Olen koko ikäni tallonut omia polkujani ja määrittänyt itse elämäni suunnan. 15-kesäisenä karkasin kotoa palotikkaita pitkin ja ruusupuskien läpi kaverin luokse. Kävelin Turun rajalta Naantaliin n. 15km. Tein ensin ja mietin vasta sitten. Taisin olla arestissa jo valmiiksi, nyt se pidentyi entisestään.  Kuudentoista ikäisenä pamautettiin kolme teinityttöä Bulgariaan keskenämme. Ei voi kuin ihmetellä mitä vanhempiemme päässä on liikkunut, kun ovat päästäneet meidät sellaiseen Tequilan katkuiseen orgiaan. Silloin vedin elämäni pisimmän ryyppyputken -kuusi päivää tuhannen tuiskeessa. Kokemus on nimi, jonka jokainen antaa erehdyksilleen. Täysi-ikäisyyteen päästyäni lähdin ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille, kohteena Lontoo. En ole aivan varma mikä sai minut lähtemään yksin. Olin kuitenkin parisuhteessa ja kavereitakin riitti. Kai se oli näitä fiiliksiä, mitkä vain syntyvät jossain aivojen kellarikerroksessa: “minähän lähden”. Vielä samana vuonna pakkasin teltan autooni ja katosin Ahvenanmaan saaristoon. Sammuti puhelimeni enkä avannut sitä viikkoon. Kolme vuotta sitten vietin viisi viikkoa Vietnamissa -yksin. Olen tehnyt paljon ratkaisuja elämässäni -toiset hyviä, toiset huonoja, mutta parhaat olen tehnyt yksin. Heti Suomeen palattuani tein poikkeuksen sääntöön. Minä rakastuin ja sain vastakaikua. Ei mennyt kuin muutama kuukausi, kun jo muutin Turusta Espooseen ja meistä tuli Juhan kanssa yhtä. “Odota vielä hetki”, sanoi järki. “Mene, mene”, sanoi sydän. Olen tunneihminen ja menin.

On omituista ja samalla kovin kiehtovaa, miten kaksi ihmistä voin tahtoa niin kovin samoja asioita elämältään. Kuvittelin ennen olevani ainokainen laatuani. Haaveilin mahdottomia ja kiipesin tikapuita kädet taskuissa. Nyt meitä on kaksi. Ja sama kipuaminen jatkuu.

Rakastaa ei ole sama kuin katsoa toisiaan silmiin, se on katsomista yhdessä samaan suuntaan. – Antonie de Saint-Euxepéry

• Tweettaa
• 

Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sellaista jonka mieluummin jättäisi tekemättä.
- Mark Twain

Olen kirjoittanut 101 kohtaisen “tahdon kokea”-listan syksyllä 2012 starttaavaa Aasian (ja muun maailman) valloitusta varten. Käytännössä jokainen kohta tukee edellä olevaa aforismia. Aion tehdä elämästäni elämisen arvoisen. Sellaisen, josta voin olla ylpeä, sellaisen, josta paistaa läpi elämänhalu ja intohimo, ja jota ilonkyynel silmillä jaan lastenlapsilleni puutarhakeinussa. Pyrin parhaani mukaan kirjoittamaan tänne blogille kuulumisiani ja aina kun olen saavuttanut listaltani jonkin tavoitteen, jaan sen myös Teidän kanssa.

On aika sulkea silmät, nojata taakse päin ja päästää irti. Seikkailu alkaa -kohti ääretöntä ja sen yli!

Uuh mama, miten helppoa voi lentäminen olla! Aasiassa pyörimisen jälkeen tällaiset parin tunnin lennot Finskillä ovat luksusta. Kun pyllynsä on istuttanut penkkiin ja kaffet on juotu, voikin jo valmistautua laskuun. How easy is that! Ja kun perillä oltiin jo puolilta päivin eikä iltamyöhään, aikaa oli rutosti tutustua tuohon Carlsberg-landiaan. Lennot Finnairilla Kööpenhaminaan 79€! Tuolla hinnalla taitaa juuri ja juuri päästä junalla Tampereelle.

Onni oli myötä Kastrupin kentälläkin. Jonotettiin metrolippuautomaatille ja juuri sopivasti eräs reppureissaaja tuli kyselemään josko tarvitsemme lippua ja viskasi oman kymppikorttinsa kouraani. Danskelaisittain “2-zoner klippekort” maksaa 145DKK, joten säästettiin muutama markka. Lentokentältä kaupunkiin tarvittaisiin oikeastaan 3 zonea, mutta pummilla sitä on ennenkin muutama pysäkin väli seilattu maassa jos toisessakin. Ja vaikka tarkastaja olisikin kohdalle sattunut, niin kaunis hymy ja tyhmän turistin esittäminen tepsii aina. Käyttämättömiä matkoja oli jäljellä vielä 4/10 tarkoittaen, että pääsemme vielä takaisin kentälle samalla lipulla, jei! Metukalla pamautettiin siis ytimeen ja pienen metsästyksen jälkeen löydettiin fillarivuokraamo. Hinnoissa tuntui olevan “aavistuksen” ilmaa, sillä maksoimme kahden pyörän vuokrauksesta viideksi päiväksi 700DKK eli n. 100€. Huh huh! Netistä kun jälkikäteen katselin, sellainen mesta kun Baisikeli olisi vuokrannut Budget-fillareita hintaan 270DKK/vko. Apinaa taas koijattiin. Köpiksen keskustassa on myös tarjolla ilmaisia citypyöriä. Meidän kannalta ongelma oli kämppämme sijainti; citypyörillä ei saa poistua keskustan alueelta tai sakotetaan. Noissa kyseisissä pyörissä ei myöskään ole lukkoja (eikä tarakkaa), joten kahville poikkeamisen tai heräteostosten jälkeen saattaa fillarilla olla uusi omistaja. Köpis on kaupunki, jossa pyöräily on helppoa ja julkisilla ei ole kaikessa yksinkertaisuudessaan mitään järkeä kulkea. Jokaisen autotien laidassa on oma kaista pyöräilijöille ja risteyksissä omat liikennevalot. Etäisyydet ovat pienet ja nopeasti tavoitettavissa. Jo päivän sotkemisen jälkeen kaupungin osaa jo hahmottaa eikä karttaa enää tarvita (tai niin sitä luulisi…).

Olin varannut Hotels.com:in sivujen kautta yksiön muutaman kilometrin päästä keskustasta. Jos olisin tiennyt mitä meitä odottaa, olisin jättänyt varaamatta. Hinta oli halvimmasta päästä, 700DKK/yö. Köpiksestä ei saa huonetta juurikaan halvemmalla eikä hostellien dormihuoneet parisuhdelomalla kuulosta kovinkaan houkuttelevalta.

Kämppä oli yksityisen omistajan vuokraama, eikä sitä ollut todellakaan helppoa löytää. Olin ilmoittanut tekstiviestitse saapuvamme klo 13:00 ja vielä 13:30 haahuilimme pitkin lähiökujia ja kyselimme navigointiohjeita vastaantulevilta. Juha onnistui kaatamaan fillarinsakin niin, että etujarru lukittui jatkuvasti. Ohjaustanko se vain oli kiepsahtanut ympäri ja jarruvaijeri meni mutkalle. Aina kun käänsi tankoa oikealle, etujarru lukittui. Meno oli jokseenkin huvittavan näköistä; kolmevuotiaatkin polkevat paremmin… Rådsmandsgade 4C löytyi vihdoin ja asunnon omistaja Emil oli meitä vastassa. Lähiö näytti köyhältä ja kerrostalojen julkisivut (ja oletettavasti myös sisällöt) olisivat kaivanneet kunnon remonttia. Kipusimme neljänteen kerrokseen. Asunto ei ensisilmäykseltä näyttänyt yhtään miltään eikä taatusti samalta kuin nettisivun kuvissa. Tähän löytyikin selitys: Emil-herralla on kaksi asuntoa ja kuvat olivat tästä toisesta. Ulko-ovesta astuimme suoraan keittiöön, eteinen oli vasta seuraavana. Kylpyhuone oli kapea ja pitkän mallinen. Aivan idioottimainen, sillä suihku oli ensin ja sitten vasta lavuaari ja WC. Jokainen vessakerta piti ottaa sukat pois ja kuivata jalat käynnin jälkeen. Olo-/makuuhuone oli näppärän oloinen. Ruokapöytä, sänky, vaatelipasto ja TV-taso. Kaikki kalusteet Ikeaa. Yritimme asettua kodiksi, vaikka helppoa se ei ollut. Lähikaupan punkkuhylly onneksi helpotti missiota.

Ensimmäisen päivän aikana tuli poljettua reidet helliksi. Ilma ei ollut kovinkaan lämmin, vaikka aurinko paistoikin. Pyörittiin keskustan kujilla vailla päämäärää. Katuja ristiin rastiin ja ees taas. Puistojen halki ja aukioiden reunaa. Yritin pitää laskua kirkkojen määrästä, mutta putosin kärryiltä jossain 20 tienoilla. Uskovaista kansaa nuo tanskalaiset. Pieni merenneito-patsaan hollilta löysin oman pienen rinsessalinnani -suoraan sadusta.

Itse patsas oli varsin onneton. Ihmisen kokoinen alaston nainen kiven päällä. Tämä oli taas näitä “pakko nähdä kerran elämässään” -kohteita. Tai ehkä pikemminkin “kun nyt kerran täällä olen niin…” -tapaus. Olen tosin nähnyt Manneken Pis -patsaan Brysselissä ja siihen verrattuna Pieni merenneito oli jopa loistokas. Yritin saada jonkin sortin kuvaa tuosta olennosta, mutta horisontissa komeilevat tehtaiden piiput ja rakennusnosturit eivät antaneet oikeutta kuvan merelliselle taustalle. Rajasin ne siis pois.

 Rakkaiden ystien kanssa reilattiin pitkin länsi-Eurooppaa kesällä 2008. Saksa-Hollanti-Belgia-Ranska-Luxemburg, ja hauskaa oli!

Muutama kilo on onneksi painoa tippunut noista ajoista. Huh huh, kun näytän syöttöporsaalta! Sitä se silloinen sinkkuelämä ja yötyö teetti. Onneksi nykyään olen itse täydellisyys!

Maanantai meni sotkiessa ja palattiin kämpille jo heti auringonlaskun jälkeen. Kylmyys iski ja Juhan nuhanenä alkoi vuotaa pahemman kerran. Taisi miehellä olla kuumettakin. Tehtiin ruokaa ja juotiin punkkua. Huoneen ankeus korostui illan myötä -telkkari ei toimi. Prkl.

Ei kannata jäädä tuleen makaamaan, kun ero tulee. Yritin kiven kovaa vakuuttaa työkaverilleni, että surun sijaan kannattaa toimia. On harvinaisen raskasta nähdä toinen allapäin töissä puremassa hammasta ja pidättämässä kyyneltä. Siksi ne miehen vanhat CD -kokoelmat on hyvä tuunata hiekkapaperilla ja pienoismallilentokoneille voi tarjota halpalennon kuudennesta kerroksesta. Monet tässä kohtaa saattavat sanoa, että aika korjaa haavat, mutta kun minulta kysytään, niin paras lääke erosta toipumiseen on tietenkin kosto.  Jaan muutaman mikroateriaa maittavamman vinkin, kuinka se ex pistetään maksamaan ja exän uusi harakka myös.

Ennen virallista erilleenmuuttoa suosittelen tekemään seuraavat asiat:

Tee pistokoe exän kukkarossa oleville kondomeille. Käytä tarpeeksi pientä neulaa, ettei jälki näy. Voit myös purskuttaa injektioruiskulla Ice Poweria pakkauksen sisään.

Täytä kaikki hänen kenkänsä käsirasvalla.

Yksi legendaarisista kostoista (jonka olen kuullut OIKEASTI tehtävän) on verhotangon täyttö katkaravuilla. Nuppi pois, ravut sisään, nuppi takaisin ja avot -hajunautinto taattu! Mahtaa miestä vituttaa turha puunaaminen, kun ei tiedä mistä tuulahdus tulee.

Kaikki pienikin jäynä on nautinnollista. Voit esimerkiksi vaihtaa hammastahnan wasabiin, pursottaa sinappia tyynylle, leikata napit kauluspaidoista, pestä kaikki hänen vaatteensa 90 asteessa, levittää syövyttävää salvaa boxereihin tai nostaa ne lipputankoon, laittaa sokeria bensatankkiin tai työntää kaloja muuttolaatikoihin. Kiusa se on pienikin kiusa.

Muuton jälkeen:

On se yksin asuminen kamalaa, kun se läskimaha ei olekaan siinä vieressä piereskelemässä. Hänellä on myöskin yksinäistä, joten tilaa hänelle seuraa. Oivia apulaisia yksinäisyyteen ovat esimerkiksi putkimiehet, sähköasentajat, puutarhurit, nuohoojat, tv-korjaajat ja jehovantodistajat. Postimyynnistä saa myös erinäisen litanian muita tarpeellisuuksia exän nimissä. Vain taivas on rajana! Perinteisempiin tilauksiin kuuluu kasa pizzoja kaupungin jokaisesta raflasta, jossa on kotiinkuljetus.

Exän uuden asunnon sabotointiin minulla on muutama vinkki. Avaimia sinulla ei tietenkään ole, mutta onneksi postiluukun kautta voi tehdä monen monta pientä jekkua. Suosikkeihini kuuluu postiluukkuun kuseminen. Jos olet mies, sinulla ei ole hätää, mutta naisilta tämä saattaa edellyttää hieman akrobatiaa. Yksi keino on pakastaa kusta uunipellillä. Jäinen levy on helppo sujauttaa luukusta ja se lentää tarvittaessa pitkälle. Voit myös syöttää exän uuden sutturan kissaa puhtaalla laktoosilla.

Auto on aina miehille naista tärkeämpi. Siksi on hyvä saada siltä idiootilta kaksilahkeiselta luulot pois ja paniikin päälle. Aja exäsi kulta toiselle puolelle Suomea ja tule junalla takaisin. Kyllä hän sijainnin saa aikanaan selville, kun sakkomaksut menevät perintään. Jos oikein kovin pännii, voit myös tuunata auton pellit pesäpallomailalla ja tonnikalapurkin öljyä on hyvä kaataa aavistus ilmastointilaitteeseen. Oppiipahan olemaan.

Edellä olevia kostokeinoja on jo kokeiltu tosielämässä. Voit testata itse perässä tai tyytyä nauttimaan sinkkuilusta. Helpoiten unohdat exäsi, kun keskityt itseesi ja omaan hyvinvointiisi. Vaihda siis parempaan (lisäpisteitä, jos uusi on exäsi veli tai isä), voita lotossa ja treenaa itsesi kadehdittavan hyvännäköiseksi!

Havahduin taas jälleen kerran todellisuuteen. Katsoin peiliin ja tajusin, että alkoholilla ja minulla on aivan äärimmäisen hyvät välit. Olen saanut pitää vaakalukemani ja kukkaroni kipurajan paremmalla puolella ja kroppanikin on sama kuin teinivuosinani -kaikki vain roikkuu vähän alempana. Vielä ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä keskiviikkoisin Liviltä tulee Jutta ja superdieetit. Sohvapöydälle kannattaa ottaa litran Karhu niin hauis (ja perse) kasvaa kuin itsestään.

Syyllistyn (kuten niin monet muutkin naiset) ulkonäkökiukutteluun. Aina löytyy jotain mäkätettävää. Jos aihetta ei keksi ylipitkistä jalkakarvoista, finnistä keskellä poskea, vinosta varpaankynnestä, kaksihaaraisesta silmäripsestä, itseaiheutetuista mustista silmäpusseista, niin sitten kiukutellaan kun ei ole mitään mistä kiukutella. Käydään kuntosalin sijasta cittarin sipsihyllyllä ja valitetaan turvonnutta ja pahaa oloa niin saadaan taas mies iloiseksi. “Sä et rakasta mua enää, kun mä olen tällanen possu!” Vuodatetaan muutama kyynel, peilataan roikkuvaa pyllyä ja vannotaan elämäntapamuutoksen nimeen ja korkataan taas uusi viinipullo.

Roikkupepun ja neiti Ojalan innoittamana menin eilen ilmoittautumaan keväällä järjestettävään Extreme Run -juoksukilpailuun. Muistan nähneeni viime vuodelta pätkän, jossa kaksi tyttöä siideripäissään ja menninkäisiksi pukeutuneita puuskuttivat ja hyppivät traktorinrenkaiden päällä. Heilläkään eivät pakarat olleet aivan priimaa, mutta hienosti selvisivät maaliin asti. Juuri minulle tehty skaba! Tänään minulla olikin jo aivan eri kalsarit jalassa ja kalenteriini ilmaantui jo jotain aivan muuta tuohon samaiseen ajankohtaan. Hyvien ystävien kanssa rilluttelua Epsanjan lämmössä nimittäin. Voihan sielläkin juosta siideripäissään rantaa eestaas. Ja jos vaikka tekee sen uimarenkaaseen käärittynä ja yrittää selvitä kaikista perseessä roikkuvista latinopojista niin se se vasta Extremeä olisikin!

Reiluhkolla alkoholin nauttimisellani ei ole todellakaan mitään tekemistä sen kanssa, että viintä saa hanapakkauksissa. Viime perjantaina Alkossa latosin ensin koriini kaksi viinipulloa 11,90€ ja 9,90€. Pysähdyin hanapakkausten luokse ja tein viinin terävöittämillä aivoillani pikaisen laskutoimituksen: Jos vaihdan pullot pönikkään, tuplaan punkun määrän ja säästän! Tyytyväisenä läksin kassalta kotiin 3 litraa kevyempänä ja 25,90€ rikkaampana! Elämäntaparemontti alkoi nyt, hep!