Pieniä, keskinkertaisia ja jättikokoisia elukoita

Vihaan hostelleja, mutta jostain syystä päädyin taas kerran dormihuoneeseen kolmen muun reissaajan kanssa. Yksi heistä oli saksalainen Nora, jonka kanssa ystävystyimme heti, kun saavuin Labuan Bajoon. Valitettavsti kaksi muuta paljastuivat täysin idiooteiksi. Toinen heistä oli Jenkkilästä oleva hipinretku ja toinen israelilainen parikymppinen kundi, jolle Noran saksalaisuus oli liikaa. Hän haastoi riitaa ja syytti Noraa sukunsa kohtalosta. Hieno asenne kerrassaan. Kaveri sai meidän molempien veret kiehumaan kunnolla. Toinen jätkä, tämä jenkki, oli muuten kiva, mutta eräänä yönä heräsin kevyeen lotinaan. Siellä se kaveri mennä runkutteli alavuoteella välittämättä lainkaan huoneen muista asukeista. Varsinaisen eläimellistä menoa sanoisin. Ah, kun hostellit on jees!

Hostellissa tuli eräänä aamuna muitakin ikäviä yllätyksiä vastaan. Jo toistamiseen jouduin näiden kiusankappaleiden kynsiin reissuillani. Ensimmäinen kerta oli Tiinan kanssa Singaporessa muutamaa vuotta aiemmin, ja voin kertoa, että järjen ne pienet paskiaiset minulta veivät. Jouduimme vaihtamaan hostellista hotelliin keskellä yötä ja käymään matkatavaramme taskulampuilla milli milliltä. Tuholaisia löytyi tuolloin rinkkojemme uumenista neljä.

Tällä kertaa ikävyydet pumpsahtivat esiin saksalaisen Noran tyynyn alta. Olimme heräilemässä kellon soittoon ja suuntaamassa kohti päivän kolmea sukelluksta, kun se sellainen ryömiä köpötti hänen sängyllään -ilmielävänä. Lutikka, s**tana! Pakosta jouduimme jättämään sukellukset väliin ja keräsimme kimpsumme hostellin kattoterassille kuumaan auringonpaahteeseen. Taas alkoi tuttu rulianssi: tavarat levälleen ja kyyläykseen mikroskoopin tarkkuudella. Aikaa siihen kului useita useita tunteja.

Pohdimme vaihtoehtojamme: emme voineet jäädä lutikkaiseen hostelliin, emmekä halunneet ottaa riskiä, että levitämme lutikoita muualle. Voisimme ottaa mukaamme vain välttämättömät ja palata myöhemmin hakemaan loput? Pyysimme saada jättää pitkin poikin aurinkoon levitetyt likaiset alkkarimme iltaan asti ja lähdimme etsimään majapaikkaa, jossa ei olisi lutikoiden vaaraa.

Tovin mietinnän jälkeen teimme sen: varasimme Labuan Bajon parhaan hotellin uima-altaalla. Siinä meni muutama päivä nauttiessa. Ei ollut elukoiden vaaraa siellä, ei.

Noran viimeisenä päivänä kävimme vielä katselemassa elämää pinnan alla ja varasimme sukellukset Manta Pointilla. Vaikka mantoja on tullut nähtyä aika paljon, jaksavat ne kerta toisensa jälkeen ällistyttää. Jättiläisten kaunista, huoletonta liitoa suoraan pään yläpuolella voisi seurata ikuisuuden.

Viimeisenä iltana Labuan Bajossa kävimme nappaamassa Noran kanssa muutaman kuvan auringonlaskusta ja joimme muutaman oluen. Loppuilta meni viestitellessä ihanan aussin kanssa, jonka olin tavannut viikkoa aikaisemmin Kupangissa. Sovimme, että tapaamme uudelleen Balilla reilun viikon päästä. Harvoin kolahtaa näin kovaa ja olihan se pelikäsi katsottava loppuun. En malttanut odottaa hänen näkemistään, mutta sitä ennen oli kuitenkin kohdattava exä Rescue Diver -kurssin merkeissä Lombokilla. Tästä lisää seuraavassa postauksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *