävistä, kun taas sisämaassa perinneruuat ovat lihapainotteisempia. Esimerkiksi nämä espanjalaisherkut ovat kokeilemisen arvoisia:

  • valencialainen paella
  • mustekala galicialaisittain (pulpo a la gallega)
  • madridilainen mustekalarenkain täytetty patonki (bocadillo de calamares)
  • andalusialaiset kylmäkeitot gazpacho ja salmorejo
  • Kastilia ja Leónin alueen uunipossu (cochinillo)

Erikoisruokavaliot vegaanisesta gluteenittomaan huomioidaan hyvin suuremmissa espanjalaiskaupungeissa, mutta pikkukaupungeissa ja kylissä sopivan ruuan löytäminen voi olla haastavaa. Ruokavalioon liittyvän oleellisimman sanaston opettelu onkin suositeltavaa. Tarjoilijoille näytettäväksi voi kirjoittaa myös espanjankielisen lapun, jossa selitetään lyhyesti ruokavalion rajoitteet.

Espanjan nähtävyydet

Suurena matkailumaana Espanjassa on valtava määrä kiinnostavia nähtävyyksiä kulttuuri- ja luontokohteista urheiluareenoihin ja arkkitehtonisiin nähtävyyksiin.

ShutterstockBarcelona, Espanja
Barcelonassa sijaitseva Sagrada Familia on kaupungin tunnetuimpia paikkoja.

Espanjassa vierailevat matkailijat rakastavat muun muassa näitä paikkoja:

  1. Sagrada família, Barcelona
  2. Palacio Real, Madrid
  3. Park Güell, Barcelona
  4. Museo Prado, Madrid
  5. Alhambra, Granada
  6. Córdoban moskeija
  7. Sevillan katedraali
  8. Valencian tiedepuisto

Espanjan kohteet

Suomesta on erinomainen matkatarjonta Espanjan kohteisiin, mutta niin matkatoimistojen asiakkaat kuin omatoimimatkailijat suuntaavat useimmin johonkin näistä paikoista:

  • Costa del Sol eli Aurinkorannikko: Etelä-Espanjan rannikkoalueella sijaitsevat niin historiallinen Málaga kuin perinteiset rantalomakohteet Fuengirolasta Torremolinosiin ja Nerjaan.
  • Kanariansaaret: Atlantin keskellä sijaitsevan saarialueen helmiä ovat muun muassa Teneriffan, Gran Canarian, Fuerteventuran, La Gomeran ja Lanzaroten saaret. 
  • Baleaarit: Välimeren saariryhmän saarista tunnetuimpia ovat rakastetut kesäkohteet Mallorca, Menorca, Ibiza ja Formentera.
  • Madrid: Yli kolmen miljoonan asukkaan metropoli, jonka sykkeestä voi tehdä päiväretkiä historiallisiin lähikaupunkeihin, kuten Toledoon ja Segoviaan.
  • Barcelona: Katalonian rannikolla sijaitseva tunnelmallinen suurkaupunki, joka tunnetaan muun muassa Antoni Gaudín arkkitehtuurista.
  • Costa Brava: Rannikkoalue aivan Barcelonan kyljessä kutsuu muun muassa Lloret del Marin ja Blanesin idyllisille rannoille.
  • Costa Blanca: Alicanten maakunnan rannikolla sijaitsevalla suomalaisten suosimalla alueella on useita vierailun arvoisia kohteita Torreviejasta Deniaan ja Alteaan.
  • Costa de la Luz: Huelvan ja Cádizin maakuntien rannikko tarjoaa neitseellisiä hiekkarantoja sekä täydelliset aallot vesiurheilulajien harrastajille.
  • Baskimaa: Vehreän Baskimaan kiehtovimpia kaupunkeja ovat kulturelli Bilbao ja ranskalaishenkinen rantakaupunki San Sebastián.
  • Galicia: Atlantin tuulten ja tyrskyjen äärellä Luoteis-Espanjassa sijaitseva alue tarjoaa kesällä leppoisan ilmaston ja rauhalliset paratiisirannat. 

Lue lisää: Espanjaan voi matkustaa ympäri vuoden – parhaat kohdevinkit jokaiselle kuukaudelle

Anna on freelancer-toimittaja, joka on asunut Espanjassa vuodesta 2008 lähtien. Työssään hän onkin erikoistunut Espanjaa koskeviin matkailuaiheisiin, uutisiin ja ilmiöihin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja