Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Egypti

Aleksandriassa yhdistyvät pitkä historia ja kauniit rannat

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 21.02.2016
Välimeren rannalla sijaitseva Aleksandria on Egyptin toiseksi suurin kaupunki sekä historiallisesti merkittävä kohde.

Historiaa ja rantoja

Aleksandria sijaitsee Pohjois-Egyptissä Välimeren rannalla. Kaupungissa on noin viisi miljoonaa asukasta, ja se on Egyptin toiseksi suurin kaupunki. Aleksandrialla on pitkä ja värikäs historia ja sen merkitys kasvaa kaiken aikaa, sillä siellä sijaitsee Egyptin tärkein satama.

Kaupungin perusti Aleksanteri Suuri vuonna 331 eaa. Kaupunki on myös nimetty hänen mukaansa. Jo antiikin aikana Aleksandria oli merkittävä kaupunki. Aleksandrian kirjasto oli antiikin ajan suurin, josta kaikki tuon ajan filosofit ja tiedemiehet etsivät tietoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaupungin ovat historian saatossa valloittaneet myös roomalaiset sekä persialaiset. Myös Napoleon piti kaupunkia hallinnassaan vuosina 1798-1801. Napoleonin jälkeen kaupunkia ovat pommittaneet niin britit kuin israelilaisetkin. Jokaiselta aikakauden valloittajien jäljet ovat edelleen nähtävissä kaupungissa.

Tänä päivänä Aleksandria on paitsi merkittävä rahtiliikenteen solmukohta, myös suosittu lomakohde. Aleksandria vetää puoleensa niin historiasta kiinnostuneita kuin rantalomalaisia. Sen hiekkarannoilla viihtyvät perinteisesti niin paikalliset kuin ulkomaisetkin turistit, mutta viime aikoina Egyptin turvallisuustilanne on vähentänyt kiinnostusta tätäkin kohdetta kohtaan.

Egypti-Aleksandria-Silta-Flickr-Adam-Heissen

Välimeren ilmasto

Aleksandriassa vallitsee Välimeren ilmasto, jolle tyypillistä on kuivat ja kuumat kesät ja sateiset leudot talvet. Tammi- ja helmikuu ovat viileimmät kuukaudet. Lämpötila on tällöin vain 12-18 asteen tietämissä. Heinä- ja elokuu puolestaan ovat kuumimmat kuukaudet, jolloin keskilämpötila pysyy noin 30 asteessa. Paras aika vierailla on keväällä ja syksyllä, jolloin lämpötila pysyttelee 22 asteen tuntumassa.

Hyvä tietää Aleksandriasta

Suomalainen tarvitsee Egyptiin matkustaessaan viisumin. Viisumin voi hakea Egyptin Helsingin suurlähetystöstä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aleksandriassa, kuten myös muuallakin Egyptissä, on syytä pukeutua konservatiivisesti. Naisten tulisi peittää polvet ja olkapäät ja miestenkin on hyvä suosia pitkiä housuja sortsien sijaan. Naisten on hyvä välttää yksin liikkumista etenkin pimeällä.

Aleksandriassa on vuoden 2011 kansannousun jälkeen ollut pommi-iskuja. Turvallisuustilannetta on hyvä seurata paikallisesta mediasta sekä Ulkoministeriön ajantasaisesta matkustustiedotteesta.

Kaupungilla liikkuessa suositellaan noudattamaan valppautta. Pienemmistä rikoksista taskuvarkauksia esiintyy, mutta turisteihin kohdistuu harvoin väkivaltaa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN ALEKSANDRIASSA

Egypti-Aleksandria-Julkinen-Liikenne-Flickr-Dan-Diffendale

Lentäen perille

Aleksandriassa on kaksi lentokenttää, joista El Nouzhan kenttä palvelee pääsääntöisesti kotimaan lentoliikennettä sekä Lähi-idän matkustajaliikennettä. Noin tunnin ajomatkan päässä keskustasta sijaitsevalta Borg El Arabin kentältä lähtevät kansainväliset lennot.

Suomesta ei ole Aleksandriaan suoria lentoja. Konetta täytyy vaihtaa vähintään kerran. Tyypillisimmin konetta vaihdetaan Turkin Istanbulissa. Edestakaiset lennot Helsingistä Aleksandriaan maksavat noin 300-600 euroa. Matkustusaika on lyhimmillään noin seitsemän tuntia.

Aleksandria sijaitsee noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Egyptin pääkaupungista Kairosta. Monet lentävätkin Kairoon ja jatkavat sieltä matkaansa Aleksandriaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monipuolinen majoitustarjonta

Aleksandriassa on majoitusta moneen makuun. Kaupungista löytyy niin vaatimattomampaa majoitusta kuin viiden tähden hotellejakin. Osa kalliimmista hotelleista on täyden palvelun lomakeskuksia, jotka saattavat sijaita yli 20 kilometrin päässä keskustasta. Majoitusta varatessa onkin hyvä miettiä, mitä lomaltaan haluaa.

Liikkuminen Aleksandriassa

Aleksandriassa kätevin tapa liikkua ympäriinsä on taksi. Kaupungissa on runsaasti musta-keltaisia takseja, joista osa tosin on huonossa kunnossa. Auton voi napata kadulta. Hinta on neuvoteltava etukäteen, sillä taksit eivät käytä mittareita. Kaupungissa on myös puhelimitse tilattavia takseja, jotka ovat kalliimpia kuin musta-keltaiset taksit. Ne ovat myös parempikuntoisia.

Kaupungissa on myös raitiovaunuverkosto. Verkosto on vanha ja hidas, mutta edullinen.

ALEKSANDRIAN NÄHTÄVYYDET

Egypti-Aleksandria-Pompeiuksen-Pilari-Flickr-Benjamin

Aleksandrian kirjasto

Aleksandriassa sijaitsi antiikin ajan mahtavin kirjasto. Sieltä tietoa etsivät kaikki aikansa merkittävimmät tiedemiehet ja filosofit. Alkuperäisen kirjaston tuhoutumisesta on monta teoriaa. Osa sijoittaa sen 47-48 eaa ja osa puolestaan vuoteen 640. Kirjastoa ja sen tuhoutumista pidetään tiedon symbolina.

Vuonna 2002 Aleksandriaan rakennettiin uusi kirjasto lähes samalle paikalle kuin missä alkuperäinen sijaitsi. Kirjasto kunnioittaa edeltäjänsä tavoin tietoa ja tutkimusta. Nykyinen kirjasto onkin paljon enemmän kuin miljoonien kirjojen lainasto. Siellä on myös näyttelyitä, tutkimuslaitoksia, museo ja planetaario. Kirjastossa vierailee vuosittain jopa 1,5 miljoonaa kävijää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aleksandrian Kansallismuseo

Kolme kerroksissa Aleksandrian museossa on erinomainen katsaus Egyptin ja Aleksandrian kaupungin historian aikakausiin aina tähän päivään saakka. Kokoelmissa on esineitä kaikkialta Egyptistä. Museoon ja eri aikakausiin tutustuminen on helppoa, sillä kokoelmien vieressä on kattavat informaatiotaulut.

Pompeiuksen pilari ja Kom El Shoquafan katakombit

Pompeiuksen pilari on lähes 30-metrinen pylväs, jota sfinksit vartioivat. Pylväs on tehty graniitista. Se rakennettiin Rooman keisari Diokletianuksen muistolla, ja on ainut mitä Serapiksen temppelistä on jäljellä.

Kävelymatkan päässä Pompeiuksen pilarista sijaitsevat Kom El Shoqafan katakombit. Muinaiset roomalaiset hautakammiot löydettiin sattumalta vuonna 1900, kun aasi yhtäkkiä katosi maan sisälle. Hautakammiot muodostavat monitasoisen labyrintin, joka ulottuu aina 35 metrin syvyyteen. Hautakammiot on koristeltu pilarein, patsain ja uskonnollisin symbolein, joissa yhdistyy faaraoiden aika ja kreikkalainen tyyli.

Monipuoliset ostosmahdollisuudet

Aleksandriassa on muutamia suuria ostoskeskuksia, joissa myydään kaikkea ruokatarvikkeista länsimaisiin merkkeihin. Uusin ostoskeskuksista on San Stefano Mall, jossa on ostospaikkojen lisäksi elokuvateatteri.

Perinteisempiä ostosmahdollisuuksia kaipaavan kannattaa suunnata jollekin lukuisista basaarialueista. Esimerkiksi Sharia Faransan alueelta voi ostaa vaatteita, kankaita, ompelutarvikkeita ja koruja. Alueen läheisyydestä löytyy myös hyvä valikoima perinteisiä ruokapaikkoja.

Rentoudu rannoilla

Aleksandriassa on lukuisia rantoja, niin julkisia kuin hotellien yksityisomistuksessa olevia. Välimeren aalloista voi nauttia esimerkiksi Mamouran julkisella rannalla. Ranta on yksi Aleksandrian miellyttävimmistä, sillä se sijaitsee kauempana vilkkaasta rantatiestä.

Usealle julkiselle rannalle on pieni pääsymaksu. Lisäksi rannoilla on vuokrattavana aurinkotuoleja ja -varjoja. Rannoilla on syytä muistaa, että egyptiläiset ovat konservatiivisia. Bikineiden käyttö on monella rannalla sallittua, mutta yläosattomissa ei kannata aurinkoa ottaa.

ALEKSANDRIAN PARHAAT

Egypti-Aleksandria-Kirjasto-Flickr-Pilar-Torres

Koe nämä Aleksandriassa

  • Vieraile Aleksandrian kirjastossa
  • Aisti historian havinaa museoissa ja raunioilla
  • Shoppaile basaareissa
  • Nauti Välimeren rannoista

Aleksandrian miinukset

  • Ei suoria lentoja
  • Taskuvarkauksia esiintyy
  • Turvallisuustilannetta seurattava tarkkaan

Lue lisää: Egyptin matkailun viralliset sivut (englanniksi)

Teksti: Anu Vaheristo
Kuvat: Flickr / kmf164, Benjamin, Pilar Torres, Dan Diffendale, Adam Heissen