Majoitusta Karibialla

Barbados

Eksoottinen Barbados valkeine hiekkarantoineen on monille haaveiden lomakohde.

Karibianmeren itäisin saari Barbados on trooppinen lomaparatiisi, joka tarjoaa rantaviivaa myös Atlantin valtameren puolella. Noin 285 asukkaan maa on sekä maailmantähtien että pakettimatkalaisten suosiossa – saarelta löytyykin kaikkea ylellisestä luksuksesta tavalliseen karibialaiseen elämänmenoon.

BARBADOS MATKAILUMAANA

Hiekkaranta Barbadoksella

Barbadoksen brittiläiset vaikutteet

Vaikka Barbadoksen ensimmäisiä asukkaita olivatkin arawak-intiaanit, alkaa saaren varsinainen historia vasta 1600-luvulta jolloin Englanti teki siitä siirtomaan kapteeni John Powellin toimesta. Barbados säilyi brittivallan alla yli 300 vuotta ennen itsenäistymistään vuonna 1966.

Barbadoksen historia Britannian siirtomaana näkyy edelleen – iltapäivän teehetket ja kansallislaji kriketti ovat selviä vaikutteita brittiläisestä kulttuurista. Barbadoksen virallinen kieli englanti tekee trooppisesta saaresta helpon lomakohteen.

Barbadoksen monipuolisuus ihastuttaa

Barbados on monimuotoinen lomakohde, josta matkailija voi löytää trooppisten rantojen lisäksi myös kumpuilevia vuoria ja vilkkaita kyliä. Saaren keskiosan mahtavat plantaasit muistuttavat ajoista, jolloin koko maan talous oli pitkälti sokerituotannon ja rommin valmistuksen varassa. Barbadoksen sateenkaarenväriset talot ovat pirteitä väriläiskiä vehreitä palmuja ja turkoosia merta vasten.

Parhaat ostosmahdollisuudet löytyvät pääkaupunki Bridgetownista, jonka Broad Street -ostoskadulta voi etsiä tuliaisia. Pääkaupungissa kannattaa poiketa myös viehättävän karibialaisissa rommikaupoissa.

Illan tullen Barbadoksella suunnataan nauttimaan paikallisia herkkuja. Saaren ruokavalikoima on varsin monipuolinen, mutta erityisen paljon Barbadoksella syödään kalaa, porsasta ja kanaa. Maan perinteisin ruoka-annos on flying fish, joka tarjoillaan cou coun eli maissijauhoista valmistetun lisukkeen kera. Illallisen jälkeen reggaen rytmit johdattelevat parhaisiin rantajuhliin.

Aktiiviloma Barbadoksella

Vaikka Barbadokselle matkustavan mielessä pyörivätkin yleensä rauhalliset hiekkarannat, voi saarella viettää myös aktiivista lomaa. Erityisesti vesiurheilusta kiinnostuneet lomailijat ilahtuvat – Barbadoksella voi snorklailla, sukeltaa, surffata ja vesihiihtää. Meritunnelmista voi nauttia myös purjehtimalla tai osallistumalla sukellusveneretkelle.

Barbadoksella on myös riittävästi näkemistä ja tekemistä loman ajaksi. Eläinpuistossa viihtyy koko perhe, kun taas paikalliskulttuurista ja -historiasta kiinnostuneet suuntaavat Barbados-museoon. Barbados on varsin pieni saari, jonka voi helposti kiertää vuokraamalla auton tai osallistumalla opastetulle retkelle.

Hyvä tietää Barbadoksesta

Barbados on rantalomailijan unelmakohde, jossa viihtyvät niin auringonpalvojat kuin vesipedotkin. Maan trooppinen ilmasto pitää lämpömittarin lähes 30 asteessa vuoden ympäri. Kesäkuusta lokakuuhun Karibialla vallitsee hurrikaanivaara. Paras aika matkustaa Barbadokselle on talvi tai kevät.

Barbados on suhteellisen turvallinen matkakohde, jossa kannattaa kuitenkin noudattaa normaalia varovaisuutta. Yleisimmät turisteihin kohdistuvat rikokset liittyvät taskuvarkauksiin.

Barbadoksella on yksi maailman puhtaimmista juomavesistä, joten hanavettä voi rauhassa nauttia auringon paahteessa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN BARBADOKSELLA

Majakka Barbadoksella

Lennot Barbadokselle

Barbadokselle tehdään Suomesta valmismatkoja. Matkanjärjestäjien pakettimatkat ovatkin helpoin tapa matkustaa kaukaiselle saarelle.

Omatoimimatkaajat voivat tiedustella paikkoja matkanjärjestäjien lennoille tai etsiä reittilennot esimerkiksi Lontoon kautta. Myös Yhdysvalloista on luonnollisesti runsaasti lentoyhteyksiä Barbadokselle.

Barbadoksen ainoa lentokenttä Grantley Adams International sijaitsee noin 13 kilometrin päässä pääkaupunki Bridgetownista. Lentojen ohella Barbadokselle saapuu vuosittain lähes puoli miljoonaa risteilyaluksen kyydissä matkustavaa turistia.

Majoitus Barbadoksella

Toisin kuin monilla muilla paratiisisaarilla, Barbadokselta löytyy myös kohtuuhintaisia majoitusvaihtoehtoja. Luksushotellit ja all inclusive –lomakylät ovat keskittyneet saaren länsirannikolle, kun taas turistikeskus etelärannikko tarjoaa monenlaista majoitusta kaikille budjeteille.

Liikkuminen Barbadoksella

Itse lomakohteissa voi Barbadoksella helposti liikkua jalkaisin tai vaikka polkupyörällä. Barbadoksella on myös laaja bussiverkosto, jota käyttämällä voi matkustaa lähes kaikkialle saarella. Aikatauluja ei tosin kannata tuijottaa liian tiiviisti.

Barbadoksella liikkuu runsaasti takseja. Taksamittarit eivät ole käytössä, mutta yleensä kuskeilla on hinnasto valmiina. Hinta kannattaa ehdottomasti sopia etukäteen.

Autonvuokraus on Barbadoksella melko kallista, mutta oma vuokra-auto on kätevä tapa nähdä koko saari. Autonvuokraajan tulee myös huomioida Barbadoksen vasemmanpuoleinen liikenne.

BARBADOKSEN MATKAKOHTEET

Karibialaista arkkitehtuuria

Värikäs pääkaupunki Bridgetown

Barbadoksen eloisa pääkaupunki Bridgetown on myös saaren ainoa kaupunki. Päivä Bridgetownissa kuluu leppoisasti ostoksia tehden ja ihmisvilinää katsellen – ja tietysti rommia siemaillen. Rommin lisäksi hyviä tuliaisia ovat esimerkiksi paikalliset käsityöt, joita löytyy Broad Street -ostoskadulta. Siirtomaatyylisistä rakennuksistaan tunnetussa Bridgetownissa on myös kaunis luonnonsatama.

Barbadoksen rauhallinen länsirannikko

Barbadoksen länsirannikolla sijaitsee useita kauniita rantoja, jotka ovat rauhallisia ja sopivat rantaparatiisista haaveileville matkailijoille. Saaren länsiosasta löytyy myös monia tasokkaita hotelleja ja lomakyliä. Sukeltajat viihtyvät niin ikään länsirannikon kirkkaissa vesissä.

Etelärannikko on turismin keskus

Barbadoksen etelärannikko on maan vilkkainta turistialuetta, jossa on runsaasti hotelleja ja majataloja kaikissa tähtiluokituksissa. Etelä- ja kaakkoisrannikoilta löytyy myös upeita rantoja, kuten Dover Beach sekä saaren parhaaksi rannaksi kehuttu Crane Beach.

Surffaajien Bathsheba

Barbadoksen itärannikko ei ole varsinaista turistialuetta. Hyvistä aalloista nauttiva Bathsheba on surffaajien suosiossa, ja itärannikko vetääkin puoleensa aktiivilomailijoita patikoijista sukeltajiin.

BARBADOKSEN PARHAAT

Uimari Karibialla

Barbadoksen parhaat elämykset

  1. Paistattele päivää Barbadoksen parhailla rannoilla kuten Crane Beachilla.
  2. Tee ostoksia vilkkaassa Bridgetownissa.
  3. Snorklaile merikilpikonnien kanssa tai kokeile surffausta.
  4. Vuokraa auto ja tee saarikierros.
  5. Nauti paikallisen keittiön antimista ja koe yöelämä rantajuhlissa.

Barbadoksen miinukset

  1. Matka Barbadokselle on välilaskuineen pitkä ja hintava.
  2. Kesäkuukausina Barbadoksella on hurrikaanivaara.
  3. Ravintoloissa syöminen on Barbadoksella melko kallista.

Lisätietoja

Barbadoksen viralliset matkailusivut

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Barbados Tourist Authority ja Flickr/seanosh

Arvostele artikkeli: Barbados
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,25/5
- 4 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Barbados esittelyssä

Barbados lippu

  • Pääkaupunki: Bridgetown
  • Valtiomuoto: parlamentaarinen demokratia
  • Pinta-ala: 430 km2
  • Väkiluku: 285 000
  • Virallinen kieli: englanti
  • Uskonto: protestanttisuus 64 %, roomalaiskatolisuus 4 %
  • Viisumi: ei tarvita
  • Aikaero Suomeen: – 6 tuntia
  • Suuntanumero: +1-246
  • Sähkö: 115V
Halvimmat matkat
Kaikki Barbados-oppaat
Muita Barbados-aiheisia artikkeleita

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo