Kaunista arkkitehtuuria merimuseossa (Museu Marítim de Barcelona)

Viime viikolla tuli käytyä peräti kahdessa museossa! Aloitetaanpa ensimmäisestä, jossa kävin samana päivänä kuin Kolumbuksen patsaalla, eli Barcelonan merimuseosta.
Museu Marítim de Barcelona sijaitsee vanhan kuninkaallisen telakan tiloissa (Les Reials Drassanes) lähellä La Ramblan merenpuoleista päätä. Rakennus on huima. Olen käynyt tässä museossa jokusen kerran aiemmin, joten pysyvä näyttely on jo jokseenkin tuttu, ja keskityinkin nyt lähinnä rakennuksen ihailuun. Upeat kaarikatot kohoavat korkealle ja jyhkeät kiviseinät ovat vaikuttavat. Merenkäynnillä on ollut valtavan tärkeä osa Katalonian historiassa ja jotenkin sen aistii tästä rakennuksesta.
Museossa voi tutustua Katalonian purjehdushistoriaan ja siellä on myös erikoisnäyttelyitä, tällä hetkellä mm. merirosvoista ja merenalaisista kameroista. Museossa on myös mukava kahvila-ravintola, jonka terassilla on kiva kesäisin istuskella.
Museoon pääsee sunnuntai-iltapäivisin kolmen jälkeen ilmaiseksi, eli jos muuten ei museot juurikaan kiinnosta tai vaan kaipaa viilennystä kuumaan kesäpäivään, niin mikä ettei vierailla museossa silloin! Hinnat muille päiville löytyvät museon nettisivuilta.

I visited the Maritime Museum of Barcelona (Museu Marítim de Barcelona) last week!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Marimente tiistai, tammikuu 20, 2015 at 23:57

    Mahtavan näköinen rakennus! En ole yleensä museoihmisiä ja reissun päällä harvoin kiertelen museoissa, mutta pitemmän oleskelen aikana täällä Venetsiassa innostuin viime viikonloppuna myös paikallisesta merimuseosta. Ylin kerros oli suureksi yllätykseksi omistettu kokonaan ruotsalaisille viikingeille (whaaat??) ja muille urheille Ruotsin merenkulkijoille ja muista kerroksista löytyi mm. gondolieerien historiaa 🙂

  • Reply Anonymous maanantai, helmikuu 2, 2015 at 14:12

    Joo rakennus on tosi upea mutta itse olin vähän pettynyt näytttelyyn. Aika mitäänsanomaton ja lapsille tylsä. Mutta hyvät kahvit oli terassilla!

  • Leave a Reply