• Matkatarjoukset:
Valikko

Pohjois-Vietnam

Nha Trangin rantojen jälkeen matka jatkui kohti pohjoista. Seuraava pysähdyksemme oli Hoi Anissa. Olimme kuulleet paljon hyvää tästä pikkukaupungista ja täytyy sanoa, että kaikki piti kyllä paikkansa. Hoi An on ainakin meidän näkemistämme Vietnamin kaupungeista ehdottomasti kaunein ja rauhallisin.

Hoi Anin vanhassa kaupungissa ei juuri kulje autoja ja mopojakin vain harvakseltaan. Perinteisiä vietnamilaisia hattuja ja olkapäällä kuljetettavia kantovälineitä sen sijaan näkyy paljon.

Mitään suuria nähtävyyksiä kaupungissa ei ole, mutta muun Vietnamin hälinän jälkeen oli ihana vain kuljeskella pitkin vanhan kaupungin katuja ja ihastella upeita rakennuksia. Hoi An on myös valokuvaajalle unelmakohde, sillä täällä yksityiskohdat, värit, valot ja varjot tarjoavat jatkuvasti upeita kuvauskohteita.

Värikkäitä lyhtyjä on ripustettu Hoi Anissa joka paikkaan.

Kurkistamalla sisään vanhojen talojen ovista ja ikkunoista avautuu perinteinen ja yksityinen vietnamilainen maailma.

Hoi Anissa söimme myös ehkä reissun parhaan kalaruuan. Pienessä perheravintolassa tarjottu banaaninlehdessä grillattu kala oli niin hyvää, että kävimme syömässä sitä joka päivä.

Vietnamissa on pakko maistaa myös paikallista olutta. Tuoppi maksaa noin 10 senttiä

Hoi Anin jälkeen meillä oli edessä pakollinen pysähdys Huessa, sillä bussit eivät kulkeneet suoraan Hoi Anista Hanoihin. Huessa vietimme vain yhden yön, mutta se riitti oikein hyvin. Kaupunki ei ole suuren suuri, mutta Hoi Aniin verrattuna se on täysin persoonaton ja tylsä, tavallinen kaupunki. Huessa olivat myös reissun ärsyttävimmät taksi- ja mopokyytien tarjoajat. Ensimmäistä kertaa jouduimme oikeasti laskemaan kymmeneen, että jaksoimme kieltäytyä kohteliaasti.

Huen ainoa merkittävä nähtävyys on Citadel, vanha keisarien kaupunki. Valitettavasti alue on aika pahasti ränsistynyt ja kärsinyt Vietnamin sodan pommituksissa, mutta hiljaisissa raunioissa ja puutarhoissa on mukava kuljeskella kaukana muun kaupungin hälinästä. Opasteet Citadelissa ovat kuitenkin luvattoman huonot ja lipunmyyjät yrittävät huijata turisteilta ylimääräistä rahaa.

Huen Citadel tarjoaa kaivatun hengähdystauon kaupungin hälinästä.

Vietnamin viimeinen kohteemme oli Hanoi. Täällä sää muuttui merkittävästi ja lämpötila tipahti etelän +30 asteesta alle +20 asteeseen. Oli siis pakko kaivaa vielä kerran takit ja pitkät housut esiin. No, tämä lienee hyvää esimakua siitä, mitä Suomessa on odotettavissa.

Hanoi ei tehnyt meihin mitään vaikutusta, vaan kaupunki näyttäytyi pelkästään ikävänä, meluisana ja harmaana. Emme edes löytäneet kunnollisia ravintoloita, joten ensimmäistä kertaa Vietnamissa ruoka oli pettymys.

Hanoin vanha kaupunki on täynnä mopoja, kaupankäyntiä, hajuja ja melua. Kovin pitkiä matkoja täällä ei huvita kävellä.

Hanoista teimme päiväretken Halong Bayhin, joka on yksi Vietnamin kauneimpia alueita. Matkustimme ensin neljä tuntia bussilla Halong Cityyn, josta teimme noin kolmen tunnin risteilyn saaristoon. Sen jälkeen reissasimme taas neljä tuntia takaisin Hanoihin. Reissu oli yhden päivän aikana tehtynä vähän liian rankka, joten Halong Bayssa kannattaisi viettää ainakin yksi yö.

Halong Bayn alueella on tuhansia kalkkikivisaaria ja yksi päivä riittää vain pienen osan näkemiseen. Turisteja kuljettavia laivoja liikkuu saaristossa jatkuvasti.

Halong Bay on kuuluisa merestä nousevista kalkkikivisaaristaan. Maisemat olivat toki upeat, mutta tajusimme nähneemme samanlaisia maisemia jo Thaimaassa, joten sinänsä tässä ei ollut mitään uutta. Muutenkin tuntuu, että nyt olemme reissanneet tarpeeksi, koska mitkään nähtävyydet eivät enää tunnu oikein miltään. Kaikki on jo nähty.

Kolmen Hanoissa vietetyn yön jälkeen lennämme tänään Bangkokiin, jossa vietämme luksuslomaa viimeiset neljä päivää. Olemme varanneet huoneen neljän tähden hotellista ja aiomme käyttää ajan vain shoppailuun ja itsemme hemmotteluun. Kaiken tämän reissaamisen jälkeen ennen arkeen paluuta pieni luksus on enemmän kuin paikallaan :)

Ylimääräinen mutka pohjoiseen

Meidän oli alun perin tarkoitus kiertää vain Thaimaan etelä- ja keskiosia, mutta kun useat muut reissaajat toistuvasti suosittelivat Chiang Maita, oli meidänkin tehtävä pieni reittimuutos ja suunnattava kohti pohjoista.

Vaikka Chiang Mai on Thaimaan suurimpia kaupunkeja, liikenne on kuitenkin kohtuullista ja liikkuminen jalkaisin helppoa. Savusumu kiusaa kuitenkin ajoittain.

Aikaa säästääksemme otimme Kuraburista suoraan bussin Bangkokiin. Matkan piti kestää 10 tuntia, mutta lukuisten pysähdysten ansiosta köröttelimme paikallisbussissa lähemmäs 13 tuntia. Bangkokissa olimme sitten kello 03.00 yöllä ja kun taksi ei tahtonut millään löytää hotelliamme, pääsimme nukkumaan vasta aamuyön tunteina.

Visiitti Bangkokiin jäi tällä kertaa lyhyeksi, sillä jatkoimme heti seuraavana iltana yöjunalla Chiang Maihin. Tälläkin kertaa 14 tunnin matka venyi 16 tuntiin, mutta todellisina reppureissaajina matkustimme 1. luokassa omassa makuuhytissä, joten matka sujui varsin mukavasti ja saavuimme Chiang Maihin hyvin levänneinä.

Chiang Mai on täynnä upeita temppeleitä.

Chiang Maissa on loistavia markkinoita, joilta löytyy myös ihan laadukasta tavaraa. Etenkin sunnuntain markkinoilta olisi löytynyt vaikka mitä ostettavaa.

Meillä oli kaksi asiaa, joita halusimme tehdä Chiang Maissa: mennä thai-ruokakurssille sekä joogatunneille. Joogaan pääsimme yhtenä aamuna, mutta tunnin taso oli sen verran heikko, että emme menneet enää toisena päivänä ja toista joogakoulua emme onnistuneet löytämään.

Ruokaa pääsimme kuitenkin laittamaan. Kävimme aluksi paikallisella torilla tutustumassa raaka-aineisiin. Tarjolla oli kaikkea mahdollista erikoisista yrteistä ja omituisista vihanneksista kilpikonniin, sammakoihin ja hyönteisiin.

Nämä ovat kaikki munakoisoja. Ei ihan heti uskoisi.

Thai-ruoka on tavallaan todella monimutkaista ja tavallaan todella yksinkertaista. Raaka-aineita on yhdessä ruuassa valtavasti ja niiden pilkkomiseen menee aikaa. Itse kypsentäminen sujuu kuitenkin muutamassa minuutissa. Me teimme kukin yhden keiton, yhden nuudeliruuan, paistetut vihannekset sekä currytahnan ja siitä curryn.

Näin hienosti sujui Villeltä thai-ruuan valmistus.

Keitot onnistuivat erinomaisesti, samoin nuudelit olivat hyviä. Currytahnan teko vaati aika lailla lihasvoimaa, kun ainekset jauhettiin morttelissa tahnaksi. Itse currya valmistaessa onnistuin melkein polttamaan omani pohjaan, sillä kaasukeittimen lämpö oli aika kova. Hyvää lopputuloksesta kuitenkin tuli, jos jätti huomiotta pienen palaneen maun. Paistettujen vihannesten teko olikin sitten todellinen show. Öljy kuumennettiin ensin pannussa todella kuumaksi, ja kun ainekset lisättiin, niin lieskat löivät metrin korkeuteen. Tätä ei taideta kokeilla kotona.

Chiang Maista matkamme jatkuu yöbussilla Bangkokiin, josta tarkoitus on jatkaa saman tien Kambodzaan ja Siem Repiin Angkorin temppeleitä katsomaan. Viisumit tulivat ajoissa sähköpostiin ja malarialääkekuuri on aloitettu, joten ei kun rinkat ja reissaajat bussiin ja Kambodzan ihmeitä katsomaan.

Yllättävä Lima

Olemme olleet Limassa nyt viisi päivää. Kolme ensimmäistä yötä olimme Dragonfly-hostellissa ja nyt viimeisimmän ja vielä tulevan yön olemme Bluehouse-hostellissa. Molemmat sijaitsevat Mirafloresin alueella parin korttelin päässä toisistaan. Vaihdoimme hostellia ihan vain vaihtelun vuoksi, mutta Mirafloresia emme halunneet jättää. Olemme viihtyneet täällä niin hyvin.

Bluehousen persoonallisen viehättävä oleskelualue.

Lima on yllättänyt meidät täysin. Ennakkoon oletimme tämän olevan ikävä ja meluisa kaupunki, mutta Miraflores on aivan muuta. Keskusta vastasi kyllä hyvin tuota ennakko-oletustamme, siellä emme viihtyneet paria tuntia kauempaa. Jos siis vierailee Limassa ja käy vain keskustassa, saa aivan väärän kuvan siitä, mitä Lima voi parhaimillaan olla. Myös Barrancon alue oli aivan ihastuttava.

Kahvilla Mirafloresissa Cafe Z:ssa. Kurkkukipu on vaivannut jo yli viikon, joten huivi on pysynyt tiukasti kaulassa viime päivät.

Olemme pääasiassa kuljeskelleet ympäriinsä, syöneet erinomaisia ruokia ja herkutelleet kaikilla ihanilla jälkiruuilla ja hyvillä kahveilla. Museot, kirkot ja vastaavat eivät ole jaksaneet kiinnostaa. Mukavia puistoja täältä löytyy paljon ja sään ollessa aurinkoinen niissä on kiva istuskella.

Lempikahvilamme Limassa, Cafe Z.

Teimme myös retken noin 30 kilometin päähän Pachacamacin raunioille. Turisti-infon virkailija väitti, että sinne on erittäin vaikea mennä omin avuin ja meidän pitäisi ottaa opastettu retki sinne, joten tottakai valitsimme ensimmäisen vaihtoehdon. Lähdimme yrittämään retkeä itsenäisesti bussilla. Onneksi emme uskoneet turisti-infoa, sillä pääsimme perille hienosti yhdellä bussin vaihdolla ilman ongelmia ja säästimme samalla useita kymmeniä soleja.

Itse Pachacamac ei meitä säväyttänyt. Aluetta kiersi noin viiden kilometrin pituinen tie, jonka varrella muinaisen kaupungin rauniot olivat. Ehkä olemme nähneet jo liikaa hiekka- ja kivikasoja, mutta emme oikein saaneet paikasta mitään irti. Aiemmat rauniot ovat olleet selvästi vaikuttavampia.

Pachacamacin raunioilla. Taustalla alueen ainoa entisöity rakennus.

Eilen tapasimme myös La Vida Loca -blogin Sarin täällä Limassa. Kävimme yhdessä syömässä Barrancossa ja drinkeillä täällä Mirafloresissa. Pääsimme maistamaan hyviä friteerattuja mereneläviä, jalea mixtaa, ravintolassa, johon emme ikinä olisi itse löytäneet, sekä Perun kansallisdrinkkiä Pisco Souria. Uskaltauduimme myös maistamaan paikallista jälkiruokaa katukojusta: vähän kuin suomalaista riisipuuroa ja hedelmäkiisseliä, oikein hyvää. Olimme aiemmin katselleet kojua, mutta emme olleet uskaltaneet maistaa tuota erikoisen näköistä ”sotkua”. Kiitos Sari, että tutustutit meidät näihin uusiin makuihin! Oli myös mukava jutella välillä muidenkin kuin vain toistemme kanssa ja saada matkavinkkejä Perussa jo pidempään asuneelta. Harmi, että emme ehdi toteuttaa kaikkea, etenkin hiekkalumilautailu ja pingviinit tässä Liman lähistöllä olisivat kiinnostaneet paljon.

Huomenna matkamme jatkuu Cuzcoon. Meitä pidetään hulluina, koska aiomme tehdä matkan bussilla. Matka tulee kestämään nimittäin 22 tuntia, mutta ainakin tiedossa on luksusbussi, joten olosuhteet ovat varmaan parhaat mahdolliset. Lentäminen olisi tullut niin paljon kalliimmaksi, että valitsimme bussin. Hieman jo etukäteen hirvittää tuo matkan pituus. Saatamme olla jonkin verran puuduksissa Cuzcoon saapuessamme.

Bussimatkailua ja Liman kuulumisia

Viimeisenä päivänämme Trujillossa päätimme lähteä katsomaan Huaca de la Luna y Solia, Moche-kulttuurin aikaisia temppeleitä hieman Trujillon ulkopuolelle. Saimme mielestämme selkeät ohjeet turisti-infosta ja hostellistamme, kuinka paikalle pääsee: tietystä risteyksestä bussiin, jossa lukee ”CM” ja temppeleiden pitäisi olla bussin päätepiste. Kuulosti helpolta, mutta…

Löysimme oikean risteyksen, mutta ohi ei ajanut yhtään bussia, joissa olisi ollut nuo kirjaimet. Kaikkia muita busseja kyllä jatkuvasti. Kysyimme yhdeltä bussilta, jossa oli iso C-kirjain ja pieni m-kirjain, meneekö se temppeleille ja rahastaja väitti sen menevän, joten hyppäsimme kyytiin. Monin paikoin Perussa bussit ovat oikeasti pakettiautoja combis, joihin on laitettu muutama penkki. Ja ne ovat lähes aina tupaten täynnä, niihin siis todella otetaan niin paljon ihmisiä kuin mitenkään vain saadaan sullottua.

Aika kauan ajettuamme rahastaja tuli rahastamaan meitä ja kuultuaan, mihin olimme menossa, ilmoitti, että meidän on jäätävä siinä pois ja vaihdettava bussia, koska temppelit ovatkin aivan vastakkaisessa suunnassa. Siihen meidät sitten tiputettiin keskelle hiekkaerämaata jonnekin jumalan selän taakse. Eikä meillä ollut aavistustakaan missä mahdoimme olla. Onneksi vastakkaiseen suuntaan meni pian toinen bussi, joka väitti meidän pääsevän sillä temppeleille.

No tavallaan kyllä, sillä bussi jätti meidät sitten risteykseen, jossa luki, että temppeleille on vielä viisi kilometriä. Keskellä hiekkaerämaata tuo matka ei oikein houkuttanut kävelemään eikä seutu muutenkaan vaikuttanut ihan turvallisimmalta. Onneksi viereen pysähtyi mopotaksi, joka lupasi viedä meidät perille. Siinä sitten köröttelimme itse asiassa aika mukavasti mopotaksin kyydissä, välillä pienten oikopolkujen kautta perille.

Tällä mopotaksilla selvitimme viimeisen etapin Huaca de la Lunalle.

Huaca de la Luna y Sol koostui museosta sekä itse temppelistä, joista Lunaa pääsi katsomaan sisältä oppaan johdolla. Meillä kävi tuuri, sillä englanninkielinen kierros oli juuri lähdössä, joten tällä kertaa ei tarvinnut seurata espanjankielistä opastusta. Itse temppeli koostui viidestä eri kerroksesta, jotka oli rakennettu aikoinaan toistensa päälle. Huaca de la Lunassa, kuten valitettavan monissa muissakin Perun arkeologissa nähtävyyksissä, suurin osa oli kuitenkin vielä kaivamatta esiin. 10–20 vuoden päästä paikka näyttää varmasti aivan erilaiselta.

Huaca de la Lunan seinäkaiverruksia tuhansien vuosien takaa. Värit ovat kuulemma aidot.

Takaisin Trujilloon pääsimme sitten oikealla bussilla, jossa molemmat kirjaimet C ja M olivat isolla. Bussi tosiaan lähti ihan temppeleiden sisäänkäynniltä eli olimme menomatkalla nousseet vääärään bussiin.

Trujillosta jatkoimme Limaan yhdeksän tuntia bussilla. Olimme varanneet ensimmäisen luokan paikat, joten olosuhteet olivat kyllä ihan luksusta. Penkkeihin olisi mahtunut miten päin tahansa, ja jalat sai helposti suoristettua kokonaan. Yhdeksän tuntia ei oikeasti tuntunut missään.

Näin mukavat oltavat meillä oli. Istuimen saa lähes vaaka-asentoon.

Limaan saavuimme illalla ja majoituimme Mirafloresin kaupunginosaan Dragonfly-hostelliin. Miraflores on Liman turvallisinta ja varmaan myös rikkainta aluetta, joten täällä on ihan mukava asustella. Olemme jopa päässeet lenkille Mirafloresin rantabulevardille, joka on tuossa parin korttelin päässä. Seitsemän kilometrin juoksulenkki rantaa pitkin teki kyllä todella hyvää, kun muuten ei olla juuri ehditty liikuntaa harrastaa. Täytyy hyödyntää tämä mahdollisuus myös nyt tulevina päivinä sillä aiomme olla täällä vielä perjantaihin asti.

Mirafloresin rantabulevardilla. Alue on upea, sillä katu kulkee ylhäällä kukkulan päällä meren yllä ja kadun varsi on rakennettu kauniiksi puistoksi.

Kaikki muut tapaamamme reissaajat ovat haukkuneet Limaa ja pitäneet tätä ikävänä kaupunkina, mutta me olemme kyllä viihtyneet, jopa pitäneet tästä. Vaihteeksi kaikki monikansalliset ketjut (McDonald’s, KFC, Burger King, Starbucks jne.) tuntuvat jopa ihan kotoisilta, vaikka emme ole käyneetkään kuin Starbucksissa kahvilla. Hyviä ravintoloita tuntuu myös olevan paljon ja olemme syöneet aivan mielettömän hyvät kasvishampurilaiset La Pascana de la Madre Naturassa sekä uskomattoman maukkaat sandwitchit Hot’n Coolissa. Jälkimmäisessä olimme ensimmäiset suomalaisasiakkaat, joten pääsimme laittamaan nuppineulan Suomen kohdalle karttaan. Omistaja kerää siihen nuppineuloja kaikista kansainvälisistä asiakkaistaan. Suomikin on nyt siis maailmankartalla!

Suomi maailmankartalle!

Maukkaat hampurilaiset La Pascana de la Madre Naturassa. Välissä soijapihvi, juustoa ja kasviksia.

 

Tumbesista Piuran kautta Trujilloon

Rajakaupunki Tumbes ei onnistunut tekemään meihin kovin hyvää vaikutusta. Pikkukaupunki vaikutti pelkästään meluisalta ja likaiselta. Metrin välein joku kauppasi jotakin, enimmäkseen bussimatkoja pois kaupungista. Hyviä ravintoloita tai mielenkiintoista nähtävää ei tiellemme osunut, joten enimmäkseen vain kuljeksimme ympäri Plaza de Armas -aukiota, joka oli edes jossain määrin viihtyisä.

Näkymä Tumbesiin hostellimme kattoterassilta.

Hupia aiheutti etenkin aukion esiintymislavalla järjestetty bingo, jossa palkintona näytti olevan muun muassa jääkaappia, pesukonetta ja moottoripyörää. Bingon vetäjä jaksoi koko päivän mainostaa tulevaa arvontaa ja palkintoja sellaisilla ylistyssanoilla, että suomalaiset kodinkonekauppiaat kyllä jäisivät täysin kakkosiksi.

Plaza de Armas -aukio ja sen erikoinen puu. Aukio tuli käveltyä ympäri aika monta kertaa.

Tumbesissa viivyimme yhden yön Chicho-hostellissa, joka oli kyllä parhaat päivänsä nähnyt. Lattioilla juoksi muurahaisia, WC:n ovi oli täysin lahonnut ja kasvoi jotain epämääräistä homeen tapaista, lika oli pinttynyt joka paikkaan ja WC:tä ei voinut vetää muuta kuin nostamalla vesisäiliön kantta, jolloin mekanismi suostui toimimaan. Päätimme siis laittamaan sänkyyn omat tyynyliinat ja silkkimakuupussit. Myös hyttysverkko pääsi käyttöön, sillä kaupungissa voi ehkä olla pieni malariariski, ja hyttysiä tuntui olevan kiusaksi asti.

Tumbesin hostellin sängyn päälle viritetty hyttysverkko. Hienosti toimi eikä yksikään hyttynen päässyt kiusaamaan.

Tumbesista jatkoimme seuraavana aamuna Piuraan El Dorado -yhtiön bussilla. Piura vaikutti heti paljon mukavammalta ja helpommin haltuun otettavalta kaupungilta, joten alun perin suunnitellun yhden yön sijaan jäimmekin sinne kahdeksi yöksi. Hostellimme, Costa Alegre, oli oikein viihtyisä ja siisti, mitä nyt alakerran ravintolan melu kuului aika pitkälle yöhön. Äänieristys on täällä kuitenkin joka paikassa sitä luokkaa, että meluun on totuttava, jos aikoo nukkua.

Piurasta löysimme myös hyvän Matheo’s -nimisen kasvisravintolan, jossa kävimmekin sitten kahden päivän aikana viisi kertaa! Muut kerrat söimme viereisessä El Chalan -kahvilassa ihania jäätelöitä ja aamiaista.

Hedelmämehua, hedelmäsalaattia ja jogurttia Matheo'sissa. Hedelmämehuja ja hedelmiä on tarjolla kaikialla ja ne ovat todella hyviä.

Piurasta jatkoimme Cruz del Sur -yhtiön bussilla Trujilloon. Täytyy kyllä sanoa, että täällä parhaimpien bussien palvelut ja taso ovat aivan jotain muuta kuin koti-Suomessa. Jalkatilaa on paljon, istuimet ovat isot ja mukavat, jaloille on pehmustettu jalkatuki, tarjolla on tyynyjä ja vilttejä, busseissa näytetään elokuvia (joskus jopa englanniksi tai englanninkielisillä teksteillä), pidemmillä matkoilla tarjotaan ruokaa ja juomaa, myös kasvisvaihtoehto on olemassa ja bussissa on koko ajan bussi-isäntä, joka huolehtii matkustajista. Kaiken huipuksi bussissa järjestettiin bingo!

Lisäksi turvallisuuteen on panostettu aika lailla. Ennen bussiin nousua on turvatarkastus, kaikkien lipuissa on tarkat henkilötiedot ja matkustajat kuvataan. Kuljettajat saavat ajaa vain neljä tuntia kerrallaan, joten jokaisessa bussissa on kaksi kuljettajaa, jotka vaihtavat ajovuoroja. Busseja vahditaan myös koko ajan GPS:n avulla, ja ne eivät saa ajaa yli 90 km/h. Turvavyöt on pakko kiinnittää lähdettäessä ja niitä suositellaan pidettävän kiinni koko matkan ajan.

Pääsimme siis Trujilloon erittäin mukavasti eikä 6,5 tunnin matka tuntunut juuri missään. Mutta pahoinvointilääkkeet ovat kyllä edelleen käytössä kaiken varalta ;)