Selaa kategoriaa

Yleinen

Sano se. Szczecin! (Osa I)

16114272_1231139943671048_5287710981076180874_n

Sano se. Szczecin!

Around the Baltic  Sea geokätköilyhaasteessa seuraava maa listallani oli Puola ja Norski lensikin sopivasti Szczeciniin. Tietysti Itämereen liittyvän haasteen kohteet ovat aina olleet Itämeren rannalta, joten valittavaksi jäi Gdansk tai Szczecin. Edellisissä uhkaa samsoniittien kolina ja selfietikut, mutta jälkimmäinen oli eksoottinen jo nimeltään. Sitä paitsi, Szczecin sijaitsee vain vajaan kymmenen mailin päässä Saksan Mecklenburg-Vorpommernin rajasta ja Saksassa jokaisesta osavaltiosta saa oman virtuaalisen geokätköilymatkamuistonsa, kun taas, esimerkiksi, koko Puolasta (tai Suomesta, tai Venäjästä) saa vain yhden.

Kun matkakohde oli selvillä, varasin matkan hyvissä ajoin, vähän liiankin, koska pitkitettyä matkakuumetta on vaikea sietää, mutta tulipa aika, kun nukuin taas Helsinki-Vantaan Kainuu-huoneen lattialla. Aamulla sitten oli pomppu Oslon Gardermoeniin ja Szczecinin koneeseen. Joko kapteenit ovat parempia tai sitten koneet ovat, kun suurin lentomatkustamisen iloni, eli penkin läpi työntävä nousukiito on niin pehmeä nykyisin. Netin viisaat sanovat, että g-voimina se on yhden g:n luokkaa. Ehkä minun pitää jatkossa varata lippuni Linnanmäelle eikä lentokentälle.

Läskihuomautuksena kerron myös sen, että penkin vyö nippa nappa ylettää minun ympäri ja tarvitsi pientä voimistelua ennen kuin sain sen päälle. Vannoin ryhtyväni laihikselle. (Minulla on vaikea kilpirauhasen vajaatoiminta)

Kapteeni ilmoittaa, että Szczecinissä on myrsky ja kone kaarteli lentokentän ympärillä. Lopulta, kun oli käynyt ilmeiseksi, että myrskyn ennustettiin jatkuvan seuraavat 30 tuntia, kone jatkoi Berliinin Schönefeldin lentokentälle. Maantieteellisenä huomiona, se on Brandenburgin osavaltiossa eikä Berliinissä.

Viimassa ja myrskyssä odottelen sitten bussia. Aikakin ilmoitetaan, mutta mitään ei näy missään. Muutkin odottelevat laukkuineen, näen, että heillä on ”SZS”-laput matkalaukuissa. Sinne tulee pikkubussi, jonka päämäärä on Szczecin, mutta minulle kerrottiin, ettei se ole oikea ja pitäisi odottaa lisää. Lopulta tulee peräti kolme uutta pikkubussia. Ajattelen, että nämä täytyy olla Norwegianin lähettämiä. Yhdessä bussissa kuski sanoo menevänsä kolmeksi tunniksi tauolle. Toinen menee Goleniowiin, Szczecinin lentokentälle. Menen siihen, kunnes paikalle tulee se kolmas, joka menee itse kaupunkiin ja siihen menen minäkin. Schönefeldissä ei ole edes mitään geokätköä juuri siinä lähellä noukittavissa.

Matka on tuskallisen pitkä ja GPS:n mukaan kierretään alkajaisiksi puoliympyrä Berliinin osavaltion ympäri. Ihmettelen, kuinka koko Brandenburg on pelkkää ranteen paksuista mäntymetsää, eikä kunnon asutuskeskuksia missään. Ensin ajattelin, että Adolf Hitler oli siihen syyllinen, koska toisen maailmansodan lopputaistelut käytiin juuri ennen Berliiniä (kartta videoissa ”Hitler saa kuulla”). Toinen selitys on kolmikymmenvuotinen sota, joka autioitti suuret alueet Brandenburgia ja raunioitti Berliinin samalla. Kolmas selitys on se, että Brandenburg on ”Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan hiekkalaatikko” eikä niin karussa maaperässä kasva paljon mitään. Metsät ovat kyllä hienoja, mutta ei ole oikein kiva matkustaa pienessä kopperossa, kun tulee taivaan täydeltä tiskirättejä.

Valtakunta vaihtuu ja saavumme Szczeciniin. Siinä vaiheessa kuski kysyy, olenko maksanut ja sanon, etten ole ja hän ottaa minulta 20 euroa matkasta. Ihan normaalihinta, mutta suomalaisittain vähän korkea. Sitä paitsi, Norwegianin piti järjestää kuljetus ilmaiseksi, mutta ne oharoivat. Tästä olen tehnyt reklamaation.

En kiinnitä paljon huomiota puistoon, johon minut jätetään päärautatieaseman lähellä, mutta se oli ennen nimeltään ”Adolf Hitler Platz”.

Vatsassa kurnii, mutta ensimmäinen asia on tietysti mennä geokätkölle. Sellainen on aseman lähellä, missä on vanha veturi.

IMG_0002

Ensimmäinen löydetty geokätkö Puolassa.

GPS-signaali osoittaa kääntöpöydän montun reunalle ja tutkittuani vähän veturia, lähden seikkailemaan sinne alas, ilman mitään tulosta. Onneksi sinne menee kääntöpöydältä tikkaat. Sitten ajattelen, ettei tämä näin vaikeaa voi olla ja tutkin veturin koneistoa taskulampun avulla ja paikallistan kätkön. Fiilis nousee kattoon, reissun päätavoite on saavutettu, enkä ole ollut perillä kunnolla tuntiakaan!

Läheiseltä kioskilta saan puhumalla lähes kaikkia tuntemiani kieliä itselleni ratikkalipun. Ne ovat täällä minuuttiperustaisia. Miten ikinä tietää, kuinka monta minuuttia ratikka menee hostellille, jos ei ole aikaisemmin ollut kaupungissa.

Joka tapauksessa, aseman toisella puolella kulkee ratikkalinja ja pian kolistelenkin ratikalla hostellille. Hostellia ennen ostan läheisestä kaupasta ruokaa. Oder-joella on paljon tipuja: merimetsoja, sinisorsia ja nokikanoja, sekä kalalokkeja ja keväisesti kirkuvia naurulokkeja.

15965823_1229484760503233_565420345096944701_n

Ei sanaakaan muilla kielillä kuin puolaksi

Hostellin vastaanotossa ei puhuta englantia eikä muitakaan kieliä. Sanoisin, että aika haastava lähtökohta pitää hostellia. Vähän niin kuin sokea pitäisi optikkoliikettä.

Kävelen yläkertaan, missä on huoneeni, onneksi se ei ole jaettu ja sänkykin on pehmoinen. Huoneeni oven ulkopuolella on hella ja pöytä tuoleineen. Ei ole minkäänlaista tiskiallasta eikä aterimia. Ilmeisesti sellaisia saa maksua vastaan hostellin vastaanotosta. Mistäpä sen tietäisin, kun kaikki on puolaksi. Kaikkialla haisee vahva, pinttynyt tupakansavu, vaikka tupakointi on täälläkin kielletty.

WC oli yhteinen miesten kanssa, mutta sitten huomaan, että myös suihku on, eikä suihkuhuoneen ovea saa lukkoon. Se oli vähän liikaa, ei peseytymistä, ei ruoanlaittoa.

Illalla huomaan, että hostelli on myös meluisa. Käytävässä kaikuu kaikki, eikä ovi juuri vaimenna ääniä. On kuin Aunuksessa, missä oli tuollainen viiden sentin rako oven alla. Kaikki kuuluu.

Seuraavaksi päiväksi olin varannut itselleni taksin Tofy-appsilla. Taksi vei minut ensin paikalliselle mysteerikätkölle. Sen koordinaatit olin laskenut valmiiksi jo Suomessa. Tehtävänä oli löytää oikeat koordinaatit kasasta puolalaisia postimerkkejä, joista oli poistettu nimellisarvomerkinnät. Ei varmaan vaikea arvata, mutta purkki löytyi postilaatikon luota. Olin jo aiemmin katsellut paikkaa Google Mapsista.

Seuraava purkki oli Saksan puolella ja se löytyi sikäläiseltä parkkipaikalta. Tällä tienasin itselleni Mecklenburg-Vorpommern -matkamuiston. Parkkipaikalta lähti lentoon iso, tumma lintu. Se oli hiirihaukka. Täällä kannattaa pitää silmät auki, sillä näillä mailla asustelee uhanalaisia isotrappeja. En kyllä kuvitellut sellaista harvinaisuutta näkeväni.

Sen jälkeen palasimme hostellille. Taksimatkan hinta oli iso, muttei mikään vedätys. Minusta tuntui, että matka oli veloitettu oikein, mutta pysähdykset vähän suurpiirteisesti. Suosittelen käyttämään Tofya.

Kävin vielä kaupassa. Tuli taas lunta, mutta tämä oli päivän ohjelma. Vähän tietysti kaduttaa, etten pakannut päivääni tiiviimmäksi, koska niin puutteellisessa hostellissa en halunnut viettää aikaani.

IMG_0009

Kiikari paljastaa ihmeellisiä asioita: tuokin on misteli, eikä tuulenpesä.

romupiha

Hostelli tarjosi maiseman romupihalle

 

 

Geokätköilyn perusteet

Minimi, millä geokätköilijä pärjää on kynä, mutta yleensä pitää olla älypuhelin tai maasto-GPS. Suosin jälkimmäistä, niin ei tule datan latausmaksuja ulkomailla. Toisaalta, joskus käytän niitä myös yhdessä. Yleensä kännykän GPS:n tarkkuus on ollut paljon maasto-GPS:ää huonompi. Toisaalta netin kännykkäsovelluksissa on reaaliaikainen yhteys kätkötietokantaan eikä kätköjä tarvitse erikseen ladata. Nyt ei tosin uusimmissa GPS:säkään tarvitse ladata kätköjä. Se latailu on useimmiten se ikävin puoli, kätködata kun muuttuu jatkuvasti, mutta puhelimessa se on joka hetki päivitettynä. Tämä muuttuva data on esimerkiksi sellaista, että viimeisin kätköä etsinyt on merkinnyt sen mahdollisesti kadonneeksi tai kätkön omistaja on vienyt kätkönsä pois esimerkiksi huollon takia. Aloitellessani tein sen virheen, etten katsonut, että useat olivat etsineet kätköä turhaan ja että kätkö oli todennäköisesti kadonnut. Minäkään en sitten sitä kätköä löytänyt.

Kätkön koordinaatit ovat muotoa asteet minuutit ja minuuttien desimaalit. Käytännön elämässä koordinaatit voivat olla vaikkapa muotoa asteet minuutit ja sekunnit tai asteet ja asteen desimaalit. Netti on pullollaan ohjelmia, jossa asteet muutetaan yhdestä esitysmuodosta toiseen.

Geokätköjen virallinen sivu on www,geocaching.com.  Käytännössä Suomessa käytetään meidän omien kätköjemme sivustoa www.geocache.fi . Koko maailmanlaajuisen geokätköilyn pääkonttori on Seattlessa, USA:ssa. Meidän oman sivustomme ”toimisto”, Haksulandia, on taas Karkussa, Sastamalassa. Muissa maissa on muita sivustoja, kuten Eestissä on www.geopeitus.ee .

Kätköpurkin koko vaihtelee. Pienin on pikkurillin pään kokoinen, nimeltään ”nano” ja suurin sitten on ”large”, joka voi olla vaikka oma huoneensa, niin kuin Haksulandiassa. Jossain harvoissa tapauksissa kätköjä on myös talossa sisällä ja sen saa pyytämällä. Näin on esimerkiksi Tampereella ja Riiassa. Ylivoimaisesti suurin osa kätköistä on maastossa ja vielä suuri osa sattuu olemaan kiven tai kannon kolossa, jolloin lumi peittää ne. Kätkölle voidaan antaa attribuuttina ettei se ole talvilöydettävä, jolloin ei tarvitse turhaan haaskata aikaa sellaisen purkin etsimiseen, joka on lumen alla. Tai no, on niitä kaivettu lumilapiollakin esille. Lumi kyllä tehokkaasti peittää joka paikan ja lisäksi purkit jäätyvät talvella usein koloonsa. Pimeääkin talvella on.

Kätköily on osa jokamiehen oikeutta Suomessa ja kätköjä onkin vähän kaikkialla. Jokaisessa kunnassa on kätkö. Kun minä kävin Föglössä, siellä oli vain yksi kätkö. Kyllä minusta ainakin Föglö on ansainnut useitakin kätköjä. Helsingissä taas kätköjä 1370. Tässäpä kätköjen lämpökartta Suomesta.  Pikaisesti vilkaistuna kätköjä on lähinnä siellä, missä on ihmisiäkin, kun taas metsät kumisevat tyhjyyttään.

Kun osa kätköistä on urbaaneja ja kätköillessä pitää välttää paikan paljastumista ulkopuolisille, eli ns. ”jästeille”, niin ainakin minä katselen paikkaa etukäteen Googlen Street viewin tai ilmakuvan avulla. Sillä tavalla paljastuu kätkön sijaintipaikka suhteessa esimerkiksi katuun tai rakennuksiin. Kaupunkiolosuhteissa GPS-signaali saattaa olla hyvinkin epätarkka. Siksi sanoin alussa, että minimi on se, että on kynä, sillä etsintä sujuu kaupunkiolosuhteissa ihan hyvin pelkkien ilmakuvien ja Googlen Street viewin kanssa. Kun sitten on paikan päällä, niin nopea kopaisu ja purkki on kädessä. Jos asuisin jossain miljoonakaupungissa, niin varmaan voisin kätköillä melkein koko urani ilman mitään navigointivälineitä.

Jotkut paikat, kuten Pohjois-Korea ja sotilasalueet on ahdasmielisesti menty kieltämään kätköilyltä. Pohjois-Koreaan ei saa viedä GPS:ää. Venäjäkin on periaatteessa kieltänyt kätköt rajavyöhykkeellään, mutta on niitä siellä. Tekisi mieli käydä loggaamassakin yksi, mutta ahdasmielisesti on menty kieltämään pysähtyminenkin.  Sen lisäksi joissain maissa on kätköpurkkia erehdytty luulemaan pommiksi. Enemmän olen huolissani kuitenkin kätköillessä koloissa olevista käärmeistä ja muista ötöistä.

Kaikki kätköt eivät ole purnukoita, vaan erilaiset geokätköilijöiden tapaamiset lasketaan myös kätköiksi. Samoin on geokohteita, jossa pitää selvittää paikan geologiasta jotain ja vastata esitettyihin kysymyksiin. Vastaukset löytyvät tyypillisesti sekä paikan päältä että netistä. Kuuluisa geokohde on esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla olevan Burger Kingin lattia, Koli, Trafalgar Squaren pylväs, Aurajoki Turussa ja Riiassa oleva Latvian vapaudenpatsas. Myös Korvatunturilla on geokohde. Se onkin ehkä ainoa poikkeus sääntöön, ettei kielletyllä alueella saa olla kätköjä. Kuulemma lupa rajavyöhykkeelle kuitenkin irtoaa helposti. Itseäni haluttaisi kovasti mennä Korvatunturilla käymään joskus. Sen lisäksi on ollut esimerkiksi kamerakätköjä, jossa pitää ottaa itsestään kuva webbikameralla tai virtuaalikätköjä, jotka ovat vähän samanlaisia kuin geokohteet, mutta tehtävät ovat erilaisia.  Esimerkiksi Pietarissa virtuaali oli, että piti selvittää Verikirkon sipulien lukumäärä ja ottaa itsestään ja GPS-laitteestaan kuva sen edessä kun taas saman kaupungin geokohteessa piti käydä selvittämässä pylvääseen kirjattuja merkintöjä Pietarin tulvista ja sitten ottaa selvää kaupungin tulvasuojelusta.

IMG_0001

Kuinka syvälle Aurajokeen pystyy näkemään. Tämä piti selvittää Turussa.

IMG_0015

Tällaista kivaa viihdykettä oli järjestetty kätköpurkkiin.

Kätköjen vaikeus -ja maastoasteet vaihtelevat. Maastoarvo yksi tarkoittaa, että paikalle pääsee pyörätuolilla. Maastoarvo viisi tarkoittaa, että paikalle ei pääse ilman välinettä. Tällainen väline voipi olla esimerkiksi oma vene, tikkaat tai muut kiipeilyvarusteet. Uimahousut lasketaan välineeksi. Mietin, että kun on näitä usean maan haasteita, niin eikö passi ole väline. Kaikki tällaiset ovat tietysti avoimia tulkinnoille.

Vaikeusarvo yksi tarkoittaa, että kätkö näkyy ilman sen suurempaa etsimistä. Geokätköilijöiden kokoontumisten vaikeus on aina yksi. Vaikeusarvo viisi taas vaatii huomattavaa pohdintatyötä ennen kuin kätkö suostuu antautumaan. Useimmiten se liittyy mysteerikätköihin, joissa koordinaatteja ei anneta suoraan, vaan ne tulee jonkin arvoituksen, tietokilpailun, tehtävän tai pelin suorittamisen tuloksena. Esimerkiksi Salossa tentataan Päätalon kirjoja. No, kiviäkin kiinnostaa sellaiset. Ei ole pakko hakea niitä, ellei kiinnosta. Jotkut vaativat erikoisvälineitä, kuten ultraviolettilamppua.

Kätköltä kätkölle kulkee myös kulkijoita eli tyypillisesti jonkinlaisia leluja, kuten kylpyankkoja tai erityisiä geokolikoita, joissa on koodi. Kun ne loggaa nettiin, niin voi seurata niiden kulkua maailmalla. Joskus niillä on tehtävä, kuten yhdelläkin, jonka otin vahingossa, ettei se saa koskaan mennä edellistä kätköä lännemmäksi. Nappasin sen mukaan Helsingissä ja jouduin odottamaan vähän aikaa, kunnes sain sen Pietariin. Sieltä se matkasi Uzbekistaniin ja Polynesiaan, viimeksi se oli Ranskassa. Myös minä olen laskenut liikkeelle näitä matkalaisia. Sama kuin heittäisi järveen, ne katoavat nopeasti.

Kätkössä tai geokätköilytapahtumassa on logivihko, johon kirjataan oma nimimerkki ja päivämäärä. Se on minimivaatimus, että voi väittää kyseistä kätköä löydetyksi. Sen jälkeen se kirjataan nettiin ja kerrotaan tapahtumasta mieluiten enemmän, ei kuitenkaan niin, että kätkö paljastuu. Voi esimerkiksi sanoa, että paikalla oli rauhallista ja että kätköllä oli kaikki kunnossa. Esimerkiksi geokohteissa kuitenkin loggaus on sitä, että vastaa annettuihin kysymyksiin ja loggaa sen jälkeen kätkön löydetyksi. Joskus kehotetaan odottamaan vastausten hyväksymistä ja joskus se tuleekin, joskus ei. Loggaan sen silti. Geokohteen omistajat ovat yleensä aika joviaaleja eivätkä poista loggausta, vaikka vastaukset olisivat väärin. Sen sijaan he saattavat auttaa löytämään oikeat ratkaisut. Mikä esimerkiksi tuo Aurajoen näkyvyys on tuossa kuvassa, pitäisi olla millimetrimitta, kun valkoinen lautanen katoaa heti näkyvistä.

Kätköilyssä ei pitäisi vahingoittaa mitään, mutta kyllähän se lisää liikennettä ja esimerkiksi hautausmaiden kiviaidat ovat monen mielestä väärä paikka kätkölle, koska ne ovat herkkiä tuhoutumaan. Sitä paitsi, minusta ei ole kovinkaan kivaa työntää kättä olkapäätä myöten kiviaidan koloon, kun ei tiedä, kuinka tukeva se kiviaita on.

12115475_910657309052648_5313285495786547152_n

Yötä laavulla, koska laavuhaaste

Liiallisen maaston kulumisen takia suurin osa kätköistä poistettiin Nuuksion kansallispuistosta, joten kannattaa huomioida tällaiset seikat kätköillessä. Aika nopeasti kätköpurkille syntyykin jonkinlainen polku, etenkin lumeen.

Kätköilyä helpottaa vielä kätkökuvauksen yhteydessä olevat vihjeet ja attribuutit, joista jo mainitsinkin sen, että jotkut on merkitty ei-talvilöydettäviksi. Esimerkiksi jos kätköllä on työkaluattribuutti, niin kannattaa ottaa mukaan kaikki työkalut ruuvimeisseleistä magneetteihin. Lapsiattribuutti yleensä tahtoo sanoa, ettei kätkö ole kovinkaan korkealla. Jos on sekä talvilöydettävä että lapsiattribuutti, niin se kertoo korkeudesta aika paljonkin.

Jotkut, kuten minä, hurahtavat suorittamaan erilaisia haasteita. Tällainen on esimerkiksi vähintään yksi logattu kätköpurkki kustakin Itämeren rantavaltiosta, kätköt 50 vapaavalintaiselta laavulta, 100 ja 200 kirkkoa ja niin edelleen. Toiset taas ovat sitä mieltä, että he harrastavat kätköjä eikä tilastoja.

SAMSUNG

Vaatii työkalua

Miten kukin, ei ole minulta pois, miten jotkut harrastavat.

Julkisilla liikkuvana katehdin autoilijoiden helppoa elämää, mutta esimerkiksi exäni jäi jumiin lumeen autonsa kanssa Jakkulassa Somerolla, eikä se ollut ainoa kerta. Kerran hän joutui etsimään traktorimiehen apua. Luonnollisesti autot huutavat hoosiannaa ja öljypohjat ovat hieman lommolla kätköreissujen jälkeen.

Minä taas joudun sompailemaan julkisen liikenteen kanssa ja etsimään yöpaikkoja ja kävelemään loputtoman pitkiä matkoja, kas kun kaikkialla ei olla älytty kätköttää mitään läheltä kunnan ainoaa bussipysäkkiä. Onneksi Punkaharjulla oli älytty.

Joka kerta, kun kätkö julkaistaan, alkaa ralli siitä, kuka sen ensimmäiseksi löytää. Pääkaupunkiseudulla ei ole oikein mitään mahdollisuuksia voittaa sitä kilpailua, aika mitataan minuuteissa. Jossain Italiassa taas saattaa mennä viikko tai pari. Näitä voittoja, FTF:iä, tietysti keräillään.

Vuoden 2017 reissusuunnitelmat

Kuntakartallani on jäljellä 131 geokätköilemätöntä kuntaa ja vuoden loppuun mennessä saan vielä lukua muutamalla kunnalla alemmaksi. Kesällä järjestetään geokätköilyn megatapahtumat Kiilopäällä ja Porvoossa. Midnight Sun Geocaching on osa Suomen luonnon päiviä ja Suomen Latu käyttää tapahtuman järjestämisessä hyväksi tämän vuoden kokemusta telttahotellista Reisjärveltä ”Nuku yö ulkona”-tapahtumasta. Suosittu tapahtuma järjestetään varmasti ensi vuonna, vaan tuskin tulen nukkumaan Liesjärvellä.

Kätköilemättömät kunnat punaisella, kätköillyt vihreällä

Kiilopään tapahtuma värjää vihreäksi Inarin ja Sodankylän, mutta minulla on tarkoitus käydä myös Utsjoella jossain vaiheessa. On ollut puhetta siitä, että Suomen Latu järjestäisi bussin tapahtumaan Helsingistä. Geokätköilytapaan moni epäilee, että bussilla on aika monta pysähdystä siinä välillä, suunnilleen joka kunnan kohdalla. No, tiedä häntä, ehkä se on vain vitsailua. Minä pääsisin nukkumaan Oulun jälkeen.

Tunturi-Lapin lisäksi minua on ruvennut kiehtomaan Itä-Lappi, joka merkitsee minulle sinipyrstöä. Tosin viimeisimmän atlaksen mukaan sinipyrstö on tiukasti Kuusamon-Kuhmon alueen lintu. Sinipyrstöhän matkaa talveksi Kiinaan. Nuo itäiset linnut eivät mielellään lennä Äänisen eikä Laatokan yli, joten ne tulevat joko Maaselän kannaksen tai Aunuksen kannaksen kautta (Karjalan kannaksen kautta tulee pääosin lintuja, jotka ovat tuttuja koko maassa). Maaselän kannasta lähinnä lännessä on juuri Kuusamo. Koska matka Kiinaan on pitkä, sinipyrstö ei juuri itärajaa lännemmäksi halua asettua. Sinipyrstö on harvinaisuuden lisäksi vielä kaunis ja se on valikoinut pesimäpaikakseen kaikkein hienoimmat vaaranrinteet. Siksipä paikka, missä sinipyrstöä esiintyy, on muutenkin luonnoltaan parhaimmistoa. Tällainen paikka Kuusamossa on Konttainen Ison karhunkierroksen varrelta.

Haluan nimenomaisesti keskittyä Lapin kaakkoisosiin ensi vuonna. Pidän etelä-Lapista, koska se on vähemmän turakoitunut kuin pohjoinen. Sinipyrstön lisäksi mielessä on riekko, kuukkeli, lapintiainen ja tietysti geokätköt. Geokätkö logataan ensin ja sitten nautiskellaan.

Kun minun tahtini on ollut 70-80 uutta kuntaa vuodessa, kuntia riittää vain kahdeksi vuodeksi. Siksi on syytä höllentää tahtia ja nautiskella, jos siihen vain suinkin pystyy. Viime kesä oli melko sateinen ja jouduin viettämään aikaa sisätiloissa.

Ulkomaista mielessä on Puola. Venäjäkin on aina mielessä, mutta minä en ehdi sinne ensi vuonna.  Voisin ehkä keritä yhden geokätkön verran raapaisemaan Saksaa. Tarkoitus on kuitenkin saada taas yksi maa lisää ”Around the Baltic Sea Challengeen” . Puolan jälkeen olisi enää Liettua, mikä jäänee vuoteen 2018. Liettuan kanssa nimittäin aprikoin, voisinko samalla reissulla käydä Valko-Venäjällä. Viisumin takia se olisi tyyristä turismia.

Marraskuussa on taas tilaisuus, jossa katsellaan geokätköilyfilmejä yhdessä ja varmasti ensi vuonnakin se järjestetään Tampereella Hervannassa. Vaan on niin, ettei Tampereen seutu tarjoile enää uusia kuntia, vaan reissut ulottunevat kauemmaksi. Harmittaa, ettei Jyväskylässä ole hostellia.

Kaikki tietysti on ins Allah, korkeimman kädessä. Minuun saattaa iskeä taas jokin tauti. Televisiosta katselen murhadokumentteja, missä repaleinen menneisyys tekee ihmisestä massamurhaajan. No, minulla ei ole psykopaatin aivoja, mutta kun suolisto on toiset aivot, niin suolistoni on kasvanut ilkeäksi. Suolistoni luonteeseen kuuluvat arvaamattomuus ja äkkipikaisuus. Tämän sain kokea tänä vuonna Kankaanpäässä, missä suolistoni päätti matkia CERNin hiukkaskiihdytintä.

Saisi nyt Lapista sulaa lumi pois, hus hus, niin minä pääsisin reissaamaan. Olen jo kärsimätön! Utsjoella olen käynyt viimeksi 1980-luvulla, samoin Inarissa ja Sodankylässä. Savukoskella en ole käynyt koskaan.

Maailman perinnöttäjätettyjen kohteet

pakkohymy

Blogeissa kiertää lista maailmanperintökohteista, joissa on käynyt. Jo minun aikanani sai käyttää aika paljon kyynärpäitä näissä turakaishelveteissä. Herää joskus kysymys, kenen maailma ja mikä perintö. Useimmiten olen kokenut, ettei minulla ole oleskelulupaa tällä planeetalla. En ole ainoa.

Onneksi on kuitenkin toisen todellisuuden taskuja, joissa voi hengähtää. Minä olen hengähtänyt niin kirjaimellisesti, että olen joskus mennyt nukkumaan sohvalle ja herännyt siihen, kun koira nuolaisee naamasta. On aina oikein levyttää.

Cdc285:n viisaat sanat jo vuodelta 1994 sanovat:

 Sleep any place
where you know you will not get sodomized.  You know you don't have to be
social if your eyes are closed.  I have learned that if people think you're
sleeping, they won't try to talk to you.  You know how much you hate that
interaction thing.  Plus, when you sleep, you'll feel better.  For all the
hours you've wasted doing nothing, you could do something that makes you happy.
Just accept that you will die a worthless piece of shit having contributed
nothing worthwhile to this hypocritical shithole society.  It makes doing
nothing so much easier.  They don't deserve your brilliance anyway.

Valitettavasti punkkaaminen reissussa on tehty vaikeaksi ellei sitten kalliiksi. Olen oppinut nukkumaan liikennevälineissä, mutta kuten sanottu, avoinna oleva squattikahvila on paras.

Sosiaalikeskus Satama Helsingissä oli miellyttävän usein auki. Siellä oli parhaimmillaan kahvilatoimintaa, itsepuolustusta, teatteria ja filmejä. Jostain syystä YLE tai maikkari on jättänyt näyttämättä esimerkiksi filmin Moralists Instruction Musical: The Revolutionary Conduct, jonka kuitenkin tarjoilen ohessa. Tila muodosti vapaahenkisen ja sallivan ilmapiirin kuplan. Uhkana oli kuitenkin paskalakit, jotka käyttivät tekosyynä talon hiostamiselle siellä asustelevia romaneja ja sitä, että heiltä löytyi varastettua omaisuutta. Siellä järjestettiin myös keikkoja pyöräpajan ja Ladyfestin yhteydessä. Ladyfestin yhteydessä oli valokuvaaja, joka otti pornokuvia ja sitten sai mennä katselemaan sinne kuvien ottamista. Minä tietysti halusin mennä pelkästään katsomaan, mutta kun kuvaaja sanoi heti ovelta, ”ai, sinä tulit kuvattavaksi”, päädyinkin sitten pornokuvaan.

porno

Vahvasti cropattu kuva Sataman pornotyöpajasta

Jehovan todistaminen kielletty

…ja kaikki muukin uskonnon tyrkytys.

Lopulta ankeuttajat voittivat ja ajoivat Sataman valtaajat pois. Sen jälkeen on ollut Squat Makamik, jossa on ollut harvakseltaan peli-iltoja ja kahvilatoimintaa. Kerran siellä esitettiin elokuvakin. Squat Makamikin tila on pieni, koska yksi huoneista on suljettu kokonaan pois homeen takia. Tila sijaitsee Jyrängöntiellä Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan vieressä. Squat Makamikissa on esitetty esimerkiksi elokuva Sound of Noise, josta klippejä on esimerkiksi youtubessa, kuten esimerkiksi tämä ja tämä. Priden aikaan siellä oli työpaja koskien konsensusta.

1388156814425

Tampereella oli Squat Dena, jossa Priden aikaan oli keikka. Kävin siellä vain kerran, jonka jälkeen eräs uusnatsi poltti paikan.

Squattailuni alkoi itse asiassa jo Joensuussa 1989, jossa osallistuin Kulttuuribunkkerin valtaukseen.

Kulttuuribunkkerissa julkaistu levy

Kaukomailla jumituin tietysti Krisulaan eli Christianiaan, mutta siellä oli vain hollantilaisia tötsyttelijöitä, joilla oli yhtä tylsät kelat päällä kuin suomalaisilla baarijuopoilla. Kävin kuitenkin kahvittelemassa ja saunomassa ja kuuntelemassa luentoja ekologisista aiheista kuten pikkuriikkisistä taloista ja tavarapyöristä. Viimeksi ne olivat kehittäneet pyörää sellaiseksi, ettei se kippaa ympäri, jos alamäessä tekee lastin kanssa jyrkän kurvin. Tietyssä mielessä sääli, etten viimeksi Köpiksessä mennyt Krisulaan, mutta aikaa oli vähän ja siellä on mainitunlaisia rasittavia ilmiöitä, mistä en hirveästi välitä.

Rote Flora Hampurissa oli kiinni, mutta koko se alue oli joko squatattua tai sitten hyvin vapaamielistä.

IMG_0023

Turussa paikka, jossa käyn hengittämässä, on Kirjakahvila, vaikkei se squat olekaan. Kun Turussa rasittaa, olen vetänyt päikkärit Kirjakahvilassa, eikä siellä kukaan kysy mitään.

Suomessa kaikki on roolitettua. Kun olen masentunut, minulla oli eestiläinen psykiatri, joka käytti minusta sanaa ”hullu”, kun itse olin käyttänyt sitä ensin itsestäni. Kun sanoin kvaakkuvani pikkulapsille junassa, niin hän sanoi, että ehkäpä ihmiset pitävät minua hulluna. Sanoin siihen, että enkös minä ole. ”Kyllä, kyllä, mutta et sellainen hullu!”. Hullullakin on oma rooli, mistä ei pidä poiketa. Ankat ja muut eläimet ovat luonteeltaan anarkistisia ja se, että aikuinen hassuttelee antaa lapsillekin luvan olla leikkisiä. Yleensähän ihmiset, jotka murtautuvat roolituksensa kahleista ovat täynnä pyhää vihaa ja minullakin oli sellainen kausi, mutta se meni ohi ilman että satutin ketään. En minä voi moittia sitä, että joku julistautuu anarkistiksi ja pistää ikkunat säpäleiksi. Säästän moitteeni kouluhierojille ja jihadisteille. Väkivaltaisuuskin taas käsikirjoitettu rooli tässä Matrixissa.

Koska olen köyhä, luen juttuja köyhyydestä paljon. Jos sitä lukee paljon, tekee mieli varmasti viiltää ranteensa auki. Köyhän ainoa paikka on lakki kädessä ruokajonossa. Mitään voimauttavaa noissa tarinoissa ei ole ikinä, vaikka maailma on auki pelkästään sillä, että menee tien laitaan ja liftaa.

Tietysti, vaikka squatit edustavat vapauden astetta minulle verrattuna ympäröivään tyranniaan, sielläkin on luutuneita rooleja ja kuvioita ja ennen pitkää täytyy nousta sohvalta ja heittää reppu selkään ja lähteä maailmalle.

 

 

sateenkaarilippu