Tarinoita jättikrokotiileistä

Koska Northern Territoryn Kakadu National Park ja sen tuhannet krokotiilit jäivät meiltä väliin, pistäydyimme Great Barrier Reefin jälkeen katsastamassa Daintree River National Park jonkin matkaa Cairnsista. Sitä pohjoisemmas ei taidakaan päästä ilman nelivetoa.

Bruce Belcher’s Daintree River Cruises oli onnistunut valinta. Jokiristeily kesti tunnin verran ja pääsimme näkemään pitkälti toistakymmentä krokoa, niin pientä kuin suuren suurtakin. Sen lisäksi, että joki suorastaan kuhisi nitä, saimme kuultavaksemme kauhutarinan tappajakrokotiilistä nimeltä Goldie, jolle pikkupojat ovat herkkuruokaa ja toisesta jättipedosta, läski-Albertista, jonka kohtalosta kellään ei tunnu olevan varmaa tietoa.

Daintreen kylässä asuu vain seitsemisensataa ihmistä ja seudun kaunis luonto rehevine mangrovemetsineen ja lukuisine jokisuistoineen ei ole juurikaan muuttunut viimeisien tuhansien vuosien aikana. Perhe Doble rakastui Daintreen syrjäseudun rauhaan ja muuttivat sinne vuonna 2004. He tienasivat mukavan elannon järjestämällä turisteille krokotiilien bongausristeilyjä Daintreen jokiuomissa. Samanlaisia risteilyjä, joissa mekin olimme kamerat kourassa ja sydämet kurkussa.

Helmikuussa 2009 perheen onni kääntyi. Yhtenä sunnuntaiaamuna perheen viisi ja seitsemän vuotiaat pojat, Jeremy ja Ryan, ja lemmikkikoira Champ olivat leikkimässä kotitalon takapihalla, jossa tulvavesi oli noussut tontille asti. Pojat leikkivät pienellä surffilaudalla, kun jättikroko alkoi hiljalleen lähestyä poikien koiraa. Nuorempi pojista yritti estää krokotiilia hyökkäämästä rakkaan koiranpennun kimppuun ja asettui pedon ja lemmikin väliin. Isoveli joutui katsomaan vierestä, kun jättikokoinen hirviö nappasi hänen veljensä kitaansa ja veti mukanaan veteen.

Isä Doble kuuli vanhemman pojan huudot ja riensi rantaan -liian myöhään. Ympärillä oli pelkkä hiljaisuus. Hän huusi poikansa nimeä ja etsi häntä aamusta iltaan, päivästä toiseen, tuloksetta. Etsinnät päättyivät seuraavana perjantaina, kun 4,3 metriä pitkä krokotiili nimeltä Goldie otettiin kiinni. Sen mahalaukku tutkittiin erikoismikroskoopilla ja sisältä tehtiin se kaikkein kamalin löytö: Goldie oli syönyt pienen viisivuotiaan Jeremy -pojan.

 

Krokotiilien määrä on tasaisesti kasvanut vuoden 1971 jälkeen, jolloin niitä alettiin suojella. Ongelmallinen krokotiili, joka on uhkaksi ihmisille voidaan tappaa, mutta ensin selvitetään, että voidaanko peto sijoittaa toisaalle. Eräs Daintreen asukas sanoi, että ongelman hallitseminen on ollut hankalampaa krokotiilimies Steve Irwinin kuoleman jälkeen. Hän oli taitava jäljittämään krokoja, ottamaan ne kiinni ja siirtämään sellaiseen paikkaan, jossa ne eivät olleet uhkaksi ihmisille.

Murheen murtamat vanhemmat eivät antaneet lupaa lopettaa Goldieta, vaikka se olikin tappanut heidän poikansa. Sen sijaan Goldie laitettiin krokofarmille. Doblet tiedostivat Goldien olevan reviirinsä johtajakroko, joka toimi puhtaasti vaistonsa mukaan eikä sitä siksi tule tappaa.

Aikaisempi kuolemantapaus Daintreessä oli vuonna 1985, kun viisimetrinen krokotiili nimeltä Big Jim pisteli poskeensa paikallisen postineidin. Mutta vain neljä kuukautta ennen viisivuotiaan Jeremyn kamalaa kohtaloa britti Arthur Booker joutui pedon kitaan muutama sata kilometri pohjoisempana, Cooktownissa.

Joenhaara, joka kulkee Dolben perheen vanhan kotitalon ohi kantaa nykyään nimeä Jeremy Creek kunniotuksena tämän pienen pojan rohkeudelle.

Toinen krokotiili, Fat Albert, oli ollut Daintreen oma ikoni ja todellinen ylpeys viisimetrisen ja 450 kiloisen ruhonsa kera, kunnes lokakuussa 2009 se hyökkäsi yhden turistiveneen kimppuun jättäen kunnon hampaanjäljet veneen alumiinikaiteeseen. Uroskrokotiilien tiedetään suojelevan reviirejään varsin aggressiivisesti parittelukauden aikana ja hyökkäys oli jokseenkin odotettavissa. Tapaus kuitenkin aiheutti pelkoa kyläläisissä. Marraskuussa 2010 Fat Albert katosi mystisesti. Huhut lähtivät jylläämään heti kyläläisten ja median keskuudessa. Mitä tapahtui läski-Albertille? Hävisikö se reviirikamppailun toiselle krokotiilille, Scarfacelle? Vai onko joku mennyt tappamaan sen?

Bruce Belcher itse, joka siis ajoi meidän jokiristeilijäämme, oli saanut nimettömän soiton kertoen jättikrokotiilin kohtalosta. Tarina kertoo, että eräs Daintree-joen pohjoisosassa asuva perhe ylitti säännöllisesti joen pienellä veneellään juuri Fat Albertin reviirin läpi. Belcher ei tiennyt, kuka oli kyseessä, mutta ymmärsi jonkun yhteisön jäsenen olleen huolissaan perheensä hyvinvoinnista. Hänelle kerrottiin, että Fat Albert oli ammuttu, raahattu traktorilla ylös joesta ja sille oli valmiiksi kaivettu kuoppa odottamassa.

Beltcherin ja monen muun mielestä tapaus on erittäin surullinen. Hän uskoo jättikrokotiilien olevan osa Daintree-kokemusta: juuri ne kasvattavat joen turismia ja siten alueen varallisuutta. Lukuisat turistit saapuvat kaukaa Daintreen jokiristeilylle, jotta näkisivät vilauksen viisimetrisestä pedosta. Tilannetta ei auta kyläläiset, jotka asettavat ihmiset etusijalle, ja joiden mielestä krokotiilit eivät kuulu heitä ympäröivään luontoon.

Australiassa kuolee keskimäärin vain yksi ihminen vuosittain krokotiilihyökkäyksiin. On huomattavasti todennäköisempää kuolla ampiaisen pistoon (kolme kuolemaa vuosittain) tai vaikkapa tippua hevosen selästä kuolemaan (parikymmentä vuosittain). Vielä vertailun vuoksi arviolta 300 ihmistä hukkuu joka vuosi. Kun huolehtii muutamista turvallisuusseikoista, ei ole syytä pelätä krokotiilihyökkäyksen pilaavan Australian seikkailua. Useimmat hyökkäykset tapahtuvat syyskuusta tammikuuhun, jolloin krokot ovat nälkäisiä ja valmistautuvat lisääntymään. Lisäksi -yllätys yllätys- useat uhrit ovat nauttineet alkoholia ja lähtevät uimaan sellaisiin vesiin, joihin selvin päin ei astuisi jalallakaan.

Saltwater crocodile (Crocodylus porosus) eli suomeksi suistokrokotiili on massansa perusteella kaikista nykyään elävistä matelijoista suurin ja sillä on kaikista suurin puruvoima. Sen kidan uskotaan olevan jopa Tyrannosaurus Rexiä voimakkaampi! Vaikka suistokrokotiilillä on hullun vahva lihas, jolla se sulkee kitansa, sen aukaisemiseen tarvittava lihas on yllättävän pieni ja heikko: krokon kidan saa pidettyä turvallisesti kiinni vain muutamalla kerrokselle ilmastointiteippiä. Näinkö se Steve Irwinkin mahtoi napata krokoja? Jesarilla?

Maailman laiskin ja huonoin bloggaaja kiittää ja kuittaa. Enpä kuvitellut ikinä enää kirjoittavani sanaakaan tähän blogiin, mutta yllätin itseni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitenkä se oli?