Köyhäin poikain Hollywood

Pieni kukkula Coronissa on saanut kannettavakseen oman Hollywood-kyltin, joka katselee pikkukaupungin yli merelle päin. Suuremman huomion kuitenkin saa vieressä komeileva isoveli, Mt. Tapyas, jolla on suuri kunnia kantaa kymmenmetristä rautaristiä. Joka ilta isoveljen risti saa kirkkaat valot, mutta pikkukukkula hämärtyy ja jää pimeän peittoon.

Isoveljen risti kuuluu Coronin suosituimpiin kohteisiin, eikä syyttä. 720 porrasaskelman jälkeen avautuu uskomaton näkymä alas merelle. Paras aika kivuta ylös on juuri ennen auringonlaskua tai nousua, jolloin ilmakaan ei ole niin tukahduttavan kuuma. Eipä! Kipusimme ristille Tiinan porskuttaessa edellä ja minä ja Juha perässä. Sydän teki omia rumpusooloja ja paidastani olisi voinut puristaa tuopillisen soijaa.

Päivät Coronissa noudattivat jokseenkin samanlaista kaavaa keskenään: käppäilyä ympäriinsä, paljon ruokaa, pitkiä päikkäreitä ja Jussin ja Inkan treffaamista illallisen ja rommikolan merkeissä.

Aika vilisi silmissä ja päivät vain katosivat kalenterista. Olimme suunnitelleet menevämme Apo Reefille sukeltamaan, mutta aloimme laskea jäljellä olevia päiviä. Niitä ei ollut enää kuin kuusi (Tiinalla viisi), joten jätimme sukellukset väliin. Jos olisimme lähteneet Apo Reefille, koko jäljellä oleva aika olisi mennyt jonkin sortin kulkuneuvossa. Ensin veneellä San Joseen, Mindanaon saarelle, kymmenisen tuntia. Sieltä Jeepneyllä pieneen kalastajakylään, josta veneellä sukeltamaan päiväksi. Sama ralli takaisin San Joseen, josta lentäen Manilaan. Kauhujen venematka Jessabelilla kuulsi vielä liian tarkkana verkkokalvossa, joten päätimme jäädä Coroniin tekemään vielä yhden snorklausretken Siete Pecadosiin, syömään Coron Bistron Coq au viniä, nauttimaan auringosta laiturin nokassa ja pyörimään markkinoilla.

Kettu kiittää ja kuittaa köyhäin poikain Hollywoodia upeasta tunnelmasta ja hienoista kuluneista päivistä. Mikä jottei voisi tulla toistekin.

Tiina jatkoi päivää ennen meitä matkaansa Sri Lankaan ja me Singaporen kautta Malukuun, Indonesiaan. Kiitos Tiina viimeisestä kuukaudesta! Ja pidä itsesi hengissä Sri Lankan surffiaalloissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *