Täältä tullaan, elämäntapamuutos!

Nyt meni korkki kiinni loppu kuuksi. Ei tässä touhussa ole mitään järkeä. Jussina tuli vedettyä neljä päivää, seuraavana viikonloppuna mökillä kolme ja nyt Ruisrockissa kolme päivää. Kiloja on kertynyt vyötäröllä enemmän kuin ikinä ja sen kyllä huomaa. Vaaka näytti maanantaina 65,6kg normaalin 60kg sijaan. Lenkille, mars!

Viime vuonna ruississa olin huippukunnossa ja vetelin ilman paitaa huoletta. Nyt vaatteet pysyivät tiukasti päällä. Duudsonit-kuva on siis vuodelta 2011, jossa pyörittiin toisen Heidin kanssa änkyräkännissä pari päivää. Tänä vuonna meitä oli viisi ja yhtä monta kertaa kovempi meno!

Perjantaina lähdettiin ajamaan stadista Turkuun klo 11:30 ja silti oltiin alueella vasta ilta seiskan aikaan. Hups! Salakuljetettiin 0,5l leka kossua mun minihameen alla joka päivä (piilopullo = pillupullo!) ja vedin sitten mojovat humalat. Muisti jäi jonnekin Ruissaloon, mutta ei hätää -hauskaa oli! Näin mun lempparinikin eli Disco Ensemblen, jippikajei!

Lauantai oli puolipilvinen ja nätti. Levitettiin kertakäyttöpöytäliina rantalavan eteen ja siinä meni käytännön koko päivä. Kossupullo oli juotu noin tunnissa, kaljateltat onneksi palvelivat, näin enemmän tuttuja kuin ikinä, toinen Heidi päätti ottaa pienet nokoset ja poltti ihonsa, naurettiin vuoden edestä ja nautittiin täysillä bändeistä (SMG, Fintelligens, PMMP, Mike Monroe, Nightwish…) ja hyvästä meiningistä.

Sunnuntain säästä ei voi ihan sanoa samaa kuin aiemmista päivistä. Vettä alkoi tulla taivaan täydeltä, mutta säätiedotuksissa luvatulta myrskyltä vältyttiin. Kumisaappaita ei tietenkään tullut mukaan, mutta ei hätää -släpäreillä on hyvä kahlata mutavellissä! Ja yhtä hyvältä bänditkin kuulostivat: Apulanta, Jukkapoika, Eput ja sadekin lakkasi sopivasti, kun SNOOP DOGG pärähti lavalle!

Ruissista pamahdettiin vielä jokilaivoille ja sufoon. Tappiin asti tietty ja snägärin kautta majapaikkaan. Taisi siinä oksennuskin yöllä lentää (shottien määrästä päätellen ihmekös tuo)…

Tiistai-illalla sain itkupotkuraivarit enkä kehdannut liikkua kotoa minnekään (paitsi myöhäiselle kävelylenkille). Miten ihminen voi niin pahasti masentua muutaman kilon saatuaan, vaikka tietää olevansa parin viikon päästä taas rantakunnossa?? Joo, huono itsetunto. CHECK. Mutta miksi ihmeessä? Vai olenko vain liian ankara itselleni ja asettanut liian tarkat rajat siihen, miltä mun pitäisi näyttää? Jaa’a. Tuskin olen ainut, mutta jos olen, niin antakaa anteeksi kiukutteluni….

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *