Browsing Category

suomiretki

Kummitusjuna

Viimeinen päivä Paskakaapunnissa lähestyi ja mitäs muuta kuin geokätköillen. Kävimme Oulujoen kirkolla ja tuomiokirkolla. Saman tien Atte vei minut Torinrantaan. Keksin, että kauppahallissa saattaisi olla Aten kuivattua poronlihaa, hän kun sitä piti suurena herkkuna. On se hyvin kallis herkku.

Sen lisäksi keksin käydä Rotuaarin palloilla noin geokohdepäivän kunniaksi. Olin jo suorittanut geokohteen Vaskikellolla, mutta voinhan suorittaa toisenkin.

 

Miten tuo mainos osui tuohon kuvaan

No, osaan minäkin mainostaa. Näin mittailtiin graniittikuulaa.

Atte näytti minulle vielä paikkaa, missä on ”Paskakaapunni” -graffiti. Kuulemma se aina tuhotaan ja siihen sitten yhtä aina ilmaantuu taas graffiti. Minä en ymmärrä, miksi sitä sensuroidaan. Mitäpä jos kaupunki muuttuisi sellaiseksi, ettei se ole paskakaapunni? Minusta Oulu on ollut ruma ja tylsä kaupunki, mutta on pakko nyt myöntää, että Oulu on kuin suureksi kasvanut Joensuu: viheliäinen ilmasto, rumat laatikkotalot täyttävät koko keskustan, vähän mitään historiallista,  tylsä. Mutta olen sama mieltä kuin Tämä Matka-blogin Anna Koskela, Oulu on pyöräilijän paratiisi.  Geokätköjäkin on tosi kivasti. Joudun siis muuttamaan aiempaa negatiivista näkemystäni Oulusta. Paikka, joka on kiinnostanut Mikko Niskasta elokuvan verran ja jossa on asunut Yrjö Kallinen, ei voi olla täysin mätä.

Ensi alkuun ajattelin mennä Iisalmeen, josta junalla Helsinkiin, saadakseni Pyhännän geokartalleni, mutta Iisalmesta ei mene yöjunaa etelään ja Iisalmeen meni lauantaina nihkeästi busseja Oulusta. Päätin siksi kulkea junabussilla Kannukseen. Rataa korjattiin, siksi suurin osa junavuoroista oli korvattu junabusseilla. Samalla näin sellaista Pohjanmaata, missä harvemmin olen käynyt. Joku Vihanti olikin ihan nätti paikkakunta. Geokätköjä en kerinnyt matkalta poimimaan. Ruukissa oli vähän taukoa, olisin kyllä ehtinyt, yksi nainen kykkikin sen näköisesti sivummalla, mutta hän kärsikin matkapahoinvoinnista sen sijaan, että olisi löytänyt purkin.

Kannukseen tullessa oli jo ilta pitkällä ja jouduin käyttämään taskulamppua. Hauska kätkö löytyi heti rautatieasemalta, joten Kannus kätkökunnaksi.  Sen lisäksi etsin kätköpurkin kirkolta ja ihan keskustasta. Kirkko oli kiinni.

Kannuksen kirkko

Kannus on kaupunki, jostain ihmeen syystä.  Maailmalle Kannus on antanut Oskari Tokoin. Kannuksen lauantai-iltaan kuului geneeriset mopopojat. Vetäydyin paikalliseen ravintolaan MenoMonoon odottamaan junan tulemista. MenoMonossa esiintyi Ex-TemppoRee, paikallinen covereita soittava sympaattinen äijäbändi. Kuuntelin niiden juttuja.

  • Tänään on Putinin syntymäpäivä.
  • Paljonkos hän täyttää?
  • 65.
  • No, hänelle pitää sitten laulaa ”Hyvää syntymäpäivää”!

Yhdentoista aikaan lähdin juna-asemalle ja juna oli puolisen tuntia myöhässä. Valtavan pitkä Lapin juna kolistelee asemalle. Painan ovinappia, ovi ei aukene, painan ja painan. Sitten siinä on vanhanaikainen kahvalla aukeava ovi, avaan sen ja hyppään kyytiin.
Etsin vaunuani ja konduktööri tulee vastaan, ”Ai, sinä taisit päästä Kannuksesta kyytiin”.  Löysin paikkani ja nukahdin melkein välittömästi. Herään sitten ennen aamun koittoa ja kiroan, että junanhan pitäisi olla jo perillä Helsingissä näihin aikoihin. Miksi on niin hämärää, onko tämä juna jossain varikolla? Kaikki muutkin ovat junassa. Katson ”Junat kartalla” palvelua, eikä kyseistä junaa näy siinä, edes. Se on kadonnut kokonaan, toiseen ulottuvuuteen. Google mapsissä on paikannus, se sijoittaa minut Ylöjärven takamaille. Tulee kuulutus siitä, että juna on viisi tuntia myöhässä ja että Tampereen asemalla yritetään saada taksikuljetus Helsinki-Vantaan lentoasemalle sinne meneville. Reppuuni oli laitettu seitsemän euron aamiaisseteli korvaukseksi. Lähdenkin ravintolavaunuun. Siellä on koko junan henkilökunta. Vettä valuu jostain lattialle ja sitä kuivataan käsipyyhkeillä. Ravintolavaunun pitäjä sanoo, että kohta syttyy tulipalo, kun vesi valuu sähkölaitteisiin.

Minusta tulipalo junasta nostasi kärsimykset ihan uudelle tasolle, enkä valita siitä, että WC-paperi on lopussa. Kun juna rahjustaa vihdoin 4½ tuntia myöhässä Helsingin päärautatieasemalle, päätän jatkaa suorilla kotiin, koska myös rantarata on remontissa. Juna meni kuitenkin Karjaalle ilman mitään ongelmia, ehkä siis ylireagoin. Olin kuitenkin ihan liian väsynyt mihinkään Helsingissä, mikä vaatii keskittymistä. Toinen päätökseni oli, etten ikinä lähde millekään Siperian junamatkalle. Kuinka kestäisi olla viikon junassa, kun ei kestä siellä olla 12 tuntiakaan.

 

 

Paskakaapunnin katveessa, osa II

Seuraavana päivänä kävimme Aten kanssa muutamalla haastekätköllä Oulussa teollisuusalueella ja lähdimme sitten geokätköilytapahtumaan Vaalaan. Oulun ja Muhoksen rajalla kurkiaura otti suunnaksi etelän.

Pari vuotta sitten pyörin Oulujokilaaksossa ja sillä reissulla jäi käymättä Ahmaksen kalevalaisessa perinnekylässä. Nyt piti tämä puute paikata. Paikan kätkö löytyi nopeasti. Perinnekylä on ehkä Utajärven matkailun tarkasti varjeltu salaisuus ja paikan päälläkin se on huomaamattomasti syvällä jokilaaksossa.

Kukkos-Lukkarin aitta. Enpä ikinä tiennyt, että runoja Kalevalaan tuli Pohjanmaalta. Sen sijaan syvältä Karjalasta, missä äitini puolen sukua asui, ei tullut yhtään runoa.

Ennen Vaalaa Oulujoen yli meni riippusilta. Atte keksi lähteä sinne, vaikka kello näytti aika myöhäistä. Toiselta puolen tie oli tukittu. Toiselta puolen silta oli suljettu riimuin ja kieltotauluin. Menin sillan toisen puolen tornille kiellosta huolimatta. Silta oli lahonnut ja ainakin yksi laudoista oli poikki, joten ei ne kieltotaulut olleet siellä turhaan.  Sillalla oli kuitenkin teinejä, joten en tuntenut tarvetta lähteä kulkemaan joen poikki.

Näkymä Oulujoen ylittävältä riippusillalta.

Paikalliset teinit kyllä tietävät sillan lahot lankut ja osaavat olla astumatta niiden päälle, mutta minä en tiedä.

Pääsimme sitten Vaalaan geokätköilijöiden tapaamiseen. Paikalla oli Hannu, jonka olin tavannut aiemmin muun muassa Haapajärvellä ja Porvoossa. Haapajärvellä Hannu oli näyttänyt minulle paikallisia kätköjä, Porvoossa hän ui saareen, jossa oli kätkö, mutta sitä ennen hän ui saareen, johon laittoi oman kätkönsä. Hannu oli järjestämässä tapahtumaa, johon oli lähtenyt ostamaan ilotulitteita ja niitä sai ilmeisesti Kempeleeltä. Arvostan kosher-ilotulitteita, sillä varmasti hän olisi saanut niitä myös Kärkkäiseltä Ylivieskasta, mutta Kärkkäinen on tunnettu natsi.

Tapaamisessa piti olla sauna lämpimänä, mutta sauna oli lukossa, olin hieman pettynyt. Yleensä syksyllä on järjestetty geokätköilijätapaaminen Kuopion Sorsasalossa, mistä on päässyt polskimaan aalloille suoraan saunasta, mutta tänä vuonna ei järjestetty.

Kainuun meri

Tapaamispaikka, Uiton maja

Tapaamisissa puhuttiin tietysti paikalliset geokuulumiset. Sellainen on, että paljon kätköjä maastoon pistänyt harrastaja oli lopettanut ilmeisesti harrastamisen, eikä ollut antanut kätköjä muiden hoidettavaksi, joten ne olivat edelleen paikallaan ja huonossa kunnossa kunnes lahoavat, tuhoutuvat tai joku vie. Sen lisäksi puhuttiin tervatrailista. Koska tämän yhden kätköilijän purkit olivat näinkin uhanalaisia, eikä saunaa tullut, lähdimme aikaisin ja kävimme Vaalassa tämän kätköilijän purkilla. Se oli lähellä Valtakunnansalia. Jos jotain hyvää lestadiolaisuudessa on, niin alueet, mitkä ovat mustimpia lestadiolaisalueita ovat taas alueita, missä Jehovan todistajia on vähän. Lahkot kokevat toisensa kilpailijoiksi. ”Ding ja dong”, sanoisi Ilkka Kanerva.

Atte halusi vielä käydä purkilla matkan varrella ja minä en oikein keksinyt mitään, mutta huomasin, että maantien varrella olisi tervatrailin purkki. Kävimme siis siellä.

Tervatrailin purkki

Purkki tarjosi yllätyksen, se oli pieni tervatynnyri. Se killui niin korkealla puussa, etten saattanut sitä nuuskaista, mutta myöhemmin selvisi, että ne olivat paitsi väkertäneet 150 kappaletta minikokoisia puutynnyreitä niin myös tervanneet ne kaikki. Sitten pohjalle oli liimattu magneetti ja filmipurkin pohjalle kanssa, joten filmipurkki pysyy kiinni tervatynnyrissä.

Terävämpinenäiset tervatrailin kulkijat kuulemma löytävät purkin jo tervan tuoksun perusteella. Purkkeja on noin kymmenesosamailin etäisyydellä toisistaan polkuna, joka alkaa Madekoskelta ja päättyy Muhokselle Tervahiihdon reitin varrella.

Trailipurkin löytämisen jälkeen menimme Ouluun.

Paskakaapunnin katveessa, osa I

Aamuun mennessä sade oli ohi ja kömmin laavulta paikalliselle ruokakaupalle, joka oli vielä kiinni. Ruokakaupalta sai alkunsa multikätkö. Siellä oli Temmeksen opastaulu, josta poimitut tiedot antoivat kätkön koordinaatit. Purnukka oli sitten lähellä ja hain sen ennen kaupan aukeamista. Kaupassa ei onnistunut käteisen nostaminen ilman korttia.

Hyppäsin sitten bussiin, eikä bussissa kelvannut muu kuin käteinen. Tällaista on uustakapajuinen Suomi. Tällä kertaa edes Matkahuollon sivuilla ei oltu varoitettu tästä. Sanoin, että ei ole kuin viitonen, vie jonnekin pikavuoropysäkille. Kuljettaja antoi lastenlipun Ouluun asti. Lupasin sitten olla lapsi Ouluun asti ja kvaakuin sitten ankkana. Oikeasti olen tietysti lapsi henkisesti Oulun jälkeenkin.

Oulussa tapasin facebook-kaverini Aten, joka oli valmis lainaamaan minulle autoaan. Kaikkea pitää kokeilla. En ole ajanut 20 vuoteen ja ajamienn oli huteraa. Etenkin jarrut olivat erittäin täpäkät. Atelle mennessä olin sitten päättänyt, etten ota autoa lainaan. Pelkään, että joku kerta, kun jarrutan, takana tuleva tulee tuulilasista sisään. Sitä paitsi, hän oli sanonut, että renkaat olivat aika sileät, joten minun pitäisi varoa vesiliirtoa. Ei kiitos, kuljen mielummin julkisilla.

Seuraavana aamuna lähdin sitten Revonlahdelle. Revonlahti on osa Siikajokea. Siikajoki on tunnettu Tauvon lintuasemastaan, olen ollut siellä monta vuotta sitten. Tauvon lintuasemalla taas on kirjoitettu hämmentävä teos ”Ulkonokalla tuulee”.  Mr. Orni Finland inspiroitui tekemään saman nimisen kappaleen. Kirjan kirjoittajan, Asko Vuorjoen, määrityset herättivät debattia, koskapa hän näki siellä Ulkonokalla lintuja, joita ei Suomessa yleensä nähdä, joitain ei olla nähty sen koommin, yhtään missään. Huomattavaa on, että tuolloin oli huono optiikka ja vielä huonompi määrityskirjallisuus.

Minä taas olin Revonlahden kirkolla, missä oli kätkö. Hetken se haetutti, mutta sitten löytyi, joten Siikajoki uudeksi kunnaksi kätkökartalle.  Minun päiväni oli suunniteltu niin, ettei ollut varaa suunnitelmaan B, näissä kunnissa kun kuitenkaan ei ole vieri vieressä kätköjä, joten olin huojentunut, ettei tarvitse tulla uudelleen Siikajoelle. Ehkä sinne Tauvoon, Ulkonokalle, voin mennä uudestaan, mutta ei tarvitse väkisin etsiä mitään kätköä.

Revonlahden kirkko oli kiinni. Sääli, sillä se oli kaunis.

Revonlahden kirkko

Ruskaa Siikajoella

Siikajoelta piti mennä Ouluun vaihtaakseni bussiin Lumijoelle, kun ne kuitenkin kulkivat paljolti eri teitä. Olisin ehkä voinut odotella jossain tien poskessa lähempänä pitkään, mutta en ollut niin fiksu.

Oulussa päätin syödä bussiasemalla, kun kerta oli vähän ylimääräistä aikaa ja käydä sitten veskissä, mutta mies, joka piti ruokalaa bussiasemalla ei tahtonut uskoa, että minä tiesin, mitkä genitaalit minulla aamulla herätessä oli, vaan hän kyseli monta kertaa kovaan ääneen, olinko mies vaiko nainen ja jouduin tivaamaan hänen kanssaan. Kun sitten tulin vessasta pois, niin jätin oven auki, jolloin gäbbäukkels, joutui lähtemään kahvilastaan pistämään oven varta vasten kiinni. Paskakaapunni, mikä paskakaapunni. Näin ei ole minulle tapahtunut maailmalla kuin, no, tai ei ole tapahtunut missään.

Bussilla sitten Lumijoelle Limingan kautta. Lapsia oli kaikkialla niin kuin jossain kehitysmaissa. Ei minulla lapsia mitään vastaan ole, eiväthän he ole vielä vaaliuurnilla. Sen sijaan minulla on paljonkin lestadiolaisuutta ja heidän valtaan nostamiaan puolueita vastaan. Huvikseni vertailin keskustapuolueen valtuustopaikkojen lukumääriä kunnan 0-14 -vuotiaiden prosenttiosuuteen. Hangossa lapsien osuus on pieni eikä keskustalla ole ainoatakaan paikkaa kunnanvaltuustossa, kun taas näissä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa on toisinpäin. Joku voisi tehdä ihan tilastollisen analyysin aiheesta.

Lumijoella kävin kätköllä, joka löytyi helposti, joten Lumijoki uudeksi kunnaksi kätkökartalle. Täälläkin vaihtoehto B olisi tiennyt aika isoa sakkokierrosta jalkapatikassa. Jos olisin lähtenyt autolla, tällaiset sakkokierrokset eivät olisi ongelma.

Lumijoella on hulppea kirkko

Kätkö oli lähellä Lumijoen kirkkoa. Sen jälkeen menin kirkolle. Hautausmaalla oli jätetty vesihana auki, vainajat kastuivat. Pistin hanan kiinni. Kirkko oli sen sijaan kiinni. Vietin aikaa kirjastossa, joka oli lähinnä päiväkoti kirjaston työntekijän yrittäessä saada lapsia käyttäytymään. Kirjaston lehtitarjonta oli melkoisen uskonnollissävytteistä. Yleensä kaiken maailman uskonnot ja lahkot haluavat aviisinsa kirjastoihin ja kirjastot joutuvat käyttämään vahvaa harkintaa, mitä valeuutisia ottaa, mitä jättää ottamatta.

Siirryin bussilla Limingan puolelle ihan lähelle, Virkkulaan. Virkkulassa rupesi satamaan kaatamalla ja pistin töppöstä toisen eteen. Kätkö oli kaukana, Liminganlahden luontokeskuksen lintutornilla. Perille päästyä sitten löysin kätkön melkein välittömästi, joten Liminka uudeksi kunnaksi kätkökartalle.  Torni tarjosi myös suojan sateelta.

Joitain lintuja on säästynyt metsästykseltä. Tässä kuvassa metsähanhia ja sinisorsia sateen läpi nähtynä. Sinisorsia sade ei haittaa yhtään.

Laulujoutsenia

 

Täälläkään linnut eivät saa olla rauhassa harrastajametsästäjiltä. Metsähanhien harvinaistuttua on niiden tilannetta ruvettu seuraamaan tarkemmin ja metsähanhet ovat olleet rauhoitettuna vuoden kerrallaan. Näkemäni hanhet olivat muuttomatkalla olevia metsähanhia eikä Suomen omaa kantaa.

Liminganlahti olisi vieläkin säväyttävämpi, jos siellä olisi kultasirkkuja, mutta kiinalaiset söivät ne. Suomi ei ole ainoa maa, jossa luonnonsuojelu on katastrofaalista.  Suomihan on onnistunut perustelemaan hakkuita ilmastonmuutoksen torjunnalla ja merimetson hävittämistä luonnon monimuotoisuuden lisäämisellä. Mihinkään tieteeseen tällainen ei perustu.

Kurkia

Liminganlahdella olisi viihtynyt pitempään, vaikka koko loppuelämän ajan, mutta oli matkaa jatkettava niin kauan kuin oli vielä valoisaa. Hämärällä on vaikea löytää geokätköjä, mutta ihan pimeällä taskulampusta on apua ja kätköjen löytäminen helpottuu jälleen.

Vuonna 1918 Limingalla päästiin rauhanomaiseen ratkaisuun sotimisen sijasta. Oulussa vaikutti Yrjö Kallinen -niminen rauhanmies, teosofi, demari ja ministeri. Hän oli varmasti fiksuin suomalainen poliitikko ikinä. Tuolloin 1918 Kallinen ei myöskään halunnut tarttua aseeseen. Valkoinen osapuoli oli lähellä teloittaa hänet ja hän kävi jo teloituskuopan reunalla. Hän sai neljä kuolemantuomiota, mutta vältti ne kaikki. Moni muu ei ollut yhtä onnekas, vaan nimettömät rauhanmiehet ammuttiin sumeilematta. Yrjö Kallisen puheita on youtube täynnä.

Jäin pois Zeppelinillä, joka on Kempelettä. Kempele ei ole juurikaan tunnettu muusta kuin eräästä Suomen epäsuosituimmasta pääministeristä, hänen lukuisista serkuksistaan ja talosta, jonka hän lupasi turvapaikanhakijoille, mutta sitten myi ja päätyi lähettelemään turvapaikanhakijat teloitusosastojen eteen pitkin Lähi-Itää. Tämä kiteyttää luonteenpiirteet, jotka triggeröivät minua vahvasti, se, että ensin hurskastelee ja päätyy pettämään ja lopuksi sitten Jeebus antaa kaiken anteeksi. Juudaksella oli sentään sen verran selkärankaa, että hirtti itsensä petoksensa jälkeen. Juutalaisilla on sanakin tälle: ”chuzpah”: tappaa ensin vanhempansa ja sitten anoo lievennystä tuomioonsa, koska on orpo.

Kätköpurkki Kempeleellä

Kempeleellä oli tietysti myös lapsia kaikki paikat täynnä, minkä takia oli ihme, että kätköpurkki säilyi paikoillaan. Näin Kempele uudeksi kunnaksi kätkökartalla.  On se ihme, kuinka maailman luonnollisin asia, synnyttäminen, on käännetty naisten kurissa pitämisen työkaluksi.

Kempeleeltä siirryin sitten paikallisbussilla Aten luokse illaksi.

Tylsä ja yksitoikkoinen

Yleensä paikat, joita olen etukäteen pitänyt tylsinä osoittautuvat olevan jotain muuta. Joskus kuitenkin huomaan ennakkokäsitysteni olevan oikeita.

Lähdin Helsingistä Onnibussin kyydillä Pihtiputaalle. Onnibus on huonontanut palveluaan sillä, että parhaista paikoista on tullut lisämaksullisia. Oli miten oli, sain tyydyttävästi nukuttua ennen saapumistani Pihtiputaalle ennen auringonnousua. Siellä olisi ollut virran luona lintutorni, mutta ajatus siitä, että menisin pilkkopimeässä jotain polkua metsään ei kiehtonut, joten meninkin kirkolle, josta löysin geokätkön, joten Pihtipudas uudeksi kunnaksi geokartalle. Niin varhainen aamu ei ollut, etteikö mopo olisi pärissyt. Mopot ja motskarit saavat voimansa pimeydestä, sen takia niitä ei näe ikinä päiväsaikaan.

Pihtiputaan kirkolla

Koska oli purevan kylmä viima, etsiydyin talon suojiin. Se oli terveyskeskus. Ihme ja kumma, terveyskeskus oli auki. Meninkin sinne odottamaan bussia. Pihtiputaan terveyskeskus vaali terveyttäni ainakin niin, etten kylmettynyt. Aamun valjettua ja matkan jatkuttua eteenpäin huomasin Pihtiputaan olevan kaunista järviseutua. Pihtipudas on myös kovina natseina aikoinaan tunnettujen Pihkalan veljesten syntymäkunta. Naapurikunta Viitasaari oli 1930-luvulla Lapuaan verrattava äärioikeiston keskittymä.  Jos olisi ollut Pihtiputaan liike ja Viitasaaren kapina, kukaan ei olisi kuullut koskaan Suomen laitaoikeistosta, mutta kun oli Lapuan liike ja Mäntsälän kapina, niin se uhkasi keskusvaltaa.

Pihtiputaalta siirryin Pyhäjärvelle. Pyhäjärvi tunnetaan parhaiten vaskikellosta. Pyhäjärvi on vaihtanut nimeään ja se oli aiemmin Pyhäsalmi. Samantekevää, kukaan ei kuitenkaan tiedä tätä kaupunkia, jossa väestön tiheys on 4 asukasta neliökilometrillä. Pyhäjärvellä on kuitenkin huomattava kaivos, joka ei ole vielä pilannut mainettaan eikä kunnan vesiä. Löysin Vaskikellolta geokätkön, joten Pyhäjärvi minulle kätkökunnaksi. Siellä on myös laiminlyöty kivipuisto, jossa suoritin tehtävät geokohdetta varten. Tehtävänä oli mitata kivipöydän pöytälevyn massa.

Kivipuistossa gps:n kanssa.

Sää oli ollut koko ajan tuulista, mutta nyt rupesi myös satamaan. Onneksi saatoin olla sisällä huoltoasemalla Vaskikellolla.

Kärsämäellä on ilmeisesti kovatkin tulvat, sillä kirkon ja tapulin väliin on tehty tällainen käytävä.

Siirryin bussilla Kärsämäelle. Kärsämäen anti Suomelle on Juustoportti. Juustoportilla ei kuitenkaan ole kätköä, vaan jouduin menemään paikalliselle kirkolle, josta löysin geokätkön, joten Kärsämäki uudeksi kunnaksi kätkökartalleni.

Juustoportilla oli myös kirjasto, jossa saatoin odotella bussin tulemista. Juustoportissa myydään leipäjuustoja ja Hangon keksiä. Mitähän ne on, ainakaan Hangossa itsessään ei ole mitään keksejä. Kärsämäellä satoi ja tuuli ja oli kaikin tavoin ikävä ilma, mutta paikkakuntakin oli aika ikävä.

Ikävät, yksitotiset maisemat jatkuivat siirtyessäni Siikalatvan kuntaan. Siikalatva oli aiemmin Pulkkila, mutta kun Pulkkila sekoitetaan Pulkkilanharjuun, kunnan nimeksi otettiin helpommin erottuva Siikalatva. Se varmaan tarkoittaa sitä, että kun täällä on tulvinut ja tulva laskeutuu, siiat sätkivät mäntyjen latvuksissa.

Bussi pysähtyy Pulkkilassa ja geokätkö löytyy nopeasti kirkolta, joten Siikalatva kuntakartalleni.

Pulkkilan kirkko

Pulkkilassa ei odotettu vanhan kirkon palamista, niin kuin muualla, vaan siellä vanha kirkko purettiin ja tilalle rakennettiin uusi. Heikki Klemetti sanoi, että kirkko näyttää purjehdusseuran paviljongilta. Heikki Klemetti oli oikeassa. Jos vanha kirkko olisi säilynyt, se olisi tänä päivänä nähtävyys, mutta sitähän he eivät ajatelleet sitä purkaessaan.  Pulkkilassakaan ei ollut mitään nähtävää, mutta kun lähdin bussilla eteen päin, niin Rantsilassa oli useita omituisia patsaita, mikä tuo Mieleen vaikkapa Tohmajärven patsaspuiston.

Saavuin Temmekseen. Temmeksestä löysin geokätkön, joten Tyrnävä uudeksi kunnaksi. Temmes oli aikoinaan oma kuntansa. Tyrnävän asukasluku on kasvussa ja syntyvyysluvut huimia eli kunnassa on paljon lestadiolaisia. Minä jatkoin kävelyä kylän ohi pururadan laavulle. En olisi siitä tiennyt mitään, ellei olisi ollut kätköä siellä. Kun kyykin sadeviitta alusena ja taskulampulla etsien, kätkö löytyi. Asetuin sitten nukkumaan sinne. Laavu oli pururadan parkkipaikan luona ja sen ohi kulki tie muutamalle metsämökille. Illan tullen sitä tietä ajettiin ja sen lisäksi auto tuli parkkipaikalle valaisten etulyhdyillään suoraan laavun sisään, missä minä olin nukkumassa. Eivät kuitenkaan tulleet ulos. Olivatkohan geokätköilijöitä, jotka eivät halunneet tulla etsimään laavukätköä, kun laavulla oli joku.

Yöllä oli rankka ja ankkara sorsanilma, mutta katto ei vuotanut. Näin suoritin retkiyöhaasteen syksyn. Haasteessa pitää nukkua ulkona kerran jokaisena vuodenaikana. Tuntui, että tuulikin olisi vähän hellittänyt, joten oli lämmintäkin.