Hyppää sisältöön

Turvallisuusvinkit hiihtolomalaiselle: fiksuilla varusteilla vältät nämä tyypilliset virheet

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 25.02.2016
Hiihtolomien lähestyessä monet talviurheilun ystävät suuntaavat hiihtokeskuksiin Suomeen ja ulkomaille. Urheiluvammojen ennaltaehkäisyyn kannattaa panostaa satsaamalla varusteisiin ja mitoittamalla vauhti omaan kuntoon ja taitoihin sopivaksi.

Vältä hiihtoloman tapaturmat

Kaikkiin talviurheilulajeihin liittyy joskus loukkaantumisia, mutta laskettelu ja lautailu ovat lajeista tapaturma-alttiimmat. Vammariski kasvaa sitä mukaa kun vauhti kovenee. Rinteet ja hyppyrit onkin syytä sovittaa omiin taitoihin ja varusteisiin sopiviksi.

– Laskettelijoiden ja lautailijoiden tärkein varuste on kypärä, mutta myös selkä on hyvä suojata selkäpanssarilla. Etenkin aloittelijat hyötyvät myös rannesuojista, kertoo Terveystalon ortopedian ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri Tapio Kallio.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Varusteiden pitää olla myös oikean kokoiset, hyvin huolletut ja oikein säädetyt. Esimerkiksi siteiden säädöt on aina syytä tarkistaa ennen mäkeen lähtemistä.

Laskemisen lisäksi vammoja aiheutuu myös lenkkeilijöille, sillä moni lenkkeilee ympäri vuoden ja talvella on osattava ottaa huomioon liukkaudesta ja kylmyydestä aiheutuvat haasteet.

– Juoksijan nilkka on altis viimalle, jolloin erityisesti akillesjänne joutuu koville. Kunnon säärystimet tai vastaavat suojaavat nilkkaa eivätkä rajoita nilkan liikettä. Nastoitetut juoksukengät ovat myös tarpeen. Kerrospukeutuminen helpottaa lämmönsäätelyä ja niin sanotuissa hikilajeissa vetoketjulliset tuuletusaukot helpottavat ilmanvaihtoa ja lämpötilakontrollia, Kallio lisää.

Tunne lajisi riskit

Polvivammat vaanivat erityisesti laskettelijoita. Lautaillessa niitä tapahtuu harvemmin, koska molemmat jalat ovat kiinni laudassa, eivätkä siksi pääse vääntymään. Eriasteiset pään kolauttamisesta johtuvat vammat ovat yleisiä etenkin hyppyjä harrastavien lautailijoiden keskuudessa, mutta myös laskettelijoilla.

Laskettelijat Tahkolla
Kypärän käyttö on varmimpia turvallisuustoimenpiteitä mäessä.

– Vaarallisimpia vammoja ovat vakavat päävammat, jotka ovat onneksi harvinaisempia kypärän käytön yleistymisen vuoksi. Aina varusteetkaan eivät suojaa. Näin on erityisesti huollettujen rinteiden ulkopuolella off-pisteissä, joissa houkuttelevalta näyttävä lumi voi piilottaa teräviä kiviä, Kallio kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Ranne- ja olkapäävammoja sattuu, kun kaaduttaessa otetaan kädellä tukea rinteestä. Sauvoja käyttävät laskijat ja hiihtäjät altistuvat myös hiihtäjän peukalona tunnetulle nivelsidevammalle, joka johtuu peukalon retkahduksesta.

Rasitusvammat kiusaavat useimmiten hiihtäjiä

– Murtomaahiihtoa harrastavien tulisi kiinnittää huomiota oikeanlaiseen hiihtotekniikkaan, sillä esimerkiksi vääränlainen potkuliike saattaa aiheuttaa selkävaivoja.

Myös harrastejääkiekkoilijoita houkuttaa ottaa mallia ammattilaisten näyttävistä otteista, vaikka oma kunto on aivan eri tasolla.

– On hyvä tiedostaa, että harrasteporukan kudosten kestokyky on huomattavasti heikompi kuin lajin ammattilaisilla. Ja vaikka usein puhutaan pipolätkästä, ei sen pitäisi vähentää kypärän käyttöä, Kallio muistuttaa.

Rasitusvammoja ehkäistään parhaiten huolehtimalla peruskunnosta jo ennen talviurheilukautta. Lämmittely kannattaa ennen kaikkia hiihtoloman urheilusuorituksia, samoin venyttely liikunnan jälkeen.

Vinkit vamman sattuessa

Paha kaatuminen tai kolahdus muuttaa hetkessä lomasuunnitelmat. Kovemman tällin saatuaan kannattaa loppupäivän laskut jättää väliin ja siirtyä lepäämään. Jos vammat eivät ole mustelmia vakavampia, voi turvautua neljän K:n itsehoitoon: kevennys, kylmä, kohotus ja kompressio.

Hiihtäjä Kuopiossa
Hiihtäjät saattavat kärsiä erityisesti rasitusvammoista.

Moni vamma ei heti alkuun tunnu pahalta, mutta vamman laatu on hyvä selvittää heti kaatumisen jälkeen, sillä se saattaa alkaa vaivata jonkin ajan kuluttua. Jos päähän tai niskaan on kohdistunut isku, tulee lääkäriin lähteä sitäkin herkemmin. Etenkin jos kipu ei ota laantuakseen tai niska tuntuu jäykältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Tavallisesti vain osa tarvitsee kiireellistä hoitoa. Tapaturmapäivystykseen kannattaa kuitenkin hakeutua, jos vammakohdassa on kovaa kipua tai esimerkiksi raajan liikuttaminen on vaikeaa. Päivystyksessä vamman laatu voidaan selvittää nopeasti ja tarvittava hoito aloittaa välittömästi, Kallio kertoo.

Onnettomuuden sattuessa nopea ja täsmällinen diagnoosi on tärkeä, sillä se helpottaa ja nopeuttaa sekä hoitoa että toipumista. Valtaosa jatko-ongelmista johtuu puutteellisesta ensivaiheen hoidosta, minkä takia asiantunteva hoito on ensiarvoisen tärkeää pian vamman sattumisen jälkeen.

Kolme vinkkiä turvalliseen hiihtolomaan

  1. Käytä laskettelurinteessä aina kypärää. Jos harrastat temppuja ja hyppyjä, käytä myös rankasuojaa.
  2. Treenaa peruskuntoa ja tekniikkaa ennen hiihtoloman ponnistuksia.
  3. Älä vähättele vaivojasi, mene ajoissa lääkäriin.

Lähde: Terveystalo
Kuvat: Visit Lakeland

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Miksi elintärkeät happinaamarit voivat puuttua lennolta? Syy vaaralliselta tuntuvaan tilanteeseen on yksinkertainen

Näin löydät matkavakuutuksen

Matkavakuutusten ABC – löydä paras matkavakuutus

Maat, joihin ei kannata matkustaa

Ulkoministeriön lista: älä matkusta näihin maihin: 22 maata, joita kannattaa välttää

Talvi Rovaniemellä

Kolme hauskaa talvielämystä Rovaniemellä – ota lomasta kaikki irti ja kokeile näitä!

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja