Sukeltaminen Raja Ampatilla

Sukeltaminen Raja Ampatilla on juuri se juttu, miksi monet sinne alunperin suuntaavatkin. Harmi vain, että koko sukellusbisnes ja sen myötä myös turismi kokonaisuudessaan on lähtenyt alun alkaen jo väärillä urille. Raja Ampat on ollut sukeltajien tietoisuudessa ja suosiossa verrattaen vain pienen hetken. Viitisen vuotta sitten sukellusbisnes oli vielä lastenkengissä: saaristossa oli vain muutama sukellusoperaattori, resort ja vedenalaista maailmaa vasta tutkittiin. Tutkimuksia on tehty alueella useita, mutta vuosi 2009 muutti tilanteen, kun se suurin tutkimustyö saatiin päätökseen. Sen antamien tulosten perusteella Raja Ampat on juurikin se maailman lajirikkain merialue -korallikolmion keskus. Kalalajeja löydettiin yli 1400 ja korallilajejakin yli 550, joka on ällistyttävät 75% maailman kaikista tiedossa olevista korallilajeista. Pienenä knoppitietona mainittakoon, että kahden jalkapallokentän kokoiselta tutkimusalueelta meribiologit löysivät enemmän lajeja kuin koko Karibianmerestä yhteensä.

Vaikka Indonesiassa olemmekin, ei sukellus Raja Ampatissa ole todellakaan mitään halpaa puuhaa. Kunnon SSI- tai PADI-sertifikaatin omaavat sukellusoperaattorit kehtaavat veloittaa yhdestä sukelluksesta hävyttömät 70-100€, kun vastaavasti muualla Aasiassa pääsee sukeltamaan alle kahden kympin. Halvin vaihtoehto Raja Ampatilla on sukeltaa homestay-majoitusta tarjoavien paikallisten kanssa. Näiden seppien kanssa sukellus täysin omalla vastuulla. Harvalla heistä on Dive Masterin pätevyyttä, vaikka sukelluksia olisikin useampi takana. Kaikki on hyvin niin kauan, kunnes jotain tapahtuu. Ilman vakuutusta en missään nimessä suosittele, ja jos jostain kumman syystä joku uskaltautuu pinnan alle näiden veijareiden kanssa, kannattaa vähintään tuplatarkastaa heidän tarjoamansa varusteet ja selvittää pulloissa olevan ilman alkuperä. Ehdottoman tärkeää on omistaa sukellustietokone, sillä vieraissa vesissä ei suoralta kädeltä kannata luottaa ammattitaidottomaan, pelkästään indonesiaa puhuvaan jantteriin. Dekompressiorajoista on hyvä olla itse selvillä, sillä lähin painekammio on 2,5h lentomatkan päässä. Hintojen perusteella nämä ”homestay-sukellukset” kannattavat kalliisiin resortteihin ja live aboardeihin nähden, mutta muuhun Aasiaan verrattuna hinnat hivelevät pilviä. Jonkin verran niissä tuntuu olevan neuvotteluvaraa, mutta pääpiirteittäin yhdestä sukelluksesta joutuu maksamaan puoli milliä eli melkein 40€. Jonkin verran Aasiaa nähneenä Raja Ampatin tuoma lisä tuntuu kohtuuttomalta. Paikalliset mattimeikäläiset pyytävät sukelluksista kolminkertaista hintaa keskitasoon ilman minkän sortin lisenssejä saati kunnon varusteita.

Kuten aikaisemmassa postauksessanikin mainitsin, jätimme Juhan kanssa sukellukset kokonaan väliin. Periaatteessa olisimme voineet sukeltaa esim. Kri Eco Resortin kanssa muutaman kerran -Raja Ampatissa kun kerran olimme- vaikka hinnat olivatkin tähtitieteelliset. Homma tyssäsi kuitenkin siihen, ettei meillä ollut näyttää voimassa olevaa todistusta siitä, että meillä on vakuutus sukellukselle. Eivät piru vie uskoneet sanaa. Nokkela veikka osaa nyt lukea rivien välistä, ettei meillä sellaista edes ollut. Toisaalta olisi ollut typerää sukeltaa ilman sitä, sillä asioilla on tapana sattua ja tapahtua. Ja koska Raja Ampat oli muutenkin kohdellut meitä kaltoin, emme tahtoneet ottaa turhia riskejä. Aiomme ehdottomasti vielä palata Raja Ampatin maailman parhaille sukelluspaikoille, mutta se tulee vaatimaan hieman enemmän valuuttaa. Nyt ainakin tiedämme, mitä odottaa. Säästäminen alkakoon.

Pähkinänkuoressa Raja Ampatiin ei välttämättä kannata lähteä kevyellä kukkarolla, ja veikkaanpa että hinnat tulevat vain nousemaan vielä muutaman vuoden ajan. Ikuisuuksiin sama ei voi jatkua. Muiden kuin resorteissa shampanjaa lipittävien Samsonite-turistien kipuraja tulee jossain kohtaa vastaan ja he vain yksinkertaisesti lakkaavat kokonaan tulemasta. Tällä hetkellä homestayt ovat edullisimpia majoituksen tarjoajia, mutta ne eivät todellakaan anna rahoille vastinetta. Vielä toistaiseksi Raja Ampat vetää puoleensa paljon valokuvaajia, jotka tekevät töitä mm. sukellus- ja luontolehdille. Helppoa se on niiden hymyillä ja nauttia elämästä, joilla menee sukellukset ja monien tuhansien sviitit firman piikkiin.

Walking Shark

Viimeisenä iltana Raja Ampatilla tuli nähtyä merten harvinaisuus, jota ei elä muualla kuin Papualla.

 

Tämä omituinen haikala, Raja Epaulette Shark -latinankieliseltä nimeltään Hemiscylliium freycineti- on yhden sortin bambuhai, joka kävelee eviensä avulla korallien suojassa pohjaa pitkin ja pimeän tullen sen pystyy helposti bongaamaan taskulampulla matalasta rantavedestä.

Homestayn pojat olivat aika raakoja tuota pikkuelukkaa kohtaan, nappasivat vedestä ja viskasivat sen kylmäverisesti rannalle haukomaan henkeään. Siinä me bulet sitten kauhisteltiin ja ihailtiin samaan aikaan ennen kuin se päästettiin takaisin pulikoimaan.

Hieno otus, mutta kyllä se vain niin oli, että paremmalta se näytti siellä korallien suojassa kuin kuivalla rannalla.

Snorklausta Raja Ampatilla

Paistoi se aurinko välillä meillekin ja vietimme Papualla yhden parhaista päivistä ikinä. Lähdimme aamulla veneretkelle tarkoituksenamme päästä snorklaamaan manta rayden kanssa. Meitä oli veneessä kuusi, kaikki Ruben homestaystä, vaikka teimmekin retken sen kolmannen homestayn kanssa (joka oli se paras Kri-saarella ja tietenkin täynnä). Ruben pyysi vastaavasta retkestä moninkertaista hintaa, Yenkoranun varkailta emme edes kysyneet, joten tottakai valitsimme sen halvimman. Syy, miksi veneretki oli niin naurettavan halpa oli se, että meitä lähti kaksi veneellistä porukkaa ja siinä toisessa veneessä oli mukana sukeltajia. He kun tuovat homestaylle sen verran paljon pätäkkää, että snorkaajat pääsivät käytännössä lähes ilmaiseksi. Maksoimme päivästä vain 50 000 rupiaa henkilöltä eli vajaat 4€! Kerrankin näin päin.

Olimme nähneet mantoja aikaisemminkin vuonna 2011, kun olimme sukeltamassa Komodon luonnonpistossa, Sumbawan ja Floresin välissä Indonesiassa. Se oli aivan mieletön kokemus ja odotin mantoja taas kuin nousevaa aurinkoa. Se odotus palkittiin ruhtinaallisesti. Lempeät merten jättiläiset saapuvat joka päivä samalle alueelle puhdistautumaan loisista ja muista ilkeistä parasiiteistä. Paikkaa kutsutaankin nimellä ”Cleaning station”. Mantat käyttävät ravinnokseen planktonia ja ovat täysin vaarattomia ihmisille. Niiden siipien kärkiväli voi olla jopa 7-8 metriä -melko isoista köriläistä on siis kyse. Mantat, joiden kanssa me pääsimme uimaan, olivat verrattaen pieniä -vain noin 3-4 metrisiä. Vakuuttavia ne olivat silti ja itsensä tunsi taas kovin pieneksi. Siinä ne liitelivät uteliaina ympärillä. Välillä piti jopa väistyä tieltä, ettei siipi törkkää kumoon.

Lähes kahden tunnin snorklauksen jälkeen oletimme kaikki, että palaamme takaisin Krille, mutta toisin kävi. Pääsimme vierailemaan naapurisaaren idyllisessä pikkukylässä. Snorklaus kylän laiturin edustalla oli rehellisesti sanottuna parasta hommaa, mitä voi tehdä housut jalassa. Siinä tuli nähtyä hetkessä käytännön kaiket kilppareista ja haista aina isoihin kalaparviin ja upeaan koralliloistoon. En ollut ikinä nähnyt niin isoja hummereita ja tuli myös bongattua eräs enkelikala, jota ei elä muualla kuin Papualla!

 

 

Näitä päiviä lisää, kiitos.

Ps. Kunnia vedenalaisista kuvista kuuluu muille paikalla olleille. Minulta kun ei sitä kameraa löytynyt vieläkään…

Apua apua, Suunnaksi Papua!

Kamppailimme pitkään sen kanssa, että minne menemme Banda Islandsin jälkeen. Molemmat olimme yhtä mieltä siitä, että pysymme Indonesiassa ja käymme Amboniin saavuttuamme jatkamassa viisumiamme kuukaudella, mutta muusta meillä ei ollutkaan tietoa. Ambonissa meni monta päivää viisumia odotellessa. Kaupunki on harvinaisen vilkas, kello neljän ruuhka kestää aamusta iltaan, mutta muutamaa ravintolaa ja kuntosalia lukuunottamatta siellä ei sitten oikein mitään muuta olekaan. Saimme nauttia Lukasin ja Harryn seurasta vielä Ambonissakin ja parina iltana kävimme syömässä vähän paremmin. Tuossa hetki sitten yritin katsastaa tietokoneen uumenista, että minkäslaisia kuvia voisin Ambonista lisäillä. Saldo jäi kovin heikoksi. Muutama ravintolakuva ja yksi kuva moskeijasta. That’s that. Niin mielenkiintoinen kaupunki on siis Ambon. Suosittelen.

Pojat yksien jälkeen

Vielä Ambonissa pohdimme jatkosuunnitelmia. Alkoi tulla kiire päättää, että mitä sitä oikein tekisi. Vaihtoehtoja oli monia: sukeltajien paratiisi Bunaken pohjois-Sulawesissä, jonne Lukas aikoi seuraavaksi, surffaajien mekka Sumba, eksoottinen Papua, jossa on maailman monipuolisin vedenalainen maailma ja tietenkin jo tutuksi tullut turistirysä Bali. Juha oli Sumban kannalla ja minä Papuan. Koska meidän kahden hengen perheessä on akkavalta, lentokone suuntasi Sorongin kaupunkiin luoteis-Papualle, joka on portti maailmankuululle Raja Ampatin saaristolle. Tiesimme molemmat sen olevan hullun kallis paikka taivaallisen sukelluksen vuoksi ja kuulimme monilta tahoilta varoittelevaa sanaa. Tyhmä kun olen, niin en halunnut uskoa ennen kuin näen itse.

Ensitöiksemme Sorongissa hankimme niin sanotun liikkumisluvan, Surat Jalan, jota ilman Papualla ei mukamas turistit saa kulkea. Vilkaisimme Juhan kanssa toisiamme sillä silmällä: taas uusi keino rahastaa typeriä turisteja. Luulomme osoittautuivat toistaikseksi vääräksi, sillä poliisi ei pyytänytkään rahaa. Harvinaista näillä kulmilla. En usko, että kovinkaan monet turistit tuota lupaa edes hankkii. Eikä toisaalta meiltäkään sitä missään kohtaa kysytty.

Seuraava hoidettava asia ei ollutkaan niin halpaa lystiä meinaan Raja Ampatin merialueen luonnonsuojelumaksu, joka oli nettisivuston mukaan huikeat 1 000 000 rupiaa eli sellaiset 70€ henkilöltä. Ilman sitä ei Raja Ampatin saarille ole asiaa (tai niin meitä peloteltiin). Onni onnettomuudessa -virkailijalla ei ollut kuin vanhoja 500 000 rupian lupia jäljellä, joten pulitimme ”vain” puolet. Virkailija avusti meitä myös niin sanotun ”bugdet accomodation” varaamisessa. Raja Ampatin saaristo on erittäin laaja ja homestay-majoituksia on yhteensä yli 30. Toisin kuin sana antaa ymmärtää, niissä ei yövytä toisten kotona vaan nämä homestayt tottelisivat missä tahansa muualla nimitystä bungalows. Tottakai valitsimme sen kaikista halvimman vaihtoehdon eli Yenkoranu Homestayn Kri -saarella, jossa kolmen eri homestayn lisäksi on kaksi resortia. Yenkoranun kanssa olisi mahdollista myös sukeltaa. Saattaa kuulostaa halvalta kun sanon, että 40 euron hintaan saimme molemmat kolme ateriaa päivässä ja majoituksen. Uskallan kuitenkin olla eri mieltä, mutta palaan tuohon hieman myöhempänä.

Raja Ampatin suurimpaan kylään, Waisaihin, pääsee parisataapaikkaisella pikaveneellä kerran päivässä ja ehdimme nipin napin vielä saman päivän kello kahden botskiin. Yenkoranu Homestaystä luvattiin tulla hakemaan meidät noin tunnin pikkuvenematkan päähän, Kri -saarelle, jossa homestay on. Puolessa välin matkalla Waisaihin taivas päätti alkaa murista ja paukkua. Jouduimme jäämään kylään yöksi ja pääsimme paratiisisaarelle vasta seuraavana aamuna. Yhdensuuntaisen venematkan hinta Sorongin ja Waisain välillä oli 120 000 rupiaa ja sen päälle tuli vielä sitäkin kalliimpi venematka Waisaista Krille: 300 000 rupiaa eli sellaiset 25€ yhteensuuntaan. Aimo summa tuli siis kulutettua jo ennen kuin edes pääsimme pelipaikoille.

Yenkoranu Homestay oli ulkoisesti TODELLA perinteinen. Bungalowit oli rakennettu bambusta – ainoastaan vessa oli betonia. Suihkussa käynti toimi perinteisellä kaadan-kauhalla-vettä-päälleni -tyylillä, sähköä sai vain muutaman tunnin ajan auringonlaskun jälkeen eikä paikassa liioin mitään aktiviteettejakaan ollut. Indonesiassa henkilökunnan määrä mittaa ihmisen statusta: mitä enemmän on alaisia, sitä enemmän on varallisuutta ja kunniaa. Porukkaa pyöri taas pipona, mutta kukaan ei tehnyt sitä vähääkään. Yllättäen pomon ollessa poissa työntekijät viettivät taukoa kellon ympäri ja loikoilivat tontin takanurkassa poissa silmistä. Emme tunteneet itseämme missään kohtaa tervetulleeksi; vain paikan koira ja lemmikkipapukaija tulivat moikkaamaan. Yksi ainut kaikista henkilökunnan jäsenistä -tai mitä lie siellä tekivätkään- osasi avustavasti englantia ja sekamelskainen enkku-indo-keskustelumme jäi erittäin vähäiseksi. Juuri saapuineina meillä olisi ollut miljoona kysymystä Raja Ampatista, sukelluksista ja veneretkistä, mutta ei ketään vastaamassa niihin. Olimme kaiken lisäksi ainoat turistit, joten emme saaneet apua siltäkään taholta. Päätimme parantaa hämmennystämme lähtemällä snorklaamaan suoraan rannalta riutan reunalle. Meri ja kilpikonnat rauhoittavat kummasti oloa ja mieltä. Kun tulimme takaisin, lounas oli katettu. Kärpäsistä ja ruoan ulkonäöstä päätellen jo aikoja sitten. Öljyssä uitettua munakasta, riisiä ja jotain vihreää, etäisesti pinaattia maistuttavaa mössöä. Kerrottakoon, että illallinen ei ollut yhtään sen parempi. Riisin ja mauttomien kasvisten seurana oli pieni ja kuiva kalanpyrstö. Jättivät perkeleet meille jämät paikassa, jossa ei muuta olekaan kuin kalaa.

Saimme kuin ihmeen kaupalla järjestettyä seuraavaksi päiväksi parin tunnin snorklausretken Kri -saaren ympäri. Lähdimme onnettoman aamupalan, rasvaa tihkuvan letun, jälkeen liikkeelle. On se vaan hieno se meri! Ja kaikki ne upeat korallit ja kalat! Mieli koheni taas, mutta vain siksi aikaa, kun olimme snorklaamassa. Lounaan kanssa kävi toistamiseen sama homma. Tuo vitsi oli tuotu pöytään jo ajat sitten pitäen sisällään pelkkää kylmää riisiä ja munakoisoa. Voi kuinka herkullista. Ehdottomasti 40 euron All Inclusive -paketin arvoinen.

Koska ruoka ja henkilökunta ei vituttanut vielä tarpeeksi, niin oli sitten herra Yenkoranu ajatellut, että turistien ei tarvitse istua missään. Ruokapäydän parruja lukuunottamatta koko paikassa ei ollut minkään sortin penkkejä, ei rannan edustalla, ei laiturilla, ei edes bungalowien terasseilla. Maassako sitä pitäisi hengata?? Lähdimme taas snorklaamaan -ties kuinka monennen kerran. Maailman rikkain vedenalainen maailma onneksi muistutti meitä, miksi olimmekaan Raja Ampatiin asti tulleet.

Olisimme kovin halunneet päästä sukeltamaan: olimmehan me sentään korallikolmion keskuksessa, josta merenalainen maailma ei enää voi parantua. Jätimme kuitenkin sen touhun Yenkoranun poikien kanssa väliin. Sukeltaminen kun ei ole mitään lasten hupia emmekä ikinä saaneet vastauksia kysymyksiimme esim. mistä pulloissa oleva ilma on peräisin, millaisia ovat sukelluskohteet, millainen on virtaus tai mitä yleensäkään voimme nähdä pinnan alla. Eikä kyllä käynyt edes mielessä sukeltaa henkilön kanssa, jolla ei ollut pätevyyttä tai edes kunnon kalustoa.

Miltä kuulostaisi saada illalliseksi riisiä, mauttomia kasviksia, jotka on keitetty liejuksi, ja proteiininlähteeksi yksi saatanan keitetty kananmuna? Enpä uskonut, että joutuisimme turvautumaan rinkan pohjalla oleviin hätävaratonnikalapurkkeihin, mutta niin siinä vain kävi. Toinen illallinen oli pohjanoteeraus, jonka takia teimme päätöksen vaihtaa majapaikkaa muutaman sata metriä vasemmalle. Tietenkin ilmoitimme asiasta vasta seuraavana aamuna ja saivat myös kuulla kunniansa tulistuneelta Milla Magialta. Annoin kuulua huonolla indonesialla kuinka pettyneitä ja vihaisia olimme. Sanoin myös suoraan, että emme aio maksaa täyttä hintaa. He eivät olleet sitä ansainneet. Vaadin puhua omistajan kanssa puhelimitse, mutta kuinka ollakaan työntekijät eivät suostuneet ja soittivat itse. Tiedä sitten millaista tarinaa sepittivät. Tunnin taistelun seurauksena emme saaneet mitään alennusta bungaloweista, mutta venematkasta Waisain kylästä maksoimme 300 000 rupian sijaan 100 000. Paskaa. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta kerronpahan nyt vain, mitä mieltä olen. Venematkat olivat alunperinkin ylihinnoiteltuja, mutta kyllähän typerät ’bulet’ maksavat. Ja ensi vuonna hinnat ovat luultavasti jo tuplaantuneet mikäli kehistys jatkuu meille kovin tutuksi tulleella indonesialaisella kaavalla.

Naapurissa olevan Ruben’s homestayn kaikki bungalowit olivat meidän tulomme jälkeen täynnä ja Yenkoranu jäi tyhjilleen. Jännä juttu.

Millä todennäköisyydellä ensimmäiset Papualla tapaamamme turistit olivat Peltoset Piikkiöstä? Muihin turisteihin lukeutuivat saksalainen 30+ pariskunta, ranskalaisperhe ja slovakialainen nainen 10-vuotiaan poikansa kanssa. Olisi pitänyt alun alkaen varata mikä vain muu homestay kuin Yenkoranu. Ruoka naapurissa oli sata kertaa parempaa, se oli maukasta ja mikä parasta -siitä lähti nälkä. Omistaja Ruben ei ollut itse paikalla, mutta hänen veljensä pyöritti paikkaa. Hän ei ollut tauolla vaan touhusi jatkuvasti ja osasi puhua moitteetonta englantia. Bungalowit tosin olivat taas mitä olivat. Bambuseinät, rumbianlehtikatto ja lattiana hiekkainen maa. Vessa oli suuri vitsi, jonka palmunlehdistä kyhätyistä seinistä näki läpi. Piti siis ajoittaa hätänsä, kun kukaan ei ollut näkemässä. Niillä mentiin mitä annettiin. Snorklauksesta, rannalla kävelystä ja syömisestä oli loppupäivä tehty.

Seuraavana päivänä piikkiöläisiä Peltosia lukuunottamatta lähdimme kaikki veneretkelle, jonka päätarkoituksena oli päästä snorklaamaan mantojen eli suomalaiselta nimeltään paholaisrauskujen kanssa. Muuten pettymyksien täyteiseen Papua-kokemukseemme tämä retki teki äärimmäisen upean poikkeuksen. Päivä oli yksi parhaimmista koko Aasian reissumme aikana ja ansaitsee ehdottomasti oman postauksen. Palaan siis siihen tuonnempana.

Mutta koska selkeästi Papua ei tykännyt meistä, veneretkeltä palattuamme huomasin, että joku sika oli päättänyt käydä laukussani pöllimässä muutaman millin. Paluu maan päälle ja pettymyksiin. Bungalowien ovia ei saa lainkaan lukkoon ja oven virkaa niissä esittää bambuista kyhätty seinämä, joka nostetaan peittämään ovensuu. (Sekin tehdään vain siksi, etteivät kanat pääse munimaan turistien sänkyihin. Näin siis tapahtui naapuribungalowin asukeille! Saimme päivän naurut.) Julmaakin julmempi rikos oli joko tapahtunut veneretken aikana tai edellisenä päivänä, jolloin olimme olleet kaikki ’bulet’ kukin missäkin päin snorklaamassa tai rannalla sillä aikaa, kun jollain oli ollut hyvää aikaa käydä meidän bungalowissamme ja minun kassini sisätaskussa, saatana. Spekulointia ei tarvinnut kovin pitkään harrastaa, sillä selkeästi syylliset löytyivät naapurin Yenkoranusta. He olivat nähneet minun ottavan rahaa laukustani maksaessani heille ja tiesivät mihin bungalowiin me muutimme. Selkeästi jäi heille jotain enemmänkin hampaankoloon. Kasvonsa menettäminen on indonesialaiselle kova paikka. Annoin kyllä kuulua asiasta myös Rubenin väelle. Jos kerran ovia ei saa lukittua, se on heidän vastuullaan vahtia bungaloweja asukkaiden ollessa poissa.

Uhkailin kirjoittaa asiasta Tripadvisoriin ja Raja Ampatin omille sivuille. Voi kun olisitte nähneet toisen miehen naaman, kun hän lähti nyrkkiä puiden naapurin juttusille. Ei tainnut visiitti aidan toisella puolen kuitenkaan tuottaa tulosta, sillä ei rahoja kuulunut. Rubenin pojat itse päättivät hyvittää meille varastetun summan. Tai siis meidän ei tarvinnut maksaa mitään Rubenissa vietetystä aikaisemmasta yöstä eikä seuraavasta yöstä. Se oli heiltä kovin reilua. Tai sitten he pelästyivät toden teolla varkauden vakavuutta ja sen seurauksia bisnekselleen. Kovin olivat Rubenin Homestayssäkin tilanteesta pahoillaan, mutta se mitä emme osannut odottaa oli se, että heidän mielestään meidän olisi parempi häipyä koko paikasta. Ihan kuin se olisi ollut meidän vika, että heidän naapurinsa kävivät pöllimässä meiltä rahaa! Saimme siis olla Ruben Homestayssä vain kaksi yötä, jonka jälkeen vaihtoehtomme olivat joko painua pois koko saarelta tai hankkia uusi majapaikka. Pettyneinä koko Raja Ampatiin valitsimme ensimmäisen ja lähdimme iltapäivän lautalla mantereen puolelle. Paluumatkalla nähty valas piristi onneksi pikkaisen. Kuusi yötä Papualla, mieli kohtalaisen maassa, luottokortti tapissa eikä uusia merkintöjä sukelluslokikirjassa. 24h myöhemmin olimme Balilla.

Se kolmas ja ehdottomasti paras homestay, joka oli tietenkin täynnä

Ps. Jauhan toisessa postauksessa hieman enemmän tuosta Raja Ampatista itsestään ja sen sukelluksista. Muuten tämä kirjoitus muuttuu romaaniksi.

Pss. Raja Ampat oli uskomattoman kaunis niin pinnan päällä kuin allakin, ja aiomme ehdottomasti palata takaisin, kunhan rahaa on tarpeeksi sukan varressa. Todennäköisimmin aiomme tehdä parin viikon Live Aboard -sukellusreissun, jolloin pääsemme samalla näkemään muitakin alueita kuin vain Kri -saaren ympäristön. Raja Ampatin luonnonpuisto on todella laaja emmekä nähneet siitä kuin murto-osan.

Psss. Papua on paljon muutakin kuin vain Raja Ampat. Jokainen on varmasti tietoinen papualaisista eristäytyneistä heimoista, joiden ainoa asuste on munakuppi ja jotka tappavat villisikoja paljain käsin. Yksi näistä on Dani-heimo, joka asuu keskellä vuoristoa, kaukana sivistyksestä. Olisimme halunneet vierailla heidän kylässään, mutta meidän Papualla ollessa vuoristossa oli aikamoinen hässäkkä käynnissä. Indonesian armeija oli lähettänyt tuhat sotilasta sinne, ammukset lentelivät puolin ja toisin, eikä turisteilla ollut sinne mitään asiaa. Toivottavasti eivät ole tappaneet kaikkia heimolaisia; netistä on kovin vaikea löytää ajankohtaista tilannetta.