Monthly Archives

helmikuu 2015

Elämäni paras kala-ateria – Nazaré

Oih, vieläkin vesi herahtaa kielelle, kun muistelen sitä ruoka-annosta, jonka Nazaréssa, pienessä rantakaupungissa Lissabonin ja Porton välillä sain!
Jatkoimme tosiaan matkaa Sintrasta kohti pohjoista. Halusimme pysähtyä johonkin matkan varrelle kävelemään Atlantin rannalle, ja onneksi päätimme pysähtyä juuri Nazaréen. Kaunis paikka kertakaikkiaan!

Nazaré on rauhallinen kalastajakylä, jossa tosin kesäaikaan riittää lomailijoita. Huolimatta kasvavasta turismista on Nazaréssa silti vielä aistittavissa vanhan ajan fiilistä, varsinkin näin hiljaisempaan vuodenaikaan. Rantakadun varrella on turistihässäkkää, matkamuistomyymälöitä ja muuta, mutta kun hieman astuu siitä sisämaahan, on tunnelma jo eri. Ja tokihan iso hiekkaranta on aina ihana.
Nazaré jakautuu kahteen osaan. Alhaalla merenrannalla, Praialla, on niitä turistimyymälöitä, ravintoloita sekä myös vähän kauempana vanhakaupunki Pederneira. Ylempänä, matalan vuoren päällä, sijaitsee sitten toinen vanha kaupunginosa nimeltä Sitio. Sinne pääsee pienellä funikulaarilla, joka kulkee edestakaisin vuorenrinnettä ja jota me emme kokeilleet.
Ylhäällä Sition lähellä niemen kärjessä on majakka ja näköalapaikka, josta on kauniit maisemat sekä Nazarén puolelle että kauas Atlantille. Aallot ovat hurjat, uimaan ei todellakaan olisi ollut asiaa. Surffarit tykkäävät kyllä. Utelias papparainen tiesi kertoa, että kesällä aallot eivät ole niin suuret kuin nyt ja kesäisin kalastajatkin pääsevät useamman kerran vuorokaudessa merelle hakemaan saalista, kun merenkäynti ei ole niin kova. Talvikuukausina riittää yksi kalastusreissu aamutunneilla, eihän kysyntääkään ole niin paljon. 

Mutta siis se ruoka! Kävelimme nälissämme pitkin pientä rantabulevardia, mutta mikään ravintoloista ei oikein houkutellut. Eipä siinä muu auttanut kuin ottaa Tripadvisor esille, ja sieltä etsimme Nazarén parhaaksi valitun ravintolan. Rosa dos Ventos on pieni perheen pyörittämä ravintola hieman sisämaassa. Kun astuimme sisään pikkuruiseen ravintolaan, jonka täytti viisi neljän hengen pöytää, olin jo kääntyä takaisin. Luulin, että olemme väärässä paikassa, paikka ei todellakaan näyttänyt siltä, että se tarjoaisi hyvää ruokaa. Onneksi kuitenkin jäimme!
En ole taatusti missään ravintolassa syönyt niin tuoretta kalaa. Paikan omistaja toi pöytään ison tarjottimen, josta saimme valita, minkä kalan haluamme meille paistettavan. Tarjonta vaihtelee päivittäin, riippuen siitä, mitä kalastajat aamulla ovat sattuneet saamaan. 

Tytöt valitsivat etummaisen kalan. Kala paistettiin ja sen lisukkeena tuli perunaa ja salaattia. Ei kastikkeita eikä mitään härpäkkeitä, vain tuoreen kalan ja raikkaan salaatin maku. Niin hyvää.
Omistaja kertoi, että kesäisin he voivat paistaa kalaa myös ulkona ja heillä on muutamia ulkopöytiäkin asiakkaille. Saattaisi ruoka maistui aika hyvälle!
Kalalla oli kilohinta. Vaikka me aikuiset otimme kumpikin pari lasia viiniä, lapset mehua ja vielä kaikki tilasimme jälkiruoatkin, ei hinta ollut kuin muutaman euron päälle viisikymppiä. Edullista, hyvää ja vielä ystävällinen palvelu: ei ihme, että Rosa dos Ventos on saanut ylistäviä arvosteluja nettisivuilla! 

Nazaré oli mukava stoppi matkallamme kohti Portoa. Pian sen jälkeen, kun lähdimme jatkamaan matkaamme, alkoivat ensimmäiset sadepisarat ripsiä ikkunaan, ja lähellä Portoa vettä tuli jo kaatamalla. Saimme kuitenkin viettää mukavat muutamat tunnit merenrannalla (en tosin sano, että kuivin jaloin, suuri aalto nimittäin yllätti rannalla simpukoita etsivät lapset ja molemmat tenavat kastuivat vyötäröä myöten. Sainpas sanoa, että ”mitä minä sanoin…”. Onneksi autossa oli varavaatetta!).

We stopped in Nazaré when driving from Sintra to Porto to have a lunch and had actually the best sea food meal ever! I would go back to Rosa dos Ventos restaurant immediately, highly recommended! And Nazaré itself is also lovely!

Sintra – Linnoja lähellä Lissabonia

Auton kyytiin ja menoksi! 
Vuokrasimme Lissabonista Hertziltä allemme kuukauden vanhan bemarin, jolla lähdimme pienelle roadtripille, suuntana pohjoinen ja Porto. Ensimmäinen kohteemme, jossa tosin vain pikaisesti söimme paikalliset leivoserikoisuudet ja vähän jaloittelimme, oli Sintra, yksi Unescon maailmanperintökohteista.
Kaunis ja kuvauksellinen Sintra sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Lissabonista. Sinne pääsee junallakin kätevästi ja edullisesti, itse asiassa varmasti mukavammin kuin autolla. Juna lähtee Rossion asemalta ja maksaa alle kolme euroa suuntaansa. Kaupunki on turistien suosiossa ja jopa näin helmikuussa ihmisiä oli kaupunki pullollaan. Hurmaava, tunnelmallinen paikka, joten ei ihme, että vierailijoita riittää!
Me ajelimme aluksi kukkuloiden päällä oleville linnoille. Penan palatsi (Palacio da Pena) ja maurilainen linnoitus olivat upeita, mutta tie oli niin kapea ja mutkainen ja kasvillisuus rehevää, että emme saaneet autoa jarrutettua edes kuvan ottamisen ajaksi. Aikaa meillä ei ollut linnoissa vierailuun, täytynee tulla tänne uudestaan. Sen verran kuitenkin sain auton ikkunaa avattua, että totesin ilman olevan todella raikasta! Atlantin läheisyyskö vaikuttaa ilman kosteuteen ja joka paikan vehreyteen?
Alhaalla kuitenkin ehdimme kävellä ympäri Sintran vanhaa kaupunkia katsellen kansallispalatsin (Palacio Nacional) tötteröitä ja muita erikoisia rakennuksia. Sintra on mäkinen ja vanhan kaupungin kujat kapeita ja mutkittelevia. Kesällä täällä on varmasti tungosta, mutta nyt talviaikaan löysimme hiljaisiakin kujia ja saimme rauhassa kurkkia puutarhoihin ja ihmetellä koppakuoriaisia.

Jos joku on Lissaboniin menossa muutamaksi päiväksi niin kannattaa kyllä harkita pientä päiväretkeä Sintraankin. Itseäni jäi vähän harmittamaan, kun olimme niin kovin kiireisiä. Kyllä täällä olisi ihan vaikka kokonaisen päivän voinut kuljeskella maisemia katsellen, metsäpolkuja tutkien ja puhdasta ilmaa hengitellen! 

We had a little coffee break in beautiful Sintra, a town about 25 km from Lisbon. It’s a pity that we didn’t have more time to visit the town and it’s castles, it looked like there is a lot of things to see!

Reilu matkailu ja elämä – #ReilutBlogit

Blogimaailmassa, etenkin matkablogien puolella, on kiertänyt jo reilun viikon ajan haaste eettisestä ja reilusta matkailusta. Juttu sai alkunsa, kun eräs suuri suomalainen matkanjärjestäjä julkaisi pahennusta herättävän kuvan Instagramissaan. Esimerkiksi Anna on Tämä matka -blogissaan kertonut jupakasta enemmän.
Sain haasteen sekä London & Beyond -blogin Lenalta että Kaukana kotona -blogin Veeralta. Anteeksi, kun vastaaminen hieman kesti! 
Haaste menee näin:
1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
2. Kerro jokin mukava kokemus mikäs sinulla on ollut kestävästä matkailusta.
3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia.

1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
Uskoisin, että meidän arkinen elämämme on päivänvalon kestävää noin niin kuin eettiseltä kannalta. Asumme kaupungin keskustassa ja käytämme ahkerasti julkisia kulkuneuvoja. Kierrätämme ihan kaiken, ja se on helppoa, sillä heti ulko-ovemme vierestä löytyy isot pöntöt paperille, muoville, lasille ja biojätteelle. Ostan paljon kausituotteita ja kasviksia ja vältämme lihan syöntiä arkena. Tuemme kuukausittain paikallisen koiratarhan toimintaa. Barcelonaan muuttoa seurannut shoppailuhuuma jätti jälkeensä pahan krapulan, ja nykyään ostan vaatetta ja tavaraa vain tarpeeseen, enkä osta halpismerkkejä. Samppa huolehtii urheilukamoista, pyöristä ja kengistä insinöörin tarkkuudella ja näin ollen ne kestävät paljon pidempään. Kumpikaan meistä perheen aikuisesta ei välitä uusimmasta elektroniikasta, lapset tosin ovat pikkuhiljaa alkaneet kinuamaan omia kännyköitä tai tabletteja. Kulutamme mieluummin elämyksiin kuin tavaraan ja olen yrittänyt opettaa lapsille, että onni ei tule tavarapaljoudesta.
Ihan esimerkillisiä emme kuitenkaan ole. Meillä on kaksi autoa, jota toista ei tosin käytetä juuri koskaan (viimeksi olen ollut sen kyydissä joskus loppusyksystä) ja toista käytetään joka viikonloppuisiin kaupunkipakoihin. Meillä oli muutaman vuoden kausikortti eläinpuistoon. Matkustamme myös paljon, ostelen kirjoja, emme ole todellakaan jättäneet lihansyöntiä kokonaan ja olemme nautinnonhaluisia. Mielellämme olisimme puhdasotsaisia ekoihmisiä, mutta emme ehkä kuitenkaan ole valmiita muuttamaan elämäntapaamme niin paljon, että sillä olisi merkitystä. Keskiluokkaiseksi perheeksi hiilijalanjälkemme on ehkä hitusen keskimääräistä pienempi, mutta verrattuna johonkin kehitysmaan asukkaaseen on se silti valtava.
Roskia Atlantin rannalla. Jokainen aalto kantoi lisää muovia hiekalle.

2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.
Reiluun matkailuun käsitteenä voi tutustua vaikkapa Reilun matkailun yhdistyksen sivuilla. Kestävä matkailu tarkoittaa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää tapaa suunnitella ja toteuttaa matkailua. Se vastaa matkailijoiden tarpeisiin samalla suojellen kohdemaan luontoa ja kulttuuria, mahdollistaen kehityksen alueella myös jatkossa.
Matkoilla noudatamme pitkälti samoja tapoja kuin kotonakin. Emme rellestä, rällää emmekä ökyile. Me emme ole suuria kaukomatkojen ja pitkien lentojen ystäviä, vaan meille riittää tällä hetkellä tämä rakas Eurooppamme. Suuret turistirysät ja rantakohteet eivät meitä myöskään suuresti houkuttele, vaan luontokohteet ovat enemmän se meidän perheen juttu.
Vaikka juuri luin artikkelin siitä, kuinka luonnossa liikkuminenkin on pahaksi maapallolle, uskon silti, että patikointi merkityillä poluilla ja hyvin ylläpidetyt vuoristomajat ovat mainio esimerkki kestävästä matkailusta.

Pyreneiden majoilla saa lämmintä vettä maksamalla erikseen. Vettä ei siis lämmitetä turhaan eikä sitä jääkylmää vuoristopurojen vettä juuri viitsi lotrata ja tuhlata. Majoille ei saa jättää mitään, ei edes roskia. Omat lakanat tai makuupussitkin kannat mukanasi. Nukkumaan mennään, kun pimeä laskee, huoneet jaetaan joskus jopa 40 hengen kanssa ja lämmitystä on kylmimpinäkin aikoina vain nimellisesti, jos silloinkaan. Kaikki on hyvin simppeliä, ja pelisäännöt ovat selvät kaikille.

Polkuja risteilee pitkin vuorenrinteitä ja puurajan yläpuolelle pääsee nopeasti. Säännöt kieltävät kasvien poimimisen ja tulenteon. Moottoriajoneuvoilla ei saa liikkua ja leiriytyminen on kielletty. Eläimiä saattaa nähdä, jos osaa hiljaa liikkua. Ei siis kannata mekkaloida, vaan säilyttää luonnonrauha!

3. Haasta mukaan vähintään kolme blogia.
Haluaisin kuulla, miten Jael Israelissa, Ina Amerikassa ja vaikkapa Kaksu, joka on juuri Lissabonissa, elävät ja matkustavat!

Lissabon, Lisboa, Lisbon – Veit sydämeni!

Puolessatoista päivässä ehtii paljon, jos on jo kotona käyttänyt tunteja reissun suunnitteluun!
Lissabon oli todella positiivinen yllätys. Moni oli paikkaa kehunut ja sieltä kotoisin olevat ystävät ylistäneet sitä maailman parhaimmaksi kaupungiksi, mutta ajattelin etukäteen, että siinä se on kaupunki missä muutkin. Ehkä meillä oli tuuriakin matkassa, sillä sää oli kaunis ja aurinkoinen ja kaikki sujui niin hyvin kuin olla voi, mutta tosiaan Lissabon vei sydämen. Tänne pitää päästä toistekin!
Kävelimme ympäri kaupunkia ja ehdimme nähdä ja tehdä vaikka mitä. Hotellimme sijaitsi hyvällä paikalla lähellä Eduardo VII -puistoa ja Avenida de Liberdadea, jonka varrella oli monia luksusputiikkeja. Hotelli oli sellainen perushotelli, josta ei ole oikeastaan sanottavaa puoleen tai toiseen, joten ei siitä sen enempää. Sijaintia kuitenkin kehun, ja alueella näytti olevan paljon muitakin hotelleja.

Ihastuin kovasti Lissabonin kapeisiin katuihin ja värikkäisiin, laatoilla koristeltuihin taloihin. Etenkin Bairro Alton ja Alfalman kaupunginosissa olisin voinut kuljeskella kauemminkin. Osa taloista oli ihan järjettömän rähjäisessä kunnossa ja oikein alkoi surettaa talovanhusten kohtalo. Toivottavasti joku ne entisöi, eikä niitä vain pureta ja rakenneta modernimpaa päälle.

Tuktuk-riksan kuski tuli juuri sopivaan aikaan tyrkyttämään meille turistikierrosta Belémiin, kaupunginosaan muutaman kilometrin päässä keskustasta, ja koska lapset mankuivat päästä jonkun turistihärvelin kyytiin, tartuimme tarjoukseen. Saimme puhuttua yhdensuuntaisen matkan kahdellakympillä eurolla. Edullisemminkin olisi toki päässyt vaikka raitiovaunulla numero 15, mutta saimmepa nyt lapset tyytyväisiksi ja pääsimme samalla kohteeseen. Takaisin palatessa otimme taksin Sao Jorgen linnalle asti ja se kyyti maksoi vain kahdeksan euroa. Taksit ovat täällä edullisia.

Riksan kyydistä näimme San Franciscon Golden Gatea muistuttavan Ponte 25 de Abril -sillan. Kuski oli aika hurjapää ja olen ihan varma, että lapset muistavat tämän vauhdin pitkään! Ilman turvavyötä Pikkusisko olisi lentänyt töyssyjen kohdalla pois kyydistä, ja sekös tyttöjä huvitti!

Belémiin päästyämme paistattelimme päivää Padrao dos Descobrimentos -monumentin liepeillä. Olikohan Portugalissa joku lomaviikko, porukkaa oli paljon liikkellä!

Lounasta söimme jossain sattumanvaraisesti valitussa ravintolassa allaolevan kadun varrella. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon, kuten oikeastaan jokaisessa ravintolassa, jossa reissullamme kävimme. Ravintoloita ja terasseja oli tämän kadunpätkän varrella vierivieressä ja kysyin sisäänheittäjiltä, että onko heillä gluteenitonta tarjontaa. Aika huonosti ravintoloissa tunnuttiin tietävän keliakia, mutta valitsemassamme ravintolassa he kuitenkin lupasivat grillatun kalan ja kasvisten olevan puhtaita.

Jeronimoksen luostari oli upea, mutta aikataulumme ei sallinut vierailua sisälle, varsinkaan kun jonot olivat pitkät. Auringonvalo oli muuten hämmästyttävän kirkas, ilman aurinkolaseja ei pystynut olemaan ja kyllä taisi nenä vähän kärähtää.

Satuimme myös paikalle, kun presidentin palatsin edessä oli vahdinvaihto.
Belémistä suuntasimme Sao Jorgen linnalle, takaisin Lissabonin keskustaan. Kuljimme kapeita katuja ja löysimme paikan nimeltä Chapito a Mesa. Se on sirkuskoulun ravintola, josta on huimat näköalat yli Lissabonin. Conde Nast Traveler -matkalehti valitsi viime keväänä Chapiton terassin maailman seitsemänneksi parhaaksi. Voi ollakin, terassi oli mukavan oloinen (vaikka me kyllä joimme juomamme sisätiloissa). Chapito a Mesa löytyy osoitteesta Costa do Castelo 7.

Olin etukäteen kartoittanut Lissabonin gluteenitonta tarjontaa, ja huonolta näytti. Löysin yhden ravintolan, joka tarjoaa gluteenittoman menun, ja sinne menimme toisena päivänämme Lissabonissa. Onneksi ravintola oli lähellä hotelliamme. La Trattoria oli yllätyksekseni tosi fiksu paikka ja ruoka hyvää, lämpimästi voin suositella. Minun teki mieli pastaa, leipääkin sain, ja perhe herkutteli lounasmenulla. Turisteja täällä ei ollut, lähinnä lounastajat näyttivät läheisten toimistojen työntekijöiltä siisteissä puvuissaan. Ravintola on keskimääräistä lissabonilaista ravintolaa hieman kalliimpi, mutta kannatti ehdottomasti käydä. La Trattoria löytyy osoitteesta Rua Artilharia 1 79.

Olin kuvitellut, että joka kuppilasta kaikaa fado-musiikki, mutta ei sitä kyllä juuri mistään kuulunut.

Satuimme kävelemään myös tämän pikkuruisen kirjakaupan ohi. Kauppa lienee yksi maailman pienimmistä: mikäli asiakas haluaa sisään, on myyjän tultava ulos. Livraria do Simaossa myydään käytettyjä kirjoja ja kokoa sillä on peräti 3,8 neliömetriä.
Sellaista oli siis Lissabonissa! Ihmiset olivat todella ystävällisiä eikä kova tuuli haitannut ollenkaan, kun aurinko kuitenkin lämmitti. Yksi päivä enemmän olisi tullut tarpeeseen, paljon jäi vielä näkemättä, mutta matkaa piti jatkaa kohti pohjoista. Ei muuta kuin auto alle ja roadtrippaamaan!

Few pictures from Lisbon!