Tony’s Deli – kun haluat keskellä Helsinkiä äkkilähdön Italiaan

Kaupallinen yhteistyö: Tony’s Deli

Keskellä Helsinkiä Italiaan? Sì! Italialainen keittiö on ehdottomasti yksi suosikki keittiöni maailmalta. Etenkin tämän kesän Napolin ja Rooman reissujen jälkeen viimeistään rakkaus laadukkaiden ja hyvällä tavalla yksinkertaisten raaka-aineiden sekä selkeiden makujen keittiöön oli sinetöity. Kävin testaamassa viime viikolla Bulevardilta löytyvän Tony’s Delin herkut ja voin kertoa, että tällä pienellä irtiotolla pääsin hetkeksi takaisin Italiaan.

Itselleni on tullut Italiasta eniten tutuksi Etelä- ja Keski-Italian keittiöt, joten lähdin innoissani testaamaan Tony’s Delin ruokalistaa, joka koostuu italialaisista klassikoista sekä teemaviikoista. Tällä hetkellä ruokalistalla otetaan vaikutteita erityisesti Veneton maakunnasta sekä Alban tryffeleistä eli luvassa on siis makumatka Pohjois-Italiaan. Itse asiassa juuri tänne alueelle olenkin haaveillut seuraavaa Italian matkaani – kuka nyt ei Venetsiaan haluaisi matkustaa?

Vaikka italialaista ruokaa on tullut syötyä erittäinkin kiitettävästi, on sillä paljon merkitystä mihin alueeseen Italiaa ravintola on erikoistunut. Italialainen keittiö nimittäin koostuu monista eri alueellisista keittiöistä, jotka poikkeavat paljon toisistaan. Eron huomaa hyvin jo esimerkiksi Rooman ja Napolin välillä, vaikka kilometrejä on välissä vain reilu kaksisataa.

 

 

 

Roomat ja Napolit sikseen, sillä nyt on aika matkustaa pohjoisempaan osaan Italiaa Tony’s Delin kanssa. Bulevardilla ovesta sisään astuessa rappuset johdatteli meidät alakertaan, jossa oli mukavan lämmin ja vastaanottavainen tunnelma. Meidät otettiin heti ystävällisesti vastaan ja ohjattiin kynttilällä valaistuun pöytään. Viime kerrasta Tony’s Delissä oli rikollisen pitkä aika, joten oli korkea aika tulla makumatkalle Italiaan.

Alkuun otimme bellinit eli klassisen Venetsiasta alkunsa saaneen persikkaisen aperitiivin, joka on luotu venetsialaista Giovanni Bellinni taidamaalaria varten. Bellinistä löytyy miun suurta herkkuani eli proseccoa. Ei ollut yhtään huonompi idea tuo bellini, sillä meillä meni jopa kaksikymmentä minuuttia valita kolmen ruokalajin kokonaisuus. Oltaisiin voitu syödä vaikka koko ruokalista Jussin kanssa läpi, joten päätettiin ottaa eri annoksia, jotta päästään mahdollisimman kattavasti testaamaan Tony’s Delin herkkuja.

Päätettiin jatkaa proseccolla koko illallinen ja otettiin pullo Casa Ghellerin Prosecco DOC:ia. Tämä sopi täydellisesti meidän Pohjois-Italian teemaan, sillä tuleehan proseccokin Veneton alueelta. Yksi pitkäaikaisista haaveistani on päästä joskus vierailuille viinitilalle – erityisesti juuri proseccojen pariin.

 

 

 

 

 

Bellinit aperitiivoksi

 

Kun carbonara vaihtui Alban valkoiseen kultaan

Alun perin olin suunnitellut testaavani carbonaraa – saattaa kuulostaa tylsältä, mutta hyvä ja oikea carbonara nyt on vain niiiin törkeän hyvää ja se kertoo paljon ravintolan tasosta. Matkaan tuli pari muuttujaa ja Tony’s Delin tryffelit vei voiton.

Parhaimmillaan on juuri menossa valkoisen tryffelin eli ”Alban valkoisen kullan” sesonki ja satoa korjataan loka-joulukuun ajan Pohjois-Italiassa Alban alueella, josta saadaan arvokkainta ja arvostetuinta tryffeliä. Ei siis sen enempää selityksiä, miksi carbonara vaihtui lennossa tähän kultaiseen herkkuun.

Otettiin alkuun gorgonzolalla kuorrutettuja valkosipulietanoita sekä tryffelirisottoa, joka oli ehkä yksi italialaisen keittiön herkullisimmista ruuista, mitä olen suuhuni koskaan laittanut. Enkä liioittele yhtään. Jos jotain tällä käynnillä tekisin toisin, olisin vaihtanut alkuruuan pääruuaksi, sillä muutamia tryffelilistan ruokia sai tilata alku- tai pääruokakoossa.

Alkuruokien kanssa tuotiin myös Tony’s Delin itseleivottua suolaisen pehmeää focacciaa, joka tarjoiltiin oliiviöljyn ja balsamicon kanssa. Leipä oli niin hyvää, että sitä oli pakko vielä santsata myöhemmin.

 

Proseccoa ja Tony’s Delin itseleivottua focacciaa

 

Gorgonzolalla kuorrutettuja valkosipulietanoita

 

Hallelujah – tryffelirisotto

 

 

Miusta tuntuu, että pitää vielä tämän tryffelisesongin aikana käydä Tony’s Delissä uudestaan, sillä mulla jäi jotain nyt hampaan koloon, kun en syönytkään pääruuan kokoista annosta tästä herkusta – älä sie tee samaa virhettä! Tryffeliristotto oli oikeasti niin hyvää. 

Jatkettiin tryffeleillä myös pääruuissa, sillä otin tuoretta tryffeliä ja pigolini pastaa. Virhe, olisi pitänyt ottaa pasta alkuun niinkuin Italiassa on yleensä tapana. Tiesittekö, että Italiassa pastaruokalajit nimittäin syödään alkuruokina eikä pääruokina niin kuin meillä Suomessa on tapana?

Tryffelipasta oli todella täyteläisen herkullista myös ja sain otettua teille kuvan tryffelin raastamisesta annokseni päälle pöydässä. Tryffeliä kokki raastoi myös risottoni päälle, mutta olin niin haltioitunut tästä enkä tajunnut tallentaa sitä kameralle. Juuri tällaisia wow-elämyksiä tykkään kokea ravintolassa ja niitä Tony’s Delistä saa.

Jussi valitsi itselleen pääruuaksi valkoviinissä sipulin kera haudutettua vasikanmaksaa ja polentaa – italialaisen keittiön klassikkoja siis.

 

Tryffelipastan päälle raastetaan tuoretta tryffeliä

 

 

Tryffelirisotto

 

Valkoviinissä sipulin kera haudutettua vasikanmaksaa ja polentaa

 

 

Tryffelipasta oli kyllä hyvä!

 

Kaksi tiramisua päivässä on ihan normaalia

Sitten jälkiruokiin, joka oli selvä peli heti kun näin jälkkärit. Meillä (okei, miulla) on aina reissussa parhaan tiramisun metsästys, sillä rakastan tätä mascarponeherkkua yli kaiken. Olin sitten Italiassa tai Italian ulkopuolella, aina kun listalla on tiramisu, se on testattava.

Italiassa reissaillessa saattaa päivän aikana mennä jopa kaksi tiramisua. Eihän näitä muotoja nyt ilman kahta tiramisua päivässä ole ansaittu. :’D Voin paljastaa vielä tähän, ettei Vietnamissa kannata testata tiramisua – tule pettymään ja pahasti. Tony’s Delissä ei tarvinnut pettyä, sillä tiramisu oli maultaan juuri sellaista kuin piti. Klassikkojen klassikko.

 

Tiramisua – nam!

 

Veneton munkkeja ja suklaakastiketta

 

Tiramisut oli sellainen asia, joita en halunnut Jussin kanssa jakaa, mutta maistoin Jussin jälkkäriä myös – venetolaisia munkkeja ja suklaakastiketta. Varsinaisesti munkeiksi näitä ei voi kyllä sanoa, niinkuin tarjoilijakin kertoi – ne olivat vähän niinkuin paistettuja / friteerattuja lastuja suklaan kanssa. Maistuvia ne silti oli, kyllähän tänne ainakin suklaa maistuu aina.

Tällaisista herkuista koostui meidän makumatka Italiaan – keskellä Helsinkiä. Vain viidentoista minuutin ratikkamatkan päästä meidän kotiovelta, ei ole ihan hetkeen näin vaivatta päässyt herkuttelemaan italialaisilla herkuilla, parhaassa seurassa sekä ammattitaitoisella ja aidolla palvelulla.

Kiitos Tony’s Deli, että kutsuitte meidät teidän vieraiksi – me nautimme. Nyt on siun vuoro nauttia: eikun testaamaan italialaisen keittiön herkkuja Tony’s Deliin!

 

 

Lähtisitkö sie italialaisen keittiön klassikoilla vai tryffeleillä liikenteeseen Tony’s Delissä?

 

Veera


Seuraa AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA -matkablogia:

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa), Instagramin (@veerapirita) , Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Anna Holopainen 31.10.2018 at 21:38

    Mulle kelpaisi perinteinen ja tryffelitkin toki. Omasta kokemuksestani petyin ruokaan Milanossa, mutta Roomassa ruoka oli aivan älyttömän hyvää. En tajua miten onnistuimme löytämään Milanosta pelkkiä eines-tyyppisiä paikkoja, vaikka yritimme niitä vältellä. Onneksi Rooma ei jättänyt kylmäksi ollenkaan.

  • Reply mamatravel 1.11.2018 at 15:35

    Oi ihana vinkki, tuolla en olekaan koskaan vielä käynyt! Oikein vesi herahti kielelle lukiessa. Sekä perinteiset, että tryffelit sopii! Vähän sama kokemus Milanosta kuin edelliselläkin kommentoijalla. Lisäksi tehtiin virhe ja päivän kävelystä uupuneina käveltiin ensimmäiseen edulliseen ravintolaan Duomon reunalla. Tässä vaiheessa matkaa budjetti oli jo aika vähissä ja annosten hinnat olivatkin edukkaat. Loppulasku olikin sitten pieni yllätys, kun ruokajuomana olleet limut maksoi enemmän kuin itse ruuat!

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 3.11.2018 at 13:33

      Oi kiva kuulla, että tykkäsit! Kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa, todella hyvää italialaista ruokaa. Oioi, ikävältä kuulostaa tuo ruokajuoma. Oon itse mennyt samaan ansaan Barcelonassa, jolloin mun 0,3l kola maksoi 11 euroa. 🤓

  • Reply Veera Bianca 4.11.2018 at 14:14

    Oo la la nam, kiitos vinkistä! En tiedä miten ei ole koskaan tullut käytyä tuolla vaikka ohi kävellyt monesti! Kuvien ja tekstin puolesta ruoka näyttää oikeesti tarpeeksi aidon italialaisen maukkalta ja mulle tuli nälkä – onneksi istun hotellin ravintolassa odottamassa just aamiaista 😀

  • Reply Ne Tammelat 4.11.2018 at 20:32

    Miten on mahdollista, että olen unohtanut käydä täällä vaikka olen kyllä tiennyt ravintolan olemassa olosta jo vaikka kuinka kauan. Italialainen keittiö kyllä toimii aina, paitsi tiramisusta en tykkää, koska siinä on kahvia. Voin kyllä syödä vaikka jäätelöä tai suklaata senkin edestä 😀

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 7.11.2018 at 09:22

      No mutta kiva jos pystyin muistuttamaan paikasta, kannattaa käydä testaamassa! Sydämeen särki lukea tuo siun tiramisu-kommentti – MITEN JOKU EI VOI TYKÄTÄ TIRAMISUSTA?! 😀 No ei, ymmärrän kyllä tuon kahvipointin. Jäätelöt ja suklaat toimii kyllä oikein hyvin korvikkeena!

  • Reply Eve, Jetlaggies 5.11.2018 at 10:39

    Tony’s Deli on ollut jo vuosia kantispaikka, kun hamuaa ihanaa tiramisua tai herkullista antipastopöytää. Lisäksi sinne mahtuu suuremmallakin porukalla. Tästä postauksesta tuli taas himo päästä Tonyyn, kiitos:)

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 7.11.2018 at 09:23

      Ai kappas, kiva kuulla! Toi antipastopöytä on monta kertaa houkuttanut mua, olin alunperin ajattelut että testaan sen tällä kertaa, mutta sitten toi tryffelimenu vähän sekoitti. Oon kuullut paljon hyvää tuosta antipastopöydästä, pitää ehdottomasti testaa joskus se.

  • Reply Päivi 6.11.2018 at 22:17

    Kiitos hyvästä ravintolavinkistä, kun seuraavan kerran tulen isolle kirkolle, täytyy käydä Tony´s Delissä! Niin hyvältä vaikuttaa annokset ja koko paikka.

  • Reply Sanna 6.11.2018 at 23:31

    Voi miten olenkin tämän Helsingin helmen unohtanut! Pitääkin varata aikaa herkuttelulle ensi Suomi-visiitillä 😋

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 10.11.2018 at 13:31

    Tää tuli melkein kuin tilauksesta, koska oon just pohtinut ääneen sitä, että mikä olisi oikeasti ihanan italialainen ravintola Helsingissä. Liian paljon on mun mielestä sellaisia, joissa pasta ja risotto on mitäänsanottamia, mutta tää Toni’s Deli pitää laittaa korvan taaksen. Mä ra-kas-tan sienirisottoa, joten toi tryffelirisotti olisi niin mun juttu.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 10.11.2018 at 18:54

      Oo, mahtava palaute! Tässä on nyt vastaus sun pohdintaan – ihana italialainen Helsingissä on TONY’S DELI! 🙂 Tryffelirisottoa kannattaa kyllä kokeilla, muistaakseni listalla oli jotain muutakin risottoa tryffeleiden ulkopuolelta jos et ehdi vielä tämän tryffelisesongin aikana Tonyyn.

    Leave a Reply