Yleinen

Laina matkaa varten?

perjantai, syyskuu 14, 2018

 

Lainanvertailusivuston Lainandon mukaan 14% suomalaisista aikoivat menneenä kesänä ottaa lainaa rahoittaakseen lomasuunnitelmansa. Tämä on mielenkiintoista siksi, että kirjoitin hiljattain artikkelin nettilainoista, ja tämä herätti lukijoissani, jos vaikka minkälaisia tunteita!

 

 

Nettilainat ovat yleistymässä, oli niistä sitten mielipide mikä tahansa. Keskustelua käytiin niin some kanavien kautta, kun blogin kommenttikentässä, ja harvalla tuntui olevan nettilainoista tai ns. pikavipeistä mitään positiivista kuvaa, kun taas muutama oli samaa mieltä minun kanssa, että nettilainan ottaminen voi olla kätevä ratkaisu, jos tarvitsee rahaa nopeaa, kunhan tietää mihin ryhtyy. Eräs kommentti oli, että kyllähän niitä lainoja myönnetään aikuisille ihmisille jotka varmasi osaavat lukea ehdot ennen lainan ottoa. Toinen pointti oli, että ei myöskään lainan antaja myönnä lainaa, mikäli kyseisellä lainan ottajalla on useita maksuhäiriöitä, sillä kyllähän hekin rahansa tahtoo takaisin.

 

 

Keskustelun aikana kuitenkin huomasin, että monilla ei ole hajuakaan, miten pikavipit käytännössä toimii. Oletetaan paljon, eli mutta hyvin harvalla oli kokemusta vipeistä. Taisi olla tasan yksi, joka sanoi, että oli joskus ottanut pikalainan ja että hän makseli sitä aika kauan pois koska talous ei sallinut sitä ihan heti maksaa. Tottahan on, että korot voivat olla korkeita, ja en usko, että minkäänlaista lainaa kannattaa ottaa, jos tietää, ettei sitä ihan heti pääse maksamaan pois. Korko kasvaa mitä kauemmin laina on auki, ei se sen ihmeempää ole. Kun selailin näitä erilaisia lainavaihtoehtoja, huomasin että monessa pikalainassa on paremmat ehdot, kun esim. minun omassa luottokortissa. Itse maksan aina luottokorttilaskun pois heti kun se tulee, joten en ole koskaan siitä korkoja joutunut maksamaan, mutta eikö sama päde pikalainalle? Eli jos maksat sen heti pois, missä se vaara vaanii?

 

 

Tämä aihe kiehtoo minua äärettömästi, koska en ole moneen asiaan törmännyt mikä niin pistää vihaksi, kun pikavipin mainitseminen. Tulee mieleen muinainen satu Rumpelstiltskin peikosta, joka ilmaantuu, jos sen nimen sanoo ääneen ja tuo pahaa onnea tullessaan. Vähän sama fiilis jäi pikavipeistä, eli että ihmiset olivat niin epäluuloisia asiaa kohtaan, että tuskin uskalsi koko nimeä sanoa. Ennen lainan hakemista pitää tietenkin ottaa asioista selvää, esim. mikä todellinen vuosikorko on, mikä takaisinmaksuaika lainassa on ja ennen kaikkea kannattaa kilpailuttaa eri lainoja ja lainanantajia ennen lopullista päätöstä. Näin voi säästä monta satasta ja säästyä vaikeuksilta.

 

Joka tapauksessa vaikuttaa kuitenkin niin, että suomalaiset ovat valmiita ottamaan lainaa kesällä, kun on loman aika, ja silloin kaikki epäluulot häviävät taivaan tuuliin, eli onko sitten niin, että loma on pätevä syy ottaa lainaa? Suurin osa suomalaisista ei ota lainaa, mutta silti 14% on aika suuri väkiluku, jos sitä oikein alkaa miettimään. Eli onko sitten loppu viimein niin kova ero siinnä, että ottaa lainan lomamatkaa varten, kun se, että ottaa lainaa esimerkiksi kesämökin remonttiin? Remonttilainan ihmiset hyväksyvät, sillä remontti on pätevä syy. Parannat jotain, ja nostat kiinteistön arvoa samalla. Mutta loppu viimein, lainan ottaminenhan on henkilökohtainen asia, joten miksi jättäisi matkan tekemättä, jos on mahdollisuus ottaa lainaa sen toteuttamiseksi? (olettaen että voi lainan maksaa pois). En tiedä. Aihe on edelleen sellainen, että tiedän että kommenttikentässä saan taas kuulla sitä sun tätä, mutta joskus täytyy kirjoittaa asioista, jotka saavat keskustelua aikaan! 😊

You Might Also Like