Tukholmaan vai Tallinnaan – kumpi voittaa?

Tallinnaan vai Tukholmaan kaupunkilomalle? Molemmat on meidän suomalaisten suosimia matkakohteita varmasti jo pelkästään sijainnin ja sen tuoman helppouden puolesta. Vertailen kaupunkien plussia sekä miinuksia, katsotaan kumpi kerää enemmän ainakin omasta mielestäni plussia.

Tallinna on itselle selkeästi enemmän sellainen paikka, jossa tulee käytyä useammin jo ihan pelkästään aikataulujen puolesta. Tukholmaan haluaisin tutustua enemmän, sillä kaupungista löytyisi varmaan useammaksi matkaksi nähtävää, tehtävää ja koettavaa. Miten teillä – kumpaan yleensä päädyt? Seuraavaksi ne lupaamani Tallinna ja Tukholman plussat sekä miinukset: 

 

Tallinnan plussat

Valuutta sama kuin Suomessa – helpottaa huomattavasti itseäni ainakin ostoksilla, kun ei tarvitse päässä kääntää valuuttaa euroiksi. Oon maailman huonoin valuuttamuunnin, onneksi mulla on Jussi. Tallinnassa ei tarvitse vaihtaa rahaa / nostella automaatista rahaa ensimmäisenä maahan saavuttaessa. Molemmissa kaupungeissa toisaalta käy kortti yhtä hyvin kuin Suomessakin, joten periaatteessa käteiselle ei pahemmin ole edes tarvetta.

Nopeasti perillä – Tallinnaan pääsee parissa tunnissa (kolme kertaa päivässä) Helsingissä esimerkiksi Eckerö Linellä, jonka takia itse valitsen mielummin Tallinnan kuin Tukholman. Oon tykännyt paljon Päivä Tallinnassa -risteilyistä, joissa lähdetään aamulla ja palataan jo saman päivänä aikana takaisin Helsinkiin. Maissa on aikaa seitsemän tuntia, joka on periaattessa ihan riittävä Tallinnassa.

Toisaalta Tallinnassa on kyllä kivoja hotelleja edullisesti, joten olen siellä usein ollut mielellään yönkin. Suositukset erityisesti Merchant’s House hotelille sekä Nordic Hotel Forumille.

 

 

Edullisempi kuin Tukholma – Tallinnassa on olo kuin miljonäärillä (tai ainakin melkein), koska hintataso on edullisempi kuin meillä Suomessa tai Tukholmassa. En äkkiseltään keksi mitään, mikä olisi kalliimpaa Tallinnassa kuin Tukholmassa. Eli matkabudjetti voi helposti olla paljon pienempi Tallinnan reissulla kuin Tukholman.

Kivoja pieniä putiikkeja ja kirppareita – virolaista designia ja muita pikku putiikkeja löytyy kivasti Tallinnasta ja ovat usein edullisempia kuin Suomessa. Kalamajan alueelle etenkin kannattaa suunnata, jos pienet putiikit ja kirpparit on sun juttu.

Lue täältä omat ostosvinkkini Tallinnaan. 

 

 

Laadukkaita ravintoloita, jotka ovat todella edullisia Suomeen verrattuna – yksi iso syy miksi haluan aina Tallinnaan, on sen ravintolat! Tallinnassa on huikeasti laadukkaita ravintoloita, jotka ovat paljon edullisempia kuin meillä kotona. Hienommassakin ravintolassa kolmen ruuan illallinen ja viinilasi voi irrota helposti noin viidelläkymmenellä eurolla.

Tähän väliin saakin vinkata omat ravintolavinkit Tallinnaan, uusia ehdotuksia otan mielelläni vastaan. Omat suosikkini on Pegasus, Rataskaevu 16 ja Noa.

 

Entrecote tryffelikastikkeella Noassa

 

 

Hoidot ja kylpylät – hemmotteluloma Tallinnassa on aina hyvä idea. Moni käy Tallinnassa erilaisten spahoitojen ja kylpylöiden perässä ja niiden hinta-laatusuhde on kohdillaan. Kylpylöitä löytyy niin lapsiperheille kuin myös rauhaa ja hemmottelua kaipaaville kaveriporukoille tai pariskunnille.

Liikkuminen helpompaa, koska moni asia on ihan kävelymatkan päässä toisistaan – Tallinna on pienempi kuin Tukholma, joten se on helpompi ottaa haltuun jalkaisin. Kaikki mitä tarvitsen Tallinnasta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, on periaatteessa kävelymatkan päässä toisistaan. Jos julkisiin pitää turvatua sekin on mielestäni helppoa eikä myöskään taksit ole kalliita.

 

 

Tukholman plussat

Ostosmahdollisuudet huomattavasti laajemmat kuin Tallinnassa – Tukholma on kyllä ostosparatiisi, tätä ei voi kieltää. Tavallaan tämä on myös huono, sillä helposti Tukholmaan palaa useita satoja euroja (ellei jopa nelinumeroisia summia) ostoksiin, sillä joka puolella on kaikkea kivaa. Täällä jopa H&M on erilainen kuin meillä Suomessa.

Lue täältä miun ostosvinkit Tukholmaan. 

Siistimpää ja tyylikkäämpää –  lyhyestä virsi kaunis: Tukholma on tyylikäs ja siisti kaupunki.

 

 

Enemmän perheen pienemmille – vaikkei meidän talouteen kuulu yhtään lapsia, miellän Tukholman paremmin lapsiperheiden matkakohteeksi kuin Tallinnan. Tukholmassa on enemmän nähtävää ja tehtävää perheen pienemmille, kuten esimerkiksi Gröna Lund jossa kyllä itsekin todellakin haluaisin käydä.

Trendikkäitä kahviloita – nää on ihan mun rakkausjuttu reissussa ja Tukholma on trendikkäiden kahviloiden paratiisi. Aamupalakulttuuri on selkeästi parempi kuin Tallinnassa sekä muutenkin terveellisesti syöminen on tehty helpoksi Tukholmassa.

Kannattaa ehdottomasti käydä aamiaisella STHLM Brunch Clubilla.

 

 

Södermalm ja SoFo – siinä missä Tallinnalla on Telliskiven alue, on Tukholmalla SoFo. Molemmat todella kivoja, mutta kyllähän Tukholma pesee tässä Tallinnan. Putiikkeja on reilusti enemmän, toisaalta Tallinnassa on kaikki kätevästi kaikki samassa pihapiirissä.

Södermalm on entinen työläiskaupunginosa ja se on parin vuosikymmenen aikana muuttunut boheemiksi ja rennoksi kaupunginosaksi, josta löytyy paljon mielenkiintoisia ja hurmaavia putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita.

Lue täältä miun vinkit Södermalmiin / SoFoon. 

 

 

 

Laivan palvelut – jos laivalla matkustaa Tukholmaan, vaikuttaa palvelut monipuolisemmalta ja laadukkaammalta kuin Tallinnaan menevillä laivoille. Toisaalta, laivamatka on reilusti pidempi joten siihen pitää / kannattaa panostaa. Erityisesti itseäni kiinnostaisi Tallink Siljan kylpyläosasto sekä Vinking Linen saunat ja spat.

Enemmän nähtävyyksiä – vaikka Tallinnassakin on kivasti nähtävyyksiä, kyllähän niitä riittää reilusti enemmän Tukholmassa. Erityisesti Tukholman valttikortti on mielestäni kuninkaalliset nähtävyydet, joita ei Tallinnasta löydy. Tukholmasta löytyvä kuninkaanlinna on yksi Euroopan suurimmista linnoista, joka on valmistunut vuonna 1754.

Lue täältä kaksikymmentä vinkkiä mitä Tukholmassa voi tehdä.

 

Kuninkaallisia kukka-asetelmia

 

Tallinnan miinukset

Kaljakärryt ja örveltäjät – Tallinnalla on vähän ikävä maine edelleen näiden kaljakärryjä raahaavien örveltäjien suhteen. Oon silti Tallinnan puolesta puhuja, sillä yleensä nää kiertää sitä omaa pyhää kolminaisuuttaan eli satama – SuperAlko – vanhakaupunki eli sulle jää silti koko loppu Tallinna eikä ne täysin sitä vanhaakaupunkiakaan ole vallanneet. 😉

Voiko helpommin kyllästyä kun on pienempi – tää on samaan aikaan Tallinnan plussa sekä miinus. Päivän reissuille tää pienuus on hyvä, koska päiväristeilyllä kaikki on käteävästi lähellä. Useamman yön kestävillä matkoilla saattaisin vähän pitkästyä Tallinnassa, sillä loppupeleissä päivä-pari riittää yhdellä kertaa hyvin Tallinnaan.

 

 

Asiakaspalvelu – ah, Tallinnan ihana asiakaspalvelu. Välillä kyllä hämmästyttää, miten näin lähellä voi saada näin kurjaa asiakaspalvelua. Virolainen asiakaspalvelu on usein aika nyrpeää ja tylyä.

Pienen poikkeuksen tähän kyllä annan, sillä erityisesti ravintoloissa oon alkanut kohtaamaan hyvää asiakaspalvelua (paitsi F-Hoone on edelleen surkea), joka on ollut ilo huomata. Erityisesti pisteet kotiin Pegasusissa ja Rataskaevussa, joka rökittää kyllä monen suomalaisenkin asiakaspalvelijan.

 

F-Hoone

 

Tukholman miinukset

Lomabudjetti pitää olla isompi – Tukholmaan matkatessa lomabudjetin pitää kyllä olla isompi, sillä esimerkiksi pelkät matkat on jo kalliimpia sekä hotellit Tukholmassa on aika suolaisia. Tähän päälle ne miljoonat ostosmahdollisuudet, ruuat, juomat ja julkinen.

Matkustusaika pidempi kuin Tallinnaan – yksi päivä ei riitä matkoineen Tukholmaan eli illalla lähtö ja seuraavana päivänä illalla paluu takaisin Suomeen. En ole kovin suuri fani viettämään pitkiä aikoja laivoissa, joten risteilymatkat Tukholmaan ei ole se itseä houkuttavin asia.

 

 

Ruotsin kieli – olisi pitänyt ahkerammin opiskella koulussa, sillä mun ruotsin kieli on erittäin pahasti ruosteessa ja olin aivan pihalla Tukholmassa sen suhteen. Eihän siellä Tukholmassa siis aivan kaikki ole ruotsin kielellä, mutta sen verran kuitenkin etten ihan koko aikaa tajunnut kaikkea. Tallinnassa pystyy vähän päättelemään sanoista, kun ne helposti voi muistuttaa suomen kieltä.

Yhteenvetona kumpi voittaa – Tallinna vai Tukholma? Omien plussien ja miinuksien perusteella ollaan tasatilanteessa eli molemmat sai seitsemän plussaa sekä kolme miinusta. Itse valitsen mukavuudenhaluisena ennemmin Tallinnan, koska matka-aika kohteeseen on lyhyempi.

 

 

Nyt on suon vuoro – kumpi sulla voittaa, Tallinna vai Tukholma?

 

Veera


Seuraa AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA -matkablogia:

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa), Instagramin (@veerapirita) , Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply auringonpaistetta 1.10.2018 at 22:11

    Tukholma on noussut kyllä suosikiksi tänä vuonna😍 Tallinnaan on pitänyt mennä jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta silti viimeisestä vierailusta on jo luvattoman kauan🙈 Ihania kaupunkeja molemmat❤️

  • Reply Sisko / Hieman_vino 2.10.2018 at 19:56

    Tallinna. Siellä on kaikki parempaa. Mielestäni siellä on lapsillekin paljon enemmän! 🙂
    Tässä yhden päivän vinkit lapsiperheelle (sopii kyllä aikuisillekin): t.com/2018/09/oivalluskeskus-ja-lentosatama.html?m=1

  • Reply traveldreamer17 2.10.2018 at 20:34

    Minä tykkään Tukholmasta Tallinnaa enemmän. Tukholmassa on enemmän sellaista ”oikeaa” kaupunkilomafiilistä. Taidan nykyään matkustaa Tukholmaan useammin lentäen kuin laivalla. Lento on ihanan nopea, eikä silloin Tukholmaan kestä yhtään kauempaa kuin Tallinnaan (lento 55min, kentällä tuntia aikaisemmin). Lentoja saa halvimmillaan 39€ edestakaisin. Ehtii vaikka päivämatkalle, vaikka itse tykkään kyllä olla vähintään yhden yön, niin pääsee fiilistelemään ravintolaan iltatunnelmissa. Hotellit ovat kieltämättä hintavia, mutta niistäkin löytää välillä ihan hyviä diilejä. Tallinnanlaivat ovat aina tupaten täynnä käytävällä makoilevia matkustajia ja aina niitä juoppojakin sattuu samaan laivaan. En tykkää. Silti Tallinnassakin tulee käytyä kerran vuodessa ainakin, kun lapset haluavat Kaubamajan leluosastolle tai minä käyn Karnaluksin ompelutarvikkeita hamstraamassa.

    • Reply traveldreamer17 2.10.2018 at 20:36

      Ai niin ja rahaa en kyllä ole koskaan vaihtanut tai nostanut Tukholmaan mennessäni. Kortilla selviää kaikesta. Kurssikin on helppo, kun tarvitsee vain ottaa nolla pois perästä. Sillä saa ihan riittävän lähelle osuvan arvion hinnasta.

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 3.10.2018 at 16:29

    Me mentiin kerran Tukholmaan lentäen, mutta jotenkin itseäni hirvitti lentää noin lyhyt matka ”turhaan” kun muutenkin pääsisi sinne. Lyhyitä lentoja yritän välttää joten sen takia ennemmin ajattelen tuota laivapuolta nykyisin. Toisaalta se kestää kyllä niin julmetun pitkään, että syö aikaa viikonlopun kestävästä matkasta.

    Joo ne Tallinnan laivan kaikki tyypit ei oo ehkä sitä miellyttävintä porukkaa, sen takia suosittelenkin ottamaan hytin tai loungen. Siellä saa olla hyvin omassa rauhassa. 🙂

  • Reply Martina 7.10.2018 at 14:41

    Mielenkiintoinen vertailu. Tällä hetkellä mua kiinnostaa enemmän Tukholma, mutta se johtunee vain siitä, että olen ollut Tallinnassa viime aikoina niin monta kertaa, että olen vähän kyllästynyt. Viimeisimmästä Tukholman reissusta on sen sijaan jo niin paljon aikaa, että Ruotsiin on jo hieman ikävä.

  • Reply Pirkko / Meriharakka 7.10.2018 at 21:51

    Ehdottomasti Tukholma! Siellä muutaman vuoden asuneenakin Tukholma ja ruotsalainen elämänmeno viehättää kerta kerran jälkeen. Kaupungissa asuvat sukulaisetkaan eivät himmennä sen hohtoa 🙂 Shoppailua harrastan reissuilla vain harvoin, joten hintatasolla ei sillä lailla ole merkitystä ja mieluummin lennän kuin lojun laivoilla, joten matka-aikakin on jokseenkin sama.

  • Reply Terhi/Fammo matkalla 8.10.2018 at 19:11

    Tukholma, tottakai ja varsinkin sen kielen takia, ihanaa kun ihmiset puhuvat kaunista ruotsia. Meikäläinen myös asuu niin kaukana, että kun bussissa menee jo neljä tuntia Helsinkiin niin ei Tallinnaa yhdessä päivässä kierretä. Sen sijaan kun Turusta menee laivalla Tukholmaan niin aikaa säästyy kun voi nukkua yön ja on skarppina (tämä oli tsoukki koska laiva on siellä epäkristillisen aikaisin) aamulla rannassa. Enkä kyllä minäkään pidä niistä suomalaisista känniääliöistä Tallinnanlaivalla.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 10.10.2018 at 18:03

      Mua harmittaa niin paljon, etten osaa käytännössä yhtään ruotsinkieltä. Olisi niin kiva osata ja ymmärtää! Toi on kyllä totta, ettei noille Tallinnan päiväristeilylle kyllä oo mitään järkee oikein lähteä neljän tunnin bussimatkan jälkeen. 🙂

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista 12.10.2018 at 21:04

    Pani miettimään, että milloinkohan olen viimeksi käynyt Tukholmassa? Siitä on ihan älyttömän pitkä aika. Kun haluaa pienen lähiloman, Tallinna tuntuu vievän nykyisin aina pidemmän korren. Tästä postauksesta inspiroituneena päätin, että keväällä pitää lähteä päivittämään Tukholman kokemukset.

  • Leave a Reply