Arvonnan voittaja ja makupaloja tulevasta

Kiitos paljon kaikille Matkamessujen lippuarvontaan osallistuneille! Huippuvirallinen arvonta on nyt suoritettu ja kaksi lippua Matkamessuille ensi viikolla voitti – Lumikuningatar! Onneksi olkoon, lähetän sinulle viestin antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Mukavia messuja!

Itse olen messuilla bloggaajan ominaisuudessa ja pyörin siellä ainakin perjantaina ja lauantaina. Hieman harmittaa, etten ehdi torstain ammattilaispäivään mukaan, lentoni kun on sen verran myöhään perillä Helsingissä. Mutta eiköhän parissa päivässä ehdi tarpeeksi saamaan reissuideoita, ja minulle jää aikaa myös käydä Helsingissä kampaajalla (tulee todella tarpeeseen!), kirjakaupassa, ruokakaupassa ja mitä näitä pakollisia Suomiloman juttuja onkaan. Kiva pieni irtiotto jokseenkin raskaan joulukuun jälkeen!

 

Olen tulevina päivinä hieman kiireinen, enkä tiedä kuinka ehdin päivittämään blogia. Todennäköisesti blogin Facebook ja Instagram ovat paljon aktiivisempia ja ajantasaisempia eli sieltä kannattaa seurailla, missä mennään. Huomenna saattaa esimerkiksi olla päiväretken kohteena eräs kaunis rantakaupunki, mikäli sää sallii, ja onhan tässä taas viikonloppu edessä. Myös luonnospinossa odottaa postauksia aika kivoista kohteista ja alla onkin muutama makupala niistä! Mukavaa loppuviikkoa!

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/barcelonankoti), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply