Monthly Archives

heinäkuu 2017

Lapsen kanssa maailmalla

 

Meidän tyttö on matkustanut ihan syntymästä asti, ja tuntuu siltä, että lapsen kanssa matkustaminen on yleisempää kuin ennen. Tarkoitan sillä lähinnä sitä, että uskalletaan pidemmille matkoille jo pienenkin lapsen kanssa, eikä jänistetä samalla tavalla kun ennen. Monet pitivät meitä kuitenkin hulluna kun lennettiin Bangkokin kautta Malesiaan ja sieltä Singaporen kautta kotiin viime vuonna kun tyttö oli 1,5 vuotias, mutta matka meni hyvin. Itse koin sen, että hyvä varautuminen kaikkiin tilanteisiin oli a ja o, ja että koko matkan ajan tytölle oli varattu tekemistä. Tämähän tietenkin on tärkeää myös lyhyellä lennolla, mutta pitkällä lennolla täytyy todellakin ottaa kaikki konstit käyttöön, varsinkin jos ei osu ilta/yölentoon.

 

 

Yksi vinkki joka on ollut käytössä aina kun on paria tuntia pidempi lento tiedossa on nämä gel gemsit. Ne ovat siis ikkunakoristeita jotka ovat valmistettu geelimäisestä, itsestään tarttuvasta materiaalista ja niitä tulee erilaisina kuvioita, palapeleinä tai ”papernukke” versiona, niinkuin se joka meillä oli viimeksi mukana. Tytölle riittää puuhaa näiden geelihahmojen kanssa, ja vanhemmat saavat mutuaman minuutin aikaa vilkaista vaikka lehteä. Toinen huippujuttu on ollut pikku snacksit jotka ovat laitettu laatikkoon jossa monta lokeroa, esim. työkaluliikkeistä saataviin ruuvibokseihin. Lapsella aika menee kun hän valitsee lokeroista nameja, ja on kiva tutkia valikoimaa ja valita omat lempparit. (se on kuulkaas tarkkaa touhua.) 🙂 Nousun ja laskeutumisen aikana tarjoankin aina tytölle jotain syötävää,  jotta hän koko ajan pureskelee jotain ja näin korvat eivät menekkään lukkoon eikä kipuja ole tähän mennessä ollut.

 

Kaiken kaikkiaan matkustaminen on meidän tytön kanssa mennyt aina hyvin, ikinä ei ole ollut ongelmia, kitinää, kiukkuilua tai korvasärkyä (koputan puuta) ja jatkossakin tarkoitus on reissailla pidemmällekkin tytön kanssa. Pakostakin tyttö on tottunut matkustamaan, kun mummut ja vaarit ja muut sukulaiset asuvat eri maissa ja vaikuttaa lähinnä tykkäävän matkustamisen tuomasta jännityksestä ja kokemuksista.

Mitä vinkkejä teillä on onnistuneeseen lentomatkaan pikkuisen kanssa?

 

//Carita

Synttäriruokaa

 

Keskiviikkona äitini täytti 68 v, ja nyt viikonloppuna juhlitaan sitten tätä saavutusta. 🙂 Mietin kauan että mitä ruokaa laitan, sillä ravintolaan hän ei halunnut lähteä kiivaasta jankutuksesta huolimatta. Mieleen tuli sitten oma synttäriruokani joka nautittiin Hotel Sacherissa. Näinpä ajattelin kokkailla oman version tästä suussa sulavasta annoksesta! Lautasella oli välimeren vihannekset ja rosmariini perunakuutiot, sekä häränfilé chateaubriand kanttarellikastikkeella. Klassinen ja hyvä (ERITTÄIN hyvä) annos.

kuva: ica.se

Alkuruoaksi halusin äyriäisiä, ja tiedän että äiti, niinkuin itsekkin, pitää klassikoista, joten jotta tekisin asiasta itselleni mahdollisimman helppoa ettei tarvitse koko päivää kärvistellä keittiössä, päädyin Toast Skageniin. Se on aina yhtä hyvää, helppo tehdä ja en koskaan ole saanut muuta kun kehuja kun sitä tarjoan. Eli varma kortti.

 

Näillä herkuilla toivotan teille hyvää ja rentouttavaa viikonloppua!

 

//Carita

Thaimaassa, paitsi kotona

 

Jos joskus iskee kaukokaipuu, ja matkabudjetti on tiukoilla, ravintola Koh Phangan Tukholmassa vie pahimman matkakuumeen mennessään. Tämä ravintola on koristeltu tuhansilla välkkyvillä valoilla ja ravintolasta löytyy paitsi oikea tuk tuk myös joki, sekä lukemattomia koristeita jotka kaikki yhdessä saa aikaan todella autenttisen Thaimaa fiiliksen. Myös monsuuni-sade voi iskeä ruokailun aikana, jolloin koko sali pimenee, kylmenee ja salissa salamoi sateen tahdittamana.

 

Ruoka on erittäin hyvää ja huolella valmistettua, ja yksinkertainen mutta herkullinen alkusalaatti on luokkaa johon tulee himo.  Menu on kattava ja kaikille löytyy jotain. Oma suosikkini on äyriäislautanen, joka on niin kukkurallaan, että sitä ei yksin syö. Hinnat ovat kohtuullisia ja drinkit maukkaita. 🙂

Kaikki istumapaikat ovat erilaisia ja eri tavalla koristeltu/sisustettu. Tuk tuk, joka on leikattu kahtia jotta keskelle mahtuu pöytä, lienee yksi suosituimmista pöydistä. Jos haluaa, voi tehdä pöytävarauksen, mutta vain 20% pöydistä varataan. Jos ei ole pöytävarausta, tai ei ole sellaista saanut, kannattaa tulla ajoissa, sillä jono kasvaa nopeaa. Olemme kerran odottaneet 2,5 tuntia pöytää, mutta sen on todella sen arvoista!

 

Koh Phangan löytyy Tukholman östermalmilta niin kuin Södermalmilta, mutta omsta mielestä Söderin ravintola on kivempi. Kannattaa kokeilla jos vietätte päivää Tukholmassa ja kaukokaipuu iskee! Molemmat ravintolat avaavat klo 12:00 viikonloppuisin ja klo 16:00 viikolla.

Hotel de Normandie ja torvisimpukat

 

Sateinen päivä Arromanches-les-bainissä, ja kun olimme käyneet museossa, rannalla ja kävellyt kylää ympäri katselemassa kaikkia maailmansodan jäännöksiä niin oli aika piipahtaa lounaalle. Itseäni teki mielei Moules marinieriä, ja päädyimme syömää Hotel de Normandien ravintolaan joka sijaitsee aivan Arromanches-les-bainin pääkadulla rannan vieressä. Ravintola on yksinkertainen ja huomaa että hotelli on ollut toiminnassa jo monta vuotta. Sisustus ja tyyli on pidetty alkuperäisenä, ja hyvä näin, sillä on sääli että monta paikkaa uudistetaan sieluttomiksi tusinaravintoloiksi.

 

Tilasimme jaettavaksi ison annoksen moules marinier, sekä torvisimpukoita. En ollut aikaisemmin maistanutkaan torvisimpukoita, mutta täytyy sanoa että tästä tuli uusi suosikki! Harvemmin niitä vain löytää menulta, mutta jos jossain vielä osuu silmään, tilaan taatusti annoksen.

 

Ravintolassa on aika perinteinen menu, ja mielestäni paikka oli sopiva lounaalle. Ravintola on täydellinen jos haluaa nauttia hyvää ruokaa ja seurata maailman menoa samalla. Näkymä rannalle on mahtava ja ravintolassa on kiva, vilkas meininki ja suurimmaksi osaksi se on täynnä turisteja. Kohdallemme osui vanhempi tarjoilijaherra joka ei osannut sanaakaan englantia, mutta kouluranskalla selvisimme ihan hyvin vaikka kummankaan ranskantaidot eivät todellakaan ole sitä luokkaa että niistä ääneen kannattaa puhua!

 

Sateinen ilma jatkui koko päivän kun vierailimme kylässä, mutta se ei tahtia haitannut. Itse asiassa se vain loi kivan tunnelman ja antoi monta tilaisuutta piipahtaa kahville, crepesille, lounaalle tai lasilliselle viiniä sadetta pakoon museokäyntien ja shoppailun lomassa. Aamulla onneksi jo aurinkokin päätti näyttäytyä ja saimme ihanan aamukävelyn rannalle ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Cherbourgia. Alla vielä kuva hotellin ikkunasta, näkymä oli omenatarhaan ja merikin näkyi pikkaisen taustalla. Voisin ajatella herääväni tällaiseen maisemaan useammankin kerran .:)

 

Follow my blog with Bloglovin