Penangin monet kasvot

Perhentianilla vietetyn yhdeksän päivän jälkeen oli outoa pistää lipsut jalkaan. Päivät saarella menivät todella nopeasti, vaikka emme oikeastaan tehneet mitään -taaskaan. Lähinnä nukuimme puoleen päivään, snorklailimme, söimme hyvin ja pulikoimme paljon rantavedessä. Long Beachin ranta on loistava: valkoista puuterihiekkaa melkein kilometrin. Eikä sitä oltu pilattu liioin rantatuolein ja kaupustelijoin. Hiekkapohja jatkui pitkälle horisonttiin ja vasemmassa laidassa oli hyvää snorklauskorallia. Ja tosiaan, kun meno keskittyi tuohon Long Beachiin, kengillä ei tehnyt mitään.

 Penang bussin ikkunasta

Sesonki kuitenkin alkoi olla ohi, joten oli jatkettava matkaa. Pohdimme minne menisimme seuraavaksi, Kuala Lumpuriin vai Penangiin. Päädyimme jälkimmäiseen, koska KL on jo nähty, Penangista lentää AirAsia ja Firefly Sumatralle, se on meren äärellä ja lähempänä kuin KL. Lähdimme Perhentianilta maanantaiaamuna kahdeksan veneellä ja olimme perillä Penangin pääkaupungissa, George Townissa jo iltakuudelta. Toistaiseksi lyhin matkustus aika, jee!

 Katutaidetta

Varasimme netistä muutaman päivän etukäteen hotellin (Guest Inn Muntri) tiistaista torstaihin, mutta lähdimme Perhentianilta päivän odotettua aikaisemmin, joten hotellin metsästys maanantaiyöksi oli edessä. Trip Advisorin ränkkäysten perusteella otimme bussiasemalta taxin Red Inn Heritage -hotelliin, joka ylitti kaikki odotukset: edullinen hintataso (n.15€), ilmastointi, siisti ja viihtyisä, tilavat yleiset tilat, WiFi, pyöränvuokraus, aamupala, pyykkipalvelu yms. Voin suositella, jos sinne päin aikoo. Hotelli sijaitsee reppureissaajien suosiman Chulia Streetin poikkikadulla ja kävelyetäisyydellä kaikista kaupungin nähtävyyksistä ja ostoskeskuksista.

Chulia Street

Penangin saari ja sen pääkaupunki George Town olivat minulle entuudestaan vieraita paikkoja. Hyvä jos olin joskus kuullut nimen. En siis osannut oikein odottaa mitään. Tarkoituksena oli tutustua kaupunkiin ja lähiympäristöön muutaman päivän ajan ja jatkaa sitten matkaa Indonesian puolelle. Kaupunki pääsi yllättämään täysin. Vastakohtia, tunnelmaa, sekasortoa. Minä kulttuurifriikkinä ihastuin George Townin vanhoihin kolonialaisrakennuksiin, pilvenpiirtäjiin, katutaiteeseen, kiinalaisiin temppeleihin, Little Indiaan, luksusresortteihin ja lukuisiin katukeittiöihin. Penangia voisi kuvailla Singaporen pienoismalliksi: saari on varsinainen sulatusuuni lukuisine eri kulttuureineen, uskontoineen ja nähtävyyksineen. Kiinalainen enemmistö yhdessä intialaisen, malesialaisen, thaimaalaisen ja länsimaalaisen vähemmistön kanssa. Hindutemppelin vieressä moskeija, toisella puolella reggaebaari. Vanhassa 1800-luvun kolonialaisrakennuksessa kiinalainen perhe palvoo esi-isiään suitsukkein ja kongein. Ladyboyt rivissä viiden tähden hotellin viereisellä sivukujalla. Toisella puolella tietä yksijalkainen mies tyhjä pahvimuki kädessään. KFC:n valomainokset värjäävät rapistuneita julkisivuja.

Kultasepänliikkeen vieressä oli teurastamo

Salamointia mantereen puolella

George Town sijaitsee Penangin koilliskulmassa. Koko itäinen puoli on vuorattu korkeilla rakennuksilla ja ostoskeskuksilla, joita rajaa saaren keskiosan korkeat kukkulat, Penang Hill. Läntinen puoli on rauhallisempi, köyhien paikallisten asuttama. Pohjoisesta löytyy kansallispuiston lisäksi paljon uimarantoja ja resortteja. Rikkaiden turistien hupilandia. Tekemistä Penangista löytyy lintupuistoista ja sotamuseoista aina riippuliitoon ja vesiskootteriajeluun asti. Choose yours. Oma listamme jäi tosin aika lyhyeksi.

 Floating Mosque pohjoisrannalla

Muutama päivä vierähti yhtäkkiä viikoksi ja vieläkin olisi riittänyt tekemistä ja nähtävää Penangissa. Jos tahtoo rannan lisäksi myös kaupunkiloman, kannattaa vaihtaa kuusitoista kertaa nähty Barcelona Penangiin. Ruokavalikoima taisi olla meille saaren kohokohta; intialaista painoimme menemään joka ikinen päivä. Kävimme myös testaamassa kiinalaista ankkaa ja jopa taiwanilaisen ja korealaisen keittiön. Ja KFC:n. Ja Burger Kingin. Mutta niistä ei puhuta.

Ilon ja kauhun hetkiä Perhentianilla

Perhentian on snorklaajien ja sukeltajien paratiisi. Dive Shoppeja löytyy yllin kyllin, mutta ei läheskään niin paljon kuin Koh Taolta ja sukeltavilla turisteilla nämä paikalliset tienaavat elantonsa. Aikaisemmista kokemuksista viisastuneina krapulapäivänä (mulla yksi, Juhalla kaksi) jätimme suosiolla sukellukset väliin, mutta seuraavina päivinä pulahdimme pinnan alle neljään otteeseen.

Ensimmäinen sukellus oli aika turha: ei juurikaan nähtävää. Olo oli aika masentunut: sukelluksen takia me Perhantianille tulimme. Mieli teki heittää hanskat tiskiin, kierähtää hiekalle ja sätkiä kuin hampaista kärsivä parivuotinen mukula. Meidän dive master Dai sai kuitenkin päämme käännettyä ja lupauduimme mukaan iltapäivin dyykille. Ja voin kertoa, että kannatti! Temple of the Sea -nimisellä kohteella oli aivan mielettömästi nähtävää: toinen toistaan hienompia kaloja, suuria kalaparvia, muraanoja, nemoja, haita, rauskuja, hienoja koralleja yms. yms. ja näkyvyys oli sellaiset 15-20m. Yksi elämäni parhaista sukelluksista ja siihen asti reissua ylivoimaisesti paras!

Muutaman päivän päästä tuosta utooppisesta vedenalaismaailmasta päätimme testata Perhentianin suosituimman hylyn, Sugar Wreckin (oikealta nimeltään MV Union Star 17), joka kuljetti sokeria Bangkokista Indonesiaan upotessaan vuonna 2000. 90-metrinen rahtilaiva makaa kyljellään vain noin kuusi metriä meren pinnasta eikä syvin kohtakaan ylety kuin 18 metriin. Kukaan ei oikeastaan tiedä miksi rahtilaiva upposi, mutta suurin epäilys liittyy veromaksuihin. Toinen mahdollisuus on, että se ihan aikuisten oikeasti upposi. Siihen tosin ei usko kovinkaan moni…

Hylkysukellus kuulosti priiffauksen jälkeen oikein hyvältä. Dive masterimme Zara kertoi perusohjeet ja mitä kaikkea voimme veden alla nähdä. Lista oli pitkä. Veneessä matkalla kohteeseen kaikki oli vielä hyvin, mutta heti kun pysähdyimme ja olisi pitänyt hypätä veteen, alkoi paniikki iskeä. Vesi oli aivan täynnä meduusoja. Niitä sellaisia, joilla on pitkät lonkerot ja kun niihin osuu, sattuu niin maan perkeleesti. Olen aikaisemmin kärsinyt jonkin sortin paniikkikohtauksista, joten en ollut kovinkaan sujut ajatuksesta, että koen kovaa kipua veden alla. Nooh, alkuun sukellus sujui ongelmitta: kaikki keskittyminen meni meduusojen väistelyyn ja oikeaan hengitykseen, jottei koko tankki tyhjenisi stressin vaikutuksesta. Loppua kohden alkoi paniikkikohtaus olla lähellä. Juha sai kivuliaan näkösen osuman jalkaansa ja hyvä etten alkanut itkeä, kun pelkäsin itsekin osuvani meduusaan. Zara sai osuman ensin jalkaan ja sen jälkeen kurkkuun. Häntä alkoi ahdistaa hengestä ja meni paniikkiin. Safety stopissa viiden metrin syvyydessä Zaralta loppui happi. Sitä ei kukaan koskaan toivo, ei itselleen eikä toisille. Onneksi sitä varten on vararegulaattorit jokaisen tankissa. Oma paniikkini purkautui vasta pinnalla. Heti kun sain hengitettyä normaalia ulkoilmaa, minua alkoi ottaa hengestä. Käperryin veneessä Juhan kainaloon ja itkin ihan hulluna. Vaikkei enää ollut mitään pelättävää, niin kyyneleet eivät meinanneet lakata. Yllätyin omasta rohkeudestani pinnan alla ja kyvystä selviytyä paniikkitilanteissa. Omassa tankissani oli vielä 80 baria 200:sta ilmaa jäljellä, kumma kyllä. Toisaalta, minuun ei osunut kuin pieniä osia meduusoista, joten omat kipuni eivät olleet mitään verrattuna Juhaan ja Zaraa. Aikamoinen kontrasti kahden sukelluksen välillä.

Nähtävää tosiaan oli paljon, jos osasi hyytelökaloilta katsoa ja näkyvyys oli kuulemma tosi hyvä normaaliin verrattuna. Sugar Wreckillä on yleensä kova virtaus, mutta nyt selvisimme ilman suurempia ponnisteluja. Muuttuneiden virtojen mukana meduusatkin olivat tulleet. Seuraavana päivänä niitä oli jo rannallakin ja snorklatessa näimme varmaan tuhat löllöä, mutta ne eivät tosin olleet niitä sellaisia, jotka polttaa.

Muutama päivä meni pinnan päällä auringosta ja ukkoskuuroista nauttiessa. Rankkasateita ja horisontin salamointia on rauhoittava katsella. Sukeltamaan oli vielä pakko mennä kertaalleen ihan vain siksi, että saisi hyvän maun Perhentianin merielämästä takaisin. Sukelluskohde nimeltä T3, suuri vedenalainen temppurata. Monen monta luolaa ja läpimenoaukkoa, kova virtaus ja kohtalaisesti nähtävää. Ällölöllöt olivat siellä, mutta ei niin massiivisessa määrin kuin hylyllä. Heidi 1 – pelkotilat 0.

Lokakuu. Sesonki lopuillaan. Monet ravintolat ja bungalowit sulkeutuivat kuun vaihtuessa, toiset sinnittelivät vielä viikon pari. Kuun lopussa saari käytännossä sulkeutuu kokonaan ja meduusat saavat kaikessa rauhassa lillua rantavesissä ja hylyissä kevääseen saakka.

Perhentian -Place to Stop (and to drink Monkey Juice)

Joko nyt pääsisi kirjoittelemaan? Vihdoin! Vaikka nettiyhteyksiä löytyykin, niin en ole saanut avattua blogini ohjausnäkymää varmaan vuoteen. Ja koska olen nörtti, niin osaan kikkailla ja koodailla. Jep jep.

Sanoimme hyvästit Taolle juuri sopivaan aikaan. Vaikka aurinko ei kymmeneen päivään juurikaan paistanut, ei sitä vettäkään onneksi tullut. Ensimmäiset pisarat saimme päällemme vasta, kun astuimme lauttaan.

Perjantaina 28.9. pamautettiin yöjunalla 17h (!) Thaimaan ja Malesian rajalle. Matkan piti kestää 11h, mutta kuinka ollakaan mikään ei taas mennyt niinkuin piti. Raiteet kolisivat, pysähdeltiin jatkuvasti keskelle ei-mitään, keskinopeus ehkä sellaiset 30h/km. Tein taas yhden lupauksen itselleni: en enää ikinä matkusta junalla Aasiassa! Kävellen olisit jo perillä. Koska juna ei ollut aikataulussa, missattiin myös vene Perhentian saarelle ja jouduimme jäämään mantereen puolelle yöksi. Onni onnettomuudessa, löysimme paikan, joka myi pöydän alta viinaa, ja kojun, josta sai uppopaistettuja rapuja, nom!

Launtaiaamuna pääsimme vihdoin pois mantereen hälinästä ja kuumuudesta -pikavene kohti paratiisia. Meidän lisäksemme saarelle suuntasi jonkin verran muita turisteja ja paljon rikkaita paikallisia viettämään viikonloppua resortteihin ja rentoutumaan. ”Perhentian” tarkoittaa äkkiseltään käännettynä pysähtymispaikkaa, esim. bussipysäkki on Perhentian Bas ja Stop-merkissä lukee Berhenti. Osuva nimi saarille.

Perhentian koostuu kahdesta saaresta, suuresta (Perhentian Besar) ja pienestä (Perhentian Kecil). Suuremmalla on muutaman luxusresort, eikä tällaisella köyhällä reppureissaajalla ole sinne asiaa muuten kuin päivän snorklausretkellä. Pienemmällä saarella ovat siis kaikki nuoret (ja vähän vanhemmatkin) travellerit. Long Beach on sanojensa mukaan pitkä ranta ja meno pienemmällä saarella on keskittynyt nimenomaan tälle rannalle. Majoitusvaihtoehtoja on useita, mutta chalettien ja bungalowien kuntoon nähden hinnat ovat korkeat. Omasta tönöstämme Panorama Diversilla maksoimme 50RM eli noin 13€. Tuuletin löytyi, mutta muuta ei sitten ollutkaan. Sähköt toimivat vain öisin, joten päikkäreiden ottaminen 35 asteisessa mökissä ei tullut kuuloonkaan.

Lonely Planetin mukaan Perhentianilta on turha metsästää bileitä ja hirmuista bailausta. Heti ekana iltana todistimme sen vääräksi. Panorama Diversilla oli Dain ja Zaran (tulevat dive masterit) snorkkelitesti, jee! Kittasimme monkey juicea, kaljaa ja rommia yökolmeen. Ja taas oli oloja. Elimistön alkoholitasapaino ei saa horjua vaan sitä on pidettävä yllä.

Jotta saan edes jotain julkaistua, jätän tämän tekstin vajaaksi. Jatkan taas joskus. Soronoo!