Blondausta

Värjäilin äsken taas hiuksia ja olen blondimpi kuin koskaan! Pelottavaa. Pieni mutta puskee kuitenkin pintaan, meinaan hiukset tippuu samaan tahtiin päästä mitä niitä vaalentelen. Siitä seuraakin kymysys: tietääkö joku mistä voisin tilata hyvät klipsipidennykset? Ja vielä kohtuuhintaan? Mulla on yhdet, mutta ne ovat lainassa kaverilla ja muutenkin liian tummat. Tilasin ne vuonna nakki Kanadasta, mutta kai nyt helpommallakin sellaisia voi hankkia. Ok, huono syy siirtyä pidennyksiin. Stop bleachin’ ur hair, dump ass! Ja kun lettiin on kertynyt pituuttakin tässä vuosien saatossa, niin laatu onkin eri juttu. Selkeesti paras olisi tumma polkka. Ehkä ensi elämässä.

Tämän näköistä päätä ois nyt sitten. Paidan ostin eilen Gina Tricot’sta ja noi hopeat pääntsit viime viikon hankinta niinkin yllättävästä puljusta kuin Lindex! Koskakohan sieltä olen muuta ostanut kuin pikkareita ja sukkia. Naamaa ei kannata töllätä; meikkiä kun ei ole.

Haaveena oma saari

 

Tällä viikolla on ollut aikaa haaveilla suuria ja suunnitella tulevaisuutta. Olen nimittäin ollut töissä maanantaista torstaihin työnkuvanani vain olla paikalla ja käytännön ainoana viihdykkeenäni tietokone. Ei, en ole vahtimestari, vaikka välillä siltä tuntuukin.

Olemme mieheni Juhan kanssa haaveilleet yhdessä ja erikseen, salaa ja supisten, oman saaren hankinnasta Pulau Banyakin saaristosta Sumatralta. Olemme käyneet siellä kahdesti: ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2011 ja toisen kerran tammikuussa 2012. Ekan visiitin jälkeen molemmat halusimme salaa takaisin tuonne paratiisiin. Näin unia turkoosista merestä, kilpikonnista, omista bungaloweista ja huolettomasta elämästä auringon alla. Niin Juhakin. Emme siltikään asiasta keskustelleet. Paitsi kännipäissämme. Silloin jaoimme haaveemme ja ne maailmat, jotka halusimme itsellemme luoda. Koskaan en olisi voinut kuvitella, että näkemyksemme ovat niin samanlaiset. Promilleissa löimme kättä päälle, että lähdemme kokeilemaan siipiämme. Perustamme majoitus-/sukellus-/surffausyrityksen Indonesiaan. Aamulla krapulassa olimme taas hiljaa.

Viime tammikuussa lähdimme taas Aasiaan tarkoituksena lomailla Tioman -saarella Malesian puolella. Sadekauden takia saari oli kuitenkin niin sanotustu suljettu, joten päätös kompassin suunnasta oli täysin yksimielinen. Hymyilin leveämmin kuin koskaan -Pulau Banyak it is.

Tutustuimme ensimmäisellä kerralla ainoan majoituksen tarjoavan Lyla’s Bungalows omistajaan, Erwiniin ja hän otti meidät iloissaan vastaan taas tammikuussa. Nauroimme paljon, vaihdoimme kuulumisia ja hän kertoi meidän olevan ainoat ihmiset, jotka ovat tulleet saarille toistamiseen. Erwin aloitti bisneksensä ranskalaisen miehen kanssa Pulau Palambak Besar -saarella, mutta nyttemmin pyörittää bungalowejaan yksin. Tämä ranskalainen on perustanut toiselle saarelle oman vastaavan yrityksensä ja -totta puhuen- Erwinilläkin on uusia tuulia tiedossa. Hän suunnittelee perustavansa ”floating house” -tyyppisen majoitusratkaisun surffareille. Yritys on jo startattu käyntiin, joten saas nähdä, mitä Lyla’s Bongalows’ille käy. Erwin tarjoutui jopa myymään sen meille ja vieläpä todella hyvään hintaan. Tarjous on korvamerkitty, vaikka tuo Pulau Tambarat, joka kuvissa näkyy, houkuttaa hieman enemmän. Toisaalta olisi helppoa ja turvallisempaa istua katettuun pöytään, mutta toisaalta ei sellainenkaan kattaus olisi huonompi, missä voisi itse kokata omat pöperönsä alusta asti.

Saariston muutamaa suurempaa saarta lukuunottamatta Pulau Tambarat on kaukaisin ja myös siksi lähes koskematon. Saarella asuu vain yksi palmupuunhoitaja, muttei hänkään vakituisesti. Monesti autiot saaret ovat roskaisia, mutta jostain syystä Tambaratin rannat olivat siistit (tärkeä huomio rantojen ylläpidon suhteen). Edustalla on kristallinkirkasta vettä ja hieman kauempana murtuu pieni surffiaalto. Korallien kunnosta emme voi vielä sanoa juuri mitään, kun emme päässeet pinnan alle, mutta kyllä siellä jotain elämää näytti olevan.

Tambaratin toinen puoli on hieman kärsinyt tsunamista; rannalla makoilee muutamia palmun ruhoja. Menoa se ei kuitenkaan haittaa ja saari on käveltävissä ympäri noin 1,5-2 tunnissa eli juuri sopivan pieni, mutta tarpeeksi suuri kaivon rakentamiseen ja pohjaveden saantiin.

Monta mutkaa pitää vielä suoristaa ennen kuin unelmistamme voi tulla totta. Ongelmat alkavat jo omistuskysymyksistä (ulkomaalainen ei saa omistaa maata), sitä seuraa paperisota hallintaoikeuksista, materiaalin hankinta saareen, rakennustyöt, henkilökunnan rekry, sukellussertifikaatit ym. Lista on loputon. Uskon kuitenkin, että jokainen este on ylitettävissä -keinolla millä hyvänsä. Kun on löytänyt sen mitä haluaa, tekee kaikkensa, jotta sen saa. Koti on siellä missä sydän on. 

Onko sinulla joskus sellainen olo, että olisit tullut kotiin, vaikka et olisikaan käynyt paikassa kuin kerran aiemmin? Se tunne meillä molemmilla oli.

Oletko joutunut tekemään rajuja ratkaisuja elämässäsi saavuttaaksesi onnen? Kuulisin mielelläni tarinasi!

Sex on the mökkilaituri

 

Sain vihdoin laitettua alkuviikon mökkireissun kuvia koneelle. Kohtalaisen kiirusta on ollut. Eli nyt seuraa niin imelä postaus, että Johanna Tukiaisen hääkuvat jäävät hetkessä hännille. Jos ei pussailu mökkilaiturilla superkauniissa auringonlaskussa hivele silmiäsi, voit painua PIIP. Muutama kevyempi kuva alkuun, ettei rivoudet heti pompsahda silmille.

Jep. Herkkää oli. Rakastan!

Heidi <3 WordPress = No Match

Sen lisäksi, että olen muutenkin huono tietokoneiden kanssa, WordPressini ei toimi niinkuin pitäisi. Huutelin Facebookissakin apua, mutta eipä kummoista auttamista ystäviltäni tullut. ”Googlaa WordPress for dummies”. Joo, joo. Tehty on.

Ongelma 1: Valokuvat ja teksti hyppivät. Juuri kun olen saanut kirjoitettua ja liitettyä kuvia, painan julkaise ja postauksen ulkoasu ei olekaan enään entisellään. WTF? Kaksi kuvaa, jotka artikkelia kirjoittaessa ovat vierekkäin ovatkin nyt viistossa, niiden välissä on aukko vaikka ei pitäisi olla ja tekstikin on pienentynyt ja karannut seuraavalle riville.

Ongelma 2: Teemat. Minulta puuttuu kokonaan ”Asenna teema”, joka kaiken järjen mukaan pitäisi löytyä 3.3.1 -versiosta, jota käytän. Alla on kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on kuvakaappaus omasta ohjausnäkymästäni ja jälkimmäinen YouTube -pätkästä.

 

Ongelma 3: Valokuvien siirto. Tietokoneen valokuvatiedostot ovat liian suuria enkä osaa fiksusti muuttaa niitä pienemmäksi. Olen nyt siirtänyt niitä Facebookin kautta eli ladannut ensin facebookkiin yksityiseen kansioon, josta yksitellen klikannut oikealla ja ”tallenna nimellä” työpöydälle. Sitten vasta siirtänyt ne työpöydän kautta postauksiin. Googlasin tämän ongelman ja löysin WordPress -lisäosan, jolla tiedostokoko vaihtuu automaattisesti, mutta sitten tuleekin seuraava ongelma eli kohta 4:

Ongelma 4: Pluginit eli lisäosat puuttuvat. Ohjausnäkymässä ei ole lisäosia lainkaan! Vertaa seuraavaa kuvaa ylimpää eli minun ohjausnäkymääni. Eipä näy…

Ongelma 5: Päivitys. Eräs vanha koulukaverini huuteli Facebookissa käyttävänsä itse versio 3.4:sta. Yritin ladata tuon itsekin, mutta eipä onnistutkaan, haha! Ihan naurattaa….

Se siitä blogin muokkaamisesta. Kiitos WordPress. Arvostan.

Diamond Jubilee 2012 -paraatissa parempi

Tiistaina suunnattiin koko porukan voimin kaupunkiin tarkoitukseni käväistä maailmanpyörässä, London Eyessa. Metrosta kun ponnahdimme maanpinnalle suunnitelmat muttuivat. Olimme täysin tietämättömiä kuningattaren hevosvaunuparaatista. Populaa riitti jokaisella kadulla ja eristysnauhat ja -aidat jatkuivat silmän kantamattomiin. Kuulimme kovaa hurrausta ylempää talojen välistä ja sinne saapuessa meille kerrottiin, että olimme juuri missanneet Hänen korkeutensa. Ketutti lievästi. Astetta tietoisempana siitä, että halusin nähdä itse iso-Ellun livenä, nappasin mummia kainalosta ja riensimme Buckinghamin palatsin suuntaan; muut noudattivat alkuperäistä suunnitelmaa nousta yläilmoihin. Ehtii sinne seuraavanakin päivänä.

Palatsille asti ei päässyt ihmismassan vuoksi, joten jäätiin The Mallin varteen. Luulin saaneeni hyvän paikan, jost voisin kuikuilla ja kuvata, kun kuninkaalliset viilettävät hevosvaunuillaan ohi, mutta olin väärässä. Ennen paraatia sain napattua kyllä hyviä kuvia tuittupäisistä sotilaista ja orkesterista, mutta kun vaunut lähestyivät, jäin jalkoihin. Nostin kamerani yläilmoihin ja räpsin minkä kerkesin. Tilanne oli ohi muutamassa sekunnissa ja kaikki mitä kuningattaresta sain ikuistettua verkkokalvolleni, on Ellun hattu. Kannatti herätä! Kameralle en saanut edes sitä hattua, mutta monen monta kuvaa on edessä heiluvista pokkareista, puustosta ja ihmisten takaraivoista. Illalla matkalla kämpille aloin selailla tarkemmin aikaan saannoksiani: en saanut kuningattaresta kuvaa, mutta kappas! Ketkäs ne siinä komeilevatkaan? Itse prinssit Harry ja William ja Cambridgen herttuatar Kate. Tai siis heidän hattunsa…Kuninkaallinen soittokunta tai mikä lie humppatykki oli mainio. Olin kuulevinani jotain varsin tuttua, keskityin ja… kyllä! Siinä he soittavat James Bondin tunnaria! Veto ansaitsi raikuvat taputukset ja vislaukset. Pumppu pystyi kuitenkin pistämään vieläkin paremmaksi. Soittaa päräyttivät siihen perään popin kuninkaan, Michael Jacksonin Thrillerin. Taidan muuttaa Englantiin.

En ole koskaan elämässäni nähnyt niin paljon poliiseja ja järjestysmiehiä, wow! Oli poliisia autoin, moottoripyörin, hevosin, fillarein, kävellen puhumattakaan kuninkaallisista sotilaista ja heidän menopeleistään. Maailmanluokan meininkiä, sanoisin. Monarkian ihmeellinen maailma on vienyt minut mukanaan. Niskani kipeytyivät ympärillä olevasta loistosta ja kädet väsyivät valokuvauksesta. Otin yhteensä 900 kuvaa Diamond Jubilee 2012 -tapahtumasta. Parhaimmat hetket eivät kuitenkaan tallentuneet muistikortille vaan syvälle sisimpääni. Siellä ovat nyt ne hetket, kun rämmin kaatosateessa nähdäkseni Tower Bridgen nostosillan, heiluttelin Union Jackia ja kuuntelin Englannin kansallislaulua ja vielä ne onnenkyyneleet Hyde Parkissa, kun sir Elton John lauloi Your Songin. Niin, ja Ellun hattu.