Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Azerbaidžan

Baku

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 23.05.2012
Azerbaidzanin pääkaupunki Baku isännöi vuoden 2012 Euroviisuja.

Baku matkakohteena

Kaspianmeren rannalla sijaitseva Baku on yli kahden miljoonan asukkaan suurkaupunki, joka on jo 1800-luvulta lähtien elänyt pääasiassa öljyteollisuudesta. Kaupunkikuvaa hallitsevat viime vuosina Bakuun nousseet öljyvaroista ja Azerbaidzhanin etuoikeutetun yläluokan vauraudesta kielivät pilvenpiirtäjät.

Vaikka vauraus ei jakaudu tasapuolisesti, ovat Euroviisut tuoneet kaupunkiin myös yleisen kasvojenkohotuksen: palveluja on parannettu ja infrastruktuuria kohennettu ainakin keskusta-alueilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Siellä, missä parannuksia ei ole ehditty tai haluttu tehdä, ratkaisuna ovat aidat, jotka luovat näköesteen ja kaunistavat kaupunkikuvaa ainakin hetkellisesti.

Bakun lennot ja majoitus

Bakun lentomatkailijoita palvelee noin 25 kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Haidar Alijevin kansainvälinen lentoasema.

Suomesta ei ole suoria lentoja Azerbaidzhaniin, mutta Bakuun voi lentää vaihdollisesti esimerkiksi Riian tai Istanbulin kautta. Lentohinnat alkavat ajankohdasta riippuen noin 300 eurosta.

Suurkaupunkina Bakun hotellitarjonta on laaja luksushotelleista keskihintaiseen majoitukseen. Yleinen hintataso ei kuitenkaan ole mainittavan edullinen ja euroviisuturistit ovat nostaneet majoitushintoja.

Bakun nähtävyydet

Bakun sydän on keskustan suihkulähdeaukio. Siellä kaupunkilaiset viettävät iltaa ravintoloissa istuskellen tai shoppaillen Nizami-ostoskadulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Bakun vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Maamerkkinä toimii keskiaikainen Qiz Qalasin torni. Vanhankaupungin kujilla kannattaa maistella paikallisten teehuoneiden herkkuja. Vanhankaupungin nähtävyyksiin kuuluvat myös Shirvansahlarin palatsi, moskeijat ja perinteiset kylpylät eli hamamit.

Bakuun on rakennettu Euroviisuja varten upouusi 16 000 -paikkainen Kristallihalliksi nimetty urheilu- ja konserttihalli. Vanha rakennuskanta sai väistyä hallin tieltä.

Kukkulalla hieman ydinkeskustan ulkopuolella sijaitseva Azerbaidzhanin itsenäistymistaisteluista muistuttava Marttyyrien kuja tarjoaa hienot näkymät Kaspianmerelle.

Kuva: Flickr / teuchterlad