• Matkatarjoukset:
Valikko

Maanjäristyksestä Cuzcoon

Meillä oli täällä Perussa kuulemma eilen iso maanjäristys, Iltasanomista luimme :) Me emme huomanneet mitään, vaikka olimmekin ilmeisesti juuri tuolloin lähdössä Limasta bussilla kohti Cuzcoa (Ican kautta, jossa järistys tuntui eniten). Emme siis edelleenkään tiedä, miltä maanjäristys tuntuu, mikä varmasti on vain hyvä asia.

22 tunnin bussimatka Cuzcoon sujui ongelmitta, jopa yllättävän hyvin. Nukuimme 10 tuntia ja lopun ajan katsoimme elokuvia ja söimme. Perille pääsi siis tällä kertaa kaksi suhteellisen hyvin levännyttä ja hyvissä voimissa olevaa matkaajaa.

Eikä pitkä bussimatka näy missään!

Cuzco vaikuttaa näin pari tunnin tutustumisen jälkeen viehättävältä ja kauniilta pikkukaupungilta. Täällä on mukavan rauhallista vilkkaan Liman jälkeen, mutta turisteja täällä tuntuu olevan välillä enemmän kuin paikallisia. Historia ja Inka-kulttuuri näkyvät kuitenkin katukuvassa selvästi.

Plaza de Armas, Cuzco

Joka paikassa myydään valtavasti ihania käsitöitä, villapaitoja, pipoja, lapasia, laukkuja, koruja… On suorastaan valinnan vaikeus keneltä ostaisi ja mitä. Tarvitsemme Inca Trailia varten ainakin villapaidat ja ehkä lämpimät hanskat ja pipot. Onneksi tässä on useampi päivä aikaa vertailla tarjontaa.

Kauniita vanhoja taloja Plaza de Armas -aukiolla

Yllättäen korkeus ei tunnu ainakaan nyt alkuun aiheuttavan mitään oireita. Cuzcohan on 3 300 metrin korkeudella merenpinnasta, mutta ehkä ehdimme bussimatkan aikana tottua jonkin verran. Kokalehdistä tehtyä teetä ja kokakarkkeja olemme kuitenkin syöneet. Niiden kun pitäisi auttaa vuoristotaudin oireisiin.

Yllättävä Lima

Olemme olleet Limassa nyt viisi päivää. Kolme ensimmäistä yötä olimme Dragonfly-hostellissa ja nyt viimeisimmän ja vielä tulevan yön olemme Bluehouse-hostellissa. Molemmat sijaitsevat Mirafloresin alueella parin korttelin päässä toisistaan. Vaihdoimme hostellia ihan vain vaihtelun vuoksi, mutta Mirafloresia emme halunneet jättää. Olemme viihtyneet täällä niin hyvin.

Bluehousen persoonallisen viehättävä oleskelualue.

Lima on yllättänyt meidät täysin. Ennakkoon oletimme tämän olevan ikävä ja meluisa kaupunki, mutta Miraflores on aivan muuta. Keskusta vastasi kyllä hyvin tuota ennakko-oletustamme, siellä emme viihtyneet paria tuntia kauempaa. Jos siis vierailee Limassa ja käy vain keskustassa, saa aivan väärän kuvan siitä, mitä Lima voi parhaimillaan olla. Myös Barrancon alue oli aivan ihastuttava.

Kahvilla Mirafloresissa Cafe Z:ssa. Kurkkukipu on vaivannut jo yli viikon, joten huivi on pysynyt tiukasti kaulassa viime päivät.

Olemme pääasiassa kuljeskelleet ympäriinsä, syöneet erinomaisia ruokia ja herkutelleet kaikilla ihanilla jälkiruuilla ja hyvillä kahveilla. Museot, kirkot ja vastaavat eivät ole jaksaneet kiinnostaa. Mukavia puistoja täältä löytyy paljon ja sään ollessa aurinkoinen niissä on kiva istuskella.

Lempikahvilamme Limassa, Cafe Z.

Teimme myös retken noin 30 kilometin päähän Pachacamacin raunioille. Turisti-infon virkailija väitti, että sinne on erittäin vaikea mennä omin avuin ja meidän pitäisi ottaa opastettu retki sinne, joten tottakai valitsimme ensimmäisen vaihtoehdon. Lähdimme yrittämään retkeä itsenäisesti bussilla. Onneksi emme uskoneet turisti-infoa, sillä pääsimme perille hienosti yhdellä bussin vaihdolla ilman ongelmia ja säästimme samalla useita kymmeniä soleja.

Itse Pachacamac ei meitä säväyttänyt. Aluetta kiersi noin viiden kilometrin pituinen tie, jonka varrella muinaisen kaupungin rauniot olivat. Ehkä olemme nähneet jo liikaa hiekka- ja kivikasoja, mutta emme oikein saaneet paikasta mitään irti. Aiemmat rauniot ovat olleet selvästi vaikuttavampia.

Pachacamacin raunioilla. Taustalla alueen ainoa entisöity rakennus.

Eilen tapasimme myös La Vida Loca -blogin Sarin täällä Limassa. Kävimme yhdessä syömässä Barrancossa ja drinkeillä täällä Mirafloresissa. Pääsimme maistamaan hyviä friteerattuja mereneläviä, jalea mixtaa, ravintolassa, johon emme ikinä olisi itse löytäneet, sekä Perun kansallisdrinkkiä Pisco Souria. Uskaltauduimme myös maistamaan paikallista jälkiruokaa katukojusta: vähän kuin suomalaista riisipuuroa ja hedelmäkiisseliä, oikein hyvää. Olimme aiemmin katselleet kojua, mutta emme olleet uskaltaneet maistaa tuota erikoisen näköistä ”sotkua”. Kiitos Sari, että tutustutit meidät näihin uusiin makuihin! Oli myös mukava jutella välillä muidenkin kuin vain toistemme kanssa ja saada matkavinkkejä Perussa jo pidempään asuneelta. Harmi, että emme ehdi toteuttaa kaikkea, etenkin hiekkalumilautailu ja pingviinit tässä Liman lähistöllä olisivat kiinnostaneet paljon.

Huomenna matkamme jatkuu Cuzcoon. Meitä pidetään hulluina, koska aiomme tehdä matkan bussilla. Matka tulee kestämään nimittäin 22 tuntia, mutta ainakin tiedossa on luksusbussi, joten olosuhteet ovat varmaan parhaat mahdolliset. Lentäminen olisi tullut niin paljon kalliimmaksi, että valitsimme bussin. Hieman jo etukäteen hirvittää tuo matkan pituus. Saatamme olla jonkin verran puuduksissa Cuzcoon saapuessamme.

Kaikki kertomatta jääneet asiat

Matkapäivistämme on nyt kulutettu noin 1/6. Tähän mennessä on pääasiassa matkustettu, ainoastaan Galapagossaarten retken voi sanoa olleen lomailua. Etelä-Amerikka on valtavan kokoinen manner ja välimatkat ovat todella pitkiä. Aikaa on kulunut busseissa matkustamiseen roimasti:
- Quito – Cunca, noin 10h
- Cuenca – Machala, noin 4h
- Machala – Huaquillas, noin 1,5h
- Tumbes – Piura, noin 3h
- Piura – Trujillo, noin 6h
- Trujillo – Lima, noin 9h

Yhteensä busseissa on tullut istuskeltua siis jo reilusti yli vuorokauden. Ja Suomessa kun pitäisi käydä Vantaalta Jyväskylässä, niin matka tuntuu ikuisuudelta… Pahin on kuitenkin vielä edessä: Lima – Cuzco, bussilla 22 tuntia. Siitä jos selviää jollain lailla hengissä ja hyvissä voimissa, niin mikään matka ei voi tuntua enää miltään! Paitsi Siperian juna, mutta sitähän ei kukaan matkaakaan kuivin suin.

Paikallisbussi

Ecuadorista päällimmäisenä jäi mieleen kylmyys. Quiton kolea ja kostea vuoristoilma pureutui napakan viiman avustamana syvälle luihin ja ytimiin eikä siitä lämmennyt kuin vasta Machalassa, kun aurinko vihdoin hymyili pilvipeiton takaa. Ihmiset Ecuadorissa olivat suurimmalta osin ystävällisiä ja rauhallisia. Aika hiljaisia, ehkä hieman varautuneita, kuten suomalaisetkin. Pärjättiin siellä siis mainiosti!

Quiton vanhaa kaupunkia

Kerjäläisiä ja kaupustelijoita toki näkyi Ecuadorin katukuvassa, mutta he eivät käyneet iholle. Ecuador on kohtuullisen pieni maa Etelä-Amerikan mittakaavassa, mutta huonot tiet ja kulkuvälineet kasvattavat etäisyydet potenssiin: Quiton ja Cuencan välimatka ei ole linnuntietä kartalta karkeasti arvioituna kuin noin 300 kilometriä, mutta aikaa siihen meni bussilla 10 tuntia! Lankomies tekisi samassa ajassa melkein saman matkan pyörällä, jos perse vain kestäisi.

Quiton suojelusenkelin näkymiä

Ecuadorissa valikoima ravintoloiden ja kauppojen suhteen on suppeahko. Suurin osa ravintoloista on pieniä perheiden ylläpitämiä ja nuhjaantuneita, jotka tarjoavat perusruokaa halpaan hintaan. Ruuan tyyppi on ennemmin mättö kuin gourmet, mutta ihan hyviä ruokia osui ainakin meidän kohdalle, ja huokeat hinnat ilahduttivat matkaajaa.

Viidakko

Ecuadorin visiitti jäi aika lyhyeksi Galapagossaarten varastaessa suuren osan Ecuadoriin varatusta ajasta, ja olisimmekin viihtyneet maassa pidempään. Etenkin Otavalon kaupungin missaaminen harmittaa, ja rannikko jäi Ecuadorin osalta tyystin tutkimatta. Tosin kylmää lievittämään olisi pitänyt hankkia paksu villapaita. Emme kokeneet Ecuadoria yhtään pelottavana tai vaarallisena maana, tosin emme liikkuneet hämärillä kujilla, joissa olisi saattanut vaaralle alttiiksi joutua.

He's Got the Whole World in His Hands

Perun osalta maahantulon yhteydessä sattunut taksikusetusepisodi saattoi osaltaan vaikuttaa suhtautumiseemme maahan aluksi hieman epäluuloisesti. Varsinkin Perun pohjoisosissa tuntui, että kaikki haluavat hyötyä meistä. Jos meille puhuva ihminen ei suoraan kerjännyt rahaa, niin ainakin hän kauppasi jotain. Karkin, tupakan, ihan minkä tahansa mahdollisen krääsän myyjät, ja varsinkin Tumbesissa bussimatkojen kauppaajat, saattoivat välillä olla aggressiivisia ja tarttua kiinni yrittäen pysäyttää ja saada kauppoja syntymään. Parhaiten kaupustelijoista pääsee eroon, kun ei kiinnitä heihin mitään huomiota eikä varsinkaan ota katsekontaktia.

Matkanainen

Piurassakin puistossa eräs oikein mukavan tuntuinen mies puhui hyvin englantia ja alkoi kyselemään meiltä, mistä olemme, kun istuimme rinkkoinemme viereiselle penkille. Mies kysyi matkasuunnitelmiamme ja alkoi antamaan matkavinkkejä. Mies kehui erityisen vuolaasti Kuélapin aluetta ja kertoi sen olevan aivan mahtava paikka ja pakollinen kohde Perussa. Hetken kuluttua selvisikin, että miehellä oli hostelli kyseisessä kaupungissa. Että näin.

Se ei ole sika, se on Perulainen karvaton koira

Trujillossa Antonion ja Fabion houkuteltua meidät kaljalle mietinkin koko ajan, miten he meitä huijaavat. Pidin käden jatkuvasti lompakkotaskussa ja olkalaukun kainalossa. Ensimmäiset kaksi kaljaa laitettiinkin meidän maksettavaksi, joten olin aivan varma, että kaljoja he eivät tule meille takaisin tarjoamaan. Kiskoin yhteisiä oluita kaksin käsin, jotta saisin itse ainakin eniten juomaa. Ja varmasti sainkin!

Seuraavia oluita ostaessa miehillä ei yllättäen ollut kuin 50 solen seteli ja mietin päässäni, että näin hienosti länsimaalaista huijataan, kun seteli ei tietenkään kelvannut baarille. No, miehet kysyivät, olisiko meillä rikkoa seteli pienemmäksi. Siinä vaiheessa olin aivan varma, että no niin, nyt sai Villepoika väärennetyn viisikymppisen, miehet kaksi olutta sekä 40 solea. Tutkin nopeasti setelin Trujillon hostelliemännän ohjeiden mukaan koittamalla, onko teksti koholla, ja laitoin taskuun. Seteli osoittautui myöhemmin aivan oikeaksi enkä vieläkään ole huomannut, että meiltä olisi varastettu mitään tai muutenkaan huijattu, joten tämän jälkeen aloin epäilemään, että Perussakin saattaa olla rehellisiä ja mukavia ihmisiä.

Surf Hostal Lilyn kattoterassilla Huanchacossa

Mitä etelämmäksi Perussa ollaan tultu, sitä vähäisempää kaupustelu ja kerjääminen on ollut.  Olemme tosin Limassa Mirafloresin vauraalla alueella, joten lieveilmiöt ovat täällä vähäisempiä. Pankkiautomaateissakin maksimikertanostomäärä on jopa 700 solea, kun aikaisemmissa kaupungeissa on maksimissaan saanut vain 400 solea kerrallaan. Kaupunki on kuitenkin aivan valtava, yli 7 miljoonaa asukasta, joten joukkoon mahtuu paljon huono-osaisiakin. Bussilla kaupunkiin saapuessa hökkelitaloalueet alkoivat kymmeniä kilometrejä ennen keskustaa. Perun vierailu ei ole vielä ohi, mutta Iquitoksen alueen missaaminen aikapulan vuoksi jää harmittamaan.

Huanchacon rannalla (huom. firman Buff)

Sekä Ecuadorin että Perun osalta liikennekulttuuri on se, että autoilija on kuningas ja jalankulkijan päälle kiihdytetään, jos semmoinen on sattunut autotielle esteeksi tulemaan. Suojatie ei todellakaan ole mikään suoja! Lisäksi kuskit rakastavat tööttiä, jota käytetään pääasiassa ilmoittamaan, että täältä minä tulen, väistäkää! Töötillä kommentoidaan muiden ajamista, kaistanvaihtoja, kaistan vaihtamatta jättämistä, taksit ja bussit tööttäävät aina kun näkevät ihmisiä kävelemässä ilmoittaakseen, että tässä olisi kyyti tarjolla. Lisäksi, jos ei ole mitään muuta syytä töötin käyttämiseen, niin sitten sitä painetaan muuten vain, jotta pienessä sillipurkissa ajava autoilija tuntisi miehisyytensä kasvavan. Liikenne onkin aikamoista kakofoniaa, mutta niinhän se näissä maissa aina on. Täällä Mirafloresissa tosin on tööttääminen kielletty liikennemerkein, ja ihan niin paha meteli täällä ei ole kuin muissa kaupungeissa.

Tilataksi

Kaiken kaikkiaan olemme pitäneet molemmista maista ja varsinkin Perun historia ja arkeologia on aivan hämmästyttävä. Maalla on mieletön menneisyys sekä kulttuuriperinne, enkä muista, että näistä olisi koulussa kerrottu juuri mitään. Tai sitten nukuin senkin tunnin. Useat kansat, lukuisat muinaiset kaupungit ja temppelit ovat olleet aivan valtavia ja mielettömiä. Emmekä ole vielä edes päässeet Machu Picchulle asti.

Liman rantaviivaa

Normaalit istuinmalliset vesivessat ja juokseva vesi ovat toimineet joka paikassa. Paperia ei pönttöön voi heittää, vaan se laitetaan viereiseen paperikoriin, mikä tuntui aluksi epämiellyttävältä, mutta siihenkin on tottunut. Lämpimän veden saanti ei aina ole ollut varmaa, ja sähköinsinööriä on erityisesti ihmetyttänyt sähkökäyttöinen lämmitin suihkuosan yhteydessä. Kytkennät on yleensä tehty niin osaavan ja turvallisen näköisesti, että veden avaaminen juoksemaan aparaatin läpi on hirvittänyt joka kerta. Ja varsinkin veden alle meneminen; tuleeko sieltä sähköhierontaa niskalle.

Vedenlämmitin: 4000-5500W, 50A

Peittojen paksuudessa olisi myös molemmissa maissa parantamisen varaa. Vetoisat ovet ja ikkunat yhdistettynä kivirakenteisiin ja laattalattioihin ilman minkäänlaista lämmitystä on saanut suomalaisen karjun mamikset päälläkin hytisemään sikiöasennossa yön pimeässä. Ihmiset täällä ihmettelevät, miten meitä voi paleltaa, kun olemme pohjoisesta ja kylmästä Suomesta, mutta täällä ei ilmeisesti olla kuultukaan talojen lämmittämisestä. No, eteläänpäin matkatessa ja kesän alkaessa toivon varmaankin viileämpiä huoneita.

Bussimatkailua ja Liman kuulumisia

Viimeisenä päivänämme Trujillossa päätimme lähteä katsomaan Huaca de la Luna y Solia, Moche-kulttuurin aikaisia temppeleitä hieman Trujillon ulkopuolelle. Saimme mielestämme selkeät ohjeet turisti-infosta ja hostellistamme, kuinka paikalle pääsee: tietystä risteyksestä bussiin, jossa lukee ”CM” ja temppeleiden pitäisi olla bussin päätepiste. Kuulosti helpolta, mutta…

Löysimme oikean risteyksen, mutta ohi ei ajanut yhtään bussia, joissa olisi ollut nuo kirjaimet. Kaikkia muita busseja kyllä jatkuvasti. Kysyimme yhdeltä bussilta, jossa oli iso C-kirjain ja pieni m-kirjain, meneekö se temppeleille ja rahastaja väitti sen menevän, joten hyppäsimme kyytiin. Monin paikoin Perussa bussit ovat oikeasti pakettiautoja combis, joihin on laitettu muutama penkki. Ja ne ovat lähes aina tupaten täynnä, niihin siis todella otetaan niin paljon ihmisiä kuin mitenkään vain saadaan sullottua.

Aika kauan ajettuamme rahastaja tuli rahastamaan meitä ja kuultuaan, mihin olimme menossa, ilmoitti, että meidän on jäätävä siinä pois ja vaihdettava bussia, koska temppelit ovatkin aivan vastakkaisessa suunnassa. Siihen meidät sitten tiputettiin keskelle hiekkaerämaata jonnekin jumalan selän taakse. Eikä meillä ollut aavistustakaan missä mahdoimme olla. Onneksi vastakkaiseen suuntaan meni pian toinen bussi, joka väitti meidän pääsevän sillä temppeleille.

No tavallaan kyllä, sillä bussi jätti meidät sitten risteykseen, jossa luki, että temppeleille on vielä viisi kilometriä. Keskellä hiekkaerämaata tuo matka ei oikein houkuttanut kävelemään eikä seutu muutenkaan vaikuttanut ihan turvallisimmalta. Onneksi viereen pysähtyi mopotaksi, joka lupasi viedä meidät perille. Siinä sitten köröttelimme itse asiassa aika mukavasti mopotaksin kyydissä, välillä pienten oikopolkujen kautta perille.

Tällä mopotaksilla selvitimme viimeisen etapin Huaca de la Lunalle.

Huaca de la Luna y Sol koostui museosta sekä itse temppelistä, joista Lunaa pääsi katsomaan sisältä oppaan johdolla. Meillä kävi tuuri, sillä englanninkielinen kierros oli juuri lähdössä, joten tällä kertaa ei tarvinnut seurata espanjankielistä opastusta. Itse temppeli koostui viidestä eri kerroksesta, jotka oli rakennettu aikoinaan toistensa päälle. Huaca de la Lunassa, kuten valitettavan monissa muissakin Perun arkeologissa nähtävyyksissä, suurin osa oli kuitenkin vielä kaivamatta esiin. 10–20 vuoden päästä paikka näyttää varmasti aivan erilaiselta.

Huaca de la Lunan seinäkaiverruksia tuhansien vuosien takaa. Värit ovat kuulemma aidot.

Takaisin Trujilloon pääsimme sitten oikealla bussilla, jossa molemmat kirjaimet C ja M olivat isolla. Bussi tosiaan lähti ihan temppeleiden sisäänkäynniltä eli olimme menomatkalla nousseet vääärään bussiin.

Trujillosta jatkoimme Limaan yhdeksän tuntia bussilla. Olimme varanneet ensimmäisen luokan paikat, joten olosuhteet olivat kyllä ihan luksusta. Penkkeihin olisi mahtunut miten päin tahansa, ja jalat sai helposti suoristettua kokonaan. Yhdeksän tuntia ei oikeasti tuntunut missään.

Näin mukavat oltavat meillä oli. Istuimen saa lähes vaaka-asentoon.

Limaan saavuimme illalla ja majoituimme Mirafloresin kaupunginosaan Dragonfly-hostelliin. Miraflores on Liman turvallisinta ja varmaan myös rikkainta aluetta, joten täällä on ihan mukava asustella. Olemme jopa päässeet lenkille Mirafloresin rantabulevardille, joka on tuossa parin korttelin päässä. Seitsemän kilometrin juoksulenkki rantaa pitkin teki kyllä todella hyvää, kun muuten ei olla juuri ehditty liikuntaa harrastaa. Täytyy hyödyntää tämä mahdollisuus myös nyt tulevina päivinä sillä aiomme olla täällä vielä perjantaihin asti.

Mirafloresin rantabulevardilla. Alue on upea, sillä katu kulkee ylhäällä kukkulan päällä meren yllä ja kadun varsi on rakennettu kauniiksi puistoksi.

Kaikki muut tapaamamme reissaajat ovat haukkuneet Limaa ja pitäneet tätä ikävänä kaupunkina, mutta me olemme kyllä viihtyneet, jopa pitäneet tästä. Vaihteeksi kaikki monikansalliset ketjut (McDonald’s, KFC, Burger King, Starbucks jne.) tuntuvat jopa ihan kotoisilta, vaikka emme ole käyneetkään kuin Starbucksissa kahvilla. Hyviä ravintoloita tuntuu myös olevan paljon ja olemme syöneet aivan mielettömän hyvät kasvishampurilaiset La Pascana de la Madre Naturassa sekä uskomattoman maukkaat sandwitchit Hot’n Coolissa. Jälkimmäisessä olimme ensimmäiset suomalaisasiakkaat, joten pääsimme laittamaan nuppineulan Suomen kohdalle karttaan. Omistaja kerää siihen nuppineuloja kaikista kansainvälisistä asiakkaistaan. Suomikin on nyt siis maailmankartalla!

Suomi maailmankartalle!

Maukkaat hampurilaiset La Pascana de la Madre Naturassa. Välissä soijapihvi, juustoa ja kasviksia.