Asuuko täällä noita? Retki jättikastanjalle

Vietimme viime viikonloppuna yhden yön hotellissa Malgrat de Marissa, Costa Bravalla. Tarkoitus oli olla evakossa keittiöremonttia ja päästä valmiiseen ruokapöytään, mutta halusimme toki tehdä muutakin kuin vain köllötellä hotellilla.

Sunnuntaiaamuna tutkimme Montsenyn luonnonpuiston karttaa. Olemme käyneet tässä Barcelonan lähellä olevassa metsässä monet monituiset kerrat, mutta ainahan sitä uusi nurkkia löytyy, kun kovasti etsii. Nyt löysimme kävelyreitin Katalonian suurimmalle kastanjapuulle, Castanyer d’en Cuch’ille. Aika erikoinen kohde retkelle, mutta onhan se nyt aina kiinnostavaa nähdä puu, jonka sisälle mahtuu vaikka asumaan!

Edestakaista matkaa tuli 14 kilometriä ja vertikaalia 400 metriä, ihan hyvin siis tällaiselle ex tempore -reissulle, jolle emme olleet edes varanneet eväitä ja vettäkin vain vähän. Vaelluskengät sentään olivat mukana, ja tiesimme, että lähellä jättipuuta, keskellä metsää, on ravintola, josta oletettavasti saa lounasta.

Reitti on hyvin merkitty ja helppo kulkea. Varoa saa ainoastaan toisinaan jyrkkää reunaa sekä hurjaa vauhtia alaspäin tulevia maastopyöräilijöitä. Näimme yhden maastopyöräilijän, jolla oli pieni lapsi kyydissä sellaisessa peräkärryjutussa. Aika vauhdikasta ja töyssyistä kyytiä pienelle!

Reitti lähtee Cànovesin kylästä, josta löytyy opasteet parkkipaikalle. Parkkipaikka on maksullinen (3 euro/päivä), ja raha menee polkujen ja reittien ylläpitoon. Aluksi kävellään Vallfornersin padon reunaa ja siitä sitten lähdetään nousemaan loivasti ylöspäin.

Ötökät ovat jo heränneet talvilevoltaan. Lämmintä oli parikymmentä astetta, farkuissa tuli kuuma.

Puut alkavat pikkuhiljaa vihertää ja taisi ilmassa leijua siitepölyäkin, ainakin aivastutti välillä kovasti.

Menomatka on ylämäkeä ja hitaan kävelyn jälkeen pääsimme lopulta perille. Puu on valtava, halkaisijaltaan 14 metriä, ja se jaksaa vielä pukata uusia oksia. Sen sisälle mahtuu helposti muutama ihminen seisomaan ja siellä on kuulemma asunut aikoinaan joku. Mielikuvitus laukkasi koko porukalla, puu oli kuin jostain noitasadusta tai Harry Potterista!

300 metriä jättikastanjalta, keskellä ei mitään, on mukava ravintola, Casa de Bosc. Söimme ihan kunnon lounaan ja lepuutimme jalkojamme. Lapset keinuivat ja aikuiset paistattelivat päivää.

Isosiskolla on tapana ystävystyä kaiken maailman koirien kanssa, niin nytkin. Hän syötti salaa omaa ruokaansa tälle koiralle, ja kai se koira luuli, että kaikki on nyt yhteistä, eli heti kun Isosisko nousi pöydästä, koira päätti syödä lautasen tyhjäksi. Nopea koira!

Tehdessämme lähtöä paluumatkalle tarjoilija huikkasi, että heillä on talon takana metsässä villisikaperhe, äiti ja kolme poikasta. Niille oli varattu patonkeja syötettäväksi ja niin pääsimme katsomaan näitäkin metsäneläviä. Possuilla oli iso aitaus, ja kun ne näkivät meidän tulevan, ne juoksivat saparo suorana kerjäämään leipää ja rapsuttelua.

Mukava sunnuntairetki oli tämä. Viikonloppu tuntui pidemmältä kuin se olikaan, ehdimmehän me retkeilyn lisäksi myös yöpymään hotellissa täysihoidolla, uimaan, kävelemään rannalla ja kuuntelemaan pianokonserttia Malgratin puistossa. Olen niin iloinen, kun kesä koittaa ja hiihtohommat vaihtuvat retkihommiin! Iso sydän kesälle!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply