Browsing Category

suomiretki

Kansallispuisto -ja kuntakierros, osa II

Kauhajärven jälkeen lähdimme jurruttamaan kohden Lauhanvuoren kansallispuistoa. Jo heti alkuun vaikutti suomalaiseksi poikkeavalta kohoumalta, sillä tie kulkee hiljaa ja tasaisesti ylöspäin, kun taas muualla mäet tuppaavat olemaan jyrkkiä, mutta lyhyitä. Ylhäällä alkaa kansallispuisto ja on näkötorni. Samalla kunta vaihtuu Isojoeksi. Isojoellakaan en ole ollut aiemmin.  Näkötornissa on geokätkö ja lähdimme kulkemaan sinne. Lunta oli melko lailla, ehkä neljännesmetri, ja kaikki tullut nyt saman päivän aikana. Näkötorni oli yllättävästi lukossa, eikä infotaululla ollut tietoa siitä, mikä, miksi. Nettisivustolta löytyy, että portaat olivat jäätyneet ja muuttuneet vaarallisiksi ja sen takia torni oli pistetty lukkoon.

No, ilmoitettuani asiasta se geokätkö hyllytettiin kunnes tilanne muuttuu. Jouduimme etsimään kätköjä toisaalta.

Suurin osa Lauhanvuoren kansallispuistollisista elämyksistä liittyy rakkakenttiin ja nyt se kaikki oli paksun lumikerroksen alla, samoin kuin kaikki sivutiet ja ehkä geokätkötkin. Talvi ei selkästikään ole sesonki täällä, mutta kun kesä vain suhahtaa ohi ja loput on talvea.

Saavumme paikkakunnalle Isojoki ja heti alkuun geokätkö kylän keskustasta, joten Isojoki kätköilykartalle.  Isojoesta tiedän vain, että SKP:n Uudenmaan piirin sihteeri on kotoisin sieltä. Sen lisäksi selvisi, että Kyllikki Saari eli ja surmattiin Isojoella. Ensimmäinen kerta, kun Pohjanmaalla epäiltiin jotain tapahtuneeksi koko naapuruston tietämättä. Toisaalta voi olla niin, että kaikki tiesivät, mutta kukaan ei puhunut.

Isojoella oli myös kirkkokätkö. Se ei ollut talvilöydettävä, mutta kävimme kokeilemassa onneamme ja hyvä niin, sillä se paikallistui nopeasti lumesta huolimatta.

Isojoen kirkko on Engelin suunnittelema

Isojoelta siirryimme sitten Merikarvian puolelle Tuorilaan, missä oli hyvä hetki pitää taukoa huoltoasemalla, jolla oli kätkö. Minä olin sen hakenut jo aiemmin. Olin tullut pohjoisesta bussilla, hypännyt siitä välillä ulos käydäkseni lähellä kätköllä ja tullut samaan bussiin takaisin niin että tietojärjestelmä meni sekaisin, kun sama henkilö oli samalla vuorolla kolmatta kertaa asiakkaana.

Tuorilassa aivan kuin Ikaalisissa colajuomat olivat joko Coca Cola tai Pepsi Cola eli kaksi ehdotonta riistofirmaa, joita kumpaakin boikotoin. Sprite ja Fanta kuuluvat kanssa Coca Colalle. Jostain syystä huoltoasemilla on juuri näiden kahden firman kolajuomia, eikä vaikkapa Olvin vastaavaa. No, minulle se tarkoittaa sitä, että jään ilman kofeiiniannosta. Tämä on minun versioni eettisestä matkailusta. Mitä kauemmaksi menee, sitä vähemmän on vaihtoehtoja. Lipsuin, esimerkiksi Perussa, sillä siellä nämä omistavat myös veden ja Inca Colan. Minulla on pitkä lista tavaramerkkejä, joita boikotoin, mutta toisaalta sitten on negatiivinen boikotti: pientä ja paikallista pitää ostaa. Sitä myös enemmän arvostaa, kun boikotin kautta tulee tietoiseksi siitä, kuinka paljon kulutustavaroista tulee näiltä jäteiltä.

Tuorilasta on lyhyt matka Siikaisiin, josta löytyi heti geokätkö, joten Siikainen oli uusi kunta kätkökartalle.  Samalla minä sain koko Satakunnan pakettiin. Satakunta on jotenkin tympeä maakunta, vaikka silläkin on kohokohtansa, rannikko kokonaisuudessaan ja Selkämeren kansallispuisto eritoten. Heti Niinisaloon tultaessa tuli vastaan poika fillarilla paksussa lumessa ja tokasin, että on varmasti hankala ajaa, kun lunta on niin paljon, johon poika ei sanonut mitään vastaan. No, se onkin tyypillinen satakuntalainen vastaus. Toisaalta Satakunnassa olen kyllä saanut liftin, joten ynseydessä Varsinais-Suomi voittaa Satakunnan.

Kuuluisin Siikaisten asukas on satelliittisääksi, joka tällä hetkellä palloilee Afrikassa. Santran edesottamuksia voi seurata facebookissa.  Siikaisissa on paljon takamaata sääksien lennellä. Muuten Siikaisista on Antti Kalliomäki. Vanhemmalle väelle Kalliomäki on tutumpi urheilusaavutuksistaan kuin poliitikkona.

Siikaisissa oli hiljaista kirkonkylällä, ei siellä ole paljon asukkaitakaan. Päätimme vielä käydä kirkolla, jonka kätköä sai tovin etsiä ennen kuin se antautui. Sitä varten oli annettu vihjeeksi numero 4, eikä se kertonut mitään. Purkin löydyttyä Arhi huomasi sen luona olevan paaden ja arveli, että se on vanha kilometripylväs. No, minä sitten pyyhin siitä lumet pois ja sieltä paljastuu isolla numero 4.

Siikaisten kirkko

Siikaisilta pääsi helposti Pomarkkuun, mikä oli seuraava kohde. Pomarkussa olin palloillut aiemminkin, silloin liftasin sinne ja koira nuoli minun naamaani koko matkan ajan. Arhi ei ollut käynyt siellä. Valikoin sellaisen kätkön, missä kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt. Se esitteli Pomarkussa olevan ”maailman pohjoisimman pyramidin”. Minusta kyllä Huippuvuorten Pyramiden on maailman pohjoisin pyramidi.

Pomarkun jälkeen Noormarkussa ehdotin Arhille rannikkokaupunkihaasteen purkilla käyntiä. Minä olin rämpinyt pitkin hakkuita purkille, mutta Arhi löysi sinne ihan suoran reitin.

Seuraavaksi pysähdyimme Luvialla, missä huoltoasema juuri sulki oviaan. Lähdimme hakemaan kätköjä Pinkjärven erämaasta. Ensimmäinen tie oli tuoreeltaan aurattu ja täällä kaikki kätköt olivat teiden varsilla. Ongelma vain oli se, että kätköt olivat tyypillisesti kuusissa ja kuuset lumen peitossa, joten ne joutui kaikki harjaamaan pois lumesta. Sen lisäksi kuusesta on vaikea löytää purkkia muutenkaan yöllä taskulampun valossa. Päivälläkin ne ovat ankkalia, siksi kuusi on tyypillinen paikka piilottaa kätköpurkki. Lumi oli joko täyttänyt ojat sellaiseksi, ettei niitä pystynyt näkemään tai sulaessaan muodostanut laajoja lätäköitä. Muutama jäi löytymättä näiden olosuhteiden takia.

Seuraavaksi siirryimme saman Pinkjärven erämaan toisen tien varrelle. Minkki loikki tien yli. Puut kaareutuivat yli tien raskaassa lumilastissa. Tietä ei oltu aurattu. Kun olimme aikamme kätköilleet ja lunta tuli taivaalta yhä kiivaampaan tahtiin, Arhi sanoi, että jos emme nyt lähde, niin autolla ei täältä enää pääse pois. Varmemmaksi vakuudeksi satoja kiloja märkää lunta tippui puista tielle ja auton päälle. Niinpä me sitten tulimme takaisin päätielle ja siirryimme tien varrelle lähemmäksi Eurajoen keskustaa. Purkit olivat vielä lisäksi muutama metri sivuun koordinaateistaan.

Oli pakko lähteä pois, koska Arhin piti ehtiä aamulla hoitamaan velvollisuuksiaan. Menimme Eurajoelta Euralle, missä on UNESCOn maailmanperintökohde Sammallahdenmäki. Luonnollisesti jo pelkästään pysäköintipaikka oli täysin lumen peitossa ja Sammallahdenmäki itsessään kesäkohde. Minä en nyt vielä kuittaa itselleni pinnaa maailmanperintökohteesta, kun käyn parkkipaikalla.

Siirryimme Euraan. Eurassa asui pikkuserkkuni Kaarlo Holmstén. Holmsténit ovat sikäli jännä suku, etteivät ne pysy aloillaan, eikä siihen ole mitään ammatista tai rakkaudesta johtuvaa selitettävää syytä. Yleensä, kun olen lukenut sukukirjojani, niin on tullut tutuksi vähän jokainen talo jossain Toijalan-Valkeakosken välillä, jolloin paikallistuntemus menee ihan nextille levelille. Samoin suvussa, jos mainitaan jokin vakava sairaus, niin huomaa sen heijastumat jälkipolviin. Paikkakunnalta toiselle pomppiminen ilman syytä herättää kysymyksen matkageenistä.
No, 1918 hänelle tarjottiin vaihtoehdoiksi punakaartia tai sitten sitä, että hän ajaa veturia ja hän valitsi veturilla ajamisen ja ajoi sitä, kunnes sai kuulla, että saksalaiset ajavat punaisia ”kuin karjaa” kohti Lahtea ja siinä joukossa oli hänen vaimonsa ja lapset, joten hän nappasi kiväärin mukaansa ja lähti itsekin sinne. Hän joutui kiinniotetuksi ja Tammisaaren keskitysleiriin ja kuoli siellä tauteihin.  Sata vuotta sitten. Minä jotenkin ymmärrän, että Kauhajoella on ryssäviha, koska vuoden 1808 raiskaukset ja kidutukset ja jotenkin ymmärrän, että muualla Pohjanmaalla ryssäviha, koska isoviha. Pikkasen jo ihmettelen sitä, että Ilkat vihaavat Flemingin sukua, koska nuijasota. Mutta sisällissodasta on kulunut vasta sata vuotta ja hermot menevät hyvin nopeasti näihin ”oman onnen seppiin”.

Arhi kävi sitten vielä Jokioisilla kätköllä, missä minä olin ollut aikaisemmin. Forssassa oli auki suuri huoltoasema ja sielläkin oli vain Coca Cola ja Pepsi Cola. Helsingissä pääsin nukkumaan onneksi sohvalle ennen paluutani Hankoon.

 

 

Kansallispuisto -ja kuntakierros, osa I

Tällä kertaa oli sovittu lähteä Arhin kanssa reissuun.  Arhi pitää Room Escape Running Rabbitia Roihuvuoressa. Minä en ole koskaan osallistunut pakopeliin, koska minä en pysty saamaan ajatuksiani kokoon paineen alla. Arhi myös geokätköilee, mutta hänellä on ihmeellinen tuuri, että kun hän on vapaalla ja valmis lähtemään reissuun, tulee ihan hirveä ilma. Nytkin oli siis aivan hirveän sakea lumipyry, mutta kuulin ennusteesta, että se painottuisi itään. Hangossa hyvä on se, että kaikki suhtautuvat sääennusteeseen vakavasti. Ikävää on luottaa siihen liikaa. Toteutui nimittäin niin, että lunta tuli nimenomaisesti länteen.

Ensimmäinen paikka pysähtyä oli Ikaalisissa huoltamolla. Minä tiesin, että siellä oli lähellä tietä huoltoasema, koska aikaisemmin olin nukkunut sen pihalla. Olin kansannut penkit yhteen ja levittänyt makuupussin siihen ja nukkunut yön, kunnes aamubussi saapui.

Seuraava kohde oli Jämijärvi, mistä näytin Arhille hautausmaan, jossa olin ollut aikaisemmin. Geokätköpurnukka oli hautautunut lumen alle, mutta vanhasta muistista potkin sen esille. Seuraavaksi Kankaanpään Niinisaloon. Se oli tullut tutuksi siitä, että sinne oli tarkoitus rakentaa vastaanottokeskus, mutta paikalliset tuhopolttivat rakennuksen. Niinisalon kätkö löytyi nopeasti.

Seuraavaksi menimme Honkajoelle. Honkajoelle saapuessa toisella puolella katua oli katulamput valaisemassa katua, toisella puolen taas ne valaisivat traktoreita. Minulla ei ole mitään mielikuvaa Honkajoesta, enkä ole siellä aiemmin käynyt. Se on kunta, jossa ei ole ainoatakaan järveä. Voi miettiä, kuinka monta sellaista osaa kartalta nimetä (ensimmäisen mokasin, en ole viettänyt aikaa Hailuodon järvillä, mutta Sottunga on vahva kandidaatti). Honkajoella on kuitenkin kirkko ja kirkolla geokätkö. Geokätkö oli ihmeellisessä louhikossa, missä ei ollut järin kiva etsiä sitä lumisella säällä. Joka tapauksessa, Honkajoki uudeksi kunnaksi geokätkökartalle ja muutenkin.

Honkajoen kirkko

Seuraavaksi siirryimme Karvian puolelle Kyrön skanssiin. Serkkuni Klaus Fleming oli kurittanut siellä Ilkkaa ja muita pohjanmaalaisia talonpoikia. Minun edesmennyt kumppanini oli ylpeä Ilkan jälkeläinen ja sanoi heti tuntevansa kaikki Flemingit ja vihaavansa heitä. Eipä tuntenut minua. Toisaalta, minä en ole suoraan hänen jälkeläisensä. Koska sukuyhteydessä on nainen tai useitakin naisia, minä en ole aatelinen, aatelissukuun kuuluva, pelkästään. Aateliset olivat niitä, jotka ratsastivat hevosilla ja komentelivat joukkoja ja ne aateloimattomat sukulaiset olivat niitä, jotka lapioivat hevosenlantaa ja kelpasivat syrjähyppyihin. Auringossa palava iho, juoksentelu alasti puutarhassa ja ymmärtämättömyys käytännön asioista kuitenkin varmasti periytyivät muillekin.

Kyrön skanssista ei ole mitään jäljellä, mutta se toimi tulppana, joka piti pohjanmaalaiset siellä omalla puolellaan. Jos se olisi pitänyt, Etelä-Suomi olisi yhä sosialistinen, eikä Juha Sipilä olisi pääministeri.

Skanssilta löytyi geokätkö, joten Karvia uudeksi kätkökunnaksi.  Myöskään Karvialla en ole aiemmin ollut. Karvia on tunnettu lähinnä vankilastaan, jossa pidettiin Jehovan todistajia, jotka olivat totaaleja. En ymmärrä, että jos tahtoa aseelliseen maanpuolustukseen ei löydy, niin pitää terästää sitä vankilalla. Eikö se, että systeemi potkii päähän tee entistä haluttomammaksi puolustamaan sitä.

Kyrön skanssi

Skanssilta oli tarkoitus lähteä ajelemaan läheiseen Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon.  Sinne menevällä tiellä oli kuitenkin huomattavan paljon lunta. Sen varrella olevilla geokätköillä oli viite tietoon, että tie soveltuu syksystä kevääseen. Ei vaikuttanut enää syksyltä. Siksi menimme kiertoreittiä. Kansallispuistosta näkee kuitenkin pienen siivun matkalla Karvialta Kauhajärvelle.

Saavuimme sitten Kauhajärvelle, josta löysimme nopeasti kirkkokätkön niin että Kauhajoki kummallekin uudeksi kunnaksi kätkökartalle.

Arhi loggaa geokätköä Kauhajoella.

Orbeja

Kauhajokelaiset eivät varmaan halua, että muistutetaan siitä asiasta, josta Kauhajoki parhaiten muistetaan, niin kerronpa, että wikipedian mukaan Kauhajoella Suomen sodan aikana venäläiset raiskasivat ja muuten kiduttivat paikallista väestöä, mitä eivät tehneet muualla. Selkeästi paikkakunta, jonne kasautuu raakoja tekoja.

 

Elokuvia, Rajaporttia ja Jämijärveä

Edessä oli sekä pyhäinpäivä että sunnuntai. Luonnollisesti bussien liikkuminen oli erittäin nihkeää kumpaisenakin päivänä, joten olin laskeskellut, että voisin käydä maanantaina Jämijärvellä. Sitä ennen olisin Tampereella.

Nyt oli vuorossa geokätköilyfilmit Hervannassa Cinolassa. Paikat olivat menneet lähestulkoon kaikki. Taso oli korkea ja esiteltiin esimerkiksi kätköilyä Vilnassa. No, minähän olen siellä jo kätköillyt, joten eipä se paljon uutta tarjonnut. Filmit on pistetty kaikki nyt youtubeen.

Filmien jälkeen syötiin läheisessä ravintola Pranzossa. Minä en ole ollut koskaan oikein tyytyväinen heidän tarjontaansa, joten tässä on perinne, jonka voisin katkaista.

Syönnin jälkeen sopii pieni liikunta, joten menin bussilla Hervannasta suoraan Lentävänniemeen toiselle puolen kaupunkia. En ole siellä ollut koskaan. Tampereella on paljon outoja paikannimiä ja Lentävänniemi on yksi sellainen. Siellä oli kuitenkin haastekätkö, jonka vaatimuksena oli vähintään yksi kätkö vuosilta 2000-2013. Viime reissuni Keravalle, jossa kävin Suomen vanhimmalla geokätköllä, toi minulle tuon vuoden 2000 ja muut oli ennestään, joten saatoin sen kätköpurkin käydä loggaamassa. Pimenevässä illassa kävelin sitten vielä Lielahden kirkolle, jossa oli myös kätkö. Oli vain niin, että taskulampun kanssa sitä ei ollut helppo löytää. Itse kirkkokin oli kiinni.

Lentävänniemeen mennessä olin huomannut, että siellä Lielahdessa on Tapolan tehtaat ja kuulemma se on paras paikka mustamakkaralla herkuttelulle. Siis sen mustamakkaran, josta en alun perinkään ole tykännyt kaupungissa, josta myöskään en pidä.

Siirryin sitten Rajaporttiin saunomaan. Se ei ollut ihan yksinkertaista, kun Metson kohdalla oli iso työmaa ja piti mennä Keskustorille saakka ja sieltä sitten Rajaportille.

Saunassa on iso kylpyankka, joka oli minun kanssani saunomassa. Siellä oli myös eräs rouva Göteborgista ja hänelle kerroin kuinka kylpyankka toimii muistutuksena siitä, että on sisäinen untuvikko, joka kaipaa huolenpitoa (ja pullaa) eikä sitä saa koskaan laiminlyödä. Hän sitten otti sen itselleen ja vei sen ulos kanssaan ja sitten kun olin lähdössä pois, hän vei sen takaisin saunaan. Vähän katkera olin, etten saanut saunoa ankan kanssa, mutta eipä se minun ollutkaan.

Rajaportissa oli jotain pellavasiemenöljyä, joka sai minut yskimään kauheasti. Muutkin yskivät.

Rajaportista menin sitten yöpaikkaan, jossa nukahdin melkeinpä välittömästi. Sitä se sauna teettää.

Seuraavana päivänä menin Mustamakkaraan eli hotelli Torniin, näköalakerrokseen.

Koko Tammela pitäis räjäyttää. Mun mummoni asui tuossa kuvan keskipaikkeilla. 

Sorsu. Täällä minä kuoriuduin. Oikeammin, minulla oli varhainen lapsuusmuisto sorsien ruokkimisesta täällä ja kuinka sorsan nokka nappasi minua kiinni sormesta.

Tampere näyttää kivemmalta Amuriin päin katsottaessa.

Muistin unohtaneeni kilpirauhaslääkkeen oton, joten palasin takaisin maan pinnalle ja kävin hakemassa ne varusteistani, jonka jälkeen menin Kehräsaareen odottamaan leffan alkamista.

Suomesta lähti vasemmistolaisia Derkkulaan 1980-luvulla opiskelemaan sosialismia ja dokumentti käsitteli sitä, mitä näille ihmisille kuului nyt. Minä en lähtenyt, vaan sen sijaan Derkkulasta tuli professori Jûrgen Sagert opettamaan minulle sosialismin taloustiedettä. Johtuukohan siitä, mutta minulla on hyvin taloustieteellinen näkemys sosialismista. Toisin kuin elokuvan ohjaajalla, minun suvussani ei puhuttu sosialismista. Se varmaan johtuu pettymyksestä reaalisosialismiin ja toisaalta siitä, ettei oltu tutustuttu rahavallan rakkikoiriin. Minulla on kokemusta kaikista. Minäkin olisin halunnut lähteä kouluun Derkkulaan nuorena. Joka tapauksessa, filmi kierteli ympäri maailmaa, kuitenkin globaalissa etelässä, eikä oikein kukaan ollut kyynistynyt eikä ryvennyt finanssikapitalistiksi.

Ei ollut mahdollisuutta jäädä pitemmäksi aikaa keskustelemaan vanhoista, kun oli kiire nukkumaan. Seuraavana aamuna kello herätti ja lähdin Ikaalisten kautta Jämijärvelle, jossa oli kohteena punaisten muistomerkki.

Matala hauta

Muistomerkillä oli geokätkö, joka löytyi ihan välittömästi, joten Jämijärvi geokätkökartalle. En ole käynyt Jämijärvellä koskaan muutenkaan. Iso alue oli aidattu hautausmaaksi, mutta siellä oli vain yksi risti ja punaisten muistomerkki ja sitten näitä kaivantoja. Kävi ilmi, että lahtarit olivat olleet viemässä punaisia tätä tietä mukamas Kankaanpäähän, mutta valmiiksi oli kaivettu haudat tänne Lauttakankaalle ja sovittu, että se on todellinen matkan päätepiste. Niinpä punaiset ammuttiin kuopan reunalle ja huonosti peiteltiin, kun vielä haudastakin huusi, että ”perkele lahtari, et edes osunut kunnolla!”. Niin huonosti oli peitelty, että saattoi jäädä käsikin näkyviin. Raskas on lapio tottumattoman kädessä. Kuolleiden lukumäärä ei ole tiedossa, ainakin kahdeksan on, mutta saattaa olla parikymmentä teloitettua.
Teloitettujen kaverina on yksinäinen, murtunut risti.

Yleensä on ollut jokin syy, miksi ei ole siunattu kirkkomaahan. En ole selvittänyt, mikä tarina tämän haudan takana on, mutta se kyllä kiinnostaa.
Tästä hautausmaasta oli vielä erotettu omaksi siivukseen aidalla helluntalaisten hautausmaa. En sitäkään tiedä, miksi heillä on omansa eikä heitä ole haudattu yhteiseen hautausmaahan muiden kanssa.

Ihmetystä herättää, miten nopeasti on teksti kulunut melkeinpä lukukelvottomaksi

 

Hautausmaan ympäristössä oli töyhtötiaisia, korppeja ja käpytikka. Jämijärveä kutsutaan Satakunnan Lapiksi. Vaikuttikin olevan mukavaa metsäseutua. Syrjemmältä on vielä paljon laavujakin. En pitäisi mahdottomana, jos tulisin tänne uudestaankin, sillä kertaa retkeilemään enkä teloitettuja muistamaan.

Jämijärveltä sitten lähdin bussilla takaisin ja vaihdoin junaan Tampereella. Oli samanlainen tuubi kuin tullessani ja kolisteli Toijalan ja Hämeenlinnan ohitse pysähtymättä. Joka tapauksessa, matka-aika Hangon ja Tampereen välillä oli siedettävä.

 

 

Elokuvia katsomaan Pirkanmaalle

Vuotuinen GIFF-tapahtuma läheni taas. Siinä näytetään geokätköilyaiheisia lyhytfilmejä ja palkkioksi saa virtuaalisen matkamuiston. Niitä keräämällä tarpeeksi saa sitten logata haastekätkön. Olen käynyt perinteisesti katsomassa elokuvat Tampereella ja samalla käynyt muutamassa naapurikunnassa. Joskus olen voinut yöpyä kaverin luona. Tällä kertaa hän huomautti, että sunnuntaina tulisi ennakkonäytös dokumentista ”Toveri, missä olet nyt?”. Hänen mielestään voisin olla yhden yön lisää Tampereella.

Tämä matka ei alkanut hyvin, sillä nukuin aamulla pommiin. Koskaan aiemmin ei ole käynyt niin. Ilmeisesti kännykkä ei herättänyt, koska olin pistänyt sen ”älä häiritse” -tilaan.

No, herättyäni etsin opas.matka.fi -palvelusta vaihtoehtoisia yhteyksiä ja rupesi selviämään, etten tule mitenkään pääsemään Virroille, tai pääsen kyllä sinne, mutten sieltä pois. Sen sijaan etsiydyin Tampereelle. Junat kulkivat ajoissa, eikä tällä kertaa mikään armeijan autokaan törmännyt siihen. Juna ohitteli sellaisetkin asemat kuin Hämeenlinnan ja Toijalan pysähtymättä. Toijalassa minun pikkuserkkuni oli vahtinut 1918 asemaa kiväärin kanssa, keittänyt soppaa ja sitten Vesilahdella ollut sitomassa haavoittuneita. Oli saanut kolme vuotta kuritushuonetta Hämeenlinnassa. Onnistuivat pitämään hengissä, toisin kuin monet muut pikkuserkut.

Hän oli palvelijatar. Tuohon aikaan palvelijattaret ja piiat tekivät töitä kellon ympäri, aina valmiudessa ja isäntä saattoi raiskata tai pahoinpidellä ja jos karkasi moista kohtelua, oli irtolainen ja tuotiin taloon takaisin. Usein emäntä oli mukana raiskauksessa kanssa, sanoi, että ei nyt halua, mene piialle. Sitten kun tuli mukuloita, niin kirkko piti huorana, vaikka kaikki tiesivät, miten asiat oikeasti olivat. Kun isäntä kyllästyi piikaan, niin hänet naitettiin rengille ja he saivat jatkaa torppareina.

Ei vuoden 1918 tapahtumissa ollut kysymys torppareista pelkästään. Väinö Linna on hyvä kirjailija, mutta ei hän ole mikään historioitsija eikä väitäkään olevansa.  Pirkanmaalla oli hyvin suuri innostus naisilla liittyä punakaartiin.

Minä en ole myöskään omassa suvussani havainnut sitä, että olisi ollut sekä punaisia että lahtareita mitenkään tasaisesti. Muutama on lahtarina ammuttu, mutta niin paljon punaisia, että rupean kohta pitämään Tammisaaren vankileirin hautamuistomerkkiä omana sukuhautanani. Vaikea oli ”väärää” ideologiaa kannattavan päästä omalle puolelleen tai piilotella. Moni yritti piilotella jo senkin takia, ettei halunnut lähteä mihinkään sotaan. Niinpä minun sukulaisiani oli Koivistonkylässä ihan keskellä sotaa ja he joutuivat lähtemään evakkoon ilmeisesti jonnekin Pirkkalan suuntaan.

Tampereella oli iso työmaa ja aseman mustamakkarakioski oli viety pois. Minä en mikään hirveä mustan makkaran ystävä ole muutenkaan, mutta se kuuluu asiaan. Moni muukin asia kuuluu tamperelaisuuteen ja pidän niistä yhtä vähän. Minun pitäisi olla täällä syntynyt, enkä ole koskaan oikein oppinut pitämään Tampereesta. Tietyistä asioista Tampereella kyllä, mutta en Tampereesta kokonaisuutena. Ensinnäkin, Tampere on suurimmalta osaltaan ihan kammottavan ruma. Niin, en minä sanonutkaan, etteikö Pispalanharju ja Pyynikki olisi hienoja.

Suunnittelen edelleen seuraavan päivän matkaa Ruovedelle ja joudun karsimaan pois, koska bussiaikataulut.

Seuraavana päivänä sitten bussiin ja ilma on kaunis ja matkustan Ruovedelle Mämmilän eri Oriveden kautta. Mämmilä-sarjakuva kuvaa hyvin pirkanmaalaista huumoria: se ei ole vähimmässäkään määrin hauskaa. Olenkohan koskaan edes hymyillyt Mämmilää lukiessani, paitsi että vihdoin se loppuu. Se on kyllä jo pirkanmaalaisen tunnerekisterin laidassa.

Ruoveden seudut saavat minut heti päättämään, että tänne pitää tulla takaisin, jo pelkästään sen takia, että pikkuserkkuni mies kunnostautui Muroleen taistelussa kuularuiskumiehenä.

Hän pääsi kanssa Tammisaaren vankileirin monumenttiin.

Rintama polveili Ruovedeltä Vilppulaan ja olisi hyvä kierrellä kaikki ne paikat vaikka pyörällä myöhemmin. Nyt bussi menee Ruoveden keskustaan ja viimeinen bussi lähtee vähän yli kolmelta iltapäivällä, joten minulla on vain muutama tunti aktiivista peliaikaa. Läheinen geokätkö tulee logattua, joten Ruovesi uudeksi geokätkökunnaksi. Uudeksi kunnaksi ylipäätään, kun en ole täällä aiemmin ollut.

Geokätkö Ruovedellä

Ruovedellä on hieno kunnantalo.

Ruoveden kirkko

Paikallista pienyrittäjää pitää aina tukea

Linja-autoaseman yhteydessä saattoi ostaa paikallisia tuotteita. Valikoima oli hyvin laaja, jopa kalaa oli myynnissä.

Minulla ei ollut myöskään mahdollisuutta käydä Helvetinjärven kansallispuistossa, vaan se jää toiseen kertaan. Se ei edes ole ainoa syy, miksi Ruovedellä kannattaa käydä. Paljon hienoa maisemaa ja historiaa ympäri kunnan useammallekin reissulle. Sääli, että yhteydet bussilla tänne ovat melkoisen nihkeät.

Illan hämärässä palasin takaisin Tampereelle.