Browsing Tag

Instagram Travel

Kaipuu lumille (Instagram Travel Thursday)

Ollaan jo helmikuussa, emmekä ole vielä kertaakaan ehtineet laskettelemaan! Tähän vääryyteen on tietenkin syy Sampan marraskuisessa loukkaantumisessa, hänellä kun ei ole ihan heti asiaa mäkeen, enkä minä toisaalta ole niin intohimoinen alamäen ystävä, että saisin aikaiseksi lähteä lasten kanssa Pyreneille. Viikonloput, tulevakin, ovat myös olleet koko alkutalven aivan täyteen buukattuja eli senkään puolesta ei olla ehditty kurvata vuorille mutkittelemaan.

Harmi, sillä kaipaan vuorille. En ikävöi niinkään itse laskettelua ja hissiin jonottamista, vaan enemmänkin niitä huimaavia maisemia, raikasta ilmaa, yhteistä tekemistä sekä tietysti after ski’tä. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun on ylhäällä vuoren päällä, edessä pitkä ja leveä rinne, jota pääsee pienen tunnelmoinnin jälkeen lojottelemaan alas. Me laskemme Pikkusiskon kanssa rauhallisesti, nautiskellen ja lauleskellen, pysähdellen katselemaan maisemia ja ottamaan kuvia. Toinen puolisko perheestä puolestaan laskee kovaa ja etsii metsäreittejä ja hyppyreitä. Heille tärkeintä on vauhti ja tekniikka, meille fiilistely. Jokainen tavallaan.

Murtomaahiihto ja lumikenkäily tietysti onnistuisivat koko porukalta ja tässä nyt kytätään sääennusteita! Vuorille jo ehtineet kaverit ovat kertoneet lumitilanteen olevan nyt melko kehno. Esimerkiksi Masellassa on vasta puolet rinteistä auki, eikä lunta ylipäänsä ole paljon. Talvi on ollut kuiva ja lämmin, eikä kunnon lumimyräköistä olla saatu nauttia. Etenkin Barcelonan lähellä olevissa keskuksissa on lunta tullut vähänlaisesti aiempiin vuosiin verrattuna.

Voi kunpa vielä edes kerran tulisi kunnon lumisade tälle talvelle, ja mekin pääsisimme lumille!

Kaikki nämä kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa (minut löytää sieltä nimellä anskubcn). Osallistun tällä postauksella Instagram Travel Thursday haasteeseen. Haasteen järjestäjinä toimivat uudet vetäjät: Muru Mou, Rimma + Laura ja Travellover.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/barcelonankoti), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

Vielä kerran 2015 – Instagram Travel Thursday

On vuoden ensimmäisen Instagram Travel Thursdayn aika! Viime vuonna olin säntillinen ja kirjasin kuukausittain muistiin menneet tapahtumat Instagram-kuvien avulla. Idea oli mainio, sillä nyt kaikki vuoden 2015 touhut löytyvät näppärästi tiiviissä paketeissa. Tänä vuonna en samaa kuitenkaan tee, sillä uusi vuosi ja uudet kujeet, vai miten sitä sanotaan!

Vuoden 2015 kuukausikoosteet löytyvät näistä linkeistä:

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

 

Kuten huomaatte, listalta puuttuu joulukuu ja nyt on sen aika. Joulukuumme oli melko erilainen kuin sen suunniteltiin olevan. Alkukuusta emme tienneet yhtään, kuinka Samppa toipuu maastopyöräonnettomuudestaan, milloin hän taas kävelee ja kuinka paljon hänellä on kipuja,  ja niinpä koko joulukuun suunnitelmat peruttiin. Minulta jäi käyttämättä Amstardamin lennot, samoin lasketteluretki Pyreneille peruuntui. Myös kaikki pikkujoulukarkelot jäi tänä vuonna kokematta.

Alkukuukausi kului siis hyvin huolestuneissa merkeissä, mutta onneksi kovakuntoinen mies toipui nopeasti ja pääsi jo ennen joulua liikkeelle, hitaasti köppäsemaan ympäri kaupunkia. Autossa istuminen onnistui vasta joulun jälkeen, jolloin lähdimmekin heti mukavalle tapaninpäivän ajelulle Viciin ja Manresaan.

Tätä yhtä autoajelua lukuunottamatta joulukuu kului kotikulmilla. Kävimme katsomassa mm. Egypti -näyttelyn CaixaForumissa. Se oli mielenkiintoinen ja kertoi ihmisten ja eläinten suhteesta faaraoiden ajalla. Samaan hintaan pääsi katsomaan Versailles -näyttelyn, ihan kiva sekin.

Harrastin kulttuuria myös käymällä Sibelius -konsertissa Auditorissa. Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat saivat kylmät väreet aikaan Kullervon tarinalla. Hieno kokemus tämäkin, vallan herkisti tämmöistä paatunutta ulkosuomalaista!

Siemailin jouluostosten lomassa vermuttia ja kirjoitin siitä lyhyesti.

Latailin Instagramiin kuvia jouluisesta Barcelonasta.

Ja kävimme kuuntelemassa joululauluja ja popbiisejä taikasuihkulähteellä.

Sellainen joulukuu oli se! Tein jo aiemmin koosteen vuodesta 2015, se löytyy täältä. Lupaan, etten tee enää minkäänlaisia koosteita viime vuodelta, vaan keskityn nyt tulevaan ja uusiin seikkailuihin!

 

Kaikki nämä kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa (minut löytää sieltä nimellä anskubcn). Osallistun tällä postauksella Instagram Travel Thursday haasteeseen. Haasteen järjestäjinä toimivat uudet vetäjät: Muru MouRimma + Laura ja Travellover.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/barcelonankoti), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Mennyt marraskuu – Instagram Travel Thursday

Mitäpä sanoisi menneestä marraskuusta? Se oli ehdottomasti vuoden kurjin kuukausi. Meillä paitsi sairasteltiin tavallisia syysflunssia, myös elettiin kauhunhetkiä sairaalassa. Aloitan joulukuun tavattoman väsyneenä, mutta kiitollisena siitä, että saimme mahdollisuuden alkaa elää taas lähes normaalia arkea. Aion nukkua kymmenen yön univelat pian pois ja sitten taas tehdä jotain kivojakin juttuja.

Ei marraskuu kuitenkaan ihan paska ollut. Teimme mm. päiväretken Colònia Güelliin, jossa ihmettelimme Gaudín rakentamaa kirkkoa. Oli aurinkoinen, kaunis syyspäivä. Itse asiassa koko marraskuun ajan sää oli upea.

Ruskaretkeilimme myös Barcelonan viereisessä metsässä Collserolassa. Tämä olikin kuukauden ainoa kosketus luontoon ja puhtaaseen ilmaan.

Kävin katsomassa World Press Photo -näyttelyn. Se jatkuu Barcelonassa 13. joulukuuta saakka eli vielä ehtii.

Kävimme uimassa koko perheen voimin Club Natació Barcelonan altailla. Ulkona oli liian kylmää vettä uimiseen ja polskutimme sisäaltaissa. Hieno sijainti uimakerholla!

Koska marraskuun viimeinen viikko meni hyvin ikävissä tunnelmissa sairaalassa ja iskästä huolehtien, yritin saada lasten ajatukset muualle. Meillä on jo joulukuusi ja olemme käyneet katsomassa jouluvaloja kaupungilla. Joulutunnelmaa ja iloisia ajatuksia vaikka väkisin, stna!

Sellainen marraskuu oli se. En halua enää ikinä samanlaista, onneksi on ohi.

Tämän vuoden kuukausikoosteita löytyy näistä linkeistä:

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Kaikki nämä kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa (minut löytää sieltä nimellä anskubcn). Osallistun tällä postauksella Instagram Travel Thursday haasteeseen. Haasteen järjestäjinä toimivat vielä tämän kuukauden Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/barcelonankoti), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Lokakuun kuulumiset – Instagram Travel Thursday

Jaahas, taas on kuukausikoosteen aika!

Lokakuu oli oikein mukava. En astunut Katalonian rajojen ulkopuolelle, mutta pari kertaa sentään pääsin Barcelonan ulkopuolelle tuulettumaan. Vietimme mm. pitkän viikonlopun Delta de l’Ebrellä, Ebre-joen suistoalueella Katalonian eteläosissa. Reissu oli tervetullut tauko kaupunkielämään: ihmettelimme täysin erilaista luontoa kuin mitä aiemmin olemme Kataloniassa nähneet, bongailimme lintuja, etenkin flamingoja, ihailimme auringonlaskuja, ajoimme tandemilla ja hätistelimme hyttysiä kimpustamme.

Toinen isompi ohjelmanumero lokakuussa oli vierailu Torresin viinitilalla Penedèsissä.

Lokakuussa tuli käytyä useassa ravintolassa. Tapasin kavereita esimerkiksi Meatpacking Bistrossa, Teresa Carlesissa ja Obbiossa sekä viinitilavierailun yhteydessä herkuttelimme Mas Rabellissa. Suurinta herkkua lokakuussa on kuitenkin olleet kastanjat ja paahdetut bataatit, joita voi ostaa kadunvarren kojuista.

Ja olihan lokakuussa myös vuotuinen 48h Open House tapahtuma, jonka tiimoilta kävimme mm. ratsupoliisien talleilla.

 

Käväisimme myös Sitgesissä, jossa oli elokuvafestarit.

Lokakuussa mietin paljon tulevaisuutta. Kävin parissa työhaastattelussa, pähkäilin blogin jatkoa, luin paljon, sekä hömppää että asiaa, ja mietin, että mille sitä alkais talven mittaan. Monta tee- ja kahvikuppia on kulunut sitä pohtiessa.

Sellainen lokakuu. Säät olivat melko hyvät ja katuja on tullut tallattua mukavasti. Tässä vielä kuvia kaupungilta, otettu kävelyretkien varrelta. Mielenkiintoista nähdä, miltä marraskuu tulee näyttämään, kalenterissa ei taida olla nimittäin vielä mitään merkintöjä (paitsi yksinhuoltajuutta, kun mies reissaa)!


Tämän vuoden kuukausikoosteita löytyy näistä linkeistä:

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Kaikki nämä kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa (minut löytää sieltä nimellä anskubcn). Osallistun tällä postauksella Instagram Travel Thursday haasteeseen. Haasteen järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/barcelonankoti), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).