Saarelle ei jäänyt todennäköisesti kovin montaa alle 30-vuotiasta meidän lähdettyämme (lapsiperheitä tietysti lukuunottamatta). Silti suosittelemme paikkaa mitä lämpimimmin ikään katsomatta jokaiselle matkakuumeesta kärsivälle. Teneriffalta on pistaasijäätelö hetkellisesti loppu, samoin paikallinen, äärimmäisen herkullinen mojo-kastike. Mojo ja ryppyperunat yksin ovat täysin pätevä syy käydä Kanariansaarilla ainakin kerran vuodessa.

 Voisiko se isommin enää lukea missään? Ei välttämättä, mutta euron olutmainoksista tämä taisi olla se edustuskelpoisin. Jos lomalta haluaa kinkkujuustopaahtoleipiä ja olutta, saa lomabudjetin muutama euro kerrallaan hupenemaan myös siten.

 Jos haluaa ihailla auringonlaskua kauniisti katetussa, romanttisessa ympäristössä ja nauttia lasillisen hyvää punaviiniä ja juustolautasen, kannattaa suunnata El Duquen puolelle.

Vuokra-autoseikkailu saaren mäkisissä mutkissa ja mutkaisissa mäissä kannattaa kokea. Asiointi paikallisella bensa-asemalla antaa pienen kuvan oikeasta elämästä lomakylän ulkopuolella. Vaikuttavin kokemus matkamme aikana oli Mascan kylä, sieltä avautuva näkymä Atlantin yli la Gomeran saarelle ja paikallinen setä, jonka kanssa elämyksen jaoimme. Setä pitää näköalapaikalla kahvilaa, jossa kahvi maksaa enemmän kuin rauhoittava lasillinen punaviiniä. Luppoajallaan setä kuorii vasaralla luomumanteleita ja pussittaa ne myyntiin. Pakkasimme vuokra-auton täyteen tuoreita manteleita ja setä maistatti meillä kaupan päälle täydellisen kypsiä kaktuksen hedelmiä.

Kyllä sitä nahkasuojuksinen pikkukamera aiheuttaa tunteen, että on todella niin lomalla kuin mahdollista. Saman tunteen aiheuttaa myös vyölaukku ja otsalippa, joiden käyttöä emme kuitenkaan suosittele. Iso kiitos kaverilleni Nikonin helppokäyttöisen kameran lainasta. Ilman sitä tämäkin rantamaisema olisi jäänyt ikuistamatta.

All inclusive toi merkittävää helppoutta lomailuun. Hinta oli myös niin kohtuullinen, että muutamana päivänä maksoimme mielellämme lounaasta tai illallisesta jossain mukavan näköisessä paikassa. Parhaat mojitot teki kuvassa näkyvä vaaleanpunaiseen, ihoa myötäilevään t-paitaan pukeutunut charmikkaasti harmaantunut paikallinen mies mansikka-kioskissaan El Duquen rannalla. Kovasti toivoimme, että setä myös asuisi jättimansikassaan, mutta varmoja todisteita meillä ei siitä ole.

Loman aikana kehittyvän tyylisokeuden uhreina päädyimme ostamaan markkinoilta silkkiset, kirjavat, monin eri tavoin puettavat kietaisumekot. Kirjavat bikinit, pyyhkeet, t-paidat, tuhkakupit ja avaimenperät I <3 Tenerife -tekstillä jätimme tuleville lomalaisille!

• Tweettaa
• 

Hotellimme sijaitsee Costa Adejella, joka on sopivan välimatkan päässä Play de las Américasin lomakeskittymästä. Amerikkalaisten rannan alue on pienten ostoskeskusten lumottu maailma. Kaikista ostareista löytyy suunnilleen samat tuotteet ja kaupat. Joku myy rättejä, toinen bikineitä tai koruja, kameraliikkeitä on jokaisella ostarilla ainakin kaksi ja koruliikkeiden näyteikkunat houkuttelevat pahimmat harakat liimaamaan nenänsä ikkunalasiin, vaikka Atlantin aallot kutsuisivat.

Matkalle voisi lähteä pelkästään passin kanssa ja ostaa rantakadun kaupasta kaikki lomalla tarpeellinen. Paikkaa ei kuitenkaan voi kutsua ostosparatiisiksi, eikä sieltä todellisuudessa löydy paljon mitään järkevää, tarpeellista tai hintalaatusuhteellisesti edullista ostettavaa. Jos Zaraan tulee viikon aikana akuutti tarve, maksaa taksi sinne suunnilleen 6 euroa. Mango taas löytyy viereisestä ostoskeskuksesta.

 Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee alue nimeltään El Duque, Teneriffan Disneyland. Alue todella erottuu edukseen.

 ”Disneylandissa” ei näy yhtään meriretkien myyjää eikä afrikkalaista korukauppiasta tai tukan letittäjää. Paikka on täysin polyesterivapaata aluetta ja sillä puolella rantaa uimapukujen hinta lähtee 130 eurosta ylöspäin. Alueesta näkee kauas, että se on suunniteltu ja toimivasti toteutettu romanttiseksi, idylliseksi ja hyvätuloisiin pariskuntiin vetoavaksi pieneksi palaksi paratiisia. Puistoihin istutettujen pippuripuiden aromaattinen tuoksu miltei huumaa istumaan viereiseen kahvilaan lasilliselle. Alueella Santorini kohtaa Toscanan. Kukaan ei mainosta Kanariaa eivätkä edes roskakorit näytä roskiksilta.

Ihmisiä kulkee segwaylla rantabulevardia pitkin – lomaliikuntaa parhaillaan. Aina välillä voi miltei olla varma että Tuhkimo ja Aku Ankka hyppäävät seuraavan valkoisen portin takaa antamaan halin ja vilkuttamaan lapsille. Rannalla hiekkakin on valkoisempaa kuin toisella puolella niemekettä.

El Duquen hiekasta löytyy enemmän simpukoita ja aallotkin näyttävät kuohuvan vielä vähän enemmän samppanjan kaltaisesti kuin muualla saarella.

Teneriffan edustalla asuu luonnollisessa ympäristössä sekä valaita että delfiinejä. Kymmeniä eri laivoja lähtee joka tunti satamasta meriretkelle saaren edustalle. Panostamme kaksi tuntia ja 20 euroa ikimuistoiselle merimatkalle. Sisareni ottaa merestä, delfiineistä, valaista, veneestä ja ohi lipuvasta liikenteestä valokuvia minkä ehti.

 Minä keskityn lähinnä yhteen asiaan ja se on hengittäminen. Laivan ystävällinen henkilökunta suihkuttaa kasvoilleni ja niskaani vettä sumutinpullosta ja antaa vinkkejä, kuinka voida hieman vähemmän pahoin.

Pieni paatti ohjataan lähelle altaita, joissa kasvatetaan kalaa. Kapteenimme toteaa alueen olevan delfiinien pikaruokala, sillä aina kaloja pääsee karkaamaan altaista. Kapteenin delfiinikaverin suukottaa kipparia poskelle. Siitä on valokuva, joten 20 vuoden kuluttua muistan kuin se olisi tapahtunut oikeasti silmieni edessä. Matkan kohokohta on kun pääsemme uimaan ihan lähelle delfiinejä. Vedessä pahoinvointikin katoaa aaltoihin. Olen kuitenkin merihengessä hyvin mukana ja toivon, että minut voitaisiin vetää köyden perässä takaisin maihin.

Rannalla mainostetaan uusinta uutta hemmotteluhoitoa, jota ei voi olla kummastelematta. Kala-altaissa pikkukalat syövät akvaarioon upotetuista jaloista ihon pinnalta kuollutta solukkoa. Näitä Fish Spa –hoitoloita on useita vilkkaalla rantakadulla. Rohkeimmat voivat upottaa kipeät jalkansa kalojen kaveriksi altaaseen. Jos siis syöt kalaa niin on täysin oikein, että kalat syövät myös välillä sinua. Jos pelkäät kaloja tai ajatus kutittavista pikkueliöistä, jotka nakertavat jalkojasi puistattaa, suosittelemme silti.

Hotellimme Fañabé Costa Sur toivottaa meidät tervetulleiksi lomaparatiisiimme Teneriffalla. Lomamieltämme kohentaa entisestään, että satuimme saapumaan sopivasti lounasaikaan. Viemme laukut ylös ja kirmaamme kilpaa hotellin ravintolaan. Kahden täydellisen lautasellisen salaattia, oliiveja, juustoja, tuoreita grillattuja kasviksia ja kalaa syötyämme hymyilemme tyytyväisinä toisillemme autuaan tietämättöminä siitä, minkä määrän ruokaa, viiniä ja pistaasijäätelö tulemme vielä ahtaamaankaan suuhumme viikon aikana.

Ystävällinen henkilökunta palvelee meitä vaihtelevan tasoisella englannin kielen taidolla. Me vastaamme siihen vieläkin epätasalaatuisella yrityksellä espanjasta. Päädymme joka kerta viiniä tilatessamme juomaan sitä kokonaisen pullollisen. Ei siksi, että tahallamme tilaisimme aina koko pullon, mutta on huomattavasti helpompi vastata tarjoilijan tiedusteluun “¿Una botella?” yksinkertaisesti hymyillen “¡Si!”. Espanjaa aloittelijoille, joka voidaan lukea myös spanish for dummies, – kurssin huippuoppilaina rajoittunut taitomme tilata viinejä taitaakin olla se perimmäinen syy, miksi nälkämme kasvaa syödessä. Päädymmekin jokaisella aterialla ratsaamaan jälkiruokapöydän crema catalanasta, pistaasijäätelöstä ja tuoreista pikkupäärynöistä – jopa kahdesti. Roséviinillä saattaa olla myös jotain tekemistä meidän taipumuksen kanssa unohtaa hattumme, dos sombreros – una blanca y una negra, mitä kummallisimpiin paikkoihin.

 Ystävällistä ravintolahenkilökuntaa johtaa ravintolan hovimestari, joka näkee, kuulee ja tietää kaiken. Kutsumme häntä jumalaksi. Herra tietää, minne olemme unohtaneet hellehattumme ja kuka on pysäköinyt autonsa meidän vuokra-auton eteen. Hän pystyy taikomaan meille pöydän illalliselle kolmessa sekunnissa ja saa meidät aina nauramaan. All inclusive -asiakkaina nautimme hotellin ruoka- ja juomatarjoiluista aamupalasta alkaen siihen asti kuin puutarhassa esiintyvä solisti lopettaa keikkansa. Harmiksemme kukaan ei ole soittamassa lomamme aikana espanjalaista kitaraa, mutta elävän musiikin nälkään puutarhassa viihdyttää joka ilta joku poikabändistä karannut esiintyjä.

Vastaanoton tytöt neuvovat meille parhaat autoreitit, ostoskeskukset, markkinat ja baarit. Vastaanoton pojat taas kertovat meille, että baariin kannattaa lähteä yhdeltä paikallista aikaa. Yhtenäkään iltana emme pääse yökerhoon asti. Syitä siihen on monia eikä varmasti voi sanoa johtuuko se siitä, että a) kello yksi yöllä on meidän sisäistä Suomen aikaa kolme aamuyöllä tai b) olemme päivän auringossa oleilun jälkeen nauttineet lamaannuttavan illallisen ja kaadumme kengät jalassa jumbosänkyihimme tai c)puutarhassa soittava oman elämänsä trubaduuri on tyydyttänyt musiikinnälkämme ehkä lopullisesti.

 Hotelli vastaa kaikin tavoin odotuksiltamme. Huoneemme on todella siisti, tilava ja viihtyisä. Iso plussa kahdesta vierekkäin asetetusta 120 cm leveästä sängystä. Niiden jakaminen siskon kanssa tuo siskonpedille huomattavasti ylellisemmän merkityksen kuin mitä se oli lapsuutemme lomamatkoilla. Parvekkeelta kiiltelee Atlantin valtameri. Parvekkeelle voi myös hakea alakerran baarista viinipullon ja kaksi lasia. Sinne paistaa aamusta iltaan lämmin aurinko ja juuri ja juuri sinne ylettyvä hotellin wi-fi tekee siitä koko Teneriffan parhaan parvekkeen.

Herään kirkkaaseen, tammikuiseen aamuun klo: 3.30. Mahassani tuntuu matkakuumetta ja takaraivossani liian vähille jäänyt yöuni. Otan pesukoneesta viime tipassa pestyt lomahepeneet ja panen märät vaatteet muovikassissa matkalaukkuun. Suljen matkalaukkuni, arvioin sen painavan suunnilleen 20 kg ja haaveilen jo valmiiksi kymmenestä kilosta paikallisia´juustoja, jotka voisin kuljettaa tuliaisina Kanarialta. Hypähtelen turvavöihin jääkylmältä tuntuvaan autoon ja tarkistan kolmannen kerran, onko passini varmasti käsilaukussani. Istun liikennevaloissa taksien kanssa, jotka kuljettavat hilpeitä juhlijoita baarireissuilta. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole lähellekään yhtä hilpeä kuin minä.

Kentällä minulla on hyvin aikaa hukata passini luotto-laukkuni uumeniin, etsiä se ja hukata se uudelleen vielä kahdesti tai kolmesti. Käymme sisareni kanssa ostamassa vedenkestävää ripsiväriä ja testaamassa, kuinka moni jaksaa olla asiakaspalvelutaitoinen kuudelta aamulla. Ehdimme myös kummastella kanssamatkustajien juomavalintoja kinkkusämpylöidensä kanssa. Lomamatkailijat erottaa businessmatkustajista pukeutumisen lisäksi siitä, että heistä iso osa siemailee olutta. Koska muulloin on millään tapaa hyväksyttävää juoda kaljaa kuudelta aamulla ja jatkaa koneessa viskillä kello kahdeksalta?

Lentokoneen perämies toivottaa mukavaa sunnuntaihuomenta lentokoneen suljetulta osastolta. Nauramme ääneen siskon kanssa ja jäämme innoissamme kuuntelemaan, kuinka vitsikäs perämies jatkaa informatiivista kuulutustaan. Hän kertoo kuinka he kapteenin kanssa hetken päästä keräävät ensin hieman rohkeutta, jonka jälkeen ottavat lisää korkeutta siipiensä alle.

He kehottavat matkustajia pitämään ikkunat kiinni ettei koneessa vaan tule vilu. Tuo Air Finlandin lomalennon perämies voisi mielestäni hoitaa tästä lähtien kaikki kuulutukset Hulluista Päivistä VR:ään.

Kuusi tuntia myöhemmin karun kaunis ja lämmin Teneriffan saari ottaa meidät vastaan. Viimeistään kävellessämme kohti ilmastoitua bussikuljetusta sanomme hyvästit arjen kiireelle, rutiineille, töille ja ruokaostoksille. Samalla vedämme keuhkoihimme viikon annoksen ”au de aivot narikkaa ja alas toilettia”.

Suljen silmäni ja näen itseni lentokoneessa. Kuvitelmissani selaan neljättä kertaa istuimeni eteen sijoitettua lehteä. Yritän etsiä sieltä artikkelia, joka viihdyttäisi minua suunnilleen 38 sekuntin ajan. Sylissäni makaa sormiakin puuduttava, liian paksu, informatiivinen ja hyödyllinen matkalukeminen. Sitä en kuitenkaan halua lukea.

Kuvittelen kuinka lentoemäntä tarjoilee toista kierrosta virvokkeita. Hän hymyilee kauniisti moitteettomassa nutturassaan. Katson lentoemäntää, pyydän lisää kahvia ja seuraan hänen kumartuessaan valahtaako nutturasta yhtään kapinallista hiussuortuvaa. Jään odottamaan luonnollista tekosyytä, joka nostattaa samanaikaisesti kolmasosan matkustajista jaloittelemaan ja tukkimaan koneen käytävät. Tämä olisi myös minun mahdollisuuteni panna ranteenpaksuinen kirjani takaisin käsilaukkuni painoksi ja ottaa sieltä tilalle kepeä naistenlehti. Naistenlehti on oikeasti tarkoitettu tahrittavaksi aurinkovoiteella ja sangrialla all inclusive -hotellimme uima-altaalla. Lehden loppusijoituspaikka olisi aurinkotuolien varaajana sillä aikaa, kun kävisimme uimassa tai hakemassa lisää hedelmiä. Tämä on miltei vedenpitävä suunnitelma aurinkotuolikaappareiden varalle. En tosin halua yhdenkään kahvipavun värisen, uimamyssyyn ja reisipituiseen uimapukuun sonnustautuneen saksalaisrouvan nappaavan paikkaamme ja toteavan suomalainen naistenlehti sylissä saksaksi: “Hei tytöt, tämä on minun aurinkotuolini ja luen tässä suosikkinaistenlehteäni!“

Nyt en voi kuin odottaa pieni virne kasvoillani loman alkamista. Olen ehtinyt vierailla Teneriffalla jo aiemminkin. Tämä oli ennen kuin saaresta tuli retro-cool. Silloin en tiennyt, mitä sikajuhlat tarkoittivat, minulla oli käytössä violetti vyölaukku ja sisareni ja minut puettiin kätevästi identtisiin mekkoihin.

Olemme siskoni kanssa suunnitelleet jo pienen ikuisuuden ajan yhteistä matkaa ja haaveillen kärkkyneet tarjouksia. Matkakuumeesta houreisina kiljahtelimme riemusta viime viikolla, kun viimein saimme ympyröidä kalenteriin lähtöpäivän. Air Finland Holidaysin hintakaan ei kaatanut matkabudjettia ja samalla rahalla saamme vielä raahata 10 kg ylimääräistä painoa laukuissamme. Mukanamme matkustaakin 20 kg ylipainoa kirjojen muodossa.