• Matkatarjoukset:
Valikko

Kaikki kertomatta jääneet asiat

Matkapäivistämme on nyt kulutettu noin 1/6. Tähän mennessä on pääasiassa matkustettu, ainoastaan Galapagossaarten retken voi sanoa olleen lomailua. Etelä-Amerikka on valtavan kokoinen manner ja välimatkat ovat todella pitkiä. Aikaa on kulunut busseissa matkustamiseen roimasti:
- Quito – Cunca, noin 10h
- Cuenca – Machala, noin 4h
- Machala – Huaquillas, noin 1,5h
- Tumbes – Piura, noin 3h
- Piura – Trujillo, noin 6h
- Trujillo – Lima, noin 9h

Yhteensä busseissa on tullut istuskeltua siis jo reilusti yli vuorokauden. Ja Suomessa kun pitäisi käydä Vantaalta Jyväskylässä, niin matka tuntuu ikuisuudelta… Pahin on kuitenkin vielä edessä: Lima – Cuzco, bussilla 22 tuntia. Siitä jos selviää jollain lailla hengissä ja hyvissä voimissa, niin mikään matka ei voi tuntua enää miltään! Paitsi Siperian juna, mutta sitähän ei kukaan matkaakaan kuivin suin.

Paikallisbussi

Ecuadorista päällimmäisenä jäi mieleen kylmyys. Quiton kolea ja kostea vuoristoilma pureutui napakan viiman avustamana syvälle luihin ja ytimiin eikä siitä lämmennyt kuin vasta Machalassa, kun aurinko vihdoin hymyili pilvipeiton takaa. Ihmiset Ecuadorissa olivat suurimmalta osin ystävällisiä ja rauhallisia. Aika hiljaisia, ehkä hieman varautuneita, kuten suomalaisetkin. Pärjättiin siellä siis mainiosti!

Quiton vanhaa kaupunkia

Kerjäläisiä ja kaupustelijoita toki näkyi Ecuadorin katukuvassa, mutta he eivät käyneet iholle. Ecuador on kohtuullisen pieni maa Etelä-Amerikan mittakaavassa, mutta huonot tiet ja kulkuvälineet kasvattavat etäisyydet potenssiin: Quiton ja Cuencan välimatka ei ole linnuntietä kartalta karkeasti arvioituna kuin noin 300 kilometriä, mutta aikaa siihen meni bussilla 10 tuntia! Lankomies tekisi samassa ajassa melkein saman matkan pyörällä, jos perse vain kestäisi.

Quiton suojelusenkelin näkymiä

Ecuadorissa valikoima ravintoloiden ja kauppojen suhteen on suppeahko. Suurin osa ravintoloista on pieniä perheiden ylläpitämiä ja nuhjaantuneita, jotka tarjoavat perusruokaa halpaan hintaan. Ruuan tyyppi on ennemmin mättö kuin gourmet, mutta ihan hyviä ruokia osui ainakin meidän kohdalle, ja huokeat hinnat ilahduttivat matkaajaa.

Viidakko

Ecuadorin visiitti jäi aika lyhyeksi Galapagossaarten varastaessa suuren osan Ecuadoriin varatusta ajasta, ja olisimmekin viihtyneet maassa pidempään. Etenkin Otavalon kaupungin missaaminen harmittaa, ja rannikko jäi Ecuadorin osalta tyystin tutkimatta. Tosin kylmää lievittämään olisi pitänyt hankkia paksu villapaita. Emme kokeneet Ecuadoria yhtään pelottavana tai vaarallisena maana, tosin emme liikkuneet hämärillä kujilla, joissa olisi saattanut vaaralle alttiiksi joutua.

He's Got the Whole World in His Hands

Perun osalta maahantulon yhteydessä sattunut taksikusetusepisodi saattoi osaltaan vaikuttaa suhtautumiseemme maahan aluksi hieman epäluuloisesti. Varsinkin Perun pohjoisosissa tuntui, että kaikki haluavat hyötyä meistä. Jos meille puhuva ihminen ei suoraan kerjännyt rahaa, niin ainakin hän kauppasi jotain. Karkin, tupakan, ihan minkä tahansa mahdollisen krääsän myyjät, ja varsinkin Tumbesissa bussimatkojen kauppaajat, saattoivat välillä olla aggressiivisia ja tarttua kiinni yrittäen pysäyttää ja saada kauppoja syntymään. Parhaiten kaupustelijoista pääsee eroon, kun ei kiinnitä heihin mitään huomiota eikä varsinkaan ota katsekontaktia.

Matkanainen

Piurassakin puistossa eräs oikein mukavan tuntuinen mies puhui hyvin englantia ja alkoi kyselemään meiltä, mistä olemme, kun istuimme rinkkoinemme viereiselle penkille. Mies kysyi matkasuunnitelmiamme ja alkoi antamaan matkavinkkejä. Mies kehui erityisen vuolaasti Kuélapin aluetta ja kertoi sen olevan aivan mahtava paikka ja pakollinen kohde Perussa. Hetken kuluttua selvisikin, että miehellä oli hostelli kyseisessä kaupungissa. Että näin.

Se ei ole sika, se on Perulainen karvaton koira

Trujillossa Antonion ja Fabion houkuteltua meidät kaljalle mietinkin koko ajan, miten he meitä huijaavat. Pidin käden jatkuvasti lompakkotaskussa ja olkalaukun kainalossa. Ensimmäiset kaksi kaljaa laitettiinkin meidän maksettavaksi, joten olin aivan varma, että kaljoja he eivät tule meille takaisin tarjoamaan. Kiskoin yhteisiä oluita kaksin käsin, jotta saisin itse ainakin eniten juomaa. Ja varmasti sainkin!

Seuraavia oluita ostaessa miehillä ei yllättäen ollut kuin 50 solen seteli ja mietin päässäni, että näin hienosti länsimaalaista huijataan, kun seteli ei tietenkään kelvannut baarille. No, miehet kysyivät, olisiko meillä rikkoa seteli pienemmäksi. Siinä vaiheessa olin aivan varma, että no niin, nyt sai Villepoika väärennetyn viisikymppisen, miehet kaksi olutta sekä 40 solea. Tutkin nopeasti setelin Trujillon hostelliemännän ohjeiden mukaan koittamalla, onko teksti koholla, ja laitoin taskuun. Seteli osoittautui myöhemmin aivan oikeaksi enkä vieläkään ole huomannut, että meiltä olisi varastettu mitään tai muutenkaan huijattu, joten tämän jälkeen aloin epäilemään, että Perussakin saattaa olla rehellisiä ja mukavia ihmisiä.

Surf Hostal Lilyn kattoterassilla Huanchacossa

Mitä etelämmäksi Perussa ollaan tultu, sitä vähäisempää kaupustelu ja kerjääminen on ollut.  Olemme tosin Limassa Mirafloresin vauraalla alueella, joten lieveilmiöt ovat täällä vähäisempiä. Pankkiautomaateissakin maksimikertanostomäärä on jopa 700 solea, kun aikaisemmissa kaupungeissa on maksimissaan saanut vain 400 solea kerrallaan. Kaupunki on kuitenkin aivan valtava, yli 7 miljoonaa asukasta, joten joukkoon mahtuu paljon huono-osaisiakin. Bussilla kaupunkiin saapuessa hökkelitaloalueet alkoivat kymmeniä kilometrejä ennen keskustaa. Perun vierailu ei ole vielä ohi, mutta Iquitoksen alueen missaaminen aikapulan vuoksi jää harmittamaan.

Huanchacon rannalla (huom. firman Buff)

Sekä Ecuadorin että Perun osalta liikennekulttuuri on se, että autoilija on kuningas ja jalankulkijan päälle kiihdytetään, jos semmoinen on sattunut autotielle esteeksi tulemaan. Suojatie ei todellakaan ole mikään suoja! Lisäksi kuskit rakastavat tööttiä, jota käytetään pääasiassa ilmoittamaan, että täältä minä tulen, väistäkää! Töötillä kommentoidaan muiden ajamista, kaistanvaihtoja, kaistan vaihtamatta jättämistä, taksit ja bussit tööttäävät aina kun näkevät ihmisiä kävelemässä ilmoittaakseen, että tässä olisi kyyti tarjolla. Lisäksi, jos ei ole mitään muuta syytä töötin käyttämiseen, niin sitten sitä painetaan muuten vain, jotta pienessä sillipurkissa ajava autoilija tuntisi miehisyytensä kasvavan. Liikenne onkin aikamoista kakofoniaa, mutta niinhän se näissä maissa aina on. Täällä Mirafloresissa tosin on tööttääminen kielletty liikennemerkein, ja ihan niin paha meteli täällä ei ole kuin muissa kaupungeissa.

Tilataksi

Kaiken kaikkiaan olemme pitäneet molemmista maista ja varsinkin Perun historia ja arkeologia on aivan hämmästyttävä. Maalla on mieletön menneisyys sekä kulttuuriperinne, enkä muista, että näistä olisi koulussa kerrottu juuri mitään. Tai sitten nukuin senkin tunnin. Useat kansat, lukuisat muinaiset kaupungit ja temppelit ovat olleet aivan valtavia ja mielettömiä. Emmekä ole vielä edes päässeet Machu Picchulle asti.

Liman rantaviivaa

Normaalit istuinmalliset vesivessat ja juokseva vesi ovat toimineet joka paikassa. Paperia ei pönttöön voi heittää, vaan se laitetaan viereiseen paperikoriin, mikä tuntui aluksi epämiellyttävältä, mutta siihenkin on tottunut. Lämpimän veden saanti ei aina ole ollut varmaa, ja sähköinsinööriä on erityisesti ihmetyttänyt sähkökäyttöinen lämmitin suihkuosan yhteydessä. Kytkennät on yleensä tehty niin osaavan ja turvallisen näköisesti, että veden avaaminen juoksemaan aparaatin läpi on hirvittänyt joka kerta. Ja varsinkin veden alle meneminen; tuleeko sieltä sähköhierontaa niskalle.

Vedenlämmitin: 4000-5500W, 50A

Peittojen paksuudessa olisi myös molemmissa maissa parantamisen varaa. Vetoisat ovet ja ikkunat yhdistettynä kivirakenteisiin ja laattalattioihin ilman minkäänlaista lämmitystä on saanut suomalaisen karjun mamikset päälläkin hytisemään sikiöasennossa yön pimeässä. Ihmiset täällä ihmettelevät, miten meitä voi paleltaa, kun olemme pohjoisesta ja kylmästä Suomesta, mutta täällä ei ilmeisesti olla kuultukaan talojen lämmittämisestä. No, eteläänpäin matkatessa ja kesän alkaessa toivon varmaankin viileämpiä huoneita.

Vastakohtien Quito

Kuten aiemmin kerroimme, vietimme ensimmäiset kolme yötä Quiton vanhassa kaupungissa La Posada Colonialissa. Galapagoksen retkeen kuului kuitenkin kaksi yötä Rio Amazonas -hotellissa Quiton uudessa osassa Mariscal Sucressa, joten pääsimme yöpymään myös siellä.

Tämä molemmissa kaupunginosissa majoittuminen osoittautui erinomaiseksi valinnaksi, sillä uusi ja vanha kaupunki eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Siinä missä vanha kaupunki tuntui autenttiselta ja aidolta kapeine katuineen ja perheiden ylläpitämine pienine ravintoloineen ja putiikkeineen, uudessa osassa tunnuttiin menevän turistien ehdoilla. Ravintoloita, baareja ja turistien kaipaamia palveluja on vieri vieressä, mutta aito ecuadorilaisuus puuttuu. Ruokalistoilta löytyy enimmäkseen joka puolelta maailmaa löytyviä ruokia kuten pizzaa, pastaa, hampurilaisia, tex-mexiä, intialaista ja kiinalaista. Vanhassa kaupungissa pääosassa oli ecuadorilainen keittiö kotiruokamaisine annoksineen.

Vanha kaupunki tuntui myös paljon turvallisemmalta, sillä poliiseja näkyi lähes joka kadunkulmassa eikä ympäristö muutenkaan vaikuttanut uhkaavalta. Mariscal Sucressa taas ei ole viisasta liikkua yksin tai jalkaisin enää pimeän tulon jälkeen.

Quiton tärkeimmät nähtävyydet löytyvät niin ikään vanhasta kaupungista. Kirkot, museot ja upeasti entisöidyt vanhat rakennukset hivelevät silmiä. Toki uudesta osastakin löytyy museoita, mutta kyllä Mariscal Sucreen tullaan pääasiassa bilettämään ja tapaamaan muita reissaajia.

Quiton ympäristöstä löytyy myös paljon nähtävää. Aivan kaupungin tuntumassa on muun muassa Panecillo-kukkula, jolta valtava neitsyt-patsas katsoo alas Quitoon. Telefericolla eli köysiradalla pääsee 2,5 kilometriä ylös Cruz Loma -vuoren huipulle. Vähän kauempaa, reilun 20 kilometrin päästä, löytyy päiväntasaaja ja sen ympärille rakennettu puisto Mitad del Mundo.

Telefericolla kävimme ajelemassa viimeisenä päivänämme Quitossa Galapagoksen reissun jälkeen. Hinta oli aika kova, 8,50 dollaria henkilöltä, mutta näkymät alas Quitoon olivat kyllä upeat. Ehdimme huipulle juuri ajoissa, sillä vain kymmenisen minuuttia saapumisemme jälkeen pilvet peittivät vuoren rinteet ja näkyvyys oli sen jälkeen nolla.

Quitossa liikkuminen on helppoa ja halpaa busseilla, jotka tosin ovat aina aivan täysiä. Myös takseilla pääsee kätevästi paikasta toiseen ja niitä löytyy joka paikasta. Hinta kannattaa kuitenkin sopia ennakkoon. Meitä ei kuitenkaan ainakaan tietääksemme yritetty huijata.

Kaikki tapaamamme ihmiset sekä Quitossa että muualla Ecuadorissa ovat olleet todella ystävällisiä ja auttavaisia. Espanjan taito on välttämättömyys, sillä englantia puhuu vain harva, mutta onneksi ecuadorilaisten espanja on niin selkeää, että hyvin olemme ymmärtäneet ja tulleet ymmärretyiksi. Kertaakaan ei ole tarvinnut turvautua englantiin, vaikka välillä elekieli on jouduttu ottamaan käyttöön puolin ja toisin.

P.s. Tässä tekstissä ei poikkeuksellisesti ole kuvia, koska nettiyhteys on nyt niin hidas, että kuvien lataaminen veisi ikuisuuden.

Matka maailman keskipisteeseen

Ecuador sijaitsee päiväntasaajalla ja pääkaupunki Quito siitä vain reilun parinkymmenen kilometrin päässä. Teimme eilen päiväretken maailman keskipisteeseen, Mitad del Mundoon, johon on rakennettu eräänlainen päiväntasaaja-teemapuisto.

Matkan teimme paikallisbusseilla ja saimme samalla hieman esimakua siitä, mitä liikkuminen Etelä-Amerikassa on. Bussit olivat aivan täpötäysiä, ajoivat aika huolettomasti ja tuo reilun 20 kilometrin matka kesti yhteen suuntaan noin 1,5 tuntia. Menomatkan seisoimme aivan bussin etuosassa kuljettajan vieressä ja välillä kieltämättä tuntui kuin olisi ollut jossain huvipuistolaitteessa, vuoristoradassa ehkä. Hurjaa, mutta omituisella tavalla myös hauskaa.

Tässä päiväntasaajan pitäisi olla. Paitsi että se on noin 100-300 metriä pohjoisempana mittaustavasta riippuen.

Mitään muuta teemapuistossa ei oikeastaan ollut kuin muistomerkki päiväntasaajalla, paitsi että sekin oli rakennettu pari sataa metriä väärään paikkaan. Oikea päiväntasaaja kulkee kuulemma hieman pohjoisempana. Muuten puisto oli täynnä ravintoloita, kahviloita ja matkamuistokrääsää myyviä kauppoja. Tästä ilosta sai pulittaa 2 dollaria sisäänpääsymaksua. Kaikesta muusta olisi veloitettu ylimääräistä, muun muassa museoista ja planetaariosta 3-5 dollaria jokaisesta erikseen. Emme käyneet yhdessäkään, sillä koko homma tuntui vähän rahastukselta.

Sen sijaan otimme puistosta oppaan, joka vei meidät puolentoista tunnin retkelle Pululahua-tulivuoren kraatterille muutaman kilometrin päähän. Retki maksoi 8 dollaria, mikä tuntui saatuun palveluun nähden ihan kohtuulliselta. Kiipesimme ylös vuorenrinnettä näköalapaikoille, joista näki alas tulivuoren kraatteriin. Tulivuori on edelleen aktiivinen ja voi oppaan mukaan purkautua milloin vain. Silti ihmiset ovat päättäneet asua kraatterissa ja viljellä maata siellä.

Pululahua-tulivuoren kraatterin ympärysmitta on noin neljä kilometriä. Iltapäivisin pilvet peittävät usein koko kraatterin.

Koimme myös hienon hetken ylhäällä puoli metriä leveän vuorenseinämän reunalla istuessamme ja oppaan soittaessa okarinoa. Rituaalin tarkoitus oli päästä yhteyteen taivaan jumalien ja äiti maan kanssa sekä hiljentyä hetkeksi oman sisimmän kanssa ajattelemaan läheisiä toisella puolella maapalloa. Turistimeininkiä tai ei, mutta minulle kyllä nousivat kyyneleet silmiin okarinon soidessa ja pilvien kulkiessa yli kraatterin peittäen sen välillä kokonaan näkyvistä.

Pululahuan rinteellä. Polku on ehkä puoli metriä leveä ja alas on noin 400 metrin pudotus. Ei sovi korkeita paikkoja pelkäävälle.

Pää pyörällä Quitossa

Ensimmäinen yö Quitossa on takana. Täällä on yllättävän kylmä, päivisin ehkä 10-15 astetta, mikä tuntuu sitten melkein samalta myös sisätiloissa, kun lämmitystä ei ole. Hostellimme, La Posada Colonial, Quiton vanhassa kaupungissa, on kuitenkin erittäin siisti ja viihtyisä. Ja omistaja Jaime on ihan mielettömän ystävällinen.

Ensimmäinen majapaikkamme Quitossa, Hostal La Posada Colonial

Eilen illalla kävelimme edestakaisin ”La Rondan”, kadun, jolta löytyy muun muassa paljon ravintoloita ja kahviloita. Etenkin lauantai-iltaisin katu kuhisee elämää. Kävimme syömässä juustotäytteiset empanadakset, mutta lennon ja korkeuseron uuvuttamina emme jaksaneet valvoa kahdeksaa pidempään. Noin 2800 metrin korkeus tuntui etenkin eilen pienenä huimauksena ja hengästymisenä. Hostellille tullessamme jouduimme kävelemään noin 50 metrin matkan ylämäkeen ja suoritus tuntui samalta kuin olisi juossut täysillä tuon matkan. Yön yli nukuttuamme olimme kuitenkin taas täydessä iskussa.

Syömässä valtavan kokoisia empanadaksia "La Rondalla".

Tänään olemme kierrelleet Quiton vanhaa kaupunkia, joka on näin sunnuntaisin parhaimmillaan, kun kadut on suljettu autoilta. Vanha kaupunki vaikuttaa ihanan paikalliselta ja turisteja näkyy melko vähän. Mitään kansainvälisiä ravintoloita tai kauppojakaan ei täältä onneksi löydy. Toisin on varmasti kaupungin uudessa osassa, johon majoitumme yhdeksi yöksi ennen lähtöä Galapagokselle tiistaina.

Laitamme tarkemman Quito-postauksen myöhemmin kunhan olemme ehtineet koluta paikkoja enemmän. Yhden päivän kokemuksella ei vielä paljoa uskalla sanoa, mutta ensivaikutelma on ollut ystävällinen ja aito. Ja kaikki puhuvat ihanan selkeää espanjaa. Englantiin ei ole juuri tarvinnut turvautua.