Monthly Archives

elokuu 2015

Paha patikkapäivä

Lauantaisen vaelluksen jälkeen tuumasin, että tämähän oli vähän kuin synnyttäminen. Ensin pukerretaan, ähistään ja ponnistellaan tuntikausia, välillä voidaan pahoin ja sattuu, välillä huudetaan kumppanille, että ”tämä on sun syytä”, välillä itketään, että en jaksa enää… Ja sitten, kun suoritus on takana, tuumataan, etteihän se niin paha ollutkaan ja voisin lähteä tähän kyytiin toistekin!

Jostain syystä tämä pitkän tauon jälkeinen vuoristovaelluspäiväni oli älyttömän rankka. En oikein edes tiedä miksi. Matka oli toki pitkä (10 kilometriä) ja silkkaa nousua (vertikaalia tuli 900 metriä) ja hellettä oli koko ajan 30 astetta, mutta olen minä ennenkin tällaisia siivuja vetänyt ihan kevyesti. Nyt kyllä vastusti, ja vika oli varmasti korvien välissä.

Ehdimme kävellä autoltamme ehkä sata metriä, kun totesin, että massakausi, eli koko kesän jatkunut herkuttelu ja liikunnan välttely, on tehnyt tehtävänsä. Reisiin on tullut paksuutta, ja sanotaanko näin, että pidemmät sortsit olisivat tulleet tarpeeseen, jotta olisin välttänyt ikävät hankaumat. Luojan kiitos tästä ei tullut isoa ongelmaa ja pystyin käyttämään samoja sortseja seuraavanakin päivänä, eikä tarvinut leikata yökkärileggingseistä lahkeita poikki ja käyttää niitä sunnuntaina sortseina.

Lähdin reissuun intoa puhkuen, mutta jo melko pian hyydyin. Join vettä, söin suolaista, pidin taukoja varjopaikoissa, kastelin ihoani puroissa ja yritin hengitellä. Päätä alkoi särkeä, jalat tärisivät ja itseluottamus alkoi karista. En halunnut katsoa enää karttaa ja tietää, että jäljellä on vielä 500 metriä vertikaalia. Katselin maisemia, bongailin sisiliskoja ja yritin ottaa iisisti. En kantanut muuta kuin kameraa, muu mahtui miehen reppuun. Keskityin ottamaan askeleen kerrallaan.

Noin 1740 metrissä minulla kramppasi etureisi. Minulta ei ole ikinä krampannut yhtään mikään, mutta nytpä tiedän, miltä se tuntuu. Pidin pienen paussin ja samalla tauolla nyppäsin punkin pois jalasta. Kärpäsetkin kiusasivat ja hiki valui silmiin.

Usko alkoi loppua ihan tosissaan. Tuntui, etten jaksa kiivetä enää yhtään – kunnes maja tuli vihdoin viimein näkyville. Pääsimme siis tappiomielialastani huolimatta perille Coma de Vacan majalle, jee! Tietysti ennen majan pihaan pääsemista sain vielä sähköiskun lehmien aitauksesta, ja se ikään kuin mukavasti kruunasi tämän via dolorosani. Mutta kun sain vedettyä saappaat jalasta, istuttua viileälle nurmelle ja käteeni lykättiin kokistölkki, kaikki kärvistely unohtui. Oikeasti, lähtisin uudestaan tälle reitille! Aivan mahtava päivä, ja mitkä maisemat! Kannatti lähteä!

Reittimme alkoi Queralbsin kylästä, jonne jätimme auton odottamaan Daio de Baixin sähkölaitoksen parkkipaikalle. Vieressä on Val de Nurian junan Queralbsin asema, jonne meidän oli tarkoitus seuraavana päivänä palata. Reitti on oikeasti helppo, hyvinmerkitty, eikä sillä ole mitään erikoisen vaikeita kohtia. Reitti seurailee Freser-jokea, kulkien alkupään metsän keskellä ja nousten lopulta puurajan yläpuolelle. Aika-arvio reitille on kolme tuntia, mutta me pidimme sattuneesta syystä taukoja ja meillä matkaan kului noin neljä ja puoli tuntia. Päätepisteemme Coma de Vaca on tyypillinen mukava vuoristomaja 1995 metrin korkeudella. Reitti on kaunis ja vaihteleva ja sopii kaikille retkeilijöille.


Vuorten kutsu

Tänä kesänä on kierretty Roomat ja Rovaniemet, käyty Ranskassa Pic du Midin huipulla, uitu Costa Bravan viileissä vesissä ja kuunneltu KISSiä ja oopperaa, mutta tämä on juttu, jota olen odottanut kaikista eniten: patikkaretki ilman lapsia!

Lasten kanssa retkeily on todella mukavaa hommaa. Meidän muksut ovat tottuneet liikkumaan vuorilla ihan pienestä pitäen ja he ovat innokkaita patikoijia ja suuria luontofaneja. Joskus kuitenkin väsy ja kyllästyminen yllättää, ja silloin minä joudun viihdytysvastaavaksi, joka keksii leikkejä, rallatuksia ja bongailtavia juttuja, joka tsemppaa ja patistaa ja joka kulkee porukan viimeisenä vahtimassa muiden askelia.

Vaihteeksi on siis mukava keskittyä ihan vaan omaan jaksamiseen ja omiin ajatuksiin. Majalla ei tarvitse huolehtia, onko muilla hampaat pesty ja kamat kuivumassa. Kapeilla poluilla voi pitää huolen vain omista askelistaan eikä tarvitse vahtia, tippuuko joku porukasta kohta rotkoon tai astuu käärmeen päälle. Ei tarvitse käskeä ketään olemaan riitelemättä tai huutamatta. Ei tarvitse puhua, jos ei huvita.

Edessä on viikonloppu vaelluskengät jalassa ja toiveissa on flow-tila. Mukavaa viikonloppua!

Trieste osa 2 – Kävelyä kaupungilla

Edellisessä Trieste-postauksessa sanoin, että tätä Pohjois-Italian kaupunkia ei vaivaa ahdistavat turistimassat. Näin onkin, mutta jos aivan kaupungin edustalle rantautuu valtava risteilyalus, johon mahtuu reilusti yli 2000 matkustajaa, niin kyllähän se kaupunkikuvassa näkyy. Helsingissä rakennettu Costa Mediterranea parkkeerasi yhtenä päivänä pääaukio Piazza dell’Unità d’Italian eteen, ja 300 metrinen laiva näytti jättiläiseltä siinä miljöössä. Matkustajia pakkautui busseihin ohjatuille päiväretkille, mutta iso osa jäi tutkimaan Triesteäkin.

Voisin veikata, että kaikki kaupunkiin jääneet risteilyturistit kävivät pääaukion lisäksi katsomassa ainakin roomalaisen teatterin raunioita, jotka sijaitsevat ihan kaupungin ytimessä, keskellä skoottereiden vilinää. Tästä he ehkä jatkoivat kipuamista ylös San Giuston kukkulalle, jossa kävin ihailemassa edellisen postauksen maisemia.

Varmasti matkaajat kävivät myös kävelemässä Triesten oman kanaalin, Canal Granden, varrella, josta löytyy kahviloita ja ravintoloita. Itsekin istuin hetken viinilasillisen kanssa Caffè Rossinissa, kanaalin reunalla kelluvassa lautassa ja katselin ohikulkevia ihmisiä. Irlantilainen kirjailija James Joyce asui Triestessä uransa alkuaikoina viime vuosisadan alussa, ja Canal Grandelta löytyy Joycelle omistettu kadunpätkä ja herran patsas.

Meille sattui oikein mainio hotelli reissumme ajaksi. Pääaukion lähellä rauhallisessa nurkassa sijaitseva neljän tähden Urban Hotel Design oli nimensä mukaisesti tyylikäs design-hotelli, jossa aamupala oli todella hyvä (gluteenittomalle myslille iso peukku, samoin kahville) ja jossa nukkui hyvin. Henkilökuntakin oli ystävällinen, joten tämä hotellikokemus oli onnistunut ja voin suositella majoittumista täällä!

Yöelämä jäi meiltä kokematta lukuunottamatta iltakävelyjä ja illallisia kaupungilla. Kaupungista ehti löytyä pari mukavaa ruokapaikkaa. Kävin pariinkin kertaan syömässä Genuinossa, pikaruokalassa, jossa tarjottiin lähiruokaa, vegaaniruokaa ja mitä vielä, ja josta sai hyvin monet annokset gluteenittomina. Olutkin oli paikallista ja kaikki kertakäyttöastiat kierrätettäviä. Kävimme myös syömässä Zoe Foodissa, jossa myös oli tarjolla tämmöistä vähän eettisempää – ja hyvää – sapuskaa. Pojat kävivät ennen tuloani pitsalla ja jossain kalaravintolassa, ja kuulemma hyvää oli. Italiassa syödään hyvin.

Mitäs vielä osaisin Triestestä kertoa… Kaupungin pystyy hyvin kiertämään kävelemällä, mutta kiinnostavia päiväretkiäkin olisi ollut mahdollista tehdä, jos vain aikaa olisi ollut enemmän. Laivalla olisi pystynyt helposti tekemään retken Kroatian Pulaan, lähellä sijaitsee kaunis Miramaren linna ja eniten itseäni jäi kaihertamaan Grotta Gigante, jättimäinen, itse asiassa maailman suurin matkailijoille avoin luola Triesten liepeillä. Ljubljanakaan ei ole kaukana, mutta julkisilla kulkuneuvoilla sinne meneminen tuntui kovin hankalaa. Omalla autolla sinne hurauttaisi hetkessä. Venetsiaan oli helppo mennä junalla.

Harmi, ettei Triesten pienelle lentokentälle lennä kovin moni lentoyhtiö, ja esimerkiksi tämä Vuelingin lento, jolla me sinne menimme, on vain kesäaikaan ohjelmassa. Suomesta ei taida tänne päästä suoraan millään, mutta Ljubljanan tai Venetsian kautta tänne pääsee Helsingistäkin. Niin, ja tietyillä risteilyaluksilla tänne pääsee myös!

Hieno kaupunki, johon voisin palata koska vaan uudestaan!


Ihana arki (Valokuvahaaste)

Terveisiä kotisohvalta! Kesän isommat reissut on nyt sitten reissattu. Puolet perheestä eli jälkikasvu on vielä Suomessa mummoloissa ja koulukin alkaa vasta syyskuun 14., eli ihan tavalliseen arkeen en ole vielä siirtynyt, mutta lentolaukut on sentään pakattu kaappiin, passi siirretty käsilaukusta visusti talteen, jääkaappiin ostettu ruokaa ja meikkipussi tyhjennetty.

Jääkaapista tulikin mieleen meidän keittiö. Se ei ole vieläkään valmis, sillä Ikea on mokannut meidän työtasotilauksen kuninkaallisesti. Yhdet työtasot meillä jo kävi, mutta ne olivat väärän väriset ja väärää materiaalia. Ikea on myös jo kolme kertaa unohtanut laittaa tilauksen eteenpäin, eli huhtikuun 21. päivä alkanut tilaus ei ole vielä tähän päivään mennessä lähtenyt oikeanlaisena eteen päin, huolimatta lukuisista muistutuksista. Ohjelmassa on siis remonttikaupoissa kiertelyä.

Ai niin, ja tokihan keittiöromahduksen jälkimainingeissa hajosi myös jääkaappi ja tiskikone eli nekin piti sitten ostaa uudet. Kun tulin kotiin Suomesta, jääkaapissa oli siis kirjaimellisesti vain valot. Nopeasti piti työntää sinne cava-pullo, ettei näytä niin tyhjältä. Ja että vähän muistuttaisi, että kyllä tämä tästä joskus vielä iloksi muuttuu.

Koska astiakaappimme on nykyään sattuneesta syystä tyhjä, oli laukkumme melko täynnä suomalaista designiä, kun palasimme kotiin. Pakollisten salmiakin ja kirjojen lisäksi toimme Suomesta Iittalaa ja Arabiaa, ja nyt alkaa kaikki arjessa tarvittava kalusto olla kasassa. Tämmöinen yllättäen ja pyytämättä tullut keittiökaappien tyhjennys osoittautui kasvattavaksi kokemukseksi: tavaraan ei saa kiintyä liikaa.

Tänä kesänä teimme asunnonvaihdon serkkutytön perheen kanssa eli me saimme majailla heidän asunnossaan Helsingissä ja heillä oli meidän kaupunkikämppämme käytössä. Näin ollen parvekekasvit säilyivät elävinä kuuman heinäkuun ajan. Tomaatissa on nuppuja, mutta syötävää siitä ei vielä ole herunut. Vielä on onneksi kesää jäljellä. Asunnonvaihto oli niin hyvä kokemus, että yritämme harrastaa sitä jatkossakin, mikäli sopivia vaihtokavereita löytyy.

Pienen Linnun valokuvahaasteen aiheena on tällä viikolla ”Minun arkeni”. Minun arkeni alkaa tosiaan vasta ensi viikolla, kun saan pienet pallopääni kotiin, mutta nyt on jo ajatukset syksyssä. Työkuviot eivät ole vielä selvillä, mutta muutama idea on ilmassa. Aika tuskin käy pitkäksi, vaikka kokopäivätyötä ei tulisikaan vastaan! Mukava siirtyä taas arkijuttuihin (ja alkaa suunnitella seuraavia reissuja!).