Browsing Category

Yleinen

Reissukohtaamisia eli saappaat ja lähtö

Yleensä pyrin kohtaamaan vain luontoa, mutta reissun päällä tapaa joskus hauskoja ihmisiä. Minun on vaikea olla tosikko kovin pitkään ja kiinnitän yleensä huomioni suuriin humoristeihin. Kerran tapasin maratoonari Jukka Hyvärisen, joka oli tällainen ja hänen vaimonsa Soilen. Huumorin lisäksi Jukalla oli vimma Neuvostoliittoa kohtaan. Siihen aikaan, kun Gorbatšov oli vallassa, rajan takana tuntui tapahtuvan aika paljon salaperäistä. Kukaan ei oikein tiennyt silloin siitä mitään, elettiin käsittämättömässä alkeellisuudessa. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että nythän on Googlen ilmakuvat netissä ja tarkkoja karttojakin, sekä läntisiä että itäisiä, myös topografisina ja tietysti GPS. Silloin pelattiin paperikartoilla ja rajaviivasta itään oli vain valkoista.

Minä sitten sanoin hänelle, että lähdetään käymään siellä noin niin kuin metsän kautta. Muutama paikka katsottiin ja esimerkiksi Koitajoen suunnalla tuntui olevan suorainen liikenneruuhka, vaikka lähin paikkakunta siellä puolella Sukkozero. oli vajaat 50 km rajalta. Tankeillahan ne ajoivat siellä niin että lumi pöllysi. Rajamiehiltä kyselin asiaa, kas kun niitäkin oli. Pari muutakin paikkaa kopaistiin ja yhdessä kävin sitten naapurin puolella joutumatta vaikeuksiin. Jukkaa hirvitti. No, kyllä minäkin ajattelin, että kun on pimeä hakkuu, eikä näe, liikkuuko siellä aukean reunassa ihmisiä, niin on siinä niin kuin istuva ankka, valmiina napattavaksi.

Kerran käytiin ihan legitiimisti Viipurissa.  Minä, Jukka ja hänen vaimonsa Soile. Siellä oli silloin paljon virallisia barrikadeja eli tie poikki ja koppalakit kysyivät papereita. Yksi oli rajavyöhykkeellä ja sitten molemmin puolin Viipuria. Tietysti kun meni hieman veikeää reittiä, niin silloin vältti tarkastuspisteet. Kävimme jossain ihmeen Alasommeella ja Jukka rupesi jo jänistämään, että siitä tulee jotain seuraamuksia, jos tupsahdamme tarkastuspisteelle.

Soile Viipurin linnan tornissa. Meitä molempia vähän naurattaa se, että Jukkaan iski korkeuskammo, eikä hän uskaltanut tähän kuvaan.

Tämä ei ole kuitenkaan kertomus näistä reissuista, vaan näistä ihmisistä. Ne kävivät Tanskassa pyöräilemässä joka vuosi ja yksi kerta ne olivat sitten palanneet tältä reissulta ja asettautuneet nukkumaan mökkiin, kun salama iski siihen ja tappoi Jukan. Siitä oli ihan lehdissä isot otsikot silloin, 1994. Sähkö oli kulkenut puusta alas juuria pitkin mökkiin ja mökin lattia oli halki ihan kuin olisi puukolla vedetty viilto halki mökin.

Ihmeen kaupalla vaimo Soile selvisi hengissä.

No, minäpä asuin sitten Yhdysvalloissa ja tutustuin ihmisiin siellä. Siellä oli Ben, Arkansas honeychild ja Mike, Vietnam-veteraani. Mike sanoi minulle, että minä näytän kommunistilta ja että taatusti olen kommunisti. Ben oli seurannut nuoruudessaan naista jokilaivaan eikä ollut uskoa, kun tämä istuutui värillisten puolelle. Sen jälkeen hän sanoi olevansa walesilainen, irlantilainen ja skotlantilainen, ja että varmasti on ollut ”neekeri halkopinossa” jossain vaiheessa.  Mike oli lokari ja osasi ajaa kaivosteitä. Ne olivat serpentiiniteitä ja usein vielä niin huonossa kunnossa, että vuoren puolelta oli vyörynyt hiekkaa tielle ja se oli muuttunut ajan mittaan tasaisesta sellaiseksi, että auto kulki pompahdellen kallistuen rotkoon päin. Kun katsoo näitä kuvia ja videoita pahoista serpentiiniteistä, niin ajattelen, että mikäs siinä, kun se tien pohja on kuitenkin tasainen.

Joskus 1995 pääsin töihin siivoamaan Kentin kanssa ja tulin hänen kanssaan hyvin juttuun, sillä hän oli humoristi. Hän sanoi siivonneensa metsänvartijoiden taloa Mi Wukissa kun valot olivat sammuneet ja koko rakennus oli ihan säkkipimeänä. Hänellä ei ollut mukana taskulamppua. Hän oli jotenkin saanut könyttyä pihalle autolleen ja pistäneensä valot päälle, kun sähköt palautuivat.

No, minä olin samassa paikassa ja työ eteni huoneesta toiseen ja sitten muistinkin kertomuksen ja mietin, mihin jätin taskulamppuni. Valot sammuivat sillä hetkellä. Pääsin kömpimään sieltä ulos, kun valot palautuivat, mutta sitten siellä sisällä lepakko oli herännyt ja syöksyili raivokkaasti minua kohti. Jälkikäteen ajateltuna se varmasti halusi ottaa skannauksen minusta joka suunnalta.

Kentin jutuissa seikkailivat mustatlesket ja käärmeet. Kerran pikkupojat olivat olleeet Tuolumne-joella kalassa ja saaneetkin hyvin kalaa. Sitten oli tullut paikalle joitain aikuisia ja ne olivat kysyneet, miten ne saavat kalaa niin hyvin. ”Meillä on matoja, jotka purevat”. Vasta liian myöhään miehet olivat tajunneet, että pojat olivat löytäneet kalkkaron poikasia.

Kent kertoili juttua eräästä Nihoffista, joka kirjoitti isoon kirjaan kaikki loukkaukset, mitä kukin sanoi hänestä tai hänen perheestään. Sitten kun joku kysyi lainaa tai jotain apua, niin Nihoff tarkisti kirjastaan, oliko tämä syyllinen mihinkään.

Tarinankertoja oli myös itse vähän arka. Tuolumnen piirikunnassa on paikkakunta nimeltä Jupiter, joka on nimetty sillä tavoin, koska se on ”kauempana kuin Mars”. Pelkäsi sitä paikkaa niin ettei mennyt sinne. Se on sellaista Syvä joki -Amerikkaa.  Koko Tuolumnen piirikunta on harvempaa asutusta kuin Suomi, 9,2 asukasta neliökilometrillä, mutta sen lisäksi väki on pakkautunutta, joten jos Tuolumne on Kalifornian mittakaavassa syrjässä, on sillä omat syrjäseutunsa vielä lisäksi. Tuolumnen piirikunnan korkein kohta jää karvan verran alle neljän kilometrin. Siellä on paljon vuoria ja seitsemän metriä lunta, pahimmillaan. Kent kertoili, että junteilla on tapana pistää tie poikki ja hieman udella kuulumisia. No, minä kävin kyllä sitten Jupiterissa ilman häntä.

Tuolumnen piirikunnan takamailla on sitten tuon näköistä, 2940 metriä, Castle Rock. Tuo on juuri Yosemiten kansallispuiston rajalla, siellä, missä ei käy paljon turakaisia.

Sitten ajattelin, että Soile on leski ja hän on yksin, ei hän ole tottunut olemaan yksin, joten minä kutsuin hänet Amerikkaan ja ajattelin, että hän tulisi hyvin juttuun Kentin kanssa, joten minä järjestelin kaikki työt ja menot niin, että Kent saattoi viedä Soilea eri paikkoihin.

No, ne viihtyivät toistensa seurassa oikein hyvin, menivät naimisiin ja ovat vieläkin naimisissa.

Soile ja Kent

Kent antoi minulle siitä hyvästä hänen suvussaan perintönä kulkeneet cowboy-saappaat. Ne on aidot villin lännen jenkkibuutsit.

Reilun viidentoista vuoden päästä sitten minusta tulee leski ja minun pitää miettiä minun elämäni uudelleen. Soile oli sellainen, että minä ajattelin, että häntä ehkä lohduttaa Amerikassa mukavan miehen seura, mutta hän siihen mieheen sitten takertui ja jäi sinne. Humoristit ovat sellaisia, että hyvä tuuli tarttuu nopeasti kaikkiin ja tulee vietettyä elämänsä mukavammassa seurassa.

Benillä taas kävi niin, että jokilaiva vei hänen tyttönsä ja laki esti valkoista naimasta värilliseksi luokiteltua. Laitkin muuttuvat, jos malttaa tarpeeksi kauan odottaa. Sen jälkeen Ben kierteli eri osavaltioita ja liittyi armeijaan. Ensimmäinen kerta Kaliforniassa oli, kun laiva tuli laituriin San Diegossa. Sumu oli niin tiheä, ettei nähnyt edes sitä laituria. Hänelle sanottiin, ”tervetuloa aurinkoiseen Kaliforniaan!”

Yksi päivä sitten katselen Madventuresia ja Riku Rantala sanoo, ”lähde menee !”.  Sen jälkeen sitten on menty.

 

 

Matkamessut: hostellit.fi

Matkamessujen suurin anti minulle on aina ollut ilmainen hostellikortti, sillä tulen aina viettämään paljon aikaa suomalaisissa hostelling internationa-hostelleissa sekä joskus muissa. Minulla ei ole mitään erityistä intoa majoittua hostellissa muuten kuin huokea majoittuminen. Sen takia valitsen aina dormin. En ole järin seurallinen, koska sairaus (kilpirauhasen vajaatoiminta) tekee minusta eristäytyvän, mutta lähes poikkeuksetta hostellissa saa, joutuu tai voi joutua olemaan ihan omissa oloissaan, muut huomioiden, tietysti. Muiden huomioiminen ja lukuisat hostelliyöt ovat johtaneet siihen, että kotonakin elän kuin hostellissa.

HI-hostellien lisäksi on muita, kuten Kuopion hostelli Hermanni, Helsingin CheapSleep ja Hostel Iisalmi. CheapSleep on näistä Orjafirmojen palkattoman työn teettäjien listalla. Hostel Iisalmeen olin todella tyytyväinen, se sijaitsee lähellä rautatieasemaa ja bussiasemaa. Hermanni oli aikoinaan vähän levoton, mutta on rauhoittunut. CheapSleepillä on keskeinen sijainti Vallilassa ja siellä on yleensä paljon väkeä.

Nämä tuppaavat muuttumaan aika usein. Helsingin legendaarinen Stadion Hostel on poistunut lopullisesti, siellä yöpyi aikoinaan Bill Clinton ja sen lisäksi siellä kummitteli. Ikinä en nähnyt kumpaakaan. Turun keskustassa oli hostelli, vaan eipä ole enää. Siellä on tyytyminen laivahostel Boreaan tai Linnasmäkeen. Linnasmäki on aika kaukana keskustasta ja sinne yrittäminen jalan oli selkeä virhe. Siellä, tosin, on uima-allas. Borean hytit olivat ahtaita putkia muistuttaen ajasta, jonka ehkä haluaisi unohtaa.

Tampereen DreamHostel  on erittäin suosittu, ehkä sen takia, että huoneen nimi on Sorsalampi ja mainittu lampi onkin siinä lähellä. Kesällä siellä on vielä kanoja ja riikinkukkoja.  DreamHostelin sijainti lähellä rautatieasemaa on muutenkin erittäin keskeinen. Mikään superhieno hostelli se ei ole minusta noin muuten, siellä lähellä jossain mitä ilmeisemmin tehdään uutta manserockia, kun treenikämpän soinnut kantautuvat dormiin saakka.

Myös Kemijärven hostelli on kartassa, enkä siitä pitänyt, koska siellä ei pitänyt hinta paikkaansa. Se taitaa olla Lapissa jokin tapa, että kun menee paikan päälle, niin ei olekaan sitä, minkä oli tilannut, vaan ehdotetaan jotain muuta, joka on kalliimpaa. Paremmalla ilmalla olisin nauttinut siitä enemmän, sillä mökit ovat aivan järven rannalla.

Joensuusta on mukana Partiotalo kesähostellina. Partiotalo oli muuten mukiinmenevä, mutta kauppaa ei ollut missään siinä lähellä. Aikoinani asuin ihan lähellä Partiotaloa.

Helsingissä on Eurohostel ja se on minun suosikkini. Eurohostel tarjoaa aamusaunan ja kiilaa sen vuoksi hostellien kärkeen. Dublinissa Isaac’s Hostel tarjoaa iltasaunan ja aamupalan, joten se on vielä parempi. Eurohostellissa on keittiö joka kerroksessa. Hostellivinkkinä voin kertoa, että kannattaa ottaa mukaan pakki, johon keittää itselleen teetä ja kantaa sitten omaan huoneeseensa sen, niin voi olla omassa rauhassaan tai dormikaverin seurassa.

Kuten sanottu, dormikaveri harvoin on mikään kummoinen kaveri, hänen kanssaan tulee usein vaihdettua vain sana tai pari. Kerran oli, tosin toisin, nimenomaan Eurohostellissa. Siellä oli kanadalainen kaveri, jolle puhuin ummet ja lammet kaikesta ja jonka hukkasin Nuuksioon talviluonnonpäivänä. Ei ollut tarkoitus. Hän vain oli poissa, enkä löytänyt häntä enää. Vähän niin kuin Hostel-kauhuleffassa hostellikaverit katoavat.

Joka tapauksessa, olen ilahtunut, kun hostellikartalle on tullut uusia hostelleja. Paikalla oli Kisakeskuksen esittelijä. Kisakeskus on esimerkki hostellista, joka on keskellä ei mitään ja minne julkinen liikenne ei kulje. Sen lisäksi suuri osa uusista hostelleista on paikkakunnilla, minne kulkee julkinen liikenne.

Kartassa on tietysti pahoja aukkoja. Ei ole hostellia Vaasassa, Lahdessa, Oulussa. Rovaniemellä eikä Jyväskylässä. Kartan mukaan ei ole myöskään Kuopiossa eikä Iisalmessa, mutta kun on. Joutuu vain hakemaan muualta kuin hostellit.fi-sivustolta. Rovaniemellä on boutique-hostelli, jota en ole vielä kokeillut.

Riga Style Hostel

Jos olisi auto, voisi kiertää kaikki Suomen hostellit, mutta eipä ole. Olen edellä mainittujen lisäksi myös käynyt Tuorlan majatalossa ja Hostel Ahopäällä, mutten ole yöpynyt niissä.

Toivon pitkää ikää kaikille hostelleille. Kerran varasin listan ulkopuolisen hostellin ja varaussivustolta tuli viesti, että odota vastausta, mutta vastausta ei ikinä tullut sieltä. Koko hostelli oli myyty. Näin oli Haapajärvellä, minne olen matkustamassa kesällä. Vielä en tiedä, missä siellä olisin yötä.

Varmasti tänä vuonna tulen yöpymään useassa uudessa hostellissa. Itse asiassa, olisin jo lähtenyt, mutta kun koko Suomi on paksun lumikerroksen alla. Seuraavan kerran varmasti olen yötä Eurohostellissa, taas kerran.

Ahvenanmaa ei ole hostellijärjestelmän piirissä, mutta onneksi Ahvenanmaalla voi yöpyä suhteellisen huokeasti muutenkin.

 

Dublin City on lännessä kaupunki

Norwegianilla oli halpoja lentoja myynnissä ja koska moni harrastaa maabongausta, ajattelin, että voisin taas kokeilla jotain uutta maata. Minä helposti uraudun ajattelemaan Venäjää ja Suomea, vaikka maailmaa riittää nähtäväksi muuallakin. Varmasti, jos minut herätettäisiin yöllä, niin ensimmäinen sana suustani olisi ”Venäjä”.

Irlanti ei tehnyt kassaan suurta lovea, joten siis sinne. Kaikki tietävät Irlannin, maa herättää runsaasti mielikuvia. Todellisuus taas oli jotain muuta.

Tuli pieni yllätys siinä, että sinne vaaditaan passi. Tietysti se on minulla aina mukana muutenkin, kun lähden reissuun, onhan sitä kysytty esimerkiksi Saksan ja Tanskan välisellä rajalla.

No, minä lähdin sitten lennolle Helsingin lumi-infernosta, tai yritin lähteä, sillä koneen hanoista ei tullut vettä ja paikalle kutsuttiin insinööri selvittämään asiaa. Siinä suttautui seuraavat kaksi tuntia ennen kuin kone pääsi ilmaan. Sitten perillä olin jo väsynyt.

Lentoasemalla oli loputtoman pitkät käytävät ennen kuin pääsin Irlannin ulkoilmaan. Nappasin seitsemän euroa maksavan bussin keskustaan. Hostellini, Isaac’s Hostel oli bussiaseman, Busaras, vieressä.

Perillä hostellissa neuvottiin käyttämään paloportaita, koska varsinainen portaikko oli remontissa. No, minä sitten ramppasin niitä ylös alas, kunnes huomasin jumittuneeni käytävään. Onneksi ensimmäisestä kerroksesta pääsi ulos ja varsinaiseen portaikkoon, josta sitten pääsin takaisin huoneeseeni. Varsinainen portaikko oli avattu uudestaan ja paloportaikko suljettu.

Pistorasia vaatii adapteria ja lisäksi pitää painaa sähköt päälle.

Hostellissa oli myös asiallinen sauna, ainoa vain, ettei suihkutilaa tai muutenkaan vettä ollut missään, joten sinne pitää raahata vesi muualta.

Dormi oli melko täynnä. Siellä eräs nainen sanoi, että kaikkialla hostellissa on saksalaisia, samoin kaupungilla. Teki mieli sanoa, että älä nyt, eivät saksalaiset ole niin pahoja. Sitten hän tuli puhelin kädessä kerran dormihuoneeseen ja arvatkaa, mitä kieltä hän puhui. Niinpä.

Suomalaiset eivät siis olleet ainoita, jotka eivät halunneet nähdä maanmiehiään tai maannaisiaan ulkomailla ja häpesivät niitä. Näin minä suomalaisiakin. Keittiössä oli lappu, jossa sanottiin, että sitä siivotaan kello 16:30 asti. Kello oli 16:20 ja siellä oli ranskalaisia ja minä keittämässä teetä. Sitten, kun avasin oven kantaakseni teet omaan dormiini, niin ulkopuolella oli pari suomalaista, jotka tuijottivat kelloa.

Tänään en jaksanut lähteä geokätkölle, koska olin väsynyt matkasta ja muutenkin. Ei tullut Irlanti vielä vihreäksi geokätkökartalle, mutta maakerroin parani.

Sateenkaareva matkailu onko sateenkaaren päässä kultaa

Aihe, josta lupasin kirjoittaa tultuani Irlannista. Minä olen ihminen, jolle sateenkaari on kuvaannollisesti tatuoitu otsaan ja kuulemma jo kilometrin päästä minut erottaa lesboksi. Yritän olla edistämättä asiaa, useimmiten. Oikeasti kun olen jostain biseksuaalin ja aseksuaalin väliltä. Joskus olen biseksuaali, joskus on aseksuaalisia kausia. Koska ns. identiteettini keskeisin tekijä on muutos, niin en voi mitään yhtä lippua kantaa Pride-kulkueessa. Vähän kateellinen olen niitä kohtaan, jotka tietävät tarkkaan identiteettinsä lapsena. Fakta kuitenkin on, että olin naisen kanssa 15 vuotta suhteessa, hän kuoli aidsiin.

Asia liittyy Irlantiin niin, että hänen lempileffansa oli ”Crying Game”. Minusta taas leffa oli kökkö monella tapaa, mutta hän oli ollut henkilökohtaisesti osapuolena elokuvan parodioidussakin kulminaatiokohdassa. Kouluaikana eräs tyttö oli ihastunut häneen luullen häntä pojaksi ja oli lähtenyt sitten kuuntelemaan levyjä tämän kanssa. Peetun eli Petran tuntien, levyjen kuunteleminen saattaa kestää hyvinkin pitkään. Tämä sitten oli ihmetellyt, eikö homma etene kohti lakanoita ollenkaan, kun Peetu vetää aina vain uuden vinyylin esille. Silloin hänelle valkeni, ettei tämä halunnut alun perinkään tulla kuuntelemaan levyjä.

No, hän oli ja eli sellaisissa paikoissa kuin Berliini, Budapest, Frankfurt ja Milano.

Kun minun naamastani sitten näkee, niin elämä ei ole aina ehkä niin yksinkertaista kuin se voisi olla. Uskovaiset toivottavat minut helvettiin tai eheytysleirille, jotkut haluavat rukoilla minun puolestani ja minä ajattelen siitä, että ei rukous minua vahingoita, sen kun rukoilevat. Sitten on niitä, jotka tulevat päälle.

Hannu Medina ja Matkamessut. Minä ainakin teen oman osuuteni matkailun lisäämiseksi.

Riku Rantala esitteli Matkamessuilla 4M:ää eli matkustustiedote, matkustusilmoitus, matka-asiakirjat, matkavakuutus. Ei ole mitään matkustustiedotetta, joka erikseen huomioisi sateenkaariväen erityisen vaaran joutua syrjityksi ja väkivallan kohteeksi eikä mistään oikein saa tietoa. Olen nähnyt listoja maista, joihin kannattaa mennä, mutta minun matkailijaprofiilini, jossa minä haen lähinnä luontoelämyksiä, vetää minua vähän toisenlaisiin maihin.

Väkivallan ohella saattaa joutua käännytetyksi pikana maasta jo lentokentällä, niin kuin kävi eräälle vloggaajalle Dubaissa.  Kaveri matkusti Gambiaan, minkä johtaja on luvannut henkilökohtaisesti teloittaa kaikki homoseksuaalit Gambiassa. Hän matkusti juuri sen jälkeen, kun kyseinen johtaja oli syösty vallasta, mutta tuskin uuden johdon alla asia olisi oleellisesti parantunut.

Usein olen huomannut asian olevan niin, että joissain maissa on niin vahva olettamus, ettei homoseksuaaleja yksinkertaisesti ole olemassa tai ettei ne ainakaan sinne mene, että voi olla sikäli rauhassa. Näin on ollut Venäjällä oman kokemukseni mukaan. Sitä paitsi venäläiset ovat kuin kaikki muutkin ihmiset maailmassa, täynnä omia murheita, kuten mistä löytää lapsille sopivia vaatteita, ettei heitä kiinnosta ulkopuolisten asiat.

Useimmissa maissa on aika iso kynnys ihmisillä ryhtyä väkivaltaan. Suomi ei ole sellainen maa, vaan täällä kehittyy tilanne aika nopeasti fyysiseksi. Suomessa on tietyillä ihmisillä väkivaltageeni, joka aktivoituu, kun humala muuttuu laskuhumalaksi ja verensokeri on alhaalla. Silloin kaikki lähiympäristössä olevat ihmiset ovat vaarassa, mutta nopat on painotettu. Tällä hetkellä taitaa olla niin, että nopat on painotettu tummemman pigmentin omaavia vastaan.

Suomi ei kyllä ole maailman turvallisin maa minun ja kaveripiirini kokemuksien mukaan. Täällä heti, kun tulee lentoasemalla niin junaradan varrella on Aito Avioliitto -juliste. Kuinka monessa maassa on niin, ei ainoassakaan, missä minä olen käynyt.

Täällä on hyvin aggressiivinen uskisskene. Minun kokemukseni mukaan Yhdysvalloissa suuri osa uskovaisista on täysin farisealaisia. Se on, että noudatetaan tiettyjä ulkoisia menoja, mutta sitten kun katse välttää, niin käyttäydytään niin kuin muut ihmiset. Se usko ei usein mene pintaa syvemmälle. Sen sijaan Suomessa uskovaiset usein fanaattisesti uskovat hölynpölyynsä. Tämä suomalaisten fanaattisuus on näkynyt muissakin asioissa, esimerkiksi juuri sisällissodassa.

Kuumottava sijainti: katolilainen kirkko Belfastissa. Pohjois-Irlannissa on länsi-Euroopan nihkein suhtautuminen sateenkaariväkeen.

Pahinta olisi tietysti antaa periksi näille kiusaajille ja jättää matkailematta, ja sateenkaariväki matkailee ahkerasti, on aina ollut liikkuvaista tai jättää elämä elämättä. Minä vierailen myös kirkoissa varmasti samasta syystä kuin kaikki muutkin matkailijat, mutta myös koska kirkkojen luona on geokätkö ja haluan astua sisään huoneeseen, jossa pääsee pakoon hälyä ja arkea hetkeksi. Tietysti minulla on sama pyhyyden tarve kuin muillakin, kun vain sattuu olemaan niin, etten voi uskoa kristinuskoon enkä muihinkaan suuriin maailmanuskontoihin.

Minua ei niinkään kiinnosta Pride tai varsinainen homoturismi. Prideistä on tullut yritysten rahantekokone. Koska esimerkiksi Helsinki Priden turvallisuuskulut ovat suuret, niin Helsinki Pride joutuu ottamaan näitä yrityksiä yhteistyökumppaneiksi. Kuitenkin suurin osa kulkueessa kulkevista ei kuulu sateenkaariväkeen (tällainen arvio esitettiin Matkamessuilla).  Pride kaupallistuu sen takia, että joudutaan turvaamaan normiheteroiden oikeus marssimiseen, minä takia taas sateenkaariväkeä ei huvita mennä sinne marssimaan yrityslogo kyltissä.

Helsinki Pride Matkamessuilla

Minä en ole paljon törmännyt sellaiseen, että olisi tehty sateenkaariväelle meidän itsemme vuoksi, ulkopuoliset kuvittelevat niin vain. Töllöttimestäkin tulee ohjelmaa sateenkaariväkeä koskettavista aihepiireistä, enkä minä tiedä, että kukaan kaveripiiristäni edes seuraisi niitä. Ne on heteroiden tekemiä heteroyleisöä varten. Ongelma on sitten, että nämä uskovaiset ja muut elämässä syrjäytyneet gopnikit luulevat, että kaikki tämä pinkki tauhka, mitä on julkisuudessa tarkoittaisi, että sateenkaariväki olisi jotenkin jonkun eliitin, esimerkiksi pankkiiri Sorosin, suosiossa. Suomessa ei oltaisi saatu edes tasa-arvoista avioliittolakia ilman massiivista kansalaisaloitetta.

Käytännössä kapitalismissa, missä kaikki on kaupan, niin myös sateenkaariväen ihmisoikeudet ovat kauppatavara. On ihan täysin arkea saada potkut töistä sen takia, että kuuluu sateenkaariväkeen. Nollasopimuksella kun on, niin voi vähentää ne tunnit nollaan, eikä sitä tarvitse edes mitenkään selitellä. Sama pätee muihinkin syihin.

Sen tämä on kuitenkin antanut, että kun olen kapitalismikriittinen, niin tunnen sen paremmin kuin useimmat kapitalisti ja tunnen Raamatun paremmin kuin useimmat uskovaiset.