Browsing Category

suomiretki

Eurajoki, sinne haluan takaisin

Huomasin geokätkökuntakarttaani värittäessä, että minulla on kohta kasassa vuoden 1918 punaisen Suomen kunnat nykyisinä kuntina ja poislukien (pakko)luovutettu alue (jonka kunnista kaikissa ei edes ole geokätköjä).  Kun tulee noista tapahtumista kohta 100 vuotta täyteen, haluan käydä loputkin nyt sitä ennen. Jäljellä olivat Eurajoki, Kumlinge ja Savitaipale.

Eurajoki osallistui veltosti vuoden 1918 sotaan, mutta eurajokelaisia rankaistiin julmasti, 2% kunnan asukkaista kuoli sodassa tai sitä seuranneessa kansanmurhassa.  Saman lähteen mukaan Luvia, joka nyt on osa Eurajokea, oli täysin letarginen sodassa, mutta Eurajoella kaksi kartanoa omistuksineen olivat johtaneet epäreiluun vastakkainasetteluun.

Sen jälkeen Eurajoki tunnetaan tietysti yhdestä asiasta, Olkiluodon ydinvoimalasta, jota nyt tapaan kutsua Olkivuodoksi ja josta on tullut nyt maailman kalleimmaksi rakennukseksi tituleerattu ikuisuusprojekti. Geokätkömielessä Eurajoen alueella on runsaasti kätköjä, joskin niiden saavuttamiseksi minulla olisi pitänyt olla polkupyörä mukana. Se jäi harmittamaan vähän. Eurajoelta on 10 km Sammallahdenmäelle, siihen UNESCOn kohteeseen, jossa minäkään en ole käynyt. Käytännössä, polkupyörän kuljetus julkisessa liikenteessä on epävarmaa, junat ja bussit ottavat, jos on tilaa ja sitä tilaa on yleensä vähän.

Olen pitkään halunnut käydä Eurajokeen kuuluvan Luvian Säpissä, majakkasaarella, jossa on lintuasema. Myöhään syksyllä saari kerää itäisiä kirvisiä. Pikkulinnut yleensä karttavat vettä ja kun ne tulevat idästä, niin ne kiertävät Äänisen ja Laatokan ja tulevat lopulta Suomen länsirannikolle ja päätyvät Säpin saareen. Ehkä rohkeus loppuu Selkämeren äärellä ja ne jäävät Säppiin syömään. Etelärannikko jää taas Laatokan ja Äänisen katveeseen.

Eurajoen kirkko

Joka tapauksessa, menin ensin junalla Turkuun ja sitten hurautin Onnarilla Eurajoelle. Eurajoen keskustassa on Kustaa Aadolfin kirkko, joka valitettavasti oli kiinni. Eurajoki tuli kunnaksi kätkökartalle, kun kirkolla oli geokätkö. Muita geokätköjä keskustassa ei ollutkaan. Sen sijaan lähdin etsimään mysteerikätköjä, joissa esiteltiin satakuntalaisia geokätköilijöitä. Mekaanisesti kätkö toimi niin, että kuvauksesta piti tunnistaa kätköilijänimimerkki ja sen jälkeen naputella chekkeriin tältä nimimerkiltä tietyn kätkön koordinaatit niin sai sitten koordinaatit geokätköpurkille Eurajoella. Lähdin sitten kävelemällä niitä hakemaan.

Eurajoen kylän ulkopuolella on jäätäviä parakkikyliä ilmeisesti ydinvoimalatyömaan rakennusmiehille.

Olkivuoto on tietysti suuri epäonnistuminen. Ydinvoimalobby puhuu ydinvoiman hiilineutraaliudesta, mutta kun katsoo voimalatyömaata, niin ei  voimalan rakentaminen ole hiilineutraalia, ei myöskään uraanikaivostoiminta eikä jätteen loppusijoitus.

Minä kävelen autiota tietä ja tulen Pekan kalalle. Siellä on jonkinlainen kalakauppakin, mutta se on kiinni. Eurajoki kuuluu niihin paikkoihin, missä kaikki on kiinni. Kalakaupalta pääsen takaisin päätielle. Siellä pitäisi bussit kulkea joskus. Lähden kävelemään bussipysäkille, samalla kuitenkin liftaten. Onnistun saamaan kyydin, kun kyydin tarjoaja ajatteli, että minulla on jokin hätä ja sen takia liftaan. Pääsen Rauman vanhaan kaupunkiin. Varmasti jos olisin sata kiloa laihempi ja minulla olisi verkkarit ja hikinauha, niin kaikki ajattelisivat minun olevan kuntoa kohottamassa enkä hädässä.

Raumalla olen kätköillyt aiemminkin ja palloillut vanhassa kaupungissa. Siitä on tosin aikaa, ei se silloin ollut maailmanperintökohde. Rauma on ollut aktiivinen tässä asiassa ja saanut kaksi maailmanperintökohdetta samaan kaupunkiin. Hangossa on pelkkä kanditaatti maailmanperintökohteeksi.
Etsin sieltä geokätkön ja päätin sitten istahtaa penkille. Päädyinkin museoon. Museoonhan on mentävä, kun sellainen sattuu auki olemaan, se on, nimittäin harvinaista. Tämä museo on ”Kirsti” ja siellä asui sama suku 1700-luvulta vuoteen 1972 asti. Sen takia siellä on myös esineistöä vuodelta 1972, ajalta, jolloin minä täytin kolme vuotta.

Mä en ole ikinä ajatellut, että mun lapsuuteni olisi sellainen aika, jota esiteltäisiin museossa.

Raahessa näitä kutsutaan Raahe-koiriksi.

 

Minun aikaani enemmän Töllöttimessä oli vielä puiset luukut. Ohjelmat olivat erittäin psaikkedeelisia. Jälkipolville täytyy mainita, että ne olivat jo aikalaisistakin omituisia. Ei silloin oikein osattu tehdä lastenohjelmia ja ne olivat usein omituisia ja pelottavia. 

Tommottis. Ja sitten juotiin samariinia ja kamferitippoja nenään. Minnekähän nekin ovat hävinneet. Haarukat oli sellaisia, että niiden pää oli pikkurillin levyinen. 

En nyt sentään tuolloin elänyt.

Kirstin jälkeen siirryin teelle pieneen kahvilaan vanhaankaupunkiin.

Rauman kuvatuin patsas

Viihtyisä paikka ja tekee tännekin mieli tulla uudestaan, mutta autoja klohnasi liikaa ja torin kattaus oli ihan hirvittävä. En tiedä, mikä tästä tekee niin erinomaisen verrattuna kaikkiin muihin vanhoihin kaupunkeihin Suomessa, ehkäpä täällä on enemmän elämää kuin Porvoossa tai Tammisaaressa.

Bussi oli vartin myöhässä, minkä takia tuli hieman kiire Turussa ehtiä junaan.  Sitä ennen nautin maisemista. Laitilan seudut ovat melko tylsiä ja Mynämäki on tuttu lähinnä Uffesta.  Oikeastihan Mynämäki, Nousiainen ja Masku kurottuvat Kurjenrahkaan, minkä takia osa niistä on niin erämaista kuin Varsinais-Suomessa erämaata voi olla, ja onhan siellä.  Laitila on kuitenkin pitkäveteinen ja siellä on lähinnä kanaloita ja virvoitusjuomatehdas.

Juna Hankoon oli jälleen täynnä ja jouduin pakkoyleisöksi 40 minuuttia kestävälle tunnin esitelmälle Suomen historiasta, missä Mannerheim suunnillen keksi pyörän ja auringonnousun. Sinällään, esitelmöijällä oli kyllä faktat kohdillaan, mutta häneltä puuttui näkemystä, mikä teki hänen puheestaan pitkästyttävän kansallismielisen liturgian.

 

Verijäljet

Minun geokätköilykartassani pisti silmään ikävällä tavalla kaksi kuntaa, josta minulla ei ole kätkölöytyöjä ja jotka ovat keskellä Etelä-Suomea: Jokioinen ja Ypäjä. Kummastakaan en ajatellut kovin suurta, paikkakuntia, joilla uhkaa kuolla tylsyyteen. Kerran koulussa maantiedon tunnilla Jokioinen oli esimerkkinä kuntasuunnittelusta ja minä mietin, miksi esimerkkinä on näin tylsä paikkakunta. No, esimerkiksi sen takia, ettei sen keskustaajama ole minkään valtaväylän varrella. Jokioisen kunnan alueella kuitenkin viuhahtaa mennessään Helsingistä Poriin. Ypäjän kunnan alueen läpi singahtaa mennessään Tampereelta Turkuun junalla.  Aivan erityisesti minä joudun kulkemaan siksakkia päästäkseni alueelle.

Ensiksi kuitenkin junalla Humppilaan. Asemalla pysähtyy bussi, mutta mitään bussipysäkin merkkiä ei olla viitsitty sinne laittaa. Humppilassa olen geokätköillyt aikaisemmin, jouduin lainaamaan tikapuita. Nyt sinne ei ollut aikaa.

Bussi kulkee raukeassa maalaismaisemassa. Siellä on eräässä kylässä Emmaus. Jokioisen Emmaus oli hyvin aktiivinen takavuosina ja tiedotti itsestään Toimintakalenterissa, mutta nyt siitä ei ole kuulunut vähään aikaan mitään. Emmaus on ”poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton”, helppo, mutta vaikea ratkaisu, joskus ihan sietämättömän vaikea. Ihmiset, jotka viljelevät nimitystä ”ääripää” kaikista muista paitsi niistä, jotka ovat samaa mieltä itsensä kanssa ovat ottaneet tietyn position, jossa he edustavat valtaa ja haluavat marginalisoida muita, ovat siis itse ääripäitä.  kun epäoikeudenmukaisessa tilanteessa on ottamatta kantaa, ottaa kantaa sortajan puolella. Samoin, kun vasemmistolainen jättää äänestämättä, hän äänestää oikeistoa.

Saavuin Jokioisten rautatieasemalle. Sieltä lähtee joskus junat kapearaiteista rautatietä myöten ja Jokioisilla on myös kapearaiteisen rautatien museo. Minä en ymmärrä, mikä idea kapeissa raiteissa on. Jos raiteet olisivat leveät, niin niiden päälle saataisiin leveämmät vaunut ja se olisi mukavampi kaikille.  Tietysti kapeampi raide tietää kapeampaa ratapenkkaa ja pienempiä kallioleikkauksia. Juna ei kuitenkaan ollut paikalla, kun minä olin siellä. Juna kulkee kuulemma sunnuntaisin, aikaan, jolloin Jokioisiin taas ei pääse bussilla. Ehkäpä junan kyytiin pääsee myös Humppilasta. Jokioisten asemalla oli kuitenkin geokätkö, jolloin sain kätkökuntakartalleni uuden kunnan: Jokioisen. Toinen kätkö oli kirkolla ja lähdin sinne kävelemään. Hieman oikaisin pihan poikki kas kun eivät olleet älynneet rakentaa suoraa tietä. Kätkö löytyi vaivattomasti ja jäin sitä loggaamaan ja huomasin, että täällä on vuoden 1918 monumentti.

Kävi ilmi, että Forssan seudulla punaiset olivat toimineet humaanisti, jossain muualla, kuten Toijalassa oli ollut punaista terroria, mutta ei täällä. Onkin siksi aivan käsittämätöntä, että kun lahtarivalta saapui tänne, täällä tehtiin varsinainen kansanmurha. Esimerkiksi Humppilan punaiset eivät tehneet ainoatakaan veritekoa, silti siellä tunnetusti valkoiset telottivat 141 ja kymmenen prosenttia joutui kuulusteluihin.

200 ihmistä ammuttiin pelkästään tuonne Jokioisten kirkon lähelle. Kirkkoherraa jatkuva teloittaminen rupesi vaivaamaan, mutta hän sanoi ”rikkaruohot täytyy kitkeä pois Herran seurakunnasta.” Kirkkoherralla oli varmasti mielessä tämä Matteuksen 13 luvun vertaus: ”

30  Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.’”

 36  Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: ”Selitä meille vertaus pellon lusteesta”.

37  Niin hän vastasi ja sanoi: ”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.

38  Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.

39  Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. 40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.”

Kirkkoherralla kävi varmasti mielessä myös se, että jos hän sen äänekkäämmin vastustaa, hän on pian itse teloitettavien joukossa, niin kuin oikean kristityn pitäisikin olla, mutta hän päätyi siis hyväksymään veriteot. Ei omasta mielestään kuulunut kumpaankaan ääripäähän.

Kävin itse kirkolla, joka yllättävästi oli auki.

 

Luotetaan vanhaan teknologiaan

Ensimmäistä kertaa näen tiimalasit kirkossa. Ilmeisesti niillä haluttiin mitata saarnaan kuluvaa aikaa ja muistuttaa seurakuntalaisia siitä, että elämä kuluu loppuun.

Upea kustavilaisen ajan messukasukka oli näytillä.

Jokioisten kirkko on vain viisi vuotta nuorempi kuin Suomen vanhin puukirkko. Ennenhän tehtiin kivikirkkoja ja sitten yht’äkkiä siirryttiin puukirkkoihin. Kuulemma syy oli siinä, että Kustaa Vaasa tyhjensi kirkon kassan eikä ollut enää varaa rakentaa kunnollisia kivikirkkoja. Vanhat kivikirkot olivat katolilaisia alun perin ja nämä taas luterilaisia. Katolilaiset pääsivät taivaaseen maksamalla, luterilaiset taas uskomalla hölynpölyä. Kristinusko vaatii rakastamaan vihollista. Minusta se on mahdottomuus. Varmasti se oli sen Skutnabbinkin mielestä mahdottomuus, kun järjesti verilöylyn tai kirkkoherran mielestä, kun rikkaruohot piti tuhota. Sopiva jae löytyy tukemaan jokaista itsepetosta. Voiko olla uskovainen syyllistymättä itsepetokseen.

Erkanin kirkolta ja oli vaikea tehdä päätöstä, kääntyäkö Elonkiertoon vaiko ei. Päätin olla menemättä, sillä pikaisella googletuksella siellä menisi aikaa aivan liikaa. Siellä on esittely maalaistalon eläimistä, ankka tosin vaikuttaisi puuttuvan. Ihmisellä on usein sisäinen lapsi hukassa, kun taas jokaisella ankalla sisäinen ankanpoikanen on jatkuvasti pinnalla ja nälkäinen. Kaupunkilaisena tunnen luvattoman huonosti maaseutua, mutta oli pakko jatkaa.

Sen sijaan tulin Jokioisten kartanon aittarakennukselle.

Aitta

Aitta on upea ja luulenpa nähneeni sen aiemminkin Jokioista esittelevässä kuvastossa. Aitassa oli taidenäyttely. En ole taiteen ystävä, mutta voin vilkaista. Onkohan kukaan sanonut taidenäyttelyyn mennessään, että hienoa, tiedänkin taiteesta kaiken ja olen asiantuntija.

Siiri Hartikainen, ”Viimeinen yksisarvinen”, lyijykynä, akvarelli ja tussi.

Marjut Leskinen, ”Syke !”, sekatekniikka

Katri Saijonkari-Pahkala ”Kuukkeli Vuotson kylässä”, akvarelli

Silja Mattson, ”Paluu”, akryylimaalaus

Pirkko Hirsikangas ”Kerro, kerro, kuvastin”, öljy.

Vasta jälkikäteen huomasin, että taiteelle oli merkitty hintakin, mikä useimmissa tapauksissa oli melko alhainen. Ken tahtoo tehdä kodistaan taidegallerian voi tehdä sen melko huokealla. Siiri Hartikaisen Viimeiselle Yksisarviselle ei oltu kuitenkaan merkitty hintaa.

Aitan lähellä oli kokoustila ”Impilinna”, mistähän sekin oli saanut nimensä. Kartanoon ei päässyt, mutta siellä on paikkoja, jossa on sanottu kummittelevan. Miten on niin, että rikkaat kummittelevat, kun taas esimerkiksi teloitetut punaiset eivät kummittele. Yhdysvalloissakin olin yöllä paikoissa, jossa oli ollut hirveä teurastus, eikä jälkeäkään mistään kummituksista.

Bussissa olikin sama kuljettaja, mikä aiemmin. Kun kehuin Jokioista, hän sanoi, että ihmiset yleensä vain valittavat täällä. Minä sanoin, että se onkin viisasta, sillä jos julkisesti kehuu joukkoliikennettä, niin siitä seuraa se, että joukkoliikennettä vähennetään. Kuljettaja sanoi, että bussi kulkee viikonloppuisin vain kymppitietä, useita kilometrejä Jokioisten keskustan ohi.

Forssassa vaihdoin bussia Turun suuntaan. Forssakaan ei ole paha paikka, vaikka sen tunnetuin tuote on Forssan maksalaatikko, sillä Forssassa on upea kehräämöalue. Minä olen ollut Forssassa aiemmin, jolloin esimerkiksi kaivoin lumilapion kanssa geokätkön esille.

Bussi menee suoraa kymppitietä Ypäjän Palikkalaan, mistä lähden kävelemään samaa tietä varsin tiukassa tahdissa Murskan uimalalle. Ainoa asia, mistä Ypäjä on tunnettu, on hevoset, jotka taas minua eivät ole kiinnostaneet tippaakaan. Ypäjässä asukkaista on vain puolet siitä, mitä Jokioisilla, joten se on todellinen kääpiö. Siitä huolimatta se oli kaupunki lyhyen aikaa muutama vuosi sitten.

Murskan uimala, Ypäjä

Uimalalle on vajaa mailin kävely suuntaansa ja seuraava bussi tulee vajaan tunnin päästä. Lämpimästä päivästä huolimatta paikan kioski on kiinni eikä siellä ole kuin pari jätkää hengailemassa, eivätkä nekään uimassa. kätkö löytyy nopeasti, joten Ypäjä uudeksi kunnaksi kätkökartalle. Kerkiän vielä ajoissa bussille.

Harvemmin kuljen tätä reittiä enää nykyisin, kun olen kätköillyt joka kunnassa Varsinais-Suomessa ja tien varrella. Somerolla auto juuttui lumeen kätköillessä Jakkulassa, Koski Tl.:ssä rämmimme risukossa sateisena yönä laavulle ja kaveri tippui ojaan, kun oli niin pimeää eikä nähnyt sitä ja Liedossa kiipesimme Vanhalinnalle. Liedossa on myös paikkakunta nimeltä ”Ankka” juuri tämän tien varrella ja siellä kulkee Ankkalinnantie. Marttilassa yövyin kerran ahtaalla laavulla erämaassa.

Turussa menin kortteliravintola Kerttuun. Se on minun suosikkipaikkani Turussa muutenkin, mutta olen edellä mainistusta syystä matkaillut vähemmän Varsinais-Suomessa viime aikoina. Voihan siellä tietysti kätköillä vaikka kätkölöydön on tehnytkin jokaisesta kunnasta tai reissata muutenkin. Geokätköt eivät opasta sellaiseen paikkaan kuin Kerttu, sillä niitä ei saa tehdä yrityksistä, paitsi jos yritys lakkautetaan, niin siitä voi tehdä geokätkön.

”En ole kulinaristi, mutta voin maistaa”

Olisin voinut ehkä olla pitempäänkin Kertussa, mutta keksin, että pääsen Hankoon aikaisemmalla junalla. Sainkin juuri junassa tiedon, että junaliikenne pysähtyy maanantaina, koska veturimiehet menevät lakkoon. Hyvä homma! Ei mene rahaa siihen, että matkustaisin Helsinkiin Varustelekaan Pekka Siitoin -pubitietovisaan.  En ole kyllä mikään mesikämmen mitä tulee Pekka Siitoin -tietoon muutenkaan. Olenko jo käsitellyt kaikki mahdolliset äärimmäisyydet yhdessä postauksessa. Tavikset ovat ääriryhmistä pahin.

Kainuu täynnä urheilua

Kuhmossa oli geokätköilytapaaminen ja tietysti minun piti lähteä sinne. Toki niitä tapahtumia on minua lähempänäkin, mutta näitä tapaamisia kerätään eri kunnista ja graticuleista. Jälkimmäiset ovat aste x aste -ruutuja. Sitä paitsi, Kainuu on melkein kokonaan punainen minun geokartallani, olen geokätköillyt vain Kajaanissa. Olen huomannut, että se vaatii kolme eri reissua, Kuhmo on oma suuntansa, sitten Puolanka pitää käydä erikseen ja kunnat Kuusamon tien varrelta. Kuhmon kunnan alueella olin käynyt viimeksi 1983 ja silloinkin vain kolmen kilometrin matkan.

Pohjolan Liikenne on 200 km jälkeen ilmainen, joten sillä ajaa mielellään Kajaaniin.

Maailman tylsin escape-room sijaitsee Helsingissä ja sen nimi on Kampin bussiterminaali. Se on ottanut mallia vankilasta.

Illan viimeisellä junalla Hangosta Helsinkiin ja sen jälkeen kuolettavan tylsää odottelua Kampin bussiterminaalissa. Bussi Kajaaniin lähti yhdeltä aamuyöllä. Tälläkin kertaa se tuli täyteen lentokentällä, mutta onneksi tyhjeni jo Lahdessa. Sain jonkin verran jopa nukuttua.

Aamulla Kajaanissa palloilin pari tuntia bussiasemalla. Mitään muutakaan ei voinut tehdä, sillä läheinen museo oli kiinni.

Kainuu on seonnut Waltti-vuoroihin, mutta onneksi ne näkyvät opas.matka.fi .kartoilla. Vielä vuosi sitten ne olivat pelkkiä pdf-liuskoja, kopioita paperiaikataulusta 1960-luvun tyyliin. Ne eivät anna eläkeläisalennusta, joten ne ovat arvokkaita vuoroja. Enemmän maksaa Kajaanista Kuhmoon kuin Kajaanista Helsinkiin.

Vuoro 22 kiersi järvet pohjoispuolelta, Kuluntalahden kautta. Tämä tie Sotkamoon esittelee Vuokatin vaaramaisemat hyvin. Sotkamossa sitten kierrettiin Iso-Kiimanen ja Kuhmossa Ontojärvi pohjoispuolelta. Näkymät ovat kivempia kuin eteläpuolelta.

Korpiteitä riittää

Perillä Kuhmossa kävin ensiksi kätköllä. Siellä oli muitakin. Etsimme alkuun huomattavasti hankalammista paikoista kuin missä se onkaan. Porukalla kätkö saatiin esille, joten Kuhmo uudeksi kunnaksi geokartalleni. Kerkisin sen verran puhumaan muiden kanssa, että sain tietää, että Kainuun rastiviikot ovat juuri nyt Kuhmossa ja kun piti silmät auki, niin kaikkialla olikin kylttejä kyseisestä tapahtumasta. Moni geokätköilijä on entinen tai nykyinen suunnistaja. Minäkin nuorena suunnistin koulun lisäksi järjestetyissä tapahtumissa sekä kävin kiintorasteilla. Sen verran muistan geokätköilyn aloittamisesta, että mietin, onko Hangossa kiintorastiverkostoa. Ei ole, mutta geokätköjä on.

Geokätköilykään periaatteessa ei tarvitse GPS:ää, olen löytänyt usein purkit ihan vain suunnistamalla.

Ennen tapahtumaa kävin vielä yhden geokätkön etsimässä lähistöltä. Geokätkötapahtumassa kävi ilmi, että suuri osa oli tullut paikkakunnalle juuri rastiviikon takia.

Kuhmo on tolkuton luontopaikka, mutta ne luontopaikat sijaitsevat rajan pinnassa, eikä julkisilla pääse mitenkään lähelle, ellei sitten taksilla. Kuhmossan on Elimyssalo ja Ulvinsalon luonnonpuisto. Jälkimmäinen näistä on, tosin, kielletty ihmisiltä, mutta sen rajalta voi ihaillen katsella sinne sisälle. Ympäri retkeily ei onnistu, kun suuri osa siitä on rajavyöhykkeen puolella. Myös Elimyssalosta osa on rajavyöhykkeellä. Kummallakin on siis yhteys rajan toisella puolella olevaan suureen Pieningän saloon. Pieninkä on aina ollut asumatonta korpimaata.

Kuhmossa oli tarjolla Talvisotamuseo sekä Kalevalakylä, Kumpikin kiinnostivat suunnilleen yhtä paljon, joten ne jäivät käymättä. Selkeästi jäi sellainen fiilis, että Kuhmoon pitää palata paremmalla ajalla.

Matkailijakoti Parkissa samaan hintaan sisältyi sauna, joten saunoin ja olinkin valmis tipahtamaan uneen heti sen jälkeen. Myös aamupala kuului hintaan. Parkki oli oikein onnistunut yöpaikka.

Aamupalan jälkeen taas tien päälle, sillä ainoa bussi lähti aamulla Kajaaniin päin. Ilma oli muuttunut tavanomaiseksi suomalaiseksi kesäsääksi, joten eipä ilmojen puolesta olisi kiva ollut jäädäkään.

Sotkamossa pysähdyin yhdelle kätkölle Vuokatin lähellä. Reipas kävely vihmassa ja sain Sotkamon uudeksi kunnaksi geokartalle.  Sotkamo on vahvasti turakoitunut Vuokatin ympärille. Minäkin olin siellä nuorena hiihtovalmennuksessa. Puolijuoksua Vuokatin huipulle ja sitten vaarajonoa ylös alas ja kääntöpisteellä takaisin. Valmentaja sanoi, että hän pistää nukkuvan koiransa aamiaispöytään, niin kaikki saavat katsella, kuinka se venyttelee herätessään.  Samalla hän sanoi, että suomalaiset hiihtäjät ovat puuhevosia. Kielletyt aineet meillä oli heti aamupalalla, kahvia ja teetä.  Eipä nuoruuden rääkki pelastanut minua vanhemman iän sairauksilta.

Sotkamossa on Hiidenportin kansallispuisto. Tutustuin Hiidenporttiin jo vuonna 1983.

Koska bussia piti odottaa, niin lähellä oli tyhjä loma-asunto terasseineen ja minä odotin siinä terassilla, sateen suojassa. Ilma muuttui kuitenkin siedettävämmäksi iltapäivää kohti.

Sotkamo tunnetaan lähinnä Talvivaarasta tai Terrafamesta eli kuinka kaunis luonto pistettiin paskaksi. Minä en ainakaan joisi vettä Sotkamossa ja uiminenkin epäilyttää. Urheiluunhan ei vaikuta luonnon puute mitenkään, hiihtää voi vaikka kipsisakassa. Rullahiihtäjiä tulikin paljon vastaan. Kyllä minäkin hiihtovalmennettavana hiihdin kesällä rullasuksilla.

Seuraavaksi Kajaaniin. Linja-autoaseman vieressä on Ase & varusmuseo. Olin sen huomannut jo viime kerralla, mutta se oli silloin kiinni. Valitettavasti se toimi vain käteisellä, joten jouduin hakemaan käteistä itselleni Citymarketilta.

Museo herätti tuntemuksia. Minusta näytti, että museolla on agenda, joka saa minut melkein oksentamaan. Natsirojut olivat liikaa. Siellä oli myynnissä tulitikkurasioita, joissa oli natsitunnuksia sekä tykkiteräsisänmaallisia paitoja. Tällaista rojua myydään lähinnä Sadamarketissa Tallinnassa. Paikan omistaja sanoi, että jotkut valittavat siitä, että museossa on liikaa kommunismiin liittyvää esineistöä, mutta hän näkee esineet esineinä, ilman niihin liitettäviä arvoja. Minä ymmärrän hänen kantansa, mutta en ole samaa mieltä, ellei sitten satu olemaan jokin esine, joka on aivan legendaarisen hyvä, jolloin se muistetaan hyvänä käyttöesinenä ilman siihen liittyvää ideologiaa.

Historia iskee vasten kasvoja

Sitä itseään. Hitler-Jugendin tyttö. Tässä opin sen, että myös Bund Deutscher Mädeln oli osa Hitler Jugendia, mikä on sekavaa siksi, että Hitler Jugend on poikajärjestö ja BDM on sitten sen alajärjestönsä. Natsi-Saksassa osallistuminen näihin oli pakollista, ihmisiä aivopestiin Hitlerin hölynpölyllä heti nuoruudesta lähtien. BDM kasvatti tytöistä aivottomia kanoja, mikä oli ehkä joillekin porvariperheiden tytöille jopa parannus entiseen asiantilaan. Hieno laukku ja hienot nahkakengät, tosin. Olivatkohan ne tehty juutalaisen nahasta.

 

Tuo valkoinen on rento kesälakki. Kesällä on kivempi taistella, vaikkapa uimarannalla Jaltalla, kuin Suomussalmen korvessa talvella 1940.

 

Sotalippu. Ihme ja kumma, näitä on vielä jossain säilynytkin.

Natseihin liittyy sellainen tapaus, että olin koko reissun facebokista ulkona. Minut oli potkittu pois, koska olin vastannut, että valtaosa miehistä syyllistyy ahdisteluun tai raiskaukseen, mikä oli vastine sille, että joku oli väittänyt tämän koskevan tietyn etnisyyden omaavia miehiä. Natsit olivat sitten joukolla valittaneet facebookissa ja saaneet minulle 24 tuntia kestävän kiellon. Samaan aikaan kaveri oli saanut kolme vuorokautta Facebook-gulagia siitä, että mainitsi alta 18-vuotiaille tarkoitetussa ryhmässä naispuoliset genitaalit nimeltä. Tämä vastauksena siihen, eikö niitä voisi vain sananvapauden nimissä suvaita. Ei voi, ne vievät sananvapauden kohta sinulta ja seuraavaksi jo saatkin kaasua. Ihmiskasvoinen kommunismi on mahdollista, mutta ihmiskasvoista natsismia ei ole olemassakaan.

Usein näissä keskusteluissa (keskiluokan kanssa) puhutaan toisesta ääripäästä, mutta ei ole mitään toista ääripäätä. Vasemmisto käyttäytyy paremmin ja yrittää joskus jopa argumentoida näiden kanssa.

Kommunistinen torvisoittokunta. ”Ole valmis!” Kuka sen keksi ensimmäisenä, partiolaiset vaiko kommunistit.

Sotaromu on löydetty Kuhmosta.

Upea sammakkopeli. Kuulemma lapset nykyäänkin tykkäävät siitä.

Lotat. Minulla ei ole tietoa, oliko mummo lotta, mutta sairaanhoitaja hän oli sodan aikana. Lottajutuissa haiskahtaa ikävästi Bund Deutscher Mädelnin lievempi versio. Ehkä kaikki tuon ajan ihmiset kommunisteja ja muita vakaumuksellisia, esimerkiksi pasifisteja tai hihhejä lukuunottamatta näyttäytyvät eriasteisilta Hitler Jugend-tyypeiltä. Sanopa se ääneen, niin saat vihaa niskaasi.

Taidokasta puhdetyötä

SA, Indiana Jonesista tuttu tyyppi.

Museossa oli lisäksi tarjolla valkoisen puolen kirjoittama historiikki vuoden 1918 tapahtumista, sekä erinomainen kokoelma vanhaa optiikkaa. Jos tunteesi museota kohtaan on tämän jälkeen sekava, niin niin se oli minullakin. Museo on kaukana objektiivisuudesta, onko se silloin museo laisinkaan. Minä ymmärrän, että militariafriikille esineet, jotka liittyvät natsien idiotiaan ovat neutraaleja, mutta minä en ole ainakaan tarpeeksi militariafriikki. Huomaan, että viime vuosisadan objektiivinen käsittely on melkein mahdotonta. Museossa on kuitenkin paljon hyvää esineistöä niin että niistä saisi näyttelyn kyllä. Mietin, onkohan missään maassa natseista olemassa museota.

Valitettavasti museo sulkeutui ja siirryin läheiseen kahvilaan, joka oli keilahallilla. Valitettavasti siellä oli ihan sutena ihmisiä, sillä läheisellä urheilukentällä oli jalkapallopeli. Seeprapaitaiset ja keltapaitaiset pelasivat toisiaan vastaan. Toinen niistä oli Kajaanin Haka.

Sitten Kajaanin Haka tuli vielä juhlimaan sinne kahvioon, joten se oli ihan täynnä niiden pallojuttujaan. Jokin raja minulla kulkee siinä, että ymmärrän urheilussa yksilölajeja, mutta en joukkuelajeja. Joukkuelajeihin tarvitsee olla ekstrovertimpi ihminen. Koululiikuntakaan ei ollut kannustavaa joukkuelajien suhteen. Valitettavasti se oli juuri se, mitä eniten tarvitsin: ketteryyttä ja tasapainoa. Minun strategiani oli, että kun sain pallon, juoksutin kaikki muut väsyksiin. Ihanteellisessa maailmassa minun kaltaiseni lapsena määrättäisiin pelikentälle tukiopetukseen, mutta me emme elä ihanteellisessa maailmassa.

Illalla sitten vielä bussiin. Kuopiossa bussiin tuli bussin täydeltä ranskankielisiä ihmisiä, jotka pölisivät koko yön. Minun pinnani on aika lyhyt sen kanssa. Jotenkin kuitenkin pääsin kotiin nukahtamatta junaan.

 

 

Geomatka Porvooseen

Tälle matkalle en ollut oikein virittäytynyt, onhan Porvoo tuossa lähellä ja olen mennyt sinne jopa fillarilla joskus. Siellä kuitenkin järjestettiin geokätköilyn megatapahtuma Taidetehtaalla. Ja paikan tapaan se oli taidepainotteinen.

Minä en ymmärrä taiteista mitään, niin minä varasin kaksi risteilyä. Ei ole eka kerta merillä Porvoossa. Tulikin mietittyä, että tässä olen ollut melkein jokaisen kunnan alueella merellä Eckerön ja Haminan välillä. Siuntion saaristossa en ole ollut. Vanhempani muistuttivat, että minä jo nuorena menin risteilylle Helsingistä Porvooseen.

Sitten ajattelin, että kai sieltä pitäisi jokin mesta varata, eiks siellä ole jokin hostelli tai jotain.

 

Yllätyksekseni joka mesta oli loppuunmyyty. Niin oli myös Eurohostel Helsingissä viikonloppuna. Sain kuitenkin yhden yön sinne.

Ensin tein pienen kätköilyreissun Porvooseen. Porvooseen on avattu GeoTour, joka on sarja geokätköjä, joiden tarkoitus on esitellä paikkakunnan nähtävyydet. Minä mietin, että eikö kaikkien kätköjen tarkoitus ole.

No, ei ehkä kaikkien, sillä kävin tuhannen löydön haastekätköllä. Jotta sen saa logata nettiin, tarvitaan tuhat geokätkölöytöä. No, minulla 1800 tai jotain. Kävinpä sitten siellä ja huomasin samalla, että Porvoossa on kiskurihintainen ”joukko”liikenne. GeoTourin kätköistä valikoitui ihan sijaintinsa perusteella sellainen, joka esitteli Porvoon naisia. Missit Anne Pohtamo, Virpi Miettinen, Merja Tammi ja Janina Frostell. Muitakin kuuluisia on, kuten Fredrika Runeberg. Tutustuinpa itsekin yhteen porvoolaiseen kansainväliseen malliin kerran.

Porvoossa on paljon mässypaikkoja. En mennyt ainoaankaan niistä. En ole kulinaristi. Sen sijaan ruokakauppaa sieltä on vaikea löytää. Parempi kapitalistille onkin se, että myydään joka paikassa hötöruokaa kalliilla sen sijaan että myytäisiin kunnon ruokaa halvalla ruokakaupassa.

Geotourista saa oman attribuuttinsa ja hankin niitä kaksi kappaletta siltä varalta, että suorittaisin joskus Pohjois-Karjalassa olevan tupla-attribuuttihaasteen. Niistä puuttuu vielä kaksi kappaletta laitesukellusta, yksi välinekiipeily ja yksi yli kymmenen kilometrin matka, mikä kertookin, mitä minä en harrasta.

Yö Eurohostellissa oli tavanomainen, aamusauna ja sitten taas Porvooseen. Aamulla kerkesin pyörähtämään Taidetehtaalla, en juuri muuta, sillä tämä Mega järjesti risteilyn.

Niinpä matkasinkin pian Mäntysaareen. Siellä on normaali saarikätkö ja saarihaaste, jossa pitää käydä 60 saaressa. Enpä ole vielä käynyt. Nämä sujuivat nopeasti ja loppuaika sitten keskusteltiin esimerkiksi Meriharakka-blogissa kerrotusta Marokon kiertomatkasta. Kätköpurnukka pitäisi saada kivuttomasti Afrikasta. Ceuta, Melilla, Koirasaaret, Azorit ja Madeira eivät kelpaa. Toinen keskustelunaihe oli haaste, jossa piti löytää yhden maan kaikki kätköt. Eräs puhui Vatikaanista. Vatikaanissa on mysteerikätkö, jossa pitää katsoa netistä jokin elokuva italiaksi. Italia ei satu olemaan minun vahva kieleni. Joissain Afrikan maissa on vain yksi kätkö, esimerkiksi Norsunluurannikko on sellainen, joten voisi saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lähtisinkö Norsunluurannikolle, jos tietäisin satavarmasti, että siellä on purnukka oikeassa paikassa. Varmasti lähtisin, mutta minäpä en tiedä. Purnukka on voinut kadota tai se on muuten löytymättömissä. Minä olen seurannut parinkin purkin ihmeellisiä seikkailuita Norsunluurannikolla. Pitää olla Plan B.

Saaresta pois tullessa näimme mereisen osan historiallisesta Porvoosta. Jokisuulla oli toiminut joskus saha ja se oli palanut, mutta moni siihen liittyvä rakennus oli jäänyt jäljelle. Haikon kartano on tietysti nähtävissä mereltä.

Ikivanha hinaaja Armas

Risteilyn jälkeen olin niin väsynyt, että halusin mennä nukkumaan, joten menin bussiin ja Hesaan. Tällä kertaa hostellini oli CheapSleep Vallilassa sauna Voguen ja Tropicarion talossa Sturenkadun ja Mäkelänkadun risteyksessä. Minä asuin täällä vuosikaudet AIDSia-sairastavan kumppanini kanssa, joten rakastan tätä paikkaa. Ei ehkä itse meluista risteystä, mutta niitä sivukatuja. Voguesta liikkuu aika hurjia juttuja. Talvella minä en rakastanut sitä, kun ne eivät saa lunta sieltä pois ja joudun kiskomaan pyörätuolia hangessa ja sohjossa. Puolisoni tykkäsi luukuttaa musiikkia ja hän sai kaikkien naapureiden vihat päälleen, mutta ne olivat sillä tavalla jees, että ne tajusivat, etten minä ollut se, joka sitä musiikkia haluaa pitää kovalla. Monessa paikkaa molemmat asunnossa olevat joutuisivat yhtä lailla tuomituiksi.

Aamulla sitten taas Porvooseen. Olinkin niin ajoissa, että ehdin siivoustapahtumaan. Jokiranta oli ikään kuin meitä ajatellen jätetty roskaiseksi. Aivan, myös siivoustapahtumista on oma haastekätkönsä.

Siivoustapahtumasta sitten taas risteilylle, tällä kertaa Äggskäriin, myöte Emäsalon pitkää rannikkoa. Kippari tiesi kertoa, että Askolasta ja Hämeestä ihmiset tulivat jokea myöten Emäsaloon metsästämään ja kalastamaan moneksi kuukaudeksi ja että sen oikea nimi olisikin Hämesalo.

Jatulintarha

Äggskär on jotakuinkin Afrikan muotoinen, joten näppärä kätköilijä on keksinyt sellaisen mysteerikätkön, että koko saari on Afrikan tähti -pelilauta ja kätkö on yhdessä niistä monista paikoista, mitkä Afrikan tähteen kuuluvat (olisi vielä hevosenkenkä niissä muissa). Sitä olisi vähän työlästä itse ruveta pelaamaan, mutta kun meitä oli laivallinen, niin porukka hajaantui ympäri pelilaudan ja kätkö löytyi nopeasti. Ei tosin juuri sieltä, mistä minä etsin.

Koska lähisaaressa oli kätkö, jotkut lähtivät uimalla sitä hakemaan. Minä en olisi tehnyt niin, jo ajan puutteenkin vuoksi, mutta ne onnistuivat sen sankarillisesti hakemaan.

Paluumatkalla näkyi hyvin Storpellinge eli Pellinki, kuuluisan Pellinki-dieetin nimikkosaari. Antti Heikkilä asuu jossain siellä ja vähemmän tunnettu Tove Jansson asui myös sen rannikolla olevassa saaressa. Porvoo on ikuisesti katkera, kun menetti Muumimaailman Naantalille. Sellaista se on. Jos minä saisin määrätä, Hangossakin tehtäisiin Hangon keksiä.

Heikkilä on suuri kulinaristi. Minä nyt en täysin ymmärrä, miten dieetti ja ruoasta nauttiminen liittyvät toisiinsa. Ihan kuin menisi tupakkalakkoon ja haistelisi sikareita tai ryhtyisi selibaattiin ja katselisi pornoa. Mun Tammisaaren vankileirillä nälkään, punatautiin ja luteisiin kuollut isosetäni kääntyisi haudassaan, jos näkisi kuinka suuri osa ihmisen elämästä mässy on tänä päivänä.

Tätä se on nykyään.

Ohitimme kunnollisen merimetsokolonian. Merimetso on jotakuinkin hyödyllinen lintu, se kantaa fosforikuormitusta pesimäsaarelleen ja ulosteet mahdollistavat kasvualustan niittykasveille. Niiden syyllistäminen on ihan turhaa ja ampuminen vandalismia.

Perillä Porvoossa kävin vielä yhdellä ja sitten taas Helsinkiin.

Sää olikin muuttunut enemmän Suomen kesää vastaavaksi seuraavana aamuna. Lähdin kätköilemään Espooseen. Espoossa oli rakennettu laituri saareen, jossa oli haastekätkö ja siellä piti tietysti käydä. Aamulla siinä oli vain portti ja se oli suljettu. Sitten menin Tapiolaan, missä oli geokätköilijätapaaminen. Kävin muutamalla kätköllä Laajalahdella ja Otaniemessä. Rupesi satamaan kunnolla. Puolen päivän maissa siirryin taas lähemmäksi saarta ja nyt oli portti auki ja pääsin saareen. Oli vain niin, että laiturista kertonut oli unohtanut mainita, että saaressa on myös suo, vai pitäisikö kutsua mesiangervokasvustoa kosteaksi niityksi. Viimeistään tässä vaiheessa kastuin. Kun pääsen pelipaikalle, niin ihmettelen, kun purkkia ei näy. Logeissa kerrotaan, että lyhyt mummokin on sen saanut käsiinsä. Sitten hoksaan, että purkki on kolmen metrin korkeudessa puussa. Minä sitten kiipeän puuhun sitä hakemaan. Se ei ihan helppoa olekaan, näillä läskeillä. Purkki on ilmeisesti seilannut ylös, alas.

Selviydyn Rautatieasemalle ja kotimatkalle. Geokätköilyssä on nyt sellainen kaveritiimiajatus, että tällä viikolla piti kerätä kätköistä tietty määrä pisteitä oman kaveriporukan kanssa ja koska minä en luota kavereihini, niin halusin kerätä ne pisteet itse: huomaan, yksi kätkö puuttuu. Onneksi kuitenkin kaverit pelastivat minut siitä tilanteesta.

Porvoo CacheCon keräsi 1384 loggausta, osa niistä oli perheen yhteisiä nimimerkkejä, osalla ei nimimerkkiä olekaan, vaan on kätköilijöiden avecina eli melko paljon piirtelyä ja savenvalantaa. Minä nyt jätin ne taiteet muille ja keskityin risteilyihin.  Kiilopäällä oli Megassa 592 loggausta eli Porvoo oli melkoisen suosittu. Onneksi kaikki eivät tunkeneet risteilylle.

Ensi vuonna Mega on Haapajärvellä. Sinne on ainakin vaikea järjestää risteilyä.