Vielä pari sanaa Las Vegasista

Joskos vielä muutama sananen ja kuva Vegasin matkalta 🙂 Hotellisuositukseni löydät täältä.

Las Vegas Strip on vajaa 7 kilometriä pitkä katu, jonka varrella suurin osa hotelleista ja casinoista sijaitsee. Liekkö syy aikaeroväsymyksessä, mutta välimatkat tuntuivat kävellen todella suurilta. Katsoimme esimerkiksi hotellihuoneen ikkunasta, että Venetian hotelli sijaitsee ihan lähellä, mutta matkaan kului aikaa kävellen lähes 50 minuuttia.

Me päädyimmekin käyttämään paljon uberia, joka oli äärettömän kätevä ja kohtuuhintainen. Esimerkiksi lentokentältä hotellille aikaa kului noin 15 minuuttia ja hinta noin 15$. Olin lukenut ennen matkaa, että Stripillä on myös kätevä bussiyhteys. Hotelliltamme käveltiin kuitenkin Stripille Bellagio hotellin kautta, jolloin kävelymatkaa kertyi jo Stripille kuljettaessa sen verran, että uber oli ehdottomasti helpoin valinta.

Stripin varrella sijaitsee hotelleja Venetsiasta ja Pariisista New Yorkiin. Me kävimme New Yorkin casinolla pelaamassa ja viereisessä Shake Shackissä syömässä sekä Venetian hotellilla aamiaisella. Molemmille suositukset! Olisin halunnut käydä syömässä myös Gordon Ramseyn HK ravintolassa, mutta heräsin tähän ajatukseen liian myöhään ja pöytävarausta ei saanut enää matkamme ajaksi tehtyä.

Las Vegas Stripin eteläpäässä sijaitsee tunnettu Welcome to Fabulous Las Vegas – kyltti. Me satuimme ajamaan kyltin ohi, kun olimme matkalla Whole Foodsiin ja Ultaan ja kyltin luona olikin paljon ihmisiä ottamassa kuvia. Me kuitenkin tyydyimme nappaamaan kuvat auton kyydistä matkalla hotellille. Jälkeenpäin huomasin, että reissun ainoaksi jäänyt Elvis sattui taltioitumaan myös kuvaan 🙂

Koska matkamme oli helmi-maaliskuun vaihteessa, oli illat todella viileitä. Ihmiset olivatkin pukeutuneet laidasta laitaan shortseista talvitakkiin. Itselleni ei tahtonut illalla enää ohut takki riittää, vaan olisi pitänyt olla jotain lämpimämpää aavikon viileydessä. Iltaisin kävely Stripillä oli viileydestä huolimatta koettava, koska Las Vegas todella heräsi ihan eri tavalla henkiin illan pimetessä ja valojen syttyessä.

Näin loppuun on kyllä todettava, että Las Vegas oli upea kokea kaikessa överiydessään, mutta se jäi kohteeksi, johon tuskin tulen enää palaamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *