Monthly Archives

heinäkuu 2015

Museokierroksella Helsingissä

During my trip to Finland you can find short texts in English in the end of each post!

Päivälehden museossa on jälleen kerran mukava näyttely meneillään. Aiempien vuosien Suomenlomilla olen käynyt täällä katsomassa ainakin Muuminäyttelyn ja Tenavat-näyttelyn, ja tänä kesänä siellä esitellään Topeliuksen satuja Satumaan sankarit -näyttelyssä. Kävimme museossa meidän lasten kanssa, jotka ovat tosin jo sen verran isoja, että heitä kiinnosti enemmän pysyvä näyttely uutistyön historiasta sekä videot Topeliuksen saduista. Pienemmät museovieraat näyttivät viihtyvän mainiosti. Näyttely jatkuu 29. elokuuta saakka.

Myös Hakasalmen kauniissa huvilassa oli kiinnostava näyttely, nimittäin Musiikkia – Kaupungin soivat muistot. Täällä kului hyvin meidän aikuisten aika lasten ollessa ensimmäistä kertaa ikinä kahdestaan leffassa.

Huvilan pihapiirissä olevassa Huvilan kahvilassa kaikki tuotteet ovat gluteenittomia ja ainakin mustikkapiirakka oli hyvää, nam!

Kävimme myös Helsingin kaupunginmuseon Hulluna Helsinkiin -näyttelyssä. Muulle perheelle kerta oli ensimmäinen, minulle jo kolmas. Kuten on varmaan käynyt ilmi, olen hulluna museoihin ja kaikenlaisiin näyttelyihin ja tapahtumiin ja parka perhe joutuu vaan seuraamaan perässä…

Kaikkiin näihin näyttelyihin on ilmainen sisäänpääsy!

Helsinki is full of museums and exhibitions, and we visited few of them. There is for example a cute exhibition in the Päivälehti Newspaper Museum about the fairytales by Sakari Topelius (1818-1898), the beloved Finnish writer and journalist.

Another interesting exhibition can be found in Hakasalmi Villa: Music! Echoes from the past of a City. The visual and interactive exhibition was very interesting for us the music-lovers.

In Helsinki City Museum you can find the favorite places of the local people in the Mad about Helsinki exhibition and learn about the capital’s past.

All of these exhibitions have free entrance!

Hankoon – Neljän tuulen tupa

During my trip to Finland you can find short texts in English in the end of each post!

Tiesittekö, että Marsalkka Mannerheim toimi aikoinaan myös kahvilanpitäjänä? Ehkä olen ollut ajatuksissani historiantunneilla tai jopa nukkunut, mutta minulle tämä oli ihan uusi tieto!

Vietimme yhden päivän Hangossa ja kävimme siellä muun muassa Neljän tuulen tuvalla, Pienessä Mäntysaaressa sijaitsevassa kahvilassa, jossa Mannerheim toimi ravintoloitsijana vuosina 1927-1933. Hän asui itse viereisessä saaressa ja kävi aamuisin kahvilan puolella aamupalalla ennen asiakkaiden saapumista. Kahvila oli toiminut paikalla aiemmin usealla eri nimellä jo vuodesta 1904, ja ilmeisesti Mannerheimia häiritsi kahvilasta kantautuva meteli ja niin hän päätti sen ostaa itselleen ja näin määrätä itse tahdin. Ihan fiksua.

Lomamme meri- ja saaristoteemaa mukaillen vietimme hetken kahvilaa ympäröivillä kallioilla. Lapset saivat tutustua Hangossa lomaileviin pikkuserkkuihinsa ja me vanhemmat keskityimme huutelemaan varoituksia. Emme käyneet kahvilassa sisällä, joten sen tarjonnasta en osaa valitettavasti sanoa yhtään mitään. Meille riitti rannan vaahtokarkit, maisemat ja aurinko!

Hanko is the southernmost town of Finland, and we spent there one sunny day when driving from Turku to Helsinki. The most important military leader of Finland,  Marshal C. G. E. Mannerheim, owned a café there 1927-1933, and we went to see the beautiful surroundings of this historical Neljän tuulen tupa, the House of the Four Winds. There is still a café there with the same name, and the name is actually quite fitting as the wind was strong. Lovely place!

Seurasaari – kiva retkikohde lasten kanssa

During my trip to Finland you can find short texts in English in the end of each post!

Seurasaari on kyllä hieno retkikohde Helsingissä, ilmainenkin, jos ei välitä mennä museoalueen taloihin sisälle.

Alun perin ajattelimme käyvämme tutustumassa Kekkosen museoon Tamminiemessä, mutta olimme vähän myöhään liikkeellä ja rakennus oli jo menossa kiinni.  Itse asiassa Seurasaaren museoaluekin meni juuri kiinni, mutta meille olisi muutenkin riittänyt talojen katselu ulkoa päin ja ihan vaan metsäpoluilla kävely. Ulkoilu Seurasaaressa taisi olla ainakin lapsista mukavampaa kuin lähihistoriaan tutustuminen pölyisessä museossa, joten ei hävitty yhtään mitään.

Seurasaari on ollut jo kauan helsinkiläisten suosima retkeilykohde ja siellä on jo yli sata vuotta sijainnut ulkoilmamuseo, joka esittelee vanhaa suomalaista rakennuskantaa herraskartanoista niliaittoihin ja kirkkoihin. Minä jaksan tunnetusti katsella vanhoja talonröttelöitä loputtomiin, perheen insinööriä kiinnostaa tekniset jutut ja lapset etsivät oravia ja kiipeilykallioita, joten kohde oli oikein sopiva reilun tunnin retkelle.

Vaikka tällä kertaa riittikin ihan vaan alueella kiertely ja opastaulujen lukeminen, olisi joskus hauska kiertää museo asiantuntevan oppaan johdolla. Mennyt aika ja elämäntapa kiinnostaa kovasti, ja haluaisin myös lasten oppivan jotain Suomen historiasta ja vanhoista tavoista, koulustahan he eivät sitä tietoa koskaan saa.

Mukava paikka, ja sen aukioloajat ja muut tiedot löytyvät netistä.

In Seurasaari Open-Air Museum you can see how us Finns used to live before! Old wooden houses – manors, churches, cottages – tell about the bygone times in the lovely island of Seurasaari, really close to the city center of Helsinki. You can either visit the island for free, or if you want to visit the houses as well you can find the prices and timetable here.

Synttärit Karibian tunnelmissa (Break Sokos Hotel Caribia, Turku)

Meillä täytettiin viikonloppuna vuosia! 11-vuotta on tärkeä etappi ja sitä olisi ollut mukava juhlia kavereiden kanssa, mutta eipä tämä nuori reissunainen ollut tänäkään vuonna synttäreiden aikaan kotona. Kesällä syntyneet tietävät varmasti, kuinka hankalaa on järjestää juhlat kavereille kesken kuumimman lomasesongin, kun kaikki, itsekin, on matkoilla kuka missäkin.

Jotain mukavaa synttärisankari kuitenkin tärkeän päivän kunniaksi ansaitsi, ja koska olimme Turun suunnalla, päätimme mennä yöksi Caribia-hotelliin, jossa oli kuulemma mainio kylpylä lasten makuun. Meidän perheen yhteinen harrastus on kylpylöissä käynti, mutta aiemmin emme ole olleet näin vauhdikkaassa paikassa. Yleensähän suosimme perinteikkäitä kylpylöitä, jotka on rakennettu kuumien luonnonlähteiden ympärille ja ovat enemmän aikuiseen makuun. Lapsista Caribia olikin – ei niin yllättäen – paras kylpylä koskaan!

Kylpylä ja sen hurjat liukumäet, suklaaputous ja karjalanpiirakat aamiaisella, iltapala alakerran Hesburgerissa sekä ylipäänsä ison hotellin tunnelma tekivät synttärisankarin päivästä ikimuistoisen! Minä haluaisin kiittää erityisesti gluteenitonta tarjontaa aamupalalla, harvoin hotelleissa iskee vastaan runsaudenpula! Kyselimme aamupalan innoittamina mahdollisuutta jäädä vielä toiseksikin yöksi, mutta hotelli oli aivan täyteen varattu. Suomen viileä kesä vaikuttaa varmasti kylpylöiden suosioon.

Kiitos Break Sokos Hotel Caribia mukavasta majoittumisesta ja erinomaisesta aamupalasta. Turku jäi tällä kertaa näkemättä eli seudulle palaamme varmasti, ja mikäli lapset saavat päättää, yövymme Caribiassa toistekin!

Last weekend we celebrated our daughter’s 11 years birthday in Turku, in the spa hotel Break Sokos Hotel Caribia. Kids loved it!