Geokätköilyä Singaporessa ja Balilla

Uusi harrastukseni on vienyt minut mennessään: geokätköily nimittäin. Kolme päivää Singaporessa meni siivillä etsiessä pienen pieniä purkkeja ja illat yhden tietyn henkilön kanssa, josta pitää olla hys hys. Mutta ei siitä sen enempää…


Olin ratkonut muutamia mysteerikätköjä jo kotona ja tallentanut saadut koordinaatit puhelimeeni, mutta tottakai formuloiden takia muutamalle kätkölle ei ollut pääsyä. Monta työpäivää mennyt siis täysin hukkaan, hehe! Singapore kokonaisuudessaan on mielestäni yksi niistä paikoista, joissa voisin hyvin nähdä itseni asuvan: monet kulttuurit kohtaavat, on tekemistä ja nähtävää, se on turvallinen ja todella moniulotteinen. Ja vielä yksi tärkeä pointti: siellä on lämmintä! Vaikka olen käynyt Singaporessa nyt kuusi kertaa, voisin mennä koska vain uudelleen. Sitä voisi vaikka hakea Marina Bay Sandsin kasinolle töihin. Ylläolevat kuvat ovat ko. rakennuksen katolta.

Lokikirja oli täysi

Bali ja etenkin Kuta puolestaan alkaa jo hieman kyllästyttää. Onneksi kätköilyn parissa sain hyvin kulumaan pari päivää ennen lentoani Maumereen, itä-Floresiin. Yhtä kätköä etsiessäni kävi hauska kömmähdys, kun indonesian kieleni ei ihan taipunutkaan toivotusti. Jäin juomaan kahvia jonnekin sivukujalle, jossa turisti on outo ilmestys, ja siinä jutellessani paikallisten kanssa erehdyin sanoissa. Minulta kysyttiin, että minne olen menossa. Luulin vastaavani ovelasti, että ihan vain kävelen ympyrää tms. Meillä on suomeksi ilmaisu haukata happea ja vastaavasti Indonesian suora käännös on ”syödä tuulta (makan angin)”. Nooh, siinä sitten sain hieman outoja katseita näin sanoessani… …ja tajusin vasta lähdettyäni, että olin kertonut heille meneväni syömään koiraa (makan anjing)! Kyllä hymyilytti.


Toinen huvittava tapaus oli, kun kiersin laskuveden aikaan yhden aallonmurtajan kaikki mahdolliset kiven kolot häiriten kalastajia puuhissaan. Vasta etelään katsoessani tajusin, että niitä pirun kivikasoja on lisää ja olin väärällä aallonmurtajalla. Pahoittelin ja siirryin oikeisiin kätköilypuuhiin 500m etelämmäs. Olisihan sen sijainnin voinut tarkastaakin ennen kuin lähtee metsästysretkelle…


Balilla on todella paljon enemmän kätköjä kuin osasin aluksi kuvitella. Pelkästään Kutalta hain kahdeksan ja muualla on vielä varmaan 40-50 lisää. Balin jälkeen minulla on mahdollista hakea Indonesiasta enää kaksi, jotka molemmat ovat Kelimutun kansallispuistossa Floresissa.


Singapore ja Bali olivat molemmat kohtalaisen helppoja kätköilykohteita pelkästään kännykän gpsiä käyttäen: molemmissa sain noin arvion omasta sijainnistani ja loput navigoin karttaa tulkitsemalla ja vihjeiden avulla. Singaporessa jäi muutama kätkö pelkäksi yritykseksi, mutta Balilta löysin kaikki haluamani tapaukset. Täytyypi katsoa, miten kätköily onnistuu alueilla, joissa ei gpsistä ole tietoakaan.

Teitä lukijoita taitaa kiinnostaa kätköilyharrastukseni yhtä paljon kuin kasa lehmänsontaa. Lopetan siis tämän tähän. Seuraavaksi asiaa Maumeresta, jossa tapaan vanhan ystävän Australiasta ja juhlin 27-vuotissynttäreitäni! Ps. Pahoittelut kuvien laadusta: netti on kakka.

Onnibussilla Indonesiaan

Hyvä ruoka, parempi mieli. Viimeiset rippeet sienimetsältä naamaan. Pannullinen Juhlamokkaa ja lasi Beroccaa. Pakkasin rinkan puolessa tunnissa kohtalaisella rutiinilla, mutta silti jäi sellainen tunne, että jotain unohtui. Passi ja hammasharja, luottokortti ja joitain rättejä, snorkkeli ja räpylät -niillä pärjää! Ja jos jotain tärkeää jäi, niin rahalla saa ja hevosella pääsee.
Viimeinen kierros kotona: kukkaset nostettu samaan paikkaan äitiä varten ja postilaatikon avain jätetty pöydälle. Kahvinkeitin, valot, lattialämmitys -Check! Se on moro seuraavaksi 1,5 kuukaudeksi!
Pamautin 8e Onnibussilla Turusta Helsinkiin ja paikallisbussilla kentälle. Juha oli siellä jo vastassa. Varasimme lennot Singaporeen jossain kohtaa keväällä ja alunperin oli tarkoitus reissailla yhdessä tämä syksy. Mutta koska meille tuli ero kesän alussa, niin menemme eri reittejä: Juha suuntaa Balille ja Lombokille, ja minä puolestaan idemmäs aina Floresista Aloriin ja jopa Itä-Timoriin asti. Siitä on hetki, kun olen viimeksi reissannut yksin. Toivottavasti pärjään ja osaan ottaa kaiken irti! Enköhän. Olenhan sentään supernainen!

Singaporen puistoja

Singapore. Aah! Kaupunki, joka jaksaa yllättää monipuolisuudellaan (ja keinotekoisuudellaan). Yleensäkin rakastan kaikkia kaupunkeja, suuria ja pieniä, kunhan niissä on paljon puistoja ja rauhallisia alueita, joissa voi talsimalla ympäriinsä kuluttaa tuntikausia.

Filippiineiltä palattuamme minulla ja Juhalla oli kaksi päivää Singaporessa ennen lentoa Amboniin, Indonesiaan. Arvata saattaa missä me nuo päivät vietimme -no puistoissa tietenkin! Singaporen Botanic Garden on aikaisemminkin ollut ”to see” -listalla, mutta jostain syystä jäänyt aina väliin. Lieneekö syy ollut kulkuyhteyksien vai ajan puutteesta, tiedä häntä. Nyt aivan puiston laitamassa kulkee vast’ikään avattu metrolinja, joten yhteydet ovat enemmän kuin kunnossa. Itse asiassa kävelimme takaisin Orchard Roadille n. 20 min, joten ei se niin kaukana loppujen lopuksi ollutkaan.

Botanic Gardensin puistoalue on mielettömän iso ja sisältää monen monta eri puutarhaa. Eri puolilta puistoa voi löytää muunmuassa huikeat määrät eri palmuja, hedelmäpuita, mausteita, kaktuksia, bonsai -puita ja orkideoja. Arvata saattaa mikä edellä olevista oli minun mieleeni. Enhän minä kukista tykkää, e-en. Orkideapuistoon oli sisäänpääsymaksu S$5 ja opiskelijoilta S$1 ja hienosti meni oma International Travel Youth Card läpi. Enhän minä mitään opiskele. Vielä.

Orkideat ovat vain niin kauniita. Kamera lauloi taas sellaiset 500 kertaa, mutta säästän lukijat (kaikki kolme) tällä kertaa ja tyydyn julkaisemaan kolme kuvaa. Kuten oli odotettukin, Botanic Gardens vei koko päivän. Jäljelle jäi vain muutama tunti kaljan naatiskelua Geylangin huorakujilla, joka on tullut minulle ja Juhalle kovin tutuksi.

Seuraavaan päivään oli vuorossa toinen puisto. Vuosi takaperin kun olimme Singaporessa ja kävimme katsastamassa kaupungin menoa Marina Bay Sandsin katolta käsin, meren puolelle oli ajettu hulluna maata ja siellä keskellä näkyi kummallisen näköisiä korkeita tötteröitä. Nyt niiden sieniä muistuttavien kummajaisten kohtalo on ratkennut. Syyllinen on nimeltään Gardens by the Bay. Singapore jaksaa aina vain yllättää uudestaan. Kenelle voikaan tulla mieleen rakentaa jättikokoinen puisto keskelle rahtialusten vuoraamaa merta?

Gardens by the Bay yllätti myös hinnallaan: näyttelyitä ja kiertoajeluita lukuunottamatta puisto oli ilmainen. En osaa edes kuvitella paljonko rahaa on puistoon on investoitu. Taas huomasi hyvin kuinka rikas maa Singapore tosiaan on.

Gardens by the Bay oli vast’ikään avattu ja vielä hieman keskeneräinen. Kukkia oli vielä istuttamatta ja opastauluja asentamatta. Mutta voin kohtalaisen varmaksi sanoa, että muutaman vuoden päästä, kun köynnökset ja muut kasvit ovat kasvaneet täyteen loistoonsa, puisto on kaunis kuin sika pienenä.

Bed Bugs

Aina ei mene kaikki niin kuin elokuvissa. Tai ehkä meillä meni Tiinan kanssa juurikin niin. Viimeinen ilta Saigonissa meni taas kerran kovin kosteissa merkeissä juoden 30 sentin Saigon -oluita jakkaroilla täytetyissä kadunvarsikuppiloissa ja haastatellessa muita reppureissaajia eri kohteista, joihin haluisimme jonain päivänä suunnata. Ennen kuin sitä ehti tajutakaan kello kävi pikkutunneilla; taas oli edessä yksi lento kaameassa kankkusessa. Ketäpä muuta syyttämään kuin itseään. Tässä ollaan jumalauta ikäloppuja ja vieläkin tehdään samoja virheitä kuin teininä! Vaikka lento oli vasta puolen päivän jälkeen, ei voimakkaasta olosta ollut tietoakaan. Hävettää myöntää, mutta tuli taas koneessa puhuttua norjaa. Tiinalla on kovin kummallinen vaikutus meikäläiseen. Vai onko se juuri nurinperin. Hmm.

Singaporen pilkistäydyttyä pilvien välistä pieni toivon kipinä selviytymisestä syttyi. Majoituksesta ei ollut tietoa, mutta aikaisemmista kokemuksista rikkaampana suuntana oli ehdottomasti Geylangin hämäräkujat, kiinalaiset katujuottolat ja takakadun horatsut. Olimme katsastaneet etukäteen mutaman hostellin Geylangista, pienen matkan päästä toisistaan. Päädyimme vastaremontoituun hostelliin nimeltä WOW, Lorong 27:ssa. Harmi vain, että jouduimme pettymään -ja pahasti. Kankkunen painoi ohimoilla ja päätimme jättää kaupunkiin tutustumisen siltä illalta väliin: olihan meillä vielä toinen moinen seuraavana päivänä. Kaikki oli oikein hyvin puoleen yöhön asti, jolloin Tiina näki sen. Siinä se käppäili pitkin seinää rinkkani yläpuolella. Sillä oli kuusi jalkaa ja pisaran mallinen kroppa. Ja kun liiskasin sen seinään, hirveä haju pisti nokkaan. Olin kuullut monia tarinoita niistä, mutta eipä tullut ikinä ajateltua, että ne voivat osua omalle kohdalle -vieläpä kaikista maailman paikoista juuri Singaporessa. Bed Bugs.

Yhden lutikan bongattuamme katseeni kiersi tarkkaa jokaisen nurkan, ovenpielet, sängyn päädyn, aina kattoon asti. Ja kyllä -niitä oli jokapuolella. Hostellissa ei ollut henkilökuntaa enää paikalla, jotta olisimme voineet valittaa heille asiasta. Olisi pitänyt aavistaa jotain tällaista, jos kerran henkilökuntakaan ei halunnut yöpyä siellä. Aulassa oli vain paperilappu ja puhelinnumero. Kello raksutti eteenpäin minun ja Tiinan pohtiessa mitä ihmettä sitä oikein pitäisi tehdä -lähteä vai jäädä. Ajatus uuden nukkumapaikan metsästämisestä keskellä yötä ei houkuttanut, mutta eipä meillä tainnut olla muutakaan vaihtoehtoa. Kello taisi käydä lähemmäs kahta, kun käppäilimme pitkin Geylangin edelleen kohtalaisen vilkkaita kujia etsien uutta majapaikkaa. Päädyimme minulle ja Juhalle entuudestaan tuttuun hotelliin Lorong 10:ssä. Hinta edullinen S$45 eli sellaiset 25€ ja ei kaupanpäällislutikoita. Uudessa huoneessa alkoikin sitten käsittämätön rumba. Jok’ikinen pieni kivi oli käännettävä rinkan uumenista. Tiina oli aivan hysteerinen pienistä seuralaisistamme. Nainen, jonka mielestä ötökät ovat parhaita lautasella, ja joka syö kalasta ensimmäisenä silmät. Nainen, jolta puuttuu kokonaan itsesuojeluvaisto, ja jonka motto on jos-se-on-typerää- ja-vaarallista-minä-varmasti-teen-sen.

Sain omat tavarani tarkastettua vajaassa kolmessa tunnissa tuloksena yksi lutikka rinkkani selkäremmin alla. Pääsin siis kohtalaisen vähällä. Ummistin silmäni, nukahdin. Mutta siellä ne olivat edelleen. Bed Bugs. Tiina jäi penkomaan omia kamojaan ainakin tunniksi, löysi lisää niitä pieniä paskiaisia, kunnes väsymys vei voiton. Yö oli levoton ja uni täynnä lutikoita.

Seuraavana päivänä istuimme monta tuntia Starbucksissa pitämässä kaatosadetta ja surffaamassa. Tutkiskelin lentoja, facebookkailin, luin Iltalehden läpi ja lähettelin maileja. Neiti Vainoharha käänsi sillä aikaa ympäri kaiken tiedon, mitä Googlella oli antaa bed bugseista: minkä kokoisiksi ne voi kasvaa, miten nopeasti ne munivat ja millaisia munia niillä on, kuinka niistä pääsee eroon, voiko niitä mahdollisesti vielä Suomeen asti, jne jne. Singaporen stoppimme meni niin sanotusti pilalle perkeleen ötököiden takia. En tiedä moneenko kertaan molemmat katsastimme kaikki tavaramme läpi ja montako kertaa tuli pelästyttyä hotellihuoneen lattialla pyörivää sukkanöftää ja pölypalloja. Tiina ei saanut niiltä mielenrauhaa ja minä puolestani ratkaisin ongelman pistämällä kaikki vaatteeni tiiviisiin muovipusseihin ja murehtimalla myöhemmin. Iltaa kohden mieli parani jonkin verran ja suuntasimme Marina Bay Sandsin Sky Loungeen, Ku De Ta:han. Drinkkilista pisti hiljaiksi hinnoillaan ja rohkenimme juoda vain yhdet martinit. Näkymä alas lahdelle ja yli pilvenpiirtäjien oli henkeäsalpaava, kuten muistelinkin.

Murehtiminen jatkui vielä seuraavanakin päivänä Changin lentokentällä. Filippiineille matkustaessa tulee olla näyttää paluulippu pois maasta ja sellaisia meillä ei Tiinan kanssa ollut. Päätimme mennä kentälle hyvissä ajoin, jotta ehdimme hankkia moiset, jos paska mäihä käy ja niitä kysytään. All the shit comes in threes. Tottakai niitä lippuja sitten kyseltiin. Saimme tehtyä Check-In:in, mutta virkailija piti lippumme tiskin takana, kunnes meillä oli näyttää paluulippu. Kirosanoja ja hampaiden kiristystä. Netti ei kuitenkaan tahtonut toimia niin kuin olisi pitänyt, täbini ei hyväksynyt luottokorttiani ja aika hupeni silmissä.

Tiina sai varattua itselleen Tiger Airwaysin lipun Sri Lankaan, mutta minä olin edelleen ilman käypää paluulippua. Check-In -aika alkoi umpeutua ja totesin ainoan vaihtoehdon olevan feikkilippu. Avasin Tiinan läppärin ja aloin muokkaamaan omaa nimeäni Tiinan lippuun hänen nimensä alle. Aikaa kului kymmenisen minuuttia ja tadaa! Lopputulos oli mieletön. Juoksimme tiskille kuulemaan, että olimme myöhässä. Meitä enää hyväksytä lennolle. Paska. Vinguimme, manguimme ja yritimme kaiken maailman koirailmeitä tuloksetta. Rinkkammekin palautettiin takaisin Check-In -tiskin takaa. Cebu Pacificin virkailija alkoi katsoa meille uutta lentoa myöhemmälle iltapäivälle, kunnes yllättäen ääni kellossa muuttui: meidät otetaan sittenkin lennolle, kunhan vain käymme ensin Tiger Airwaysin tiskillä printtaamassa äsken varaamamme lennon paperiversioksi. Tuplapaska. Minulla oli todella epätodellinen olo. Miten ihmeessä PDF-tiedoston näyttäminen koneen ruudulta ei riittänyt? Oliko heillä paljonkin kokemusta feikkilipuista vai miksi he vaativat paperiversion?

”Vittu. Mene Tiina edeltä, tulen perästä seuraavalla lennolla.”

Katsoin epätoivoisena Tigerin tiskin pitkää jonoa ja yritin puhua virkailijaa ympäri, ettei minun tarvitsisi jonottaa. Eihän meillä ollut enää kuin 20min koneen lähtöön. Voisitko nyt vilkaista tätä koneen näyttöä, kun olen tehnyt kovin hienon feikkilipun. Virkailija taisi ymmärtää yskän, koska lopulta juoksimme rinkat selässä pitkin Changin terminaalia kohti porttiamme. Jalat eivät tahtoneet kantaa ja sydän tahtoi tulla ulos rinnasta. Tiputimme rinkat selästämme vasta putkessa, joka johti terminaalista lentokoneeseen. Kuinka helppoa olisikaan kuljettaa pommi mukanaan. Jopa Singaporessa. Hiestä märkänä istuimme paikoillemme peläten, että joku vielä kyselisi paluulippua tai huomaisi huijauksemme. Uskalsin hengittää vasta kun kone oli ilmassa.

Koskaan aikaisemmin minulla ei ole ollut ongelmia paluulippujen kanssa, on niitä ollut tai ei. Loppujen lopuksi jokainen maa Aasiassa sellaisen vaatii. Eri asia, että kyselläänkö sitä vai ei.

 

Introducing Singapore

Tiistai-iltanahan me siis saavuttiin Singaporeen ja pikkupäikkäreiden jälkeen nähtiin Juhan kaveri, joka on vaihdossa siellä, herra Koo. Piti pakata oikein vaihtovaatteetkin reppuun, Singassa kun ei släpäreillä ja shortseilla baareihin mennä. Niitä sitten vaihdeltiin keskellä katuja. Let me introduce to you -keskustan ainut strippari, Juha! Boxerikuvaa en uskalla laittaa (parisuhderiidat sucks) eli tässä Juha ilman toista kenkää. Huisia.

Tiedät varmaankin sen Singaporen uuden rakennuksen, jossa on kolmen pilvenpiirtäjän yllä laiva? Siis tämä tapaus. Sinne me vaan mentiin laivaan hillumaan ja vielä täysin ilmaiseksi, jippii! Ylhäällä oli varsin hyvä tunnelma, vai mitä meinaat? Aika mitättömät maisemat… Järkkärin jätin hotlaan eli kuvat otettu pokkarilla. Pystyn vaan kuvittelemaan mitä kunnon kameralla oisi saanut aikaan (siis joku, joka osaa kuvata..).

 

Singapore on maailman siistein valtio. Maksan kympin, jos bongaat jostain tägin tai graffitin! Herra Koo totes myös, että siinä mielessä Singa on vähän jopa tylsä –ei roskan roskaa missään. Ei haise kusi baarin oven viereisessä porttikongissa, ei löydy purkkamällejä tungettuina puistonpenkkeihin, ei tarroja metron seinistä, ei ole spurguja, huoria (eipä!) eikä nistejä. Diapeetikkokin sai 500S$ sakot syötyään palan suklaata metrossa. Tupakoinnista pamahtaa tonni.

 

Vaikka ilta vierähtikin vähän suuremmille pikkutunneille asti, niin oltiin silti jo yhdeksän aikaan liikenteessä. Suunnattiin metrolla Bugisiin ja löydettiin mahtava, monikerroksinen elektroniikkatalo. Nyt huippuihanassa kamerassani on roisisti tallennustilaa, jee! Ja pakkohan se on typerän länkkärin saada länkkärimättöä eli eikun suunta KFC:hen.KFC

 

Illalla nähtiin taas herra Koo. Istuskeltiin meidän huorahuudeilla, juotiin monen monta bisseä ja syötiin. Suunnattiin sieltä keskustaan, Clarke Quaylle, jossa kaikki vaihtarit rälläävät ja kittaavat bisseä sillalla. Ihan näppärän näköinen meininki. Mikäköhän siinä muuten aina on, että kun kuulee jossain suomea niin sitä kääntää oman kielensä heti englanniksi (tai jopa ruotsiksi)? Onko sitä tosiaan niin sisäänpäin kääntynyt ettei tahdo kommunikoida kanssaihmistensä kanssa? Vai onko vaan fakta, että suomalaiset ovat vaan niin vit*n juntteja ja ne on parempi kiertää kaukaa? Kumpi kampi –puhuttiin Juhan kanssa ruotsia kaljajonossa…

Clarke Quay päiväsaikaan

Clarke Quay yöllä

 

Vaihtareita pipona

Herra Koon vaihtariystäviä

Olinkin jo siinä kunnossa, että naamani vaati blockausta..

 

Täytyypi muuten myöntää, että Singaporen kasino on jotain aivan uskomatonta. Ja tämä kasino siis sijaitsee samassa kyseisessä ”kolme pilvenpiirtäjää ja laiva niiden päällä” –rakennuksessa, jossa edellisenä iltana käytiin.Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Helsingin ”kasinolla” on n.300 automaattia ja parikymmentä pelipöytää. Singaporessa vastaavat luvut ovat huikeat. Jos nyt alan hurjasti valehtelemaan niin sanoisin, että siellä on 2500 konetta ja 300 pöytää! Viunaa oli tullut kohtalaisesti vedettyä, joten lärväthän siinä oli, kun peliautomaatteja hakkasi. Sex and the City vei taas mun rahat, mutta Juhalla kävi flaksi rullassa. Jotain siis jäi käteenkin, nice!

 

Kovan uhkapelailun jälkeen ilman silmäystäkään unta lähdettiin kentälle metsästämään lentoja Indonesian puolelle, Medaniin. Pyörittiin kuin puolukat pill.. imehussa ja jostain kumman syystä muutaman tuntia myöhemmin oltiinkin erinäisten kohellusten saattelemana itä-Malesiassa menossa Tioman –saarelle. Sitä se viina sitten saa aikaan.. En suosittele kellekään sellaista myrkkyä, hyi!