Onko tämä muka hauskaa?

Reissussa rähjääntyy. Jalkakarvat hivelevät lattiaa ja hiuksista saa hyvät levitteet Reissumiehen päälle. Tässä tapauksessa Juhan. Muuta reissaria ei ole tarjolla. Leivän sijasta syödään ”Nasi Gorengia” eli rasvassa paistettua riisiä -päivä toisensa jälkeen. Välillä on onnen päivät, kun listalla onkin ”Mie Goreng” ja ”Ayam Goreng” eli paistettua nuudelia ja paistettua kanaa. Tämä uppopaiston maailmanmestaruus on siirtymässä Jenkkilästä Aasiaan. Suurien kaupunkien mainosvaloissa vilisevät mäkit, KFC:eet, Pizza Hutit ja mitkä-lie-rasvapommit. Jokainen pikaruokaketju tarjoaa oman versionsa kanasta: mitä rasvaisempaa, sen enemmän asiakkaita. Vanha sanonta, jossa lihava ihminen on ollut ruoka-aikaan kotona ei enää pidä kutinsa: aasialainen on ollut ruoka-aikaan mäkkärissä. Ympärysmitta ja rasvaprosentti lähenevät kolminumeroista lukua vaikka pituudessakaan sitä ei olla saavutettu.

Tuntuu kaikkiruokaisena harvinaisen tyhmältä käydä mättäämässä länkkärisafkaa naamaan ihan vain sen takia, että ei pysty enää syömään riisiä. Vaikka paikalliset eivät italialaisten tasoisia pizzanpyörittäjiä olekaan, on sitä roiskeläppää vaan niin ihana saada napaansa. Ne muutamat kilotkin, jotka karisivat riisidieetillä, tulivat harvinaisen nopeasti takaisin, kun saavuttiin taas turistialueelle. Aasiassa ei laihdu. Tähän tulokseen tulin.

Kiinnitimme reissullamme huomiota hedelmiin. Tai siis niiden puuttumiseen. Esimerkiksi passionhedelmän saaminen Indonesiassa on kuin yrittäisi hankkia muslimilta viinapulloa. Pöydän alta iltahämärässä, jos silloinkaan. Jännä sinänsä -samaista hedelmää kun myydään cittarissa 9,90€/kg, tuontimaa: Indonesia.

Länsimainen elämäntapa ei liity Aasiassa pelkästään roskaruokaan. Teiden varsilla näkee pitkin poikin hökötyksiä, joita joku saattaa kutsua kodiksi. Niissä on kolme seinää pystyssä ja katto on korjattu millä-lie-jeesusteipillä. Silti pihamaalla päivystää jättikokoinen satelliittiantenni. Ja vaikka miten on lapsen kengät eri paria ja paidassa reikiä, niin sekä isillä että äitille on vimosen päälle uudet älypuhelimet ja D&G -paidat.

Onko tämä muka hauskaa?

Pulau Banyak a.k.a. Paratiisi

 

Pulau Banyak eli suomalaisittan ”monta saarta” sijaitsee noin 40km merelle päin Singkilin kylästä, pohjois-Sumatran Acehin maakunnassa. Saarten eksoottinen ilmapiiri, koskemattomat sademetsät, vitivalkeat hiekkarannat, kristallinkirkas vesi ja upeat korallit ovat aivan omaa luokkaansa. Siellä voi jokainen viettää omaa Robinson Crusoe -elämää, kalastaa omatekoisella harppuunalla ja juoda suoraan kookospähkinästä. Häiritsemässä sinua on vain kourallinen ystävällisiä palmupuunhoitajia ja satunnainen muu turisti. Minun ja Juhan kanssa paratiisin jakoi pahimmillaan viisi muuta länsimaalaista ja parhaimmillaan saimme kaikki 40 saarta itsellemme.

Intian valtameren mainingit murtuvat juuri sopivasti Pulau Banyakin saarten länsirannalle muodostaen yhden maailman parhaita surffispoteista. Turismi koostuukin pääasiassa australialaisista surffareista, jotka valtaavat saaret teltoin ja laudoin omalla lomakaudellaan kesä-elokuussa. Muina aikoina on rauhallista.

 

Myrskyn jälkeen usva kerääntyi sademetsän ylle. Tämä auringonlasku pääsi minun henkilökohtaiseen Top 10 -listalleni.
 
 
 
 
Taidekuvaa Pulau Tambaratilta

 

Saariryhmän vedenalainen maailma ei ole maailman parasta A-luokkaa paikallisten kalastuskulttuurin takia. Vielä 2000 luvun alussa perinteinen kalastustapa oli dynamiittikalastus. Pommia veteen ja plumps -kalat nousevat mukavasti pintaan. Meren pohjassa näkee edelleen selkeästi kohtia, joissa on räjähtänyt. Koralli on tuhoutunut ja keskellä kuollutta korallia on iso kuoppa. Tänäpäivänä dynamiittia ei enää käytetä, mutta täysin laittomilta kalastusmuodoilta ei voida välttyä. Monet kalastajat ovat vaihtaneet räjähteet myrkkyyn, tarkalleen ottaen syanidiin, joka lamauttaa hummerit ja kalat hetkeksi kuitenkaan tappamatta niitä, jolloin ne on helppo napata talteen ja asettaa kasvatusaltaaseen. Myrkyn haitat ovat kuitenkin massiiviset koralleille ja pienemmille kaloille. Syanidi saattaa kulkea merivirran mukana jopa 100 metrin matkan ja tappaa herkät korallieläimet lähes kokonaan tältä alueelta. Jouduimme Juhan kanssa todistamaan tällaista tapausta, jossa toinen mies laski pitkää letkua veneen alapuolella sukeltavalle ystävälleen. Voimattomuuden tunne vierestä katsoessa oli sanoinkuvailematon.

 

 

 Kun pinnan alle sukeltaa ensimmäisen kerran, pettymys on suuri. Rannan läheisyydessä koralli on kuollutta eikä kaloja juurikaan näy. Kärsivällisyys palkitaan vasta, kun uskaltautuu kauemmas turkoosiin veteen. Bongasimme Juhan kanssa aivan käsittämättömiä koralliriuttoja, jotka ovat kuin ovatkin säilyneet hengissä. Niiden ympärillä elävät tuhannet kalat saivat suun loksahtamaan ammolleen. Näimme monen monta hummeria, toinen toistaan värikkäämpiä ja suurempia kaloja, terveitä merivuokkoja ja niiden suojissa asustelevia nemoja, jättisimpukoita ja meritähtiä. Voi kuinka olisinkaan halunnut saada tuon hetken tallennettua. Seuraava hankintani on vesitiivis suoja pokkarilleni.

Pulau Banyakilla ei tällä hetkellä ole mahdollista sukeltaa laitteilla, koska niitä ei ole tarjolla. Seuraavan kerran, kun tuonne suuntaamme, aiomme varautua omilla happisäiliöillä ja suorittaa sukelluksen tuntemattomaan. Voin jo pelkän snorklauksen perusteella ennustaa, että kaikista upein on vielä näkemättä. Se on pintaa syvemmällä. Siellä, minne myrkyt ja pommit eivät yletä.

 

”Ota kuva, kun mä poseeraan täällä palmulehden takana!”

 

Pulau Balong, palmupuunhoitajan mökki ja paatti

 

Pulau Banyak on otollinen myös delfiinien ja kilpikonnien bongaukseen. Alueen toiseksi suurin saari Pulau Bangkaru on keskittynyt kilpikonnien suojeluun eikä siellä ole vakituista asutusta. Suojelu toimii vapaaehtoisten avulla, jotka päivisin poimivat muovia rannoilta ja öisin keräävät tietoa saaren kilpikonnakannasta. Turisteille järjestetään kahden yön ja kolmen päivän retkiä saarelle, jolloin mattimeikäläisillekin tarjotaan mahdollisuus osallistua kilppareiden suojelutyöhön ja auttaa niitä lisääntymään. Näimme yhden yön aikana huikeat 12 rannalle munimaan tullutta kilpikonnaa ja pääsimme kokemaan myös hetken, jolloin pienet poikaset kuoriutuivat ja kipittivät kohti merta. Osa tuli rapujen ja varaanien syömiksi, mutta autoimme parhaamme mukaan pikkuiset tyrskyihin.  Naaraskilpikonna munii kerrallaan 150-200 munaa, joista keskimäärin vain kaksi elää täyskasvuiseksi. Se mikä minua henkilökohtaisesti ihmetyttää eniten on tieto, että nämä kilpikonnat saapuvat itse munimaan samalle rannalle, jossa he ovat kuoriutuneet.

 

 

 

 

  

 
 
 
 
 
 
 

 

Pulau Banyakin saaret kokivat muutaman rajun takaiskun, kun ensin järisi tapaninpäivänä vuonna 2004 ja vain muutaman kuukautta myöhemmin iski jälkijäristys. Tapaninpäivän suurimmat tuhot eivät yltäneet Pulau Banyakille asti. Siellä koettiin tsunamiaallosta vain nousuveden kaltainen ilmiö. Vesi kipusi noin 1-1,5m korkeudella ja laski pikkuhiljaa. Kukaan ei kuollut ja talot kärsivät vain vesivahinkoja.

Niasin maanjäristys 28. maaliskuuta 2005 oli saariryhmälle sitäkin tuhoisampi. Sen järistyspiste sijaitsi vain muutaman kymmenen kilometrin päässä etelässä, Niasin saaren pohjoispuolella ja voimakkuudeksi mitattiin huikeat 8,7 Mw. Järistyksen lisäksi Pulau Banyak sai taas kerran kokea nousuveden. Vesi nousi ja nousi jopa kaksi metriä korkealle eikä ikinä laskeutunut takaisin normaaliksi. Ei tähän päivään asti. Kaikki saaret vajosivat lähes metrin järistyksen voimasta. Balain kylä keikahti kunnolla. Toinen puoli saaresta vajosi metrin ja toinen puoli nuosi saman verran. Se mikä ennen oli länsipuolella kylää, oli nyt veden vallassa ja idässä puolestaan ranta jatkuu nyt entistä pidemmälle. Vain muutama talo säilyi ehjänä.

Pulau Banyakista kauemmas Intian valtamerellä suunnattaessa Simeuluen saari puolestaan kohosi yli metrin ja aiheutti suurimpien koralliriuttojen äkillisen kuoleman. Kolmemetrinen aalto tuhosi täysin sataman ja lentokentän, jonka vuoksi avunsaanti oli lähes mahdotonta. Myös mantereen puolella Singkilin kylässä koettiin vastaava katastrofi. Ranta vajosi ja satama ja kalastusalukset tuhoutuivat. Tuhot ovat silminnähtävät edelleen. Niasin maanjäristys vaati yhteensä 1300 uhria, joista lähes 200 Pulau Banyakilta, 100 Simeuluelta ja 1000 Niasilta.

 

 

 

Ennen vuotta 2005 tällä rannalla lapsiperheet ovat viettäneet vapaapäiväänsä.

 

Pulau Palambakin turismi koki kovan kolauksen ja bungalowit autioituivat. Rantapalmut kuolivat pystyyn hörpättyään saaren pohjaveden sijasta merivettä. Nyt monia saaria ympäröi rivistö karuja palmunjäänteitä.

 

Pulau Banyakin kaikista saarista vain muutama on asuttu. Pääkylä, 3000 ihmisen asuttama Balai, on rauhallinen kalastajakylä, jossa alkujärkytyksestä yli päästyään voi löytää paljon mielenkiintoista nähtävää. Tällä en nyt tarkoita suuria patsaita ja keskuspuistoja vaan arjen pieniä asioita. Kouluikäiset pojat hyppivät voltteja veteen ja tytöt letittävät toistensa hiuksia päivänvarjon alla. Perheiden isät ovat kokoontuneet paikalliseen kahvilaan vaihtamaan kuulumiset. Yksi makaa pöydällä ja raapii mahaansa ja kaikki polttavat tupakkaa kilpaa. Naiset näyttävät (ainakin päällisin puolin) tekevän jotain. He pitävät perheen omaa kauppaa pystyssä, hoitavat lapset, kantavat veden, hakkaavat puut, keittävät riisit ja yrittävät vielä rukoillakin jossain välissä.

 

Balain itärantaa ei voi suoralta kädeltä kuvailla mitenkään kauniiksi

 

Kun saavuimme Balain kylään ensimmäisen kerran maaliskuussa 2011, koin sen pienoisena shokkina. Koskaan aikaisemmin minua ei oltu ignorattu niin pahasti. Toisaalta, en ollut koskaan ollut muslimikylässä aikaisemmin. En saanut kulkea shortseissa ja topissa vaan vedin legginsit jalkaan. Tietenkään minulla ei ollut t-paitaa mukana ja jouduin laittamaan pitkähihaisen. Kunnioitan kyllä muiden ihmisten kultturia ja uskontoa, vaikka kyllähän se hölmöltä tuntuu pukeutua ateistina länsimaalaisena varpaita myöden 35 asteen paahteessa. Sain myös pahoja katseita osakseni, kun kävelin Juhan edellä, kysyin neuvoa -eikä hän- tai kun tilasin Nasi Goreng -annoksen katukeittiössä -eikä hän. Pahin epäkohta ei liity kuitenkaan kulttuurieroihin vaan heidän kunnioitukseensa luontoa kohtaan. Sitä kun ei tunnu löytyvän.  Rakennusmateriaalina käytetään korallikiveä, kaloja saalistetaan dynamiitilla ja myrkyllä, eikä minkään sortin jätehuoltoa löydy. Sisälläni pieni piru olisi halunnut heitellä lautasia ja potkia roskiksia, mutta kun lautasia näillä paikallisilla ei ole vaan he syövät bambunlehdiltä, ja roskiksia ei myöskään löydy, kun kaikki saasta joko poltetaan tai dumpataan mereen, tyydyin vain murjottamiseen ja nenän nyrpistelyyn. Silloin vannoin, että jos joskus vielä samoille mestoille saavutaan, niin en astu jalallanikaan tuohon kyläpahaseen.

 

Rakennusmateriaalina käytettävää korallikiveä löytyy kasoittain kadunvarsilta

 Rakennusmateriaalina käytettävää korallikiviä löytyy kasoittain ympäri kylää 

 

Tänä vuonna osasin suhtautua tähän kaikkeen jo aivan eri kantilta. Annoin Balaille uuden mahdollisuuden. Pakkasin kotona jo rinkkaan sopivat polvipituiset legginsit ja tarpeeksi viileän, hartiat peittävän tunikan. Kyllä kelpasi talsia kuoppaisia kujia moskeijan kovaäänisten tahdittamana. Olisi melkein voinut hoilata tahdissa ja lyödä jalalla komppia. Oli hienoa huomata, kuinka omat asenteet voivat muuttua niin radikaalisti. Tällä asenteella voisi melkein kokea Bulgarian ja Turkin uudestaan. Tai sitten ei. Kaiken kaikkiaan Pulau Banyak on jotain sellaista, mitä ei voi kokea missään muualla maailmassa.

Se ON oma maailma.

 

 

 

Voin sydämeni pohjasta suositella Pulau Banyakia. Älä epäröi lisätä kommenttia ja kysyä lisää. Vastaan mielelläni, kuten tekee Erwinkin (kuvassa keskellä), Pulau Palambak -saarella olevien Lyla Bungalowien omistaja. Ph: 0852 6100 8699.

 

On our way to Paradise

Jos jossain olen onnellinen niin täällä -paratiisissa. Matka tänne oli tuskallinen, mutta nyt mieli ja kroppa kiittää. Tioman oli niin kuraa, että sieltä oli nopeasti päästävä pois. Koko saari oli niin sanotusti suljettu. Ei sukellusta, ei edes snorklausta.Yksi ainut majapaikka auki. Pelkkää sadetta, surkeaa ruokaa ja kaiken huipuksi: EI ALKOHOLIA! Suunta kentälle, mars! Selvinpäin ei nämä länkkärituristit ole.

Kuvia Tioman-saarelta:

Siististi cool

Leppoisaa menoa

Mikä kutu?

Maastoutumista vol.1

Maastoutumista vol.2

Vaivaako sinua pieni ja kiusallinen isohätä? Ei hätää vaikka hätä onkin!

Dream Beach???

Tiomanin kohokohtia: sätkivä fisu mopedin korissa.

Nälkä? Check. Tänne syömään? Hmm....

"Raindrops keep fallin' on my head"

Hoi, kapteeni! Vie meidät nopeasti pois, jookos?

Ensin lento pikkuprutkulla Tiomanilta Kuala Lumpuriin, taksilla lentokentältä toiselle, odottelua 3h, lento Indonesian puolelle Medaniin ja sieltä vielä yötä vasten 10,5h Kijang-kyytiä Singkiliin, toiselle puolen Sumatraa. Voin kertoa, että kyyti ei ole tasaista VR-menoa, e-ei. Kuskia vaihdellaan kuin alusvaatteita, yksi nukahtaa rattiin ja seuraava pamahtaa ohjauspyörän taakse. 260km matka eli keskinopeus siis sellaiset 25, ei paha.

Ja reissaaminen ei riittänyt edes tässä vaiheessa vaan Singkilin satamassa alkoi vielä paikallisen botskin odottelu sellaset kolme tuntia ja vielä toiset samanlaiset kelluessa Balain kylään Pulau Banyakille (josta leijonan osa kului, kun vene jäi kiinni pohjaan). Ja vielä (!) tunnin odottelu ja pikaveneellä paratiisiin. Enkä muuten valehtele kun sanon, että pulahdus turkoosiin oli paikallaan. Joku viisaampi saa tehdä laskutoimituksen hukkaan heitetyistä tunneista, omat aivoni ovat jäässä.

 

Introducing Singapore

Tiistai-iltanahan me siis saavuttiin Singaporeen ja pikkupäikkäreiden jälkeen nähtiin Juhan kaveri, joka on vaihdossa siellä, herra Koo. Piti pakata oikein vaihtovaatteetkin reppuun, Singassa kun ei släpäreillä ja shortseilla baareihin mennä. Niitä sitten vaihdeltiin keskellä katuja. Let me introduce to you -keskustan ainut strippari, Juha! Boxerikuvaa en uskalla laittaa (parisuhderiidat sucks) eli tässä Juha ilman toista kenkää. Huisia.

Tiedät varmaankin sen Singaporen uuden rakennuksen, jossa on kolmen pilvenpiirtäjän yllä laiva? Siis tämä tapaus. Sinne me vaan mentiin laivaan hillumaan ja vielä täysin ilmaiseksi, jippii! Ylhäällä oli varsin hyvä tunnelma, vai mitä meinaat? Aika mitättömät maisemat… Järkkärin jätin hotlaan eli kuvat otettu pokkarilla. Pystyn vaan kuvittelemaan mitä kunnon kameralla oisi saanut aikaan (siis joku, joka osaa kuvata..).

 

Singapore on maailman siistein valtio. Maksan kympin, jos bongaat jostain tägin tai graffitin! Herra Koo totes myös, että siinä mielessä Singa on vähän jopa tylsä –ei roskan roskaa missään. Ei haise kusi baarin oven viereisessä porttikongissa, ei löydy purkkamällejä tungettuina puistonpenkkeihin, ei tarroja metron seinistä, ei ole spurguja, huoria (eipä!) eikä nistejä. Diapeetikkokin sai 500S$ sakot syötyään palan suklaata metrossa. Tupakoinnista pamahtaa tonni.

 

Vaikka ilta vierähtikin vähän suuremmille pikkutunneille asti, niin oltiin silti jo yhdeksän aikaan liikenteessä. Suunnattiin metrolla Bugisiin ja löydettiin mahtava, monikerroksinen elektroniikkatalo. Nyt huippuihanassa kamerassani on roisisti tallennustilaa, jee! Ja pakkohan se on typerän länkkärin saada länkkärimättöä eli eikun suunta KFC:hen.KFC

 

Illalla nähtiin taas herra Koo. Istuskeltiin meidän huorahuudeilla, juotiin monen monta bisseä ja syötiin. Suunnattiin sieltä keskustaan, Clarke Quaylle, jossa kaikki vaihtarit rälläävät ja kittaavat bisseä sillalla. Ihan näppärän näköinen meininki. Mikäköhän siinä muuten aina on, että kun kuulee jossain suomea niin sitä kääntää oman kielensä heti englanniksi (tai jopa ruotsiksi)? Onko sitä tosiaan niin sisäänpäin kääntynyt ettei tahdo kommunikoida kanssaihmistensä kanssa? Vai onko vaan fakta, että suomalaiset ovat vaan niin vit*n juntteja ja ne on parempi kiertää kaukaa? Kumpi kampi –puhuttiin Juhan kanssa ruotsia kaljajonossa…

Clarke Quay päiväsaikaan

Clarke Quay yöllä

 

Vaihtareita pipona

Herra Koon vaihtariystäviä

Olinkin jo siinä kunnossa, että naamani vaati blockausta..

 

Täytyypi muuten myöntää, että Singaporen kasino on jotain aivan uskomatonta. Ja tämä kasino siis sijaitsee samassa kyseisessä ”kolme pilvenpiirtäjää ja laiva niiden päällä” –rakennuksessa, jossa edellisenä iltana käytiin.Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Helsingin ”kasinolla” on n.300 automaattia ja parikymmentä pelipöytää. Singaporessa vastaavat luvut ovat huikeat. Jos nyt alan hurjasti valehtelemaan niin sanoisin, että siellä on 2500 konetta ja 300 pöytää! Viunaa oli tullut kohtalaisesti vedettyä, joten lärväthän siinä oli, kun peliautomaatteja hakkasi. Sex and the City vei taas mun rahat, mutta Juhalla kävi flaksi rullassa. Jotain siis jäi käteenkin, nice!

 

Kovan uhkapelailun jälkeen ilman silmäystäkään unta lähdettiin kentälle metsästämään lentoja Indonesian puolelle, Medaniin. Pyörittiin kuin puolukat pill.. imehussa ja jostain kumman syystä muutaman tuntia myöhemmin oltiinkin erinäisten kohellusten saattelemana itä-Malesiassa menossa Tioman –saarelle. Sitä se viina sitten saa aikaan.. En suosittele kellekään sellaista myrkkyä, hyi!