Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Argentiina

Argentiina on yhdistelmä upeaa luontoa, kiehtovia kaupunkeja ja tangon rytmejä

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 07.01.2020
Etelä-Amerikan Argentiina on täynnä valloittavia yksityiskohtia.

Kaupunkien hulinaa ja luonnon rauhaa

Argentiina on Etelä-Amerikan eteläisimpään kärkeen kurkottava yli 40 miljoonan asukkaan maa. Jättimäisessä Argentiinassa riittää matkailijalle nähtävää: maa on pinta-alaltaan maailmaan kahdeksanneksi suurin.

Luonnon koko kirjo on Argentiinassa esillä jylhistä vuoristoista jäätikköalueisiin, rantamaisemiin ja vehreisiin viinitarhoihin. Pääkaupunki Buenos Airesin lisäksi maasta löytyy myös muita upeita kaupunkikohteita kuten siirtomaatyylinen Cordoba Argentiinan keskiosassa, luonnonkaunis Bariloche sekä viinitarhoistaan tunnettu Mendoza.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Argentiinassa on monia upeita kansallispuistoja kuten maan eteläosassa sijaitseva Tierra del Fuego. Rantalomaa haikailevien kannattaa puolestaan suunnata Mar de Platan hiekkarannoille.

Shutterstock
Cordoba on yksi Argentiinan kiinnostavista kaupunkikohteista.

Kulinaristin unelma

Argentiinaan saapuvalla kulinaristilla on yleensä mielessään yksi asia: hyvä pihvi. Grillattu liha onkin maassa ehdoton ykkösherkku, jota paikalliset syövät keskimäärin 70 kiloa vuodessa per henkilö.

Perinteinen välipala puolestaan on empanada, pieni suolainen piiras, jonka täytteenä voi olla esimerkiksi lihaa, kanaa tai kasviksia. Jälkiruoasta löytyy yleensä dulce de lecheä, eräänlaista toffeen makuista vanukasta.

Ihmiset ovat Argentiinassa vieraanvaraisia ja ilta ravintolassa takaa niin seuraa kuin upean makuelämyksenkin. Mikäli kaipaat hyvää keskustelunavausta, on jalkapallosta puhuminen takuuvarma keino rikkoa jää.

Argentiina tunnetaan myös erinomaisena viinimaana, jonka antimia pääsee maistelemaan esimerkiksi Mendozan viinialueella. Ravintolassa ruokaillessa lasillinen hyvää paikallista viiniä kuuluu asiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viettelevä tango kutsuu

Tangon rytmejä ei Argentiinassa voi välttyä kuulemasta – onhan maa dramaattisen tanssilajin syntymäpaikka. Tangon surumieliset soinnut raikaavat kaupungeissa, kaduilla ja kylissä, eikä tanssittajista ole maassa pulaa. Paikalliset näyttävät mielellään untuvikoille tanssin perusaskeleet.

Argentiina on myös loistava paikka osallistua tanssikurssille. Buenos Airesissa San Telmon kaupunginosa on suosittua tangoaluetta, jossa voi sekä opetella pyörähtelemään itse tai seurata ammattilaisten esityksiä.

Hyvä tietää Argentiinasta

Argentiina sopii kaikenlaisille matkailijoille: maa tarjoaa ihasteltavaa kaupunkilomailijoille, kulinaristeille, patikoijille kuin kulttuurihaukoillekin. Tanssia, urheilua, aktiviteetteja – Argentiinassa on lähes kaikkea.

Etelä-Amerikkaan suuntaavalle matkailijalle Argentiina on pehmeä lasku erilaiseen kulttuuriin ja elämänmenoon. Paikoin jopa eurooppalaistyylinen Argentiina on turvallinen matkailumaa, jonka suurkaupungeissa tulee toki noudattaa normaalia varovaisuutta.

Argentiinassa vuodenajat ovat suomalaisesta näkökulmasta väärinpäin: paikalliset kesäkuukaudet ajoittuvat joulukuulta helmikuulle, kun taas talvi hiihtokausineen käynnistyy kesäkuussa. Paras aika matkustaa Argentiinaan on kevät, jolloin sää on miellyttävän leuto.

2000-luvun alussa taloudellisen romahduksen kokeneen Argentiinan hintataso on suomalaiselle edullinen. Eniten rahaa palaa aktiviteetteihin ja opastettuihin retkiin.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN ARGENTIINASSA

Shutterstock
Argentiina on tunnettu viinikohde, jonka punaviinit ovat erityisesti suosittuja.

Lentoja Euroopan kaupunkien kautta

Suomesta ei ole tarjolla suoria lentoja Argentiinaan. Helpointa maahan on matkustaa lentämällä yhdellä vaihdolla esimerkiksi Englannin, Saksan tai Espanjan kautta Buenos Airesiin. Halvimmillaan lennot voi saada reilulla 700 eurolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Buenos Airesin kansainvälinen lentokenttä Ezeiza on reilun puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungista. Kentältä matkaa hotelliin voi jatkaa joko bussilla tai taksilla.

Majoitus edullista

Argentiinassa majoitusta löytyy kaikenlaisille budjeteille – isot hotelliketjut ovat levittäytyneet turistikohteisiin, mutta pienet majatalot sekä reppureissaajien suosimat hostellit takaavat yöpaikan pikkurahalla.

Maaseudulla mukava vaihtoehto on maatilamajoitus, jonka myötä matkailija pääsee tutustumaan paikallisiin ihmisiin ja usein myös maistelemaan näiden valmistamia ruokia.

Välimatkat ovat pitkiä

Argentiinassa kohteen sisällä liikkuminen vaihtelee paikasta riippuen. Buenos Airesissa on metro sekä julkinen bussiliikenne, jotka ovat käteviä tapoja liikkua suurkaupungissa. Maaseudulla matkaa voi taittaa jalkaisin tai polkupyörällä.

Välimatkat ovat Argentiinan kokoisessa maassa pitkiä. Matkailijoita kiinnostavat kohteet ovat levittäytyneet laajalle, ja usein aikaa säästävin vaihtoehto onkin liikkua paikasta toiseen maan sisäisillä lennoilla.

Myös pitkän matkan bussit liikennöivät laajalti ja ovat tasokkaita ja edullisia. Niinsanotut luksusbussit ovat oivallisia kulkupelejä vaikkapa yöaikaan, jolloin makuupaikalla voi levätä ja säästää samalla hotellikuluissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Argentiinassa on myös junaliikennettä, mutta busseilla on paremmat verkostot – ne ulottuvat lähes kaikkialle. Pidempään Argentiinassa kiertelevä itsenäinen reissaaja saattaa myös haluta vuokrata auton.

ARGENTIINAN MATKAKOHTEET

Shutterstock
Buenos Aires on monipuolinen kaupunkikohde ja kiehtova kulttuurin kehto.

Buenos Aires on viihtyisä metropoli

Argentiinan pääkaupunki Buenos Aires on yllättävän eurooppalaistyylinen kaupunki, jossa on vauhdikkaan eteläamerikkalainen elämänmeno. Buenos Aires on yksi Etelä-Amerikan rakastetuimpia kaupunkeja, joka on turvallinen kohde myös turistille.

Buenos Airesissa tanssitaan tangoa, innostutaan jalkapallosta ja istutaan ravintoloissa yömyöhään. Yksi kaupungin suosituimpia alueita on värikäs La Boca, jossa piipahtaminen kuuluu lähes jokaisen matkailijan ohjelmaan. Viihtyisiä kuppiloita ja iloista menoa löytyy myös San Telmon kaupunginosasta.

Etelä-Amerikan Pariisiksikin kutsutussa Buenos Airesissa kannattaa myös poiketa kauniille Cemeterio de la Recoleta -hautausmaalle, josta löytyy muun muassa Eva Peronin hauta.

Iguassun putoukset

Sekä Argentiinan että Brasilian puolelle ulottuvat Iguassun putoukset ovat Unescon suojelukohde ja yksi Etelä-Amerikan suosituimpia nähtävyyksiä.

Jopa 275 eri putouksesta koostuva vaikuttava luonnonpaikka on ohittamaton käyntikohde myös Argentiinassa reissaavalle matkailijalle. Tutustumisen voi aloittaa Puerto Iguazun kaupungista, jonne pääsee Buenos Airesista helpoiten lentämällä. Myös bussikuljetuksia riittää.

Putouksiin voi tutustua sekä omatoimisesti että oppaan avulla.

Mendozan viinialue

Lähellä Chilen rajaa Argentiinan keskivaiheilla sijaitseva Mendoza tunnetaan lukuisista viinitiloistaan. Useimmat turistit saapuvatkin Mendozaan nimenomaan kiertelemään viinitarhoilla ja hankkimaan tuliaispullot kotiin vietäväksi.

Mendoza on kuitenkin eläväinen kaupunki muillekin kuin viinistä kiinnostuneille lomailijoille: kaupungissa on värikkäitä markkinoita, kuhisevia kahviloita ja loistava yöelämä.

ARGENTIINAN PARHAAT

Iguassun putoukset ovat yksi Argentiinan upeimmista luontokohteista.

Argentiinan parhaat matkakohteet

  1. Buenos Aires
  2. Iguassun putoukset
  3. Patagonia
  4. Mendoza
  5. Cordoba

Argentiinan parhaat elämykset

  1. Näe mahtavat luonnonihmeet jäätiköistä järvimaisemiin.
  2. Koe eteläamerikkalainen kaupunkihulina Buenos Airesissa ja tanssi tangoa.
  3. Herkuttele pihvillä ja punaviinillä – paikallisilla herkuilla.
  4. Vieraile vaikuttavilla Iguassun putouksilla.
  5. Tee retki Mendozan viinialueelle.

Lisätietoa

Argentiinan viralliset matkailusivut

Teksti: Jenna Lehkonen ja Krista Ahonen
Kuvat: Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Patagonian upeimmat kohteet

Onko tässä koko maailman upein luontokohde? Patagonia hurmaa Etelä-Amerikassa

Iguassun putokset

Maailman mahtavin vesiputous on kahden maan rajalla – katso upeat näkymät!

Brasilia, Rio de Janeiro

Ensikertalaisen Etelä-Amerikka – katso upeimmat kohteet ja suunnittele oma unelmalomasi

Iguazun vesiputous, Brasilia

Tältä näyttävät maailman upeimmat vesiputoukset – kuvat kertovat mahtavista luonnonvoimista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja