Vuosilla on väliä

torstai, syyskuu 14, 2017

Valmistuin lukiosta vuosi sitten ja olin pitkään tiennyt että sen jälkeen lähden matkustelemaan eli pitäisin niin sanotun välivuoden. Pohdin menneen vuoden aikana useinkin kauhulla juuri tuota sanaa “välivuosi”. Mitä oikeasti tarkoitamme kyseisellä ilmauksella? Ja mistä ja miksi pidämme välivuotta? Tarvitsemmeko oikeasti välivuoden omasta elämästämme?

Asuin viisi kuukautta Australiassa ja kolme Nepalissa. Menneen kesän vietin töissä kotikaupungissani Loviisassa ja törmäsin useaan otteeseen lukioni opettajaan joka kysyi kerta toisensa jälkeen mitä teen ja miksi en ole koulussa. Kerroin, että omalla kohdallani en vieä edes harkinnut kouluun hakemista sillä sisälläni polttelee nähdä ensin maailmaa ja vasta kun tiedän enemmän siitä mitä haluan elämältäni ja itseltäni, haen opiskelemaan. Ja tätähän minä tällä hetkellä elämältäni haluankin. Vastaukseksi sain joka kerta olkapäiden kohautuksen ja silmien pyöräytyksen joten totesin vielä, että en edes tiedä mitä haluan opiskella ja että viime vuoden aikana opin kyllä uutta ja haluan oppia jatkossakin. En välttämättä heti nenä kiinni kirjassa ja aloillani, mutta opin enemmän kuin pitkään aikaan. Tutustuin uusiin ihmisiin ja kulttuureihin ja sisälläni heräsi mm. halu harjoitella maalaamista ja piirtämistä. Luin myös ensimmäistä kertaa sitten alakoulun vapaaehtoisesti kirjoja ja kiinnostuin mm. eläin -ja ihmisoikeuksista. Silti opettajani tiuskaisi että “et sinä siellä maailmalla mitään opi, koulussa opitaan.”  Kerroin myös että en voisi vielä asettua aloilleni sillä palo nähdä ja kokea elämää suomen rajojen ulkopuolella on liian suuri. Tähän hän esitti kysymyksen “mikset voi odottaa että olet käynyt koulut? Sinullahan on koko elämä, pelkäätkö että aika loppuu kesken?.”

Ja se on toisaalta tottakin. Taidan pelätä. Pelkään että kouluvuosien ja sittenkin pitämättömien välivuosien jälkeen jatkaisinkin suoraan työelämään ja sanoisin itselleni että “sitten joskus”  ja onhan eläkkeellä aikaa.  Vaikkakin se mitä eniten halusin tehdä oli matkustelu. Ja mitä jos ylipäätään reissaaminen ei olekkaan syystä tai toisesta enää mahdollista tulevaisuudessa. En aio ottaa sitä riskiä että se on sitten myöhäistä.

Ymmärrän että kaikki eivät koe välivuotta tarpeelliseksi tai haaveile matkustamisesta. Ja todella ihailen ja arvostan ihmisiä jotka tietävät mitä haluavat ja ovat valmiita hakemaan kouluun heti ilman taukoja. Ja niin ihailee ja arvostaa moni muukin. Toivon on, että oppisimme ymmärtämään myös meitä jotka päätämmekin hengähtää. Ja varsinkin heitä joille välivuosi tulikin tahtomatta koska koulupaikkaa ei myönnettykkään (samainen opettaja saarnasi myös heille jotka olivat hakeneet kouluun). Välivuosi ei useinkaan ole oma valinta. Kouluun pääsy ei todellakaan ole itsestäänselvyys ja sitä suuremmalla syyllä tuntuisi oudolta hakea tahtomattani kouluun kun sinne haluavillekkin ja valituksi tulemisen eteen töitä tekevillekkin pääsy on nykyään vaikeaa.

Välivuosi yhdistetään usein elämämme parhaaseen vuoteen ja seikkailuun mutta samalla se on jotain, josta on suotavaa palata pikimmiten “takaisin todellisuuteen”. Ja auta armias jos niitä onkin useita. Omalla kohdallani aion jatkaa seikkailujani maailmalla uskoen tutkimuksiin siitä että myös matkailu avartaa. Haaveenani on jo pitkään ollut blogin aloittaminen niinpä yhdistän nyt nämä kaksi haavetta ja toivotan jokaisen edes hieman reissuistani kiinnostuneen rakkaudella tervetulleeksi mukaan tuleville matkoilleni blogini kirjoitusten ja kuvien kautta. Toivon että voisin innostaa ja antaa löpinöilläni sekä käytännön neuvoilla apua heille jotka reissaavat ja etenkin heille joita jokin vielä pidättelee lähtemästä. Lähtö jännittää ja pelottaa mutta samalla se voi olla parasta mitä on koskaan tapahtunut.

Opitaan, nähdään, ymmärretään ja kokeillaan yhdessä jotain uutta eli avarrutaan.

Aloitetaan lentämällä viikon kuluuttua Romaniaan.

 

Senni

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Miilu perjantai, syyskuu 15, 2017 at 06:54

    Hei Senni! Ole rohkeasti oman tiesi kulkija. Meillä on vain tämä yksi elämä ja koskaan ei tiedä mikä päivä on viimeinen.

    Täällä ”elämänohjeita” latelee lähes tuplasti ikäisesi, joka heräsi elämään vasta miehen sairastuttua. Kuten totesitkin, mekin elimme ura- ja koulutusputkessa kunnes elämään tuli radikaali muutos ja arvot asettuivat uusiin uomiin. Vielä mennään, koetaan ja eletään, kun siihen pystytään!

    Älä välitä muiden mielipiteistä, minunkaan 😉 Tee juuri niin kuin parhaaksi koet, järki päässä, mutta unelmat edellä!

    Tulipahan paasattua 🙂

    • Reply senni lauantai, syyskuu 23, 2017 at 18:53

      Moi miilu! Kiitos kommentistasi, ihanaa ”paasausta”! Se on totta että usein vasta vastoinkäymiset herättelevät muutokseen, niin kai se on minullakin mennyt.. Toivottavasti miehesi on kunnossa ja kaikkea hyvää teille 🙂

    Leave a Reply