Etusivu > Autonvuokraus > Omalla autolla Via Balticaa pitkin

Via Baltican varrelle mahtuvat suurten kaupunkien nähtävyydet, pienten kylien charmi ja teitä reunustavat maisemat, jotka takaavat lomalaisen ajonautinnon.
Omasta aikataulusta kannattaa tehdä joustava, sillä koskaan ei voi tietää mihin paikkaan ihastuu niin paljon, että sinne haluaakin jäädä pariksi ylimääräiseksi päiväksi. Ja se juuri on omalla autolla matkustamisen parhaita puolia: niin voi todellakin tehdä!
Baltian maissa ja Puolan pohjoisosissa kulkeva osuus E67:stä eli Eurooppatie 67:stä, tunnetaan nimellä Via Baltica. E67 on Helsingin ja Prahan välinen eurooppatie ja Via Baltica on lyhin reitti Suomen ja Keski-Euroopan välillä.
Matka kulkee Viron, Latvian ja Liettuan kautta Puolaan. Reitin varrella on lähes piilossa kaikenlaista nähtävää ja koettavaa, joten ympäristöön kannattaa tutustua kaikessa rauhassa. Matkan varrelle mahtuu nähtävyyksiä, historiallisia muistomerkkejä ja taidetta, puhumattakaan maisemista ja matkustuksen riemusta.
Reitti on varsin suora ja E67-merkkejä seuraamalla sen ajaminen on helppoa. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että muutamassa paikassa tiekyltit on sijoiteltu hieman erikoisesti, esimerkiksi vain vähän ennen risteystä tai liittymää. Rajojen ylitys on Via Balticalla melko sujuvaa ja reitti kehittyy koko ajan.
Lähes kaikilta bensa-asemilta voi ostaa Baltic States- kartan, joka käsittää kaikki Baltian maat. Tämä kartta on hyvä apuväline Via Balticalla matkaaville. Uudet tiekartat kannattaa hankkia, sillä jo parin vuoden takaiset ovat liian vanhoja. Teiden ja uusien väylien rakentaminen on jatkuva prosessi.
Aikaa kannattaa varata muuhunkin kuin nähtävyyksien katselemiseen, sillä ajoaikaa on mahdoton arvioida etukäteen. Kunnossa olevilla teillä matkanteko on joutuisaa, mutta kunnostettavat tiet voivat huomattavasti viivästyttää matkantekoa.
Eräs tärkeimmistä huomioitavista asioista on muuttuva liikennekulttuuri. Mitä etelämmäksi mennään, sitä varovaisempi on syytä olla. Kannattaa noudattaa liikennesääntöjä vaikka muut eivät sitä tekisikään, ja paikallisia nopeusrajoituksia on hyvä pitää silmällä.
Omalla autolla matkustelu ja erityisesti Via Balticaa pitkin autoilu on kasvattanut suosiotaan viime vuosina. Ja siihen on syynsä. Oman aikataulun mukaan voi tehdä mitä itse haluaa ja käydä missä haluaa, poiketa tavallisista turistikohteista pienempiin paikkoihin. Via Balticaa pitkin ajelu on mutkatonta ja vapauttavaa koko perheen yhdessäoloa, josta jokainen voi helposti tehdä matkasta omannäköisensä loman.
Helpoin tapa suunnata Via Balticalle on mennä laivalla Tallinnaan ja aloittaa automatka sieltä. Matkoja Tallinnaan voi kysyä Viking Linelta, Silja Linelta ja Eckerö Linelta. Mikäli kaipaa apua reittisuunnittelussa, kannattaa kääntyä Autoliiton puoleen.
2 kommenttia aiheesta Omalla autolla Via Balticaa pitkin
Paljonko on suunnilleen matkaa Helsinki-Praha. Ja onko minkälaisia kokemuksia E-67 tien kunnosta.Uskaltaako lähteä omalla autolla 6henk.perhe.
Jos olet jo kokeillut Saksan moottoriteitä, tämä vaihtoehto on todella erilainen, monella tapaa myönteisesti. Maalaismaisemat ilahduttavat! Tien kunto oli nyt tammikuussa hiukan vaihteleva, mutta yleensä oikein hyvä. Liikennettä on välillä hämmästyttävän vähän, mutta rekkoja paljon. Ajaminen on kuitenkin aika leppoisaa maantieajoa. Majapaikkoja (25-40 e 2 hengen huone, myös isompia huoneita on) riittää, samoin halpoja ruokapaikkoja, joissa joskus puhutaan hyvin englantia, joskus saa arvailla ruokia. Valuuttaa saa automaateista isommissa paikoissa, kortit kelpaavat usein.
Käy Autoliiton sivuilla! Siellä on perusteellista tietoa.
Kyllä, uskaltaa lähteä. Minusta reitti on kiva, koska ei ole puuduttavaa moottoriteillä ajoa ja näkee sellaista, mitä ei Suomessa enää pitkään aikaan.