Sydney

Sydney

Maailman toisella puolen ihmisiä on enemmän, rakennukset ovat suurempia ja ilmapiiri on rennompi.

Australian suurin ja vanhin kaupunki on tunnelmaltaan ainutlaatuinen metropoli, jossa maailmankuulu ranta sekä sympaattiset esikaupungit tasapainottavat keskikaupungin liike-elämän hektisyyttä ja arkkitehtuurin massiivisuutta.

SYDNEY MATKAKOHTEENA

Suuren mittaluokan Sydney

Australia on pinta-alaltaan maailman kuudenneksi suurin valtio ja Sydney maan väkirikkain asutuskeskus. Alkuun liki neljän ja puolen miljoonan kaupunki hätkähdyttää, sillä suomalaiseen makuun Sydneyn kaupunkikuva on maalattu astetta leveämmällä pensselillä.

Oman pienuutensa huomaa heti saapuessaan Sydneyn keskustaan, kaupungin liike-keskuksen sydämeen. Maisemaa värittävät lukuisat pilvenpiirtäjät, joista korkeimmalle nousevan Sydney Towerin antenni yltää yli kolmensadan metrin korkeuteen.

Satamaa kohti liikuttaessa arkkitehtuuri jatkaa samaa linjaa. Keskustasta kaupungin pohjoisrannalle vievä yli kilometrin mittainen Sydney Harbour Bridgen kaarisilta kohoaa parhaimmillaan 139 metriin.

Sydneyn Oopperatalo täydentää yhden maailman kuuluisimmista maisemista. Kooltaan Unescon maailmanperintölistalle kivunnut Oopperatalo ei vastaa keskustan pilvenpiirtäjiä tai valtavaa siltaa. Oopperatalon suuruus perustuu pikemminkin sen rooliin yhtenä aikansa merkittävimmistä arkkitehtuurisen kauneuden ruumiillistumista.

Sydämellinen suurkaupunki

Sydney on metropoli, joka valtavine rakennuksineen ja vilkkaine ihmisvirtoineen saattaa alkuun säikäyttää. Pilvenpiirtäjien ja vilinän keskeltä – ja erityisesti niiden ulkopuolelta – on kuitenkin mahdollista löytää kaupungin sydän.

Kliininen ydinkeskusta pilvenpiirtäjineen palvelee lähinnä liike-elämää. Viisainta onkin suunnata sen ulkopuolelle lähistön kaupunginosiin, joissa Sydneyn tunnelma on helpommin aistittavissa.

Vain viiden minuutin kävelymatkan päässä sijaitsee mukulakivikatujen ja pienien umpikujien The Rocks, josta Sydney alun perin lähti kasvamaan. Jokalauantaiset markkinat, historialliset kävelykierrokset ja tunnelmalliset terassit värittävät kaupunginosan arkea. The Rocks puhkeaa kukkaan kuitenkin vasta juhlapäivinä – älä missaa ainakaan vuodenvaihteen kekkereitä!

Darlinghurst ja Kings Cross ovat parhaita paikkoja shoppailuun ja illanviettoon. Darlinghurstin Oxford Streetilla on lukemattomia kauppoja ja ravintoloita. Myös Kings Crossissakin pääsee shoppailun makuun, mutta erityisen hyvin siellä viihtyvät todelliset yökiitäjät. Kaupunginosa tunnettiin aiemmin Sydneyn punaisten lyhtyjen alueena.

Vehreämpi Paddington hurmaa 1800-luvun rakennuksillaan ja on tunnettu viihtyisistä kahviloistaan. Erikoiskaupat ja ”Paddington bazaar” -lempinimeä kantavat markkinat ovat alueen parasta antia.

Newtown on puolestaan malliesimerkki työläiskaupunginosasta, joka on noussut trendikkääseen maineeseen. Oman panoksensa tähän on varmasti tuonut alueella sijaitseva Sydneyn yliopisto, jonka myötä asukaskunta on varsin nuorta.

Yliopiston lähistöltä löytyy myös Glebe, joka boheemiudellaan poikkeaa selkeästi keskustan vilkkaudesta. Taiteilijoiden, kirjoittajien ja opiskelijoiden suosimalla alueella rakennukset ovat matalia ja ympäristö on vehreää.

Satama on Sydneyn sydän

Satamaa voidaan hyvällä syyllä pitää Sydneyn hermokeskuksena. Etenkin liikekeskustan länsipuolella sijaitseva Darling Harbour on kohtauspaikka, jonne sekä paikalliset että turistit tulevat viihtymään.

Darling Harbourissa aika ei käy pitkäksi. Shoppailumahdollisuuksien lisäksi alueelta löytyy muun muassa useita museoita sekä Sydney Entertainment Centre, joka toimii konserttien ja kulttuuritapahtumien näyttämönä.

Aktivoituminen ei Darling Harbourissa ole kuitenkaan välttämättömyys. Yhtä hyvin voi vain vaellella ympäriinsä aistien alueen tunnelmaa tai istahtaa meren äärelle nauttimaan maisemasta.

Rentoutumaan rannalle

Toisin kuin monen muun metropolin asukkaat, sydneyläiset voivat kehuskella kulttuurikohteiden lisäksi myös yhdellä maailman kuuluisimmista rannoista.

Noin seitsemän kilometrin päässä Sydneyn keskustasta sijaitseva Bondi Beach on erityisesti surffaajan paratiisi. Rentoutuminen onnistuu toki myös hiekalla maaten tai rantakahvilan terassilla drinkki kädessä istuen.

Bondi Beach on Sydneyn ylivoimaisesti tunnetuin ranta muttei toki ainoa. Snorklaajan kannattaa suunnata esimerkiksi Clovellyyn tai Gordons Bayhin, kun taas Coogeen ranta on erityisesti perheiden ja reppureissaajien suosiossa. Uskomattomia rantoja löytyy myös Manlyn niemeltä, jonne matkan voi taittaa lautalla.

Suuntaa Sydneyn maaseudulle

Mikäli aikaa ja tarmoa riittää, kannattaa tutustua myös Sydneyn lähiseudun nähtävyyksiin.

50 kilometrin ja tunnin juna- tai ajomatkan päässä sijaitseva Blue Mountains-vuoristo on jyrkkine rotkoineen ja jylhine hiekkakiviylänköineen sykähdyttävä kokemus. Alueen historia on erittäin mielenkiintoinen: aikoinaan siellä asustivat Australian alkuperäisasukkaat aboriginaalit.

Hunter Valley -laakso on sen sijaan viinin ystävän kohde. Parin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva laakso on Australian vanhinta viiniseutua. Alueen yli sata viinintuottajaa toivottavat maistelijat vähintäänkin tervetulleiksi tiloilleen.

Sydneyn vuodenajat väärinpäin

Sydney kuuluu subtrooppiseen ilmastoon. Käytännössä tämä tarkoittaa kuumia kesiä ja leutoja talvia. Varsinaista sadekautta ei ole, vaan sadanta on jakautunut suhteellisen tasaisesti ympäri vuoden.

Johtuen Sydneyn sijainnista maapallon eteläisellä pallonpuoliskolla, vuodenajat ovat päinvastaiset suomalaisiin verrattuna. Keskikesä ajoittuu siis tammikuun paikkeille.

Optimaalinen matkustusaika riippuu täysin siitä, mitä Sydneyssä haluaa tehdä. Auringonpalvojan on syytä ajoittaa matkansa joulu-helmikuulle, kun taas kaupunkilomalle voi lähteä ympäri vuoden, sillä kylmimmilläänkään lämpötila ei juuri alle kymmenen asteen laske.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN SYDNEYSSÄ

Varaudu pitkään lentomatkaan

Sydneyyn ei pääse Suomesta suoralla lennolla ja matka toiselle puolelle maapalloa venyy usein pitkäksi. Yleisimmin Australiaan lennetään muun muassa Lontoon, Singaporen ja Hong Kongin kautta.

Halvimmillaan edestakaiset lennot saa noin tuhannella eurolla. Liikkeellä kannattaa olla aikaisin, sillä mannertenvälisten lentojen hinnat nousevat yleensä huomattavasti lähtöpäivän lähestyessä.

Yöpyminen Sydneyssä

Majoittautumisvaihtoehtoja löytyy Sydneystä runsaasti: hotelleja ja hostelleja on sadoittain. Hintataso on kuitenkin varsin korkea, etenkin lähellä keskustaa sijaitsevissa yöpymispaikoissa.

Budjettimatkailija yöpyy hostellissa halvimmillaan vajaalla 20 eurolla. Keskitason hotellihuoneen kahdelle saa huokeimmillaan noin 60 eurolla, kun taas laadukkaimpien hotellien yötaksat lähentelevät jo lentojen hintoja.

Julkinen liikenne Sydneyssä

Sydneyssä yleinen mittakaava on varsin suuri ja kaupunki kattaa tuhansia neliökilometrejä. Useimmiten matkaajan ei ole kuitenkaan syytä nähdä näitä kaikkia, sillä tunnetuimmat nähtävyydet ja näkemisen arvoiset esikaupungit sijaitsevat lähellä keskustaa.

Neljän miljoonan asukkaan metropoliksi Sydney on yllättävän kävelijäystävällinen. Mikäli jalkoja alkaa kuitenkin painaa, voi hypätä City Circleen eli Sydneyn metroon tai Monorailiin.

Toisena vaihtoehtona on linja-auto. Bussilla pääsee halvalla ja kätevästi pidemmällä sijaitseville nähtävyyksille sekä esimerkiksi Bondi Beachille.

Satamasta liikennöi säännöllisesti myös lauttoja, jotka kuljettavat matkustajia muun muassa pohjoisrannalla ja Manlyyn. Oopperatalon edestä lähtevä lauttamatka kannattaa kokea jo pelkästään maiseman vuoksi.

SYDNEYN NÄHTÄVYYDET

Oopperatalo on arkkitehtuurinen mestariteos

Sydneyn Oopperatalo on yksi maailman tunnetuimmista rakennuksista. Tanskalaisen Jørn Utzonin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1973 pitkällisen rakennusprosessin jälkeen. Nykyään se lukeutuu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Oopperatalon nimi on hieman harhaanjohtava, sillä rakennus toimii muidenkin taiteenlajien tukikohtana. Yhtenä maailman vilkkaimmista taidenäyttämöistä Oopperatalo isännöi vuosittain noin 1500 esitystä aina oopperasta balettiin ja konsertteihin.

Ohjatuilla kierroksilla Ooperatalon sisätiloihin pääsee tutustumaan perusteellisesti takahuonetta myöten. Kulttuuriesitysten lisäksi rakennuksessa voi nauttia myös ravintoloiden ja baarien antimista.

Vierailulla kannattaa varautua ajoittaisiin ruuhkiin, sillä Oopperatalo on yksi Sydneyn suosituimmista nähtävyyksistä. Vuositasolla esityksiä seuraa yli miljoona ihmistä ja tämän lisäksi vierailijoita käy noin seitsemän miljoonaa.

Huikaiseva Sydney Harbour Bridge

Valmistuessaan Sydney Harbour Bridge oli kaupungin korkein rakennelma. Huippukohdassa sillan kaari nousee jopa 139 metriä merenpinnan yläpuolelle. Yli kilometrin pituinen silta on massiivisuudessaan mykistävä.

Oopperatalon ohella Sydney Harbour Bridge on noussut kaupungin ja koko Australian tunnetuimmaksi nähtävyydeksi. Parhaimmillaan silta on iltahämärässä, kun se loistaa valaistuna meren yllä.

Mikäli pelkkä sillan ulkomuodon ihastelu ei riitä, ei hätää. Vuodesta 1998 lähtien BridgeClimb on mahdollistanut sillan kaarelle kiipeämisen. Näkymät huipulta ovat kerrassaan hulppeat. Korkeita paikkoja kammoavien kannattaa kuitenkin jättää lysti väliin, vaikka turvaköydet pitävätkin kiipeilijän tukevasti sillan päällä.

Kaupungin katolle Sydney Toweriin

Jos sillan kaiteilla kiipeily ei innosta, mutta halu nähdä kaupunki yläilmoista on kova, kannattaa suunnata kaupungin keskustan Sydney Toweriin.

Tornin 260 metrin korkeudessa olevalta näköalatasanteelta Sydneyn kaupunkirakennetta ja nähtävyyksiä pääsee ihailemaan lintuperspektiivistä. Kaupungin lisäksi tornista avautuvat näkymät aina pitkälle Blue Mountais-vuoristolle ja Tyynellemerelle asti.

Näköalatasanne on kokonaan lasitettu, mutta hurjapäät pääsevät toteuttamaan itseään myös ulkoilmassa. Noin tunnin mittaisella Skywalk-kierroksella kävellään oppaan johdattamana lasitetulla lattialla 268 metrin korkeudessa.

Surffareiden jalanjäljissä Bondi Beachille

Sydneyn edustan Bondi Beach on ollut rantana suosittu jo 1900-luvun alusta lähtien. Noin kilometrin mittainen Bondi on edelleen yksi maailman legendaarisimmista auringonotto- ja surffauspaikoista.

Bondi Beach on tarkkaan valvottu ranta, joka on kuuluisa hengenpelastajistaan, ja uiminen onkin yleisesti turvallista etenkin rannan pohjoispäädyssä, jossa virtaukset ovat vähäisempiä. Surffareiden suosiota nauttivassa eteläpäädyssä aallot ovat puolestaan suurempia ja erityisesti pahamaineisen ”Backpackers express” -pohjavirtauksen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Tuulista huolimatta Bondi on koko perheen rantakohde, jossa viihtyy pidempäänkin. Alueen palvelutarjonta on kattava: ravintoloita ja kahviloita löytyy moneen lähtöön. Vaikka haluaisi välttää kastumista, kannattaa Bondi Beachille silti suunnata. Auringonlaskusta nauttiminen viihtyisässä rantaravintolassa ei ole ollenkaan hassumpi kokemus.

SYDNEYN PARHAAT

Kuuluisimmat nähtävyydet

  1. Oopperatalo
  2. Sydney Harbour Bridge
  3. Sydney Tower
  4. Darling Harbour
  5. Bondi Beach

Parhaat museot

  1. Merenkulkumuseo
  2. Australia-museo
  3. Oikeus- ja poliisimuseo
  4. Sydney-museo
  5. Nicholson-museo

Lisätietoa

www.sydney.com

Teksti: Kalle Jokinen
Kuvat: SXC

Arvostele artikkeli: Sydney
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,67/5
- 6 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Sydney esittelyssä

Maa: Australia
Valuutta: Australian dollari
Pinta-ala: 12 140 km2
Asukasluku: noin 4,4 miljoonaa
Aikaero Suomeen: +8 tuntia

Halvimmat matkat

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo