Turistirys(s)ä Nha Trang

Onneksi olen hyvä bloggaaja ja päivitän taas neljä viikkoa ja kolme maata jälkijunassa. Pitäisi kyllä ottaa itseään taas niskasta kiinni. Miten ihmeessä sitä keksii itselleen aina jotain muuta tekemistä? Miksi lomalla on (mukamas) koko ajan kiire? Palaan siis ajassa taaksepäin kuukauden päivät:

Juha ei tahtonut minun olevan yksin Aasiassa sillä aikaa, kun hän kävi Suomessa ja ymmärrän kyllä oikein hyvin. Viime Vietnamin reissulla laukkuni varastettiin ja passi meni siinä samassa. Tällä reissulla olen jo hukannut kännykkäni ja jättänyt esim. täbin laturin hotellihuoneeseen. Takareisikin pääsi tulehtumaan niin pahasti, että lekurin piti vetää jalka auki yli sentin syvyydeltä, jotta kaikki paska saatiin ulos ja reisi kuntoon. Olisi kuulemma tarvinnut tikkejäkin, mutta en jäksanut jäädä Bangkokiin yhtään pidemmäksi aikaa. Sairaala tuli muutenkin tutuksi. Mutta kohtalaisen pienellä olen tällä kertaa selvinnyt. Aina sattuu ja tapahtuu ja yhdessä on turvallisempaa kuin yksin. Minulla oli sukulaisia viettämässä joulua Vietnamin rantakohteessa, Nha Trangissa, joten otin lennon Saigoniin Juhan suunnatessa Finskin sinivalkoisin siivin Suomeen. Saigonin kentältä pamautin suoraan taksilla juna-asemalle kuullakseni, että myöhästyin Nha Trangin junasta vartin. V*tutti. Kaikki illan junat olivat täynnä, joten varasin aamujunan klo 6 ja menin aseman viereiseen hotelliin yöksi.

Jouluaatto meni allekirjoittaneelta osittain ohi, koska junakuolema. Olin kuitenkin ihmisten aikaan perillä ja Nha Trang pääsi yllättämään. Valitettavasti ei siinä positiivisessa mielessä. Olen ollut kaupungissa aikaisemminkin vuonna 2009 ja siihen nähden mesta oli mennyt huikeasti huonompaan suuntaan. Resortteja, korkeita hotelleja, yökerhoja. MARRIOTT!!! Ei hyvä. Silloin neljä vuotta takaperin Nha Trangissa oli huomattavasti enemmän turismia kuin monessa muussa Vietnamin rantakaupungissa, mutta että meno oli nyt lähempänä Agia Napaa kuin kaakkois-Aasiaa, ei tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta. Ja sitten tämä kyseinen kansalaisuus, jonka pystyy myös otsikosta päättelemään eli venäläiset. Niitä oli niin maan helvetisti! Ja yleiskuva kaupungista muodostui niiden mukana. Röyhkeää käytöstä, minihameita, stringibikineitä, ohittelua, kaljamahoja, kyömyneniä, venäjän kielisiä ruokalistoja, lepardikuosia… Voinko suositella Nha Trangia eteenpäin? Hmm… Yksi huvittava seikka, joka pisti silmään oli sukellusten hinnat. Meikäpoika olisi meinaan pulittanut kahdesta dyykistä $45, kun taas naapuri vastaavasti $70. Apinaa koijataan. Dyykit jäivät kuitenkin väliin myrskytuulen takia. Vesi muistutti lähinnä Itämerta: väri samean ruskeahko ja näkyvyys aivan sysipaska.

Nha Trang ei kuitenkaan ollut läpeensä kuraa. Täytyyhän sen auringon joskus paistaa risukasaankin. Majoitus kuului taas kerran Vietnamin standardiin eli viidellä eurolla saa huoneen, jossa on lämmin vesi, ilmastointi, jääkaappi, kaksi parisänkyä ja oma parveke. Safka oli edullista, vaikkakin joissain ravintoloissa oli selkeästi ryssälisä. Tekemistäkin löytyi ja kaupungin 7km pitkä ranta on aikasta jees. Aallot tosin olivat muutamana päivänä sen verran korkeat, että uinti oli kielletty. Vaikka rämäpäänä olisin varmasti voinutkin pulahtaa pesukoneeseen, maalaisjärki voitti. Ja ei. Ei se aurinko paistanut.

Treffasin sukulaisia aattona ja käytiin joulun kunniaksi syömässä kunnon piffet alkuruokineen. Jälkkäriksi kaivoin rinkasta Luang Prabangista asti raahaamani piparit ja juotiin punkkua. Ja kyllä Kirsi-täti minutkin yllätti mukavasti, kuten yllä olevasta kuvasta voi päätellä. Paras joululahja evö. Aattoiltana rantabulevardilla oli hurja meno esiintyjineen ja kaljatelttoineen. Ei siis mikään painajaisjoulu, vaikka ilman Juhaa sen jouduinkin viettämään.

Jotta pääsen joskus näissä päivityksissä etiäpäin, niin jätän Nha Trangin vähemmälle huomiolle. Viiteen päivään mahtui mm. mutakylpeilyä, Vin Pearlin puuhasaari cable careineen ja vesi- ja huvipuistoineen, markkinoita ja huikeat yksi aurinkoinen päivä. Ja tuossa kun pääsin kaikkien rakastamia naapureitamme muutamalla pahalla sanalla kuvailemaan, niin tiedoksi, että eivät ne vietnamilaisetkaan mitään parasta sakkia ole. Mutta siitä voin päivitellä joskus, kun taas on aikaa. Eli ensi kuussa?

 

 

”Ruukkujen tasangolla”

Sain jossain kohtaa jo kirittyä kirjoituksissa, mutta taas blogi laahustaa perässä pahemman kerran. Erinäisten sattumusten summana tuli muutoksia matkaan ja etelä-Laos vaihtui Bangkokiin, josta minä jatkoin yksin Vietnamiin ja Juha takaisin Suomeen parantelemaan itseään. Hän tulee takaisin ”kotiin”, kun kaikki on kunnossa. Luultavasti nopeammin kuin tajuankaan. Joulun vietin Nha Trangissa, Vietnamin kaakkoisrannikolla, kun oli sukulaisia siellä lomailemassa ja nyt olen Con Dao -saarilla Ho Chi Minh Citystä etelään sellaiset muutama sata kilometri. Minun ja Tiinan tiet kohtasivat jälleen ja pyöritään nyt ainakin toistaiseksi yhdessä. Tää mesta on aikasta pelottava ja pienoinen pettymys kelien suhteen, mutta siitä enemmän ajastaan.

Palaan nyt vielä ajassa reilut pari viikkoa taaksepäin ja Laosin vehreään vuoristomaisemaan. Syy, miksi alunperin halusin Phonsavaniin löytyy Wikipediasta nimellä ”ruukkujen tasanko”. Käytän itse mieluummin nimitystä Plain of Jars. Kaikki nimet eivät vain käänny nätisti meidän niin rakkaaseen äidinkieleen. Piste.

Tuhansia mysteerisiä kivipyttyjä joka puolella maastossa keskellä vuoristoista Xieng Khouanin provinssia. Suuria ja pieniä. Sekä yksittäisiä kippoja että satojen ryhmiä. Mitä ihmettä nämä rautakauden aikaiset kiviruukut oikein ovat? Ruokatynnyreitä? Kukkamaljakoita? Sadevesivarastoja?

Kivipyttyjen alkuperästä ei oikein kellään ole tarkkaa tietoa. Tutkijat ovat ehdottaneet niiden olevan muinaisia tuhkauurnia, mutta täysin pitäviä todisteita ei ole. Tätä seikkaa voisi kuitenkin vahvistaa Jar Site 1:n keskellä oleva luola, jonka katossa on ihmisen tekemä reikä. Tämä luola olisi voinut siis toimia krematoriana. Vuonna 1994 arkeologit löysivät ruukkujen alta maanalaisia hautakammioita ja ihmisjäänteitä, sekä poltettuja että haudattuja, ruukkujen sisältä ja ympäriltä. Mysteeriin on siis saattanut löytyä ratkaisu.

Toisen selityksen mukaan kiviruukuissa on säilytetty riisiviintä. Epäilyksiä on kuitenkin herättänyt joidenkin ruukkujen massiivinen koko: tuhansia litroja viintä? Perisuomalaisena tuollainen määrä tosin ei olisi homma eikä mikään tyhjätä vaikkapa keskikesän riennoissa. Varsin järkeenkäypä selitys siis.

Jar Siteja on kuulemani mukaan yhteensä 90, mutta vain seitsemän niistä on avattu yleisölle maastossa pelottelevien UXO:jen eli räjähtämättömien pommien takia. Suosituimmet saitit ovat Jar Sites 1, 2 ja 3, jotka kaikki ovat olleet turvallisia vuoden 2004 jälkeen, kunhan pysyy tarkoin merkityillä poluilla. MAG (Mines Advisory Group) poisti maastosta satoja UXO:ja ja kymmeniätuhansia metallijäänteitä. Valkoiset laatat maassa kertovat, että maaperä on putsattu pintaa syvemmältä ja punaiset puolestaan, että vain pinta on putsattu. Lapiot ja kuokat kannattaa jättää kotiin ellei halua palata jalat edellä Suomeen. Plain of Jars on anonut itselleen UNESCO:n maailmanperintökohteen titteliä kasvattaakseen turismia, mutta ennen kuin saitteja on putsattu enemmän ja ne ovat täysin turvallisia vierailijoille, jäävät tittelit mappi Ö:hön. MAG:lla on siis vielä työmaata edessään.

Ylemmät kuvat ovat kaikki Jar Site 1:ltä, joka on saiteista suurin sekä ruukkujen määrältä, että pinta-alalta. Ja koska Site 1 on myös lähimpänä Phonsavanin kaupunkia, se on myös suosituin. Muilta turisteilta ei siis voi välttyä. Ruukkujen lisäksi alueella näkee myös erityisen hyvin sodan jättämiä jälkiä. Laskin äkkiseltään kymmenisen kappaletta jättikokoisia pommikraatereita ja useita vanhoja juoksuhautoja. Ruukkuja on Site 1:llä yli 250, mutta päähäni jäi pyörimään kysymys: montako niitä olisi, jos pommituksia ei olisi tapahtunut? Ja minkälaisia ne loput 83 UXO:jen saastuttamaa saittia on?

Jar Site 2:lla kävimme seuraavana päivänä ja ilmakin oli huomattavasti lämpimämpi kuin edellisenä. Kiitos hyvän ystäväni auringon, jota ilman elohopea tahtoi jäädä pyörimään 15-20 asteeseen. Site 2 oli kohtalaisen pieni, mutta se jakautui kahteen osaan: toinen osa pienellä kukkulalla, josta oli huikeat näkymät alas laaksoon ja toinen keskellä lehtimetsää. Harjua pitkin voi kävellä muutaman kilometrin pituisen matkan Site 3:lle, mutta koska olimme vuokratulla mopedilla liikenteessä, patikoinnit jäivät väliin. Vaikka Jar Site 3 olisikin ollut lyhyen ajomatkan päässä, tämän toisen kiviruukkualueen jälkeen saimme jo aika hyvän käsityksen siitä, mitä se kolmonen olisi pitänyt sisällään. Ruukkuja, ruukkuja.

Phonsavanin alue kokonaisuudessaan oli yksi elämäni parhaista matkailukohteista henkisellä tasolla. Opin paljon uutta historiasta, maailman julmuudesta, elämän pienistä iloista ja jopa omasta itsestäni. Laosin kokeman vääryyden takia minusta itsestäni taisi tulla hitusen parempi ihminen. Tai ainakin haluan ajatella niin.

Make Spoons, Not War

Vietnamin sodan loppumisen jälkeen Xieng Khouanin provinssin maasto oli hautautunut pommien raatoihin ja metallijätteeseen. Paikalliset ovat keksineet monia tapoja uudelleenkäyttää sotaromua, mutta kymmenen pistettä ja papukaijamerkin saa Ban Napian kylä. 80-luvulta lähtien muutama perhe on tienannut elantonsa sulattamalla metallia ja valamalla sitä uuteen muotoon. Yhden työpäivän aikana yksi perhe saa aikaan keskimäärin 900 lusikkaa käyttäen 25 kg metallia. Vuodessa Ban Nabia siis tuottaa uskomattomat 145 000 lusikkaa! Nykyään kyläläiset myyvät lusikoiden lisäksi myös käsikoruja, avaimenperiä, syömäpuikkoja ja koristeita. Omaakin kättäni koristaa nyt entinen pommi.

Metallin uusiokäytössä on kuitenkin kääntöpuolensa. Sotaromun käyttäminen rohkaisee köyhiä kyläläisiä (ja myöskin lapsia) keräämään myös niitä räjähtämättömiä pommeja maastosta. Romumetallista maksetaan reilusti yli euron kilolta, mikä on kyläläisille iso raha. Monet UXO-onnettomuudet tapahtuvat juurikin pomminkeräilijöille, jotka riskeeraavat henkensä saadakseen ruokittua perheensä. Tasan ei mene nallekarkit.