Island Hopping

Tapasimme Pulau Wehillä italialaisen Lucan, joka asuu siellä indonesialaisen vaimonsa Evan ja 3-vuotiaan tyttärensä Kalilan kanssa. Luca käy säännöllisesti muutaman kerran viikossa sukeltamassa Lumba Lumban piikkiin ja pyytelimmekin Lucaa meidän Dive Masteriksemme aina, kun se oli mahdollista. Lucan pääbisnes Pulau Wehillä on kuitenkin vasta-avattu italialainen ravintola Bixio Long Beachilla. Kävimme testaamassa Lucan pastat ja hyvää oli. Pizzauuni ja espressokeitinkin ovat tuloillaan, mutta ”slowly slowly”, kuten indonesialaiseen elämäntapaan kuuluu.

Lucan kanssa tuli pölötettyä Wehillä pitkät tovit. Kerroimme saarihaaveestamme, kyselimme käytännön asioista ja firman perustamisesta. Joimme kaljaa, sukelsimme ja juttelimme taas. Lucaa houkutteli ajatus käydä itsekin Pulau Banyakilla, jota kehuimme maasta taivaisiin. Ja kun lähtömme Wehiltä lähestyi, Luca lupasi tulla Banyakille käymään, kun olemme siellä. Näkisimme siis taas kahden viikon kuluttua. Monesti näitä ”tullaan, tullaan” ja ”lupaan, lupaan” -kommentteja kuulee, eri asia käyvätkö ne toteen.

Niin se hetki koitti. Luca saapui paratiisiin ajettuaan reilu 700km Pulau Wehiltä Singkiliin mopollaan. Venematka hänellä meni lähes samalla kaavalla kuin meilläkin. Luca odotteli paikallisessa veneessä 5h, kunnes sai tietää, että se lähtee vasta seuraavana aamuna. Veneessä oli kuitenkin muita turisteja, joiden kesken tilasivat pikaveneen Balain kylään. Sieltä Luca jatkoi Palambakin saarelle, mutta moottori hajosi keskelle merta. Näköjään se on täysi mahdottomuus päästä mantereen puolelta Pulau Banyakin saaristoon sulavasti ja helposti.

Lucalla oli vain muutama päivä aikaa katsastaa Banyak, suurimpana toiveena nähdä hehkuttamamme Tambaratin unelmasaari, joten päätimme lähteä saarihyppelylle. Koska meidät oli jätetty Palambakille ilman venettä ja asiantuntevaa henkilökuntaa, tuli meidän itse järjestää puhelimitse saarikierros kuskeineen. Onneksi Luca taitaa indonesian kielen. Normaalisti Palambakin entinen omistaja Erwin olisi ollut ensimmäisenä mielessä, mutta hän oli juuri sinä päivänä mantereen puolella täyttelemässä papereita Sikandangin saaren omistukseen liittyen. Monta lehmää ojassa. Saaristossa on vain muutama pikavene ja jokainen mies niiden takana pyyteli kohtuutonta hintaa saarihyppelystä (n. 100e!), joten tyydyimme hitusen halvempaan kalastusveneeseen. Kanootintyylinen vene ei ollut hullumpi, mutta koska sää oli arvaamaton eikä moottori kovinkaan tehokas, emme päässeet kauimmalle Tambaratin saarelle asti vaan tyydyimme lähimpiin saariin ja Ujung Sialitin kylään. Muutamaan otteeseen työnnettiin myös snorkkelit suuhun ja pulahdettiin veteen. Sateella on vain kovin ikävä snorklailla kun kastuu.

Kävimme katsastamassa Sikandangin bungalowit, joissa tuskin on ollut montaakaan turistia viimeisen vuoden aikana. Paikka näytti täysin samalta kuin viime tammikuussa, jolloin bungaloweja vielä rakennettiin. Omistaja Stefan (paperilla Erwin, koska vain indonesialainen saa omistaa maata) asuu Pariisissa ja sieltä käsin on kohtalaisen vaikeaa pitää puljua pystyssä. Stefan tajusi tehneensä virheen hankkiessaan paikan ja haluaa myydä sen ranskalaiselle ystävälleen, joka on töissä Medanissa. Mielenkiinnolla odotan mitä tästä tulee ja saadaanko paikka uuden managerin johdolla toimimaan. Suurin ongelma tällä hetkellä koko saaristossa tuntuu olevan transportaatio. Ilman paksua kukkaroa (tai omaa venettä) ei pääse mihinkään. Sikandangin bungaloweilla ei ole omaa pikavenettä lainkaan, joten sinne on mentävä kalliilla kyydillä tai samanlaisella kanootilla, jolla itse kiertelimme saaria. Jos paikka olisi minun, tarjoaisin halvan kyydin ihan vain, että saisin paikkaani asiakkaita. Jokainen tietty tavallaan. Tuntuu vain kovin hullulta.

Emme siis päässeet Tambaratille ailahtelevan sään takia, mutta kävimme tutustumassa pieneen perinteiseen kalastajakylään, Ujung Sialitiin. Paikalliset asuvat vaatimattomasti, mutta vaikuttavat silti onnellisilta. Kyläläiset elävät merenantimista. Jos kalaa ei tule, lapset eivät syö.

Kuten olen monesti aikaisemminkin sanonut, Banyakeilla kalastetaan edelleen syaniidin avulla ja vielä muutama vuosi sitten pommeilla. Yllä oleva taulu kieltää myrkyt, pommit ja kaikki koralleihin kohdistuva vääryydet. Seurauksena laiminlyönneistä ”minimissään 6v linnaa tai 1 200 000 000 rupiaa (100 000e) sakkoja”. Ajatus hyvä, mutta korruption jyllätessä tehoton. Ihmettelin pitkään, että miten köyhillä kalastajilla on edes varaa syaniidiin, sehän on kallista. Meille kuitenkin selvisi, että myrkkykalastuksen takana on suuri firma, joka maksaa nimenomaan poliisille saadakseen toimia.

Luca oli kysynyt Singkilin räkäkylässä mantereen puolella paikallisilta nuorilta, että millaista siellä on elämä. Nuoret vastasivat muina miehinä, että ei se sen kummempaa ole kuin Euroopassakaan. Vaikka eletäänkin sateliittikanavien ja Youtuben aikakautta ja tietoa paremmasta löytyy, muksut elävät tyytyväisinä omaan elämäänsä. Pienemmillä leikkikaluinaan mopon rengas ja keppi, teini-ikäisillä itse mopot. Ja älypuhelimet.

Juttelin juuri työkaverini kanssa Facebookissa. Hän hehkutti saavansa koiravauvan jouluna. Islamin uskoisille koira on ennemminkin vihollinen kuin lemmikki. En tunne tarkkaa tarinaa, mutta se liittyy kai jotenkin selaiseen, että koira kohteli Muhammedia huonosti ja siksi muslimit eivät kunnioita koiria. Myöskin ruoka saastuu, jos koira on samassa huoneessa tai jotain. Ujung Sialitissa talutuspannassa pidettiin rapua koirien sijasta. Sakset oli teipattu jesarilla ja pojat potkivat sitä huoletta eteenpäin. Mukava lemmikki. Ei pure eikä hauku.

Sellainen kylä. Lupaan, etten enää ikinä valita siitä, kuinka VR:n juna on puoli tuntia myöhässä. Kuinka ravintolassa salaattini tarjoillaan väärällä kastikkeella. Kuinka Elixian jumppatunti on peruttu vetäjän flunssan takia. Kuinka Suomessa asiat vain ovat ihan helvetin hyvin.

Sukellusta Pulau Wehillä

Penangista napattiin Fireflyn lento Banda Acehiin maanantaille 15.10. Hinta 40€ per pää. Lento kesti onneksi vain tunnin verran. Bandan kentältä nappasimme 30 päivän Visa on Arrivalit hintaan 21,44€. Ja kyllä. Maksoimme euroilla. Kentältä suoraan Ulee Lheun venesatamaan, josta lautat Wehin saarelle lähtevät.

Lautassa matkalla Pulau Wehille meidän vierellämme ui varmaan sata delfiiniä. Korkeita loikkia, näyttäviä hyppyjä. Delfiineistä oli saanut myös nimensä sukelluskeskuksemmekin, Lumba Lumda Diving Centre. Hollantilaisen pariskunnan aarre Gapangin kylässä, rannalla. Sellainen paikka, josta omistajat voivat olla ylpeitä. 10 bungalowia, jotka vastaavat Honeymoon-huoneita ja 10 muuta huonetta, jotka nekin ovat tasoltaan huikeita. Hinnat välillä 12-30€ eli vähintäänkin kohtuulliset. Ensimmäiset kolme yötä vietimme Honeymoon bungalowissa ja lopuiksi kuudeksi yöksi siirryimme ”budjettihuoneeseen”, jottei kaikki rahat hupene heti alkujaan. Totaali yhdeksän yötä siis Pulau Wehillä.

Ainut miinus (joidenkin mielestä) Lumba Lumbassa oli paikan kaksi koiraa, musta ja valkoinen. Mustalla oli puolet naamasta kadonnut ja valkoisella mahassa miehen nyrkin kokoinen reikä. Raukat olivat joutuneet tappeluun rannan muiden koirien kanssa. Rajusta ulkonäöstään huolimatta nuo kaksi hurttaa olivat huikeita otuksia. Ne eivät rähisseet, olivat ihmisystävällisiä, reippaita koiria. Joka yö jompi kumpi koirista nukkui ovemme takana, tulivat kanssamme päivisin rannalle, seurasivat meitä ravintolaan. Kaikkien asiakkaiden silmiä ne eivät kuitenkaan miellyttäneet. Ja ymmärtäähän tuon. Aluksi luulimme, että koirat eivät eläisi päivää kauempaa. Ne saivat kuitenkin antibioottia ja yhdeksän päivän aikana parannus oli silminnähtävä. Jos joku Lumba Lumbaan eksyy tässä lähiaikoina, saa raportoida minulle ihanuuksien kuulumiset.

Pulau Weh on tunnettu hyvistä sukelluksistaan eikä saarelle oikein muusta syystä mennäkään. Ne muutamat rannat, jotka saarelta löytyvät eivät ole erikoisia ja muutakaan tekemistä ei tuppaa olemaan. Muutamana päivänä vuokrattiin mopo ja ajeltiin pitkin saarta. Ihan vain ajelemisen vuoksi.

Vedenalainen maailma puolestaan on omaa luokkaansa. Edelleen. Vaikka muutama vuosi takaperin vedenlämpötila kohosi liian korkeaksi tappaen laajoja alueita korallia, eri kalalajien paljous yllätti. Näin Wehillä monia sellaisia lajeja, joihin en ollut ikinä aikaisemmin törmännyt. Mm. devil ray, eagle ray, juvenile clown triggerfish, kuhl’s stingray, tuna, paljon eri nudibranchejä, crown of thorns, erilaisia simpukoita, huikeita lehtikoralleja syvemmällä meressä, you name it. Wehillä voi myös törmätä paholaisrauskuihin (manta ray) tai jopa valashaihin. Meiltä nuo molemmat meren jättiläiset jäivät ikävä kyllä näkemättä. Tapaninpäivän tsunami vuonna 2004 aiheutti joitain muutoksia meren pohjarakenteeseen. Mantoja ja valashaita kyllä nähdään edelleenkin, mutta ei enää lähellekään niin suurissa määrin kuin ennen.

Lumba Lumba tarjoaa venesukellusten lisäksi myös mahdollisuuden lähteä sukeltamaan suoraan rannasta omaan tahtiin, ilman dive masteria. Hinta 12€ kamoille. Pinnan alla niin kauan kuin ilmaa riittää. House Reef -sukelluksia tuli harrastettua jonkin verran. Kävimme sukeltamassa lähes päivittäin joko veneestä tai rannasta käsin. Ainoan poikkeuksen teki Juhan korkea kuume, jonka takia muutama päivä tuli vietettyä poikkeuksellisesti pinnan päällä.

Jokainen päivä Wehillä noudatti tiettyä kaavaa. Sukellusta/snorklausta, paljon ruokaa ja illalla Sopranosia. Vaikka näin jälkikäteen tuntuu, että emme tehneet oikein mitään, niin sillä hetkellä se oli nimenomaan se paras vaihtoehto. Olla tekemättä mitään. Päivät sujahtivat silmissä. Neljä päivää muuttui viikoksi. Viikko yhdeksäksi päiväksi. Kolmasosa viisumista kulutettu. Aika jatkaa matkaa.

Jännä miten sitä aina ratkeaa ryyppäämään viimeisenä iltana. Keskiviikkoaamuna 24.10. oli taas oloja. Matkustaminen krapulassa on näköjään meille enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Lautalla Banda Acehiin, riksakuskilla hieman extraa, KFC:n kautta ja  suunnaksi Lhok’Nga.

77. Hain Bongaus

HUI HAI!!

Listani ei oikein tahdo pysyä ajan tasalla. Haita on tullut siis bongattua jo Koh Taolla, härkähaita meinaan. Kuuden hain parvi.

Härkähai (Carcharhinus leucas) on ruumiinmuodoltaan tanakka. Uros voi kasvaa kaksimetriseksi ja 90-kiloiseksi, naaras on paljon isompi: 3,5 metriä ja jopa 230 kiloa. Selkäpuoli on harmaa, vatsa valkoinen. Elinikä on alle 14 vuotta. Uhanalaisluokitus: silmälläpidettävä.

Täällä Pulau Wehillä nähtiin Black Tip Reef Sharkkeja (Carcharhinus melanopterus) aikasta monta. Pituudeltaan noin 1,5m. Samalla sukelluksella meidän yllä pyöri muutama parimetrinen tuna ja venematkalla vierellä pomppi sellaiset 20+ delffiiniä, jei!

Vaikka kyseistä haita bongaakin vähän siellä sun täällä ja kuuluvat tropiikin yleisimpiin, on sen uhanalaisluokitus myös silmälläpidettävä äärimmäisyyksiin viedyn kalastuksen takia. Nopealla googlauksella mustaevähain voi bongata Lintsin Sealifessa.

Kuvat nappasin Googlen kuvahausta. Vedenalainen kamera on vieläkin ostoslistalla. Ehkäpä sitten Balilta tai Ausseista hankin sellaisen.