Aasia lapset Matkat ruoka Yleinen

Dubain vanha kaupunki ja vähän muutakin :)

keskiviikko, huhtikuu 11, 2018

Haa, ei eka kuva oikein täsmää otsikon kanssa kun kuvassa komeilee Burj al Arab, mutta mentiin tosiaan Dubai Marinasta laivalla, ja vaikka itse asiassa ei edes ollut sama päivä kyseessä, jostain syystä päädyin ottamaan nämä kuvat nyt tähän juttuun mukaan. 😀

Dubai Ferry kulkee tosiaan esim. Dubai Marinasta ja oli ihan kiva tapa mennä kaupunkiin päin. Matka kesti n. 45 minuuttia, mutta tarkistakaa tosiaan päätepysäkki, kun me jäätiin keskellä ei mitään pois. 😀 (Kuva alla) Ei siinnä mitään, Dubaissa kun olo on turvallinen, mutta kuumuus otti vähän päähän ja varsinkin tytön puolesta vähän hermostutti kun ei ollut pahemmin aurinkosuojaa mukana ja käveleminen ”ihmiskylään” kesti tarkoitettua kauemmin, mutta tosiaan saatiin Wi-Fi yhteys ja taksi tilattua suhtkoht nopeaa. 🙂

No niin, eli siis vaikka ei ollut vanhan kaupungin reissu edes samana päivänä, niin käytiin siellä miihailemassa viimeisenä päivänämme. Harmittaa ettei aikaisemmin lähdettu, sillä itse tykkäsin todella paljon tästä alueesta, ja koko tämä puoli Dubaita oli positiivinen yllätys. Ihmiset olivat ystävällisiä, ja vaikka täällä kuuleekin ”aaah, suomityttö osta osta mausteita” niin jostain syystä se ei minua haitannut, vaikka normaalisti kartan tällaiset paikat kaukaa. Luulen, että kaikki marmori ja kullan kimallus ja teennäisyys oli vaan liikaa toisessa päässä Dubaita, joten oli virkistävää päästä ”tavallisen” elämän keskelle.

Markkinat olivat valtavat ja täältä voisi ostaa vaikka mitä. Me, tyhminä, ei oltu otettu käteistä mukaan muuta kun muutama hassu seteli, joten ostokset jäivät vähiin. Ehkä hyvä näin, koska tällaisista paikoista tulee aina ostettua kaikenlasita mitä ei loppuviimein tarvitse. Harmitti, että emme ehtineet nähdä enempää täältä päästä kaupunkia, kun aika meni niin nopeaa ja meillä oli pöytävaraus illalliselle, joten piti lähteä lounaan jälkeen taksilla taas hotellille päin.

Päädyttiin syömään lähellä olevaan ravintolaan jonka nimi oli Aden, ja täällä syötiinkiin 17 eurolla älyttömän paljon. 3 salaattia, 3 keittoa, leipää, kalaa, kanaa ja lammaspataa sekä juomat. Eli Kaikki ei ole Dubaissa kallista, kunhan lähtee vähän paikkoja tutkimaan. Dubai on niin paljon muutakin kun feikkiä, feikkiä ja feikkiä, mutta Dubain tutkiminen on ihan kaikista itsestään kiinni. Mekään ei todellakaan ihastuttu Dubaihin ensi silmäyksellä, ja on erittäin epätodennäköistä että sinne lähdetään uudelleen, mutta jos lähden, niin aion pysyä lähempänä vanhaa kaupunkia ja kaukana JBR:stä ja Jumeirah Beachistä.

Bildresultat för aden restaurant dubai

Dubaista joko tykkää tai ei. Kaupunki jakaa turistit kahteen leiriin, mutta mukaan mahtuu meidän kaltaisia turisteja, jotka näkevät hyvät ja huonot puolet. En ole ihan ”anti-Dubai” mutta en myöskään ihastunut paikkaan täysin. Suositteleisin kuitenkin matkustamaan sinne ja päättämään itse ihan paikan päällä.

You Might Also Like