Sinne jäi taakse Alor ihanainen

Alorilta lähdin yhtä matkaa yhden kanadalaisen aivan mahtavan pariskunnan kanssa. Heidän kanssaan tuli tehtyä kymmenkunta sukellusta, juotua ties kuinka monta Bintangia ja naurettua viikon edestä joka ilta. Tarjosivat minulle jopa töitäkin Dominikaanisesta tasavallasta heidän purjeveneeltään, hihi! Jäi ikävä.

Transnusan punavalkoisin siivin kohti Kupangia ja elämäni rakkautta!

Täydellinen veneilypäivä

Mikä sen ihanampaa tropiikissa kuin vuokrata porukalla vene päiväksi ja lähteä lillumaan laineille, kiertelemään saaria ja snorklaamaan maailman parhaimpiin vesiin?

Keräsimme sakin kasaan eri turisteista: mukana minun lisäkseni ranskalainen pariskunta, brittimies ja belgialainen perhe kolmen lapsen kera. Päivä oli täydellinen ja vesi mitä kirkkainta pienille snorkkelituokioille. Vapaasukeltelin menemään aina 18,9 metriin asti! Kiersimme useita rantoja ja snorklauskohteita ja söimme lounaan Pantar -saarella. Kävimme vielä lopuksi pienessä kalastajakylässä, joka suorastaan kuhisi lapsia. Eivät tainneet olla elämässään montaa valkoista ihmistä nähneet: sen verran kummallisia katseita saimme osaksemme. Hupaisaa.

 

Takpala -perinteitä kunnioittaen

Pidin Alorilla ollessani yhden välipäivän vedessä pulikoimisesta ja lähdin vierailulle perinteiseen Takpalan kylään, jota asuttaa Abui-heimo. Samankaltaisia kyliä on Indonesiassa vain muutamia jäljellä ja tämä oli ensimmäinen laatuaan, missä itse vierailin. Saavuin paikalle ojek -kyydillä eli heilautin tien varresta itselleni mopokyydin ja maksoin muutaman lantin. Mopo jätti minut päätielle, josta lähdin kipuamaan mutkittelevaa polkua ylös kilometrin verran.

Ensitöikseni kylään saapuessani pyysin tavata ”kepala desan” eli kyläpäällikön. Hetken odotin häntä erään todella vieraanvaraisen vanhan mummon tarjoillessa minulla kahvia. Kupit olivat likaiset, mutta kahvin aromit niin hyvät, että viisveisasin pikkubakteereista. Päällikkö saapui iloisesti naurahdellen ja esitteli itsensä selkeällä englannilla, jonka on oppinut kommunikoidessaan lukuisien turustien kanssa vuosien varrella. Olin ostanut hänelle tupakkaa ja pyysin vastapalvelusta: tiesin, että kylässä on nykyään geokätkö ja kysyin päästä siihen käsiksi. Hän kiikutti minulle pienen tupperin ja pääsin kirjaamaan nimimerkkini ensimmäisenä: kätkö oli ollut paikallaan vain viikon päivät. Juttelimme niitä näitä kätköilystä, kyläläisten elämästä ja Suomesta. Tunti ja pannullinen sumppia siinä taisi vierähtää siivillä ennen kuin lähdin kiertämään kylää tarkemmin.

Ihastuin kylän olki-savi-bambu-arkkitehtuuriin samantien. Alorissa perinteiset talot ovat rakennettu kaikki ilman nauloja, kuten nämäkin. Takpalan kylässä asuu yhteensä viitisentoista perhettä, jotka monien muiden perinteisten kylien ohella mieltävät itsensä kristityiksi, vaikkakin heillä näyttää olevan enemmän vaikutteita animismista ja muista hömppäsielu-uskoista kuin Raamatusta. Jeesus Kristus ei ollut läsnä yhtään missään, mutta henkiä oli joka puolella aina pellonantimista, moko-rumpujen soittamiseen ja tautien taltuttamiseen rohdoin.

Abui -heimon jäsenet kunniottavat tiukasti perinteitä: naiset viettävät pitkiä päiviä joko pelloilla tai kutoen. Ne naiset, jotka eivät kykene ruumiilliseen työhön hoitavat lapset. Miesten vastuulle jää mestästys ja kalastus käsin tehdyin jousipyssyin ja harppuunoin. Kylässä ei ole sähköä, joten aamuriisit keitetään avotulella savipadassa.

Olin nähnyt aiemmin paljon kuvia kyläläisistä ja heidät traditioistaan. Itse en päässyt näkemään kuuluisaa lego lego -tanssia enkä miesten jousipyssyesittelyjä, ja syykin selvisi: kylä on suosittu turistien keskuudessa ja kylän vieraskirjaa selailemalla tajusin, että olin valinnut juurikin sen väärän -tai oikean- päivän vierailulleni, riippuu miltä kantilta katsoo. Muutamaa päivää aikaisemmin kylässä oli vieraillut bussilastillinen turisteja, joille tietenkin oli esitetty show jos toinenkin. Yksinäisen nuoren reppureissaajan takia ei jaksettu nähdä vaivaa. Loistavaa tietty oli se, että koska minun lisäkseni kylässä ei kyseisenä päivänä ollut muita, niin päälliköllä oli aikaa jutella kanssani pitkä tovi (vaikka olisihan perinteiset tanssit varmasti olleet näkemisen arvoiset).

Taloja kierrellessäni ja ihmetellessäni kylän naiset alkoivat ripustaa kaikenlaista rättiä ja kilkutinta esille. Minua revittiin käsistä suuntaan ja toiseen. Katselin tovin ja naiset näyttivät jokseenkin nyrpeää naamaa, kun ostin vain yhden lusikan kotiin vietäväksi. Kyllähän sen jotenkin tiesi, että perinteinen kylä, joka löytyy Lonely Planetista, ei enää ole niin perinteinen. Englannilla pärjää ja saattaa jopa olla, että turismi on nykyään tämän kylän pääelinkeino.