Lounas Eixamplessa (Embat)

Viime viikkoina on taas tullut tavattua kavereita lounastellen ja kahvitellen.

Yhden parhaimman lounaan söin Embatissa, jonka lounaskaverini kertoi vuosia sitten esitellyn New York Timesissä ja joka on saanut ihan kivoja arvosteluja Tripadvisorissa ja sitäkin luotettavammalta taholta eli ystäviltä.

Teimme pöytävarauksen etukäteen ja se tuli tarpeeseen, sillä verrattain pieni ravintola täyttyi nopeasti, vaikka oli ihan tavallinen arkipäivä. Asiakaskunta näytti tulevan läheisistä toimistoista, perusturisteja ei näkynyt.

Ja ruoka oli hyvää. Otimme lammasta hummuksella ja vasikkaa perunamuusin kanssa, ja kyllä maistui. Alkupalan jaoimme, siinä oli anjovista ja kasviksia. Ravintola ei ole halvimmasta päästä, ja minun lounaalleni, eli alkupalalle, pääruoalle, viinilasilliselle ja kahville tuli hintaa parisenkymppiä. Ei siis kallista, mutta tokihan tässä kaupungissa halvemmallakin syö.

Tykkään tällaisista yksinkertaisista, rauhallisesti sisustetuista paikoista, joissa ruoka on hyvää ja joissa ei ole hirveä hulina päällä. Ja ai niin, vaikka menuun ei ollut gluteenittomia vaihtoehtoja merkitty, tarjoilija tiesi silti suositella sopivat annokset. Oikein kiva paikka, voisin mennä toistekin!

Ravintola löytyy Eixamplesta osoitteesta C/Mallorca 304.


Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, kesäkuu 7, 2015 at 13:43

    Näyttää herkulliselta 🙂 Jotenkin harvemmin löytää rauhallisia ja tunnelmallisia ruokapaikkoja hyvällä paikalla ja hinta-laatu -suhteella.

    • Reply Ansku BCN sunnuntai, kesäkuu 7, 2015 at 20:34

      Sattumanvaraisesti on tosiaan vähän hankala löytää kivoja ruokapaikkoja, mutta onneksi on noita kaikenmaailman appseja, Tripadvisoreja ja muita, niin se on vähän helpompaa. Mä aina sanon meidän vieraille, että lähtevät pois Ramblalta ja muista turistipaikoista, täältä nimittäin saa tosi hyvää ja tuoretta sapuskaa, jos vaan sattuu oikeaan paikkaan, ja vielä edullisesti 🙂

    Leave a Reply