Joulu New Yorkissa

Jouluksi New Yorkiin? Näin teet matkasta ikimuistoisen

Talvisesongin kohokohta New Yorkissa on tietenkin joulu ja joulua edeltävä aika. Kimaltelevat värivalot, upeasti koristellut näyteikkunat ja lämminhenkiset joulumarkkinat vievät sinut taatusti joulutunnelmaan, vaikka lunta ei sadakaan jouluna läheskään yhtä usein kuin elokuvissa.

Luistele Rockefeller Centerin joulukuusen alla

Yksi kaupungin todellisista nähtävyyksistä joulun aikaan on Rockefeller Centerin 20 metriä korkea joulukuusi, jonka koristeluun käytetään yli kahdeksan kilometrin verran jouluvaloja. Ne syttyvät mahtipontisen seremonian saattelemana jo marraskuun 30. päivä, ja valaisevat kaupunkia tammikuun 7. päivään saakka.

Kuusen edustalla sijaitsee upea luistelukenttä, jonne kerääntyy sekä turisteja että paikallisia harjoittelemaan piruetteja. Tämän tyylikkäimpiä puitteita luistelukentälle saa hakea! Päätä sen jälkeen vierailusi Rockefeller Centerissä ihailemalla Manhattanille avautuvia maisemia Top of the Rock -näköalatasanteelta.

Ihastele Dyker Heightsin loistetta ja jouluisia näyteikkunoita

Joulun aikaan näyteikkunat täyttyvät näyttävistä valoista ja koristeista, jotka ovat jo itsessään nähtävyys. Amerikkalaiset hallitsevat joulukoristelun, eivätkä ujostele niiden ripustamisessa esille. Less is more -sanonta ei päde joulun aikaan. Taianomainen joulun aika New Yorkissa alkaa jo joulukuun alussa, kun koristeet nostetaan esille kauppojen ikkunoihin.

Erityisesti kuuluisa Macy’s -tavaratalo on näkemisen arvoinen, sillä sieltä löytyy kokonainen jouluaiheinen kerros, Macy’s Santaland. Paikalla on tietenkin myös joulupukki, joka kerää lapsia jonoiksi asti odottamaan valokuvaa joulupukin kanssa maksua vastaan. Macy’s -tavaratalon lisäksi joulun upeimmat näyteikkunat löytyvät Fifth Avenuelta, sillä kaikki sen varrella olevat liikkeet on koristeltu häikäisevän tyylikkäästi.

Brooklynissa sijaitsevaa Dyker Heightsia ei myöskään kannata ohittaa, sillä naapuruston asukkaat koristelevat talonsa ja pihansa kilpaa mitä mielikuvituksellisimmin jouluvaloin. Näihin koristeluihin on satsattu tuhansia dollareita – ja se myös näkyy.

Jouluvalot Dyker Heightsissa
Brooklynin Dyker Heightsin jouluvaloja kannattaa käydä ihailemassa.

Dyker Heightsiin voi tutustua itsenäisesti tai ottamalla osaa opastetulle kierrokselle, jonka aikana opit mielenkiintoisia faktoja alueesta sekä tämän jouluperinteen historiasta.

Fiilistele joulumarkkinoiden tunnelmaa

New Yorkin suurimmat joulumarkkinat järjestetään Union Squarella, jonka lähes sata kojua notkuvat jouluisia herkkuja, käsitöitä ja joululahjoja. Jos olet onnekas ja satut paikalle oikeaan aikaan, saatat myös kuulla kuoron laulamia joululauluja.

Toiset tunnelmalliset joulumarkkinat löytyvät Bryant Parkista, joka sijaitsee Midtown Manhattanilla aivan Public Libraryn vieressä. Joulumarkkinoiden lisäksi siellä voit myös nautiskella höyryävää kaakaota, hioa piruettejasi Bryant Parkin luisteluradalla ja tehdä jouluostoksia. Tämä jos mikä tuo sinulle joulumielen.

Suuntaa Radio City Music Halliin

Mitäpä New Yorkin matka olisikaan ilman Broadway-show’ta. Joulunajan kruunaa newyorkilaisten jouluklassikko Radio City Christmas Spectacular, joka sai ensi-iltansa jo vuonna 1933. Tällä spektaakkelilla on siis pitkät perinteet! Sähäkkä The Rockettes -tanssiryhmä antaa parastaan lavalla hurmaten katsojat joka vuosi toinen toistaan loisteliaimmilla koreografioilla.

Radio City Christmas Spectacular
Radio City Music Hallissa esitettävä jouluspektaakkeli on kauden klassikko New Yorkissa.

Radio City Christmas Spectacular esitetään Radio City Music Hallissa, joka on jo itsessäänkin vaikuttava nähtävyys valtavan kokonsa ja maailman huippuluokkaa edustavan lavatekniikkansa ansiosta. Se kerää yleisöön vuosittain yli miljoona katsojaa, ja show’ta on esitetty myös 74 kaupungissa New Yorkin ulkopuolella. Hanki lippusi ajoissa ja antaudu tämän häikäisevän jouluspektaakkelin vietäväksi!

Lue lisää Radio City Christmas Spectacular -showsta

Lue lisää vinkkejä New Yorkiin täältä >>

Onko sinulla kysyttävää New Yorkiin matkustamisesta? Haluaisitko vinkkejä matkan suunnitteluun? Lähetä kysymyksesi sähköpostilla: [email protected]

Päivitetty: 16.12.2016

Tämän artikkelin kirjoittaja on Rantapallon vieraileva asiantuntija. Kaikki mielipiteet ovat kirjoittajan omia ja eivät välttämättä edusta Rantapallon näkemystä. Vierailevat kirjoittajat ovat matkailun erikoisalojen tai eri matkakohteiden asiantuntijoita, jotka kirjoittavat säännöllisesti sivustollemme asiantuntijasisältöä omista aihepiireistään.

Haluatko Rantapallon asiantuntijaksi? Ota yhteyttä!

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (No Ratings Yet)

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *