Hyppää sisältöön

Herkuttelijan reitti – Suomen suklaatehtaat ja makeismyymälät

Elina Venttola Päivitetty: 04.10.2018
Lapsiperheille ja herkkusuille Suomen makeismyymälöiden kiertäminen on hauskaa lomapuuhaa. Rantapallo listasi viisi käyntikohdetta, joissa pääsee herkuttelemaan suklaalla ja makeisilla.

Brunberg tunnetaan suklaasuukoistaan

Brunbergin tunnetuin ja rakastetuin tuote ovat Brunbergin suukot, suklaakuorrutteiset vaahtounelmat. Brunbergin suklaatehtaan juuret ovat vuonna 1871 perustetussa A. W. Lindforsin leipomossa, jonka porvoolainen Lennart Brunberg osti vuonna 1928.

Brunbergin varsinainen tehtaanmyymälä sijaitsee Porvoossa keskustan ulkopuolella, mutta ilman autoa liikkuvia päiväretkeilijöitä palvelee pieni myymälä myös idyllisessä vanhassakaupungissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Brunberg

Suu makeaksi Pandan tehtaalla

Pandan tehtaan valttituotteita ovat kaikkien tuntemat suklaakonvehdit sekä suositut lakritsipatukat. Perisuomalaisen makeisvalmistajan tehtaanmyymälä sijaitsee suklaatehtaan yhteydessä Jyväskylän Vaajakoskella.

Makeisvalmistajan mukaan myymälästä löytyy myös tehtaan omia erikoiseriä. Kesä- ja heinäkuussa myymälä on avoinna on myös sunnuntaisin.

Panda

Fazerin klassikot tehtaanmyymälästä

Kukapa ei tuntisi Fazerin sinistä? Fazer on Suomen suurin makeisyritys, jonka suosituimpien tuotteiden joukkoon kuuluvat myös esimerkiksi Dumle, Geisha, Pantteri ja Marianne.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Fazerin tuotantolaitoksiin kuuluu suklaatehdas Vantaalla, sokerimakeistehdas Lappeenrannassa ja purukumitehdas Karkkilassa, mutta juuri Vantaalla sijaitsevalla tehtaalla on perinteisesti päässyt tutustumaan makeistehtailun saloihin.

Fazerin tehtaalle on päässyt vierailemaan jo 60 vuoden ajan, mutta vierailukeskuksen kierroksilla korostetaan opetuksellista näkökulmaa pelkän maistelun sijaan. Vierailukeskuksessa pääsee tutustumaan esimerkiksi Fazerin toimintaan, tuotevalikoimaan, historiaan ja innovaatioihin tunnin mittaisella kierroksella.

Opastetut näyttelykierrokset ovat maksullisia lukuun ottamatta koululaisryhmiä. Lippujen ostamista etukäteen suositellaan.

Fazerin tehtaanmyymälöihin pääsee kuitenkin ostoksille tavalliseen tapaan Lahdessa, Ranualla ja Karkkilassa.

Fazer

Fazerin tehtaalla pääsee tutustumaan tuotteisiin.
Fazerin sininen on todellinen suomalainen klassikko.

Kultasuklaa on Iittalan sympaattinen suklaatehdas

Vuonna 1990 Iittalaan perustettu Kultasuklaa on uniikki ja perinteinen suklaatehdas, joka valmistaa suklaasta käsityönä melkeinpä mitä vain. Yrityksen tuotevalikoimissa on satoja erilaisia tuotteita, joiden valmistukseen voi tutustua tehtaanmyymälässä Iittalassa. Kesällä tehtaalla on pidennetyt aukioloajat.

Kohde on hauska pysähdyspaikka matkailijalle, sillä samassa pihapiirissä sijaitsee myös Iittalan lasitehdas sekä Hunaja-aitta, josta voi ostaa sekä hunajaa että siitä valmistettuja makeisia tai kosmetiikkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myös Helsingin Etelärannan Kauppahallista löytyy Kultasuklaan myymälä.

Kultasuklaa

Halvan herkkuja Helsingistä

Halvan makeistehtaan myymälöitä löytyy pääkaupunkiseudulta sekä Helsingistä että Vantaalta. Klassikkotuote lakritsin lisäksi Halvan tunnetuimpia herkkuja ovat esimerkiksi Vanhat Autot sekä Duudsonit-ryhmän omat nimikkomakeiset.

Perheyrityksen ensimmäistä tuotetta halvaa myydään liikkeissä edelleen.

Halva

Namitupa tarjoaa makuelämyksiä Ilmajoella

Namitupa-karamellitehdas valmistaa perinteisiä tuotteita sekä kuluttajille että tukkuasiakkaille. Namituvan valikoimaan kuuluu muun muassa minttuisia polkkakarkkeja ja ärhäköitä salmiakkeja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tehtaalla pääsee myös seuraamaan tuotteiden valmistusta lasiseinän läpi ilman varausta aukioloaikojen puitteissa. Ennakkovarauksen tehneet ryhmät pääsevät seuraamaan tehtaan toimintaa myös muina sovittuina aikoina. Vierailu on ilmainen, ja siihen kuuluu tietenkin myös maistiaisia.

Namitupa

Suklaanmaistelua Dammenbergin tehtaalla Lempäälässä

Tampereelta 17 kilometrin päässä Lempäälästä löytyy Dammenbergin suklaatehdas. Dammenberg valmistaa suklaansa käsityönä ja huomioi myös allergia suklaan ystäviä tuotteillaan, jotka eivät sisällä pähkinää, gluteenia tai kananmunaa. Lisäksi valikoimasta löytyy soijattomia, maidottomia ja sokerittomia suklaita.

Dammerbergin tehtaalta voi varata seurueelle herkullisen suklaatastingin, tai tehdä edullisia ostoksia tehtaanmyymälässä.

Dammenberg

Kuvat: Visit Finland, Fazer

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Porvoon hotellit

Hotellivinkit Porvooseen – 6 paikkaa, joiden joukosta löydät itsellesi sopivan majoituksen

Ravintola Porvoossa

Porvoon parhaat ravintolat – 10 vinkkiä kävijälle

Vanha Porvoo kuvattuna ylhäältä: mutkittelevia katuja ja värikkäitä taloja

Porvoon parhaat nähtävyydet – 16 vinkkiä onnistuneeseen lomaan

Jyväskylä, Suomi

Kesäloma Jyväskylässä ilman rahaa – kaiken tämän voit tehdä täysin ilmaiseksi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja