Hyppää sisältöön

Brunei

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 04.02.2015
Öljyllä vaurastuneessa Bruneissa lomailija pääsee maistamaan luksuselämää.

Brunei on yksi maailman pienimmistä, mutta samalla vauraimmista valtioista. Borneon pohjoisosassa sijaitseva kuningaskunta on rikastunut ensisijaisesti öljy- ja kaasuvarannoilla, mikä on mahdollistanut varsin modernin ympäristön luomisen.

BRUNEI MATKAKOHTEENA

Kaunis Brunei

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Urheiluautoja ja Michelin-ravintoloita

Brunein vauraus näkyy kaikkialla. Loisto on nähtävissä viiden tähden hotelleista urheiluautoihin ja Michelin-tähdillä varustettuihin ravintoloihin.

Suurin osa kiillosta ja glamourista on keskittynyt pääkaupunkiin Bandar Seri Begawaniin, missä yli 600 vuotta vallassa ollut sulttaaniperhe myös asuu.

Bruneita ei kuitenkaan kannata pitää vastineena Dubaille, ja monissa paikoin Brunei vaikuttaakin kuin miltä tahansa pieneltä Kaakkois-Aasian kaupungilta. Brunei on myös syvästi Islamilainen valtio.

Tammikuu on Brunein kuumin kuukausi

Brunein ilmasto on subtrooppinen ja lämpötila vaihtelee 14 ja 33 asteen välillä. Tammikuu on kuumin kuukausi. Sadekausi on pitkälti Suomen kesän aikoihin, jolloin lämpötilat ovat parinkymmenen asteen paikkeilla. Ilmankosteus on samalla varsin korkea.

Virallista turistisesonkia Bruneissa ei kuitenkaan ole, ja kadut ovat lähes aina puolityhjiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rauhallista rantaelämää

Erinomaiset rannat ovat oleellinen osa Bruneita. Mikä parasta, suurin osa niistä on tyypillisesti tyhjillään ja ilman kaupustelijoita.

Monilta rannoilta myös löytyy lasten leikkikenttä. Kaikista suosituin on Serasan ranta. Se on ainoastaan 10 minuutin ajomatkan päässä pääkaupungin keskustasta ja siellä voi kokeilla kaikkea sukeltamisesta purjehtimiseen, vesihiihtoon sekä purjelautailuun.

Naisten on syytä olla tarkkana paljastavan rantapukeutumisen suhteen, sillä Brunein uskonnollinen kulttuuri on varsin vanhoillinen.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN BRUNEISSA

Brunei-Flick-rapidtravelchai

Lentäen Bruneihin

Suurimpien lentoyhtiöiden Malaysia Airlinesin ja Air Asian lisäksi Bruneihin lentävät muun muassa Singapore Airlines, Royal Brunei ja Thai Airways.

Suomesta Bruneihin saavutaan kahden välilaskun kautta. Matka-aika vaihtelee 15 tunnista 40 tuntiin, riippuen jatkolentojen ajankohdista.

Tasokasta majoitusta Bruneissa

Tasokasta majoitusta arvostava löytää Brunein luksushotellien joukosta helposti etsimänsä. Tarjolla on kuitenkin luksuksen lisäksi myös pienemmällä budjetilla matkailevalle sopivaa majoitusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Retkelle Borneon sademetsiin

Liikkuminen pienessä maassa on helppoa, ja pääkaupungin lisäksi matkailijan kannattaakin tutkia myös muita alueita.

Bruneita ympäröivässä Borneon sademetsässä on koko perheelle paljon nähtävää. Tarjolla on paikallisen oppaan avustuksella yli yön kestäviä telttaretkiä syvimpään osaan sademetsää. Alkuillasta sademetsä herää henkiin lintujen laululla ja apinoiden huudoilla. Retkillä pääsee korkealle puustoon riippusiltoja pitkin.

BRUNEIN MATKAKOHTEET

Brunei-Flick-e_chaya

Kultaa ja kuninkaallista yltäkylläisyyttä

Bruneista ja etenkin sen pääkaupungista löytyy useita rahan käytön ylilyöntejä. Hyvä esimerkki niistä on Brunein sulttaanin palatsi Istana Nurul Iman, joka on maailman suurin residenssi. Se on rakennettu keinotekoiselle kukkulalle, jotta sulttaanille on taattu mahdollisimman hulppeat näkymät.

Palatsin asukkailla on varmasti valinnan vaikeutta palatsin 1788 huoneen ja 257 kylpyhuoneen välillä. Rakennuksesta löytyy jopa 5000 henkeä vetävä edustustila. Palatsi on auki ulkopuolisille ainoastaan vuosittaisen Hari Raya Aidilfitri -festivaalin aikaan, jolloin 110 000 henkilöä saapuu alueelle.

Toinen huomiota herättävä kohde on arkkitehtoninen taideteos Sulttaani Omar Ali Saifuddienin moskeija, joka sijaitsee kaupunkia halkovien vesiteiden äärellä. Sekoitus paikallista ja italialaista arkkitehtuuria on jo yksinään silmiinpistävää, mutta kaiken huomion saa moskeijan kokonaan kullalla vuorattu jättimäinen kupoli.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jerudong Park sopii perheille

On tietyllä tavoin ironista, että pienestä Bruneista löytyy Kaakkois-Aasian suurin huvipuisto. Tämä etenkin, koska siellä käy päivittäin ainoastaan kourallinen ihmisiä.

Perheen kanssa matkustavalle paikka on erinomainen, sillä Jerudong Parkissa ei juuri tarvitse jonotella ja lisäksi myös sisäänpääsymaksu on vain muutaman euron luokkaa. Tarjolla on vuoristoratoja, Disney-henkisiä esityksiä, karuselleja, autoratoja ja Michael Jacksonin musiikkia soittava suihkulähde.

Paikalliskulttuuria Kampung Ayeringissa

Brunein paikalliskulttuuri tulee viehättävällä tavalla esille Kampung Ayeringin veden päälle rakennetussa kaupungissa.

Alueen tutkiminen onkin yksi Brunein kohokohdista. Veden päälle rakannetussa kaupungissa kyhäelmä puisia kulkuväyliä johtaa värikkäisiin kauppoihin, koteihin ja kouluihin. Paikalliset ovat erittäin vieraanvaraisia ja kutsuvat matkaajan usein koteihinsa.

Brunein monipuolisuus tulee vastaan myös ruokakulttuurin kautta. Paikalliset rakastavat ulkona syömistä ja monipuolista ruokatarjontaa. Myös ulkomainen työvoima on edesauttanut ruokakulttuurin moninaistumista. Paikallinen erikoisuus on varsin raskas Nasi Katok, joka on yksinkertainen yhdistelmä riisiä ja currylla maustettua lihaa.

Teksti: Daniel Stöckli
Kuvat: Flickr / adib.wahab, ngotoh, rapidtravelchai, e_chaya