Ensikosketus Sipoonkorven kansallispuistoon

Sunnuntain ja yhteisen vapaapäivän kunniaksi päätettiin lähteä luontoretkelle Sipoonkorven kansallispuistoon. Jostain syystä tulee aina ajateltua, että lähdetään Nuuksioon vaikka Sipoonkorven kansallispuisto on ihan yhtä lähellä, vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta.

Sipoonkorven kansallispuisto löytyy pääkaupunkiseudulta Sipoon, Helsingin ja Vantaan alueelta. Meillä oli määränpäänä kansallispuiston toinen virallisista kierroksista eli Byabäckenin -luontopolku, joka on 1,4 kilometriä pitkä – tosin reitti kyllä tuntui pidemmältä, kun vielä käveltiin autotietä pitkin takaisin.

Päädyttiin Byabäckenin -luontopolkuun sen takia, koska meillä oli Kyösti mukana ja koiranpennun kanssa ei vielä kehtaa pitkiä lenkkejä kävellä. Luontopolku starttaa parkkipaikalta Länsitien varrelta, jossa kävellään Byabäckenin rehevissä metsissä ja laitumilla, joissa on kesäisin lehmiä. Reitillä oli helppo pysyä, sillä ei ollut seurata kuin punaisia merkkejä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta (erityisesti perheen pienimmille) olivat polun varrelta löytyvät postilaatikot, joista löytyi metsän eläinten toisilleen kirjoittamia postikortteja. Ideana näillä on kertoa Sipoonkorven kansallispuiston perinnemaisemien eri osista ja lajistosta.

 

 

 

 

 

 

 

Toinen virallinen reitti on Kalkinpolttajanpolku, joka on 4,8 kilometriä pitkä. Kyseinen reitti on selkeästi haasteellisempi korkeuserojen vuoksi, joten se ei sopinut meidän töppöjalalla. Ensi kerralla haluan kyllä kävellä tuon Kalkinpolttajanpolun ilman Kyöstiä, sillä kallion päältä aukeaa maisemat, josta näkee jopa Vuosaaren satamanostureille saakka.

Sipoonkorven kansallispuisto on yksi pääkaupunkiseudun merkittävimpiä rakentamattomia metsäalueita Nuuksion kanssa. Kansallispuisto kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan, jonka tarkoituksena on turvata Sipoonkorven säilyminen yhtenäisenä metsäalueena.

 

 

 

 

Kyösti löysi yhdeksän viikkoa vanhan leikkikaverin.

 

Täällä esiintyy myös uhanalaisia ja harvinaisia kasvi-, sieni- ja eläinlajeja. Sipoonkorven kansallispuistossa voit törmätä esimerkiksi lehtosinijuureen, keltavuokkoon ja pystykiurunkannukseen sekä kaikkiin eteläsuomalaisiin metsänisäkäs- ja lintulajeihin – kuten esimerkiksi metsoon. Me ei kyllä valitettavasti taidettu törmätä mihinkään muuhuin kuin sienestäjiin ja heidän korissa oleviin sieniin. :’D

Patikoinnin ja sienestyksen lisäksi Sipoonkorvessa voit esimerkiksi hiihtää (yli 20 kilometriä latuja), geokätköillä, kalastaa, kiipeillä, bongata lintuja, marjastaa, pyöräillä, ratsastaa ja vaeltaa. Eikun vaan tutustumaan Sipoonkorven kansallispuistoon, täydellistä viettää sunnuntai näin.

 

 

Mitä muita luontokohteita suosittelet pääkaupunkiseudulta?

 

Veera


Seuraa AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA -matkablogia:

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa), Instagramin (@veerapirita) , Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply mamatravel 23.9.2018 at 20:09

    Meilläkin tulee yleensä mentyä Nuuksioon, joten tämä oli tosi hyvä vinkki. Seuraavaksi Sipoonkorpeen!
    Oletteko jo tutustuneet Vallisaareen? Samalla reissulla voi toki käydä muillakin Helsingin edustan saarilla.http://www.rantapallo.fi/mamatravel/2018/09/16/merihenkinen-helsinkipaiva-vallisaari-allas-sea-pool-sea-horse/

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 25.9.2018 at 15:48

      Nonni, kiva juttu! 🙂 Argh ei olla, pitänyt nyt kaksi (vai jopa kolme) kesää käydä siellä, mutta aina on olevinaan niin kiire ettei sinne ehdi. Helsingin saaristo on käytännössä ihan tuntematonta miulle, kiinnostaa kyllä kovasti!

  • Reply Ne Tammelat 26.9.2018 at 11:17

    Tää oli kiva vinkki! Toi lyhyt lenkki sopisi myös meidän koiralle, kun se ei enää voi kauhean pitkiä lenkkejä tehdä. Ollaan käyty muutaman kerran Sipoonkorvessa laavulla, mutta pitääkin etsiä näiden reittien lähtöpaikat.

    Tässä vaihtariksi Klassarinpolku Nuuksiossa, joka sekin on vähän hiljaisempi reitti: https://blog.netammelat.fi/2017/04/klassarinkierros-nuuksiossa.html

  • Leave a Reply