Canggu -hipsterisurffareiden mekka

Canggu on skeittilautoja, joogasessioita, nenälävistyksiä aamusurffia.

Canggu on hipsterikahviloita, livemusiikkia, toistaan pidempiä partoja, ituja ja pähkinöitä.

Canggun seiniä koristaa suuret maalaukset ja ilmassa on kukkainen tuoksu.

Canggun paita on solmuvärjätty ja hiukset on viimeksi harjattu äidin toimesta vuonna nakki ja kattila. Käsivarsia koristaa paitaakin värikkäämmät tatuoinnit.

Canggun ikä on kahden ja kolmenkymmenen välissä ja kansalaisuus 90% australia.

Canggu syö trendikkäästi puolilta päivin: mysliä ja tuoreita hedelmiä. Saattaa seassa olla myös hippisiemeniä. Kahvi on Flat White -ilman sokeria. Aamiaispaikka: Betelnut.

Iltapäivällä canggu rentoutuu, harrasta joogaa ja shoppailee orgaanista teetä ja vielä orgaanisempia vaatteita.

Ennen auringonlaskua Canggu surffaa Echo beachin aalloilla on kyynärpäätaktiikka käytössä. Surffareita on lähemmäs sata. Ilta hämärtyy. Ei kellolla muuten niin väliä, mutta Canggun pitää ehtiä Old Mansin häppäreille.

Myöhemmin illalla Canggu heittää uutta vaatetta niskaan. Nyt t-paidan etumuksessa on nouseva trendibrändi, surffivaatteita tuottava pikkupulju New South Walesin rannikolta.

Canggu ajaa vuokraskooterilla viettämään iltaa Pretty Poisoniin tai Deus Ex Machinaan -olut kädessä ja tyttö takana. Skootterin vasemmassa sivussa on surffilautateline, joka nyt ammottaa tyhjyyttään. Tyttö pitelee skeittilautaa: Deus on tunnettu halfpipestaan (ja ilmaisista tatuoinneista, joita innokkaimmat jaksavat jonotella tunteja).

Deus Ex Machina

Pretty Poison

Canggu tarjoaa kierroksen Bintangia ja kertoilee hurjia tarinoita. Tytöt nauravat ja Canggu on pursuaa tyytyväisyyttä. Canggu harvoin örveltää, kuten Kuta. Canggu juo paljon, myöhään, aina pikkutunneille asti. Mutta Canggu ei sammu, ei huligoi.

Canggu pitää imagoa yllä. Canggu ei ikimaailmassa myönnä olevansa turisti. Canggu on päällepäin täyttä surffia ja hipsteriä, mutta tarkoituksella ja suurella sydämellä. Canggu ei pidä Bintang -vaimonhakkaajaa päällänsä eikä shoppaile turhanpäiväistä turistikrääsää.

Canggu on sekoitus riisipeltoja ja hulppeita luksushuviloita. Valitettavasti Canggu on yhä enemmän ja enemmän rakennustyömaita.

Jos tahdot kokea Canggun taian, tee se nyt, ennen kuin Canggu muuttuu naapureidensa, Seminyakin, Legianin ja Kutan kaltaisiksi montereiksi.

Surfing Lombok

Lombokin etelärannat ovat tunnettuja hyvistä surffiaalloista sekä alottelijoille että hiuman kokeneimmillekin aaltoratsastajille. Rantoja ja surffispotteja on useita ja välimatkat niiden välillä ovat pitkiä. Jokainen kunnon seikkailija hankkii siis alleen surffilautarackilla varustetun mopon sopuhintaan yhdestä Lombokin Kutan puljuista ja pamauttelee rannalta toiselle kiemurtelevia teitä ja mäkiä ristiin rastiin viilettäen.

surflombokmap

Tapasimme Kutalla ollessamme itävaltalaisen pariskunnan, joiden kanssa tuli kierreltyä surffirantoja (pojat aalloilla ja tytöt rannalla) ja iltaisin juotua jääkylmää Bintangia, pullo jos viideskin. Surffikausi on parhaimmillaan huhtikuusta lokakuuhun, joten viimeisiä vietiin.

Yksi Lombokin suosituimmista aalloista nimeltä Gerupuk tuli checkattua veneellä käsin. Harmikseni en päättänyt itse kokeilla surffausta, sillä kyseisenä päivänä aallot näyttivät kovin pieniltä ja helpoilta. Sain siis valokuvaajan roolin saamatta yhtään kunnon surffikuvaa, hehe!

Line-upissa oli muutama muukin.

Muita suosittuja ja haastavampia aaltoja ovat Ekas, Sengigi, Mawi ja Desert Point, joita en edes käynyt katsastamassa. Keskityin itse oluen maisteluun ja vasta-alkajien aaltoihin Belongasissa.

Sain bikinit täyteen hiekkaa ja nieltyä litran suolavettä, mutta ne aallot jäivät tällä kertaa muille. Jopa ne pienet valkoiset vaahdot. Harjoitus tekee mestarin, sanotaan.

Reissua pukkaa

Nyt on lennot ostettu ja suuntana Indonesia -taas kerran. 46 päivää sukellusta ja surffausta starttaa syyskuussa. Can’t wait! Juhan minulle joululahjaksi ostama Suunnon D6i -sukellustietokone odottaa edelleen korkkaamattomana pakkauksessaan, joten silloin sitten viimeistään se pääsee neitsytmatkalleen (jollei jo Suomen kesässä tule sukellettua, tarkoitus olisi).

Tällä reissulla on tiedossa ainakin Lombok, joka on jostain syystä jäänyt aiemmin vain läpikulkusaareksi. Tai ollaan me reilu viikko vietetty Gili -saarilla, jos ne tahtoo Lombokiksi mieltää. Suoritin siellä muutaman vuosi takaperin sukelluskorttini liikkeessä nimeltä Big Bubble Dive.

Yksi Lombokin parhaita puolia on sen ympärivuotinen hyvä surffi. Kokemuksen ääni puhuu, kun väitän, että minun pitäisi jättää se laji niille, jotka sen osaa, mutta enköhän minäkin itseni taas löydä pärskyistä räpiköimästä. Ainakin viime reissun surffit Sumatralla oli yhtä pesurummussa pyörimistä.

Juha on puhunut Sumbasta jo siitä asti, kun olimme ekan kerran yhdessä Aasiassa. Tahtoisimme käväistä Sumballa surffaamassa, sikäli mikäli aaltoja on vielä syys-lokakuussa. Sen pitäisi olla surffikauden ihan loppua eli saa nähdä.

Kävin eilen ostamassa Haglöfsin 50 litraisen urheilukassin, jonka saa muunnettua myös repuksi. Kassi on juuri sopivan kokoinen koneen matkustamoon otettavaksi. Tämä tulee olemaan ensimmäinen reissu, joka tehdään pelkillä käsimatkatavaroilla. Saa nähdä, että miten onnistun. Hyvä suunnittelu on valttia: turhat putelot, läppäri ja minihameet saavat jäädä kotiin.

Sellaista siis! Taas on jotain mitä odottaa. Ja mitä remonttiin tulee: hiljaa hyvä tulee, mutta paljon on vielä tehtävää…

Viiniä ja surffiaaltoja

Perthistä kun lähdimme etelään sekä minulla että Juhalla kiilsi yksi asia silmissä. Se asia sattui kylläkin olemaan molemmilla eri. Minun verkkokalvolleni oli piirtynyt kuva lasillisesta kuivaa valkoviiniä ja Juha näki mielessään maailman parhaan surffiaallon. Margaret Riverin seutu oli mitä mainioin toteuttamaan meidän molempien mietteet. Koko Australian lounaiskulma on yhtä suurta aaltoa ja surffaajien leikkikenttää: 138 kilometriä pitkällä Margaret Riverin rannikolla on yli 70 surffibreikkiä.

Tuuli puhalsi mereltä voimakkaasti sekoittaen rantaveden yhdeksi isoksi kuohuksi. Monet rannoista oli suljettu virtausten ja jättiaaltojen takia eikä toisaalta siinä myrskyssä veteen huvittanut mennäkään. Oli täysi työ pysyä pystyssä hiekan puolellakin.

Jännää. Aina kun yrittää kuvalla todistaa jonkin asian kokoa, se ei näytä yhtään niin isolta kuin luonnossa. Yllä olevan kuvan aallot olivat massiiviset ja pamahtelivat jyrinällä rantaan, vaikka kuvassa voisi yhtä hyvin olla vain joitain pieniä kuohupäitä.

Aallot toivat mukanaan rantaan yli metrin korkuisia leväkasoja, jotka täyttivät Gnarabupin rannan venerampin ja laiturin.

Omaksi suosikiksemme nousi ranta nimeltä Moses Rock. Parkkipaikka rannan edustalla suorastaan huusi yöpymistä, mutta koska australialaiset ovat päättäneet keksiä tämän tyhmän autossa nukkumiskiellon, jouduimme piiloutumaan pusikkoon yöksi. Syksy oli saapunut ja joka päivä kirosimme illan ja kylmän tuloa. Colleget ja huppari eivät lämmittäneet tarpeeksi vaan oli kääriydyttävä peittoon. Retkikeitintä oli vaikea saada tulille myrskyn lailla puhaltavan tuulen takia ja kylmässä ulkoilmassa kyyhöttäminen alkoi vaikuttaa suorastaan typerältä. Aurinkoiset päivät olivat kauniita, mutta illaksi laskeuduimme helvettiin. Miten ihmeessä tähän ollaan tultu? Mikä pistää ihmisen piinaamaan itseään syyttä suotta ja ajamaan itseään syväjäähän? Saako näin nopeasti luovuttaa, myydä juuri ostettu auto ja varata lennot takaisin Aasiaan? Oli virhe tulla etelään. Olisi pitänyt lähteä suoraan Perthistä pohjoiseen kohti lämmintä.

Mutta koska huonosti nukutun ja katuporan lailla täristyn yön jälkeen aurinko taas lämmitti auton kuuman kosteaksi saunaksi ja näytti itsestään täysin toisen puolen, annoimme Margaret Riverin pistää parhaat ässänsä tiskiin. Meikätyttö pamautti viinitilavierailulle Juhan lähtiessä nauttimaan päiväänsä rantaveteen. Tuli koettua jonkin sortin ”yksisarviset ovat olemassa ja lehmät lentävät ” -ilmiö, kun Juha kieltäytyi viineistä. Ei voi syyttää, järjestetyt turistikierrokset eivät ole kaikkien juttu -vähiten Juhan.

Valkkari imeytyi kieleen. Viiden eri viinitilan lisäksi käväisimme olutpanimossa ja suklaa- ja juustomaisteluilla. Lounas oli katettu viiniköynnöksien keskelle puutarhaan. Lautanen täyttyi esim. krokotiilistä, kengurusta ja lukuisista eri tapaksista. Pääsin maistamaan jotain kummallista iljettävää matoakin, joka mureni jauhomaisesti suuhun. Ei ollut varsinainen makuelämys.

Meitä oli viinikierroksella tusinan verran. Olin porukan nuorin ja ainut eurooppalainen. Mitä pidemmälle päivä eteni, sen pahemmin jouduin muutaman vanhemman naisen silmätikuksi, jota piti kaitsia kuin pientä kakaraa: ”muista kohtuus”, ”viinistäkin voi nauttia”, ”mitä äitisikin sanoisi” ja vielä ”ei kaikkea viiniä tarvitse niellä”. Olisi tehnyt mieli sanoa näille kuppiinsylkijöille eli viinan väärinkäyttäjille muutama valittu sana, mutta ei tainnut olla heitä syyttäminen. Eivät raukat olleet ennen nähneet suomalaista alkoholin parissa. Astuin taka-alalle pois korppikotkien silmien alta ja nappasin uuden lasillisen -kieleen imeytyvän roseen.

Mopolla Balin ympäri

Olipa taas mukava syödä pihviä, juoda kaljaa, päivittää Facebookia, vuokrata mopo, pulikoida uima-altaassa ja rentoutua. Bali ei ollut koskaan aikaisemmin tuntunut niin hyvältä ja yhdeksän päivää meni hujauksessa hotellin uima-altaalla jääkylmä Bintang kourassa. Kerrankin Balilla paistoi aurinko eikä Kutan rantakaan ollut niin saastainen kuin yleensä.

 

Meillä oli yhteensä kolme viikkoa ennen lentoa Ausseihin ja päätimme viettää sen kokonaisuudessaan Balilla. Skippasimme ajatukset Lombokista ja Gili-saarista: ei vain jaksanut enää yhtään ylimääräistä kulkuneuvoissa istumista ja liikkumista. Rinkan kantaminen alkoi jo tuntua ja oli mukavaa jäädä hetkeksi aloilleen. Tai no, emme me kovin paikallamme loppujen lopuksi pysyneet. Vuokrasimme pariksi viikoksi mopot alle ja lähdimme kiertämään Balin saarta. On kuitenkin täysin eri asia olla riippuvainen busseista ja lautoista, kuin että on oma mopo alla. Saa päättää itse minne aikoo ja mihin aikaan päivästä eikä tarvitse istua polvet leuassa tupakankatkuisessa minibussissa, jossa teknopoppi soi niin kovaa, että korvatulpillakin pää räjähtää. Ukotusmittarikin alkoi olla tapissa.

Tutustuimme paikkoihin, jotka olivat aikaisemmilla kerroilla jääneet väliin tai vähemmälle huomiolle. Ajoimme Sanurin kautta Tulambeniin sukeltamaan ja testaamaan upouutta Suunnon sukellustietokonetta. Tulamben yllätti positiivisesti. Sukellus USAT Liberty Wreckillä oli täysin kelvollista: näkyvyys oli hyvä, nähtävää oli paljon ja tuli taas löydettyä muutama minulle ennestään tuntematon markolaji, kuten orangutan crap ja skeleton shrimp ja muutama uusi nudibranch. Yösukellus Juhan kanssa kaksin oli huippuhieno ja rehellisesti sanottuna minua pikkaisen jopa pelotti. Muutama iso grouper vaani meitä ja pilkkopimeässä huonolla taskulampulla sukeltaminen hylyssä pisti karvat pystyyn. Suunnistaminen ilman kompassia ei tainnut ihan mennä käsikirjan mukaan, mutta hauskaa meillä oli silti. Majoituksemmekin Tulambenissa oli täysin kelpo: huone itsessään ei ollut häävi, mutta 8€ hinta piti sisällään aamupalan ja uima-altaan käytön. Kun emme olleet sukeltamassa, grillasimme ihoa altaan laidalla.

Tulambenista pamautimme pohjoisen Lovinan kylän kautta ja sateisten vuorten yli Medewin surffimekkaan, jossa olimme viettäneet muutaman päivän aikaisemmalla Bali-reissullamme. Medewi ei ollut muuttunut, ei sitten yhtään viime kerran jälkeen -jopa Juhan viime kerralla tuhoama surffilautakin näytti olevan taas vuokrauskunnossa. Meillä molemmilla oli todella huono olo. Tuli podettua nestehukkaa, auringonpistosta ja malarian mahdollisuuttakaan ei voinut poissulkea. Molempia laiskotutti ja heikotutti. Surffit jäivät Medewissä väliin ja matka jatkui kohti Canggun aaltoja.

Varasimme Lubdhaka nimisen hotellin, jonka huoneet olivat tasoltaan parempia kuin monet neljän tai jopa viiden tähden hotellit, eikä hinta ollut kuin 17€ yöltä. Suosittelen Cangguun suuntavalle! Canggu kokonaisuudessaan oli mieletön mesta ja harmitti, ettei ollut tullut aikaisemmin käytyä. Oma mopo on hyvä olla, sillä etäisyydet hotellilta rannalle ja parhaisiin ravintoloihin ovat aika pitkiä. Biletystä Canggussa ei taida juurikaan olla, mutta Seminyakin poppibaareihin ei ole kuin vartin matka, jos sellaisista tykkää. Minun ja Juhan illat muodostuivat pääasiassa pienistä kadunvarsiravintoloista, Bintangista ja hotellihuoneessa katsotuista luontodokkareista. Canggua jäi hieman ikävä ja Tulambenin lisäksi se on ehdottomasti parasta, mitä Balilla on meille tarjota.

Mitä lähemmäs tultiin Perthin lentoa, sitä haikeammaksi muuttui olo. Tähänkö se lomailu nyt päättyy? Töihinkö sitä pitää mennä? Ei auttanut itku markkinoilla. Kukkaro tuntui jo turhan kevyeltä ja kone nousi ilmaan mukanaan kaksi Indonesiaa rakastavaa auringonpalvojaa.

Farewell, Indot! Palataan asiaan kylmän koleasta Perthiläisestä.