All Posts By

Stacy Siivonen

Elokuvia, Rajaporttia ja Jämijärveä

Edessä oli sekä pyhäinpäivä että sunnuntai. Luonnollisesti bussien liikkuminen oli erittäin nihkeää kumpaisenakin päivänä, joten olin laskeskellut, että voisin käydä maanantaina Jämijärvellä. Sitä ennen olisin Tampereella.

Nyt oli vuorossa geokätköilyfilmit Hervannassa Cinolassa. Paikat olivat menneet lähestulkoon kaikki. Taso oli korkea ja esiteltiin esimerkiksi kätköilyä Vilnassa. No, minähän olen siellä jo kätköillyt, joten eipä se paljon uutta tarjonnut. Filmit on pistetty kaikki nyt youtubeen.

Filmien jälkeen syötiin läheisessä ravintola Pranzossa. Minä en ole ollut koskaan oikein tyytyväinen heidän tarjontaansa, joten tässä on perinne, jonka voisin katkaista.

Syönnin jälkeen sopii pieni liikunta, joten menin bussilla Hervannasta suoraan Lentävänniemeen toiselle puolen kaupunkia. En ole siellä ollut koskaan. Tampereella on paljon outoja paikannimiä ja Lentävänniemi on yksi sellainen. Siellä oli kuitenkin haastekätkö, jonka vaatimuksena oli vähintään yksi kätkö vuosilta 2000-2013. Viime reissuni Keravalle, jossa kävin Suomen vanhimmalla geokätköllä, toi minulle tuon vuoden 2000 ja muut oli ennestään, joten saatoin sen kätköpurkin käydä loggaamassa. Pimenevässä illassa kävelin sitten vielä Lielahden kirkolle, jossa oli myös kätkö. Oli vain niin, että taskulampun kanssa sitä ei ollut helppo löytää. Itse kirkkokin oli kiinni.

Lentävänniemeen mennessä olin huomannut, että siellä Lielahdessa on Tapolan tehtaat ja kuulemma se on paras paikka mustamakkaralla herkuttelulle. Siis sen mustamakkaran, josta en alun perinkään ole tykännyt kaupungissa, josta myöskään en pidä.

Siirryin sitten Rajaporttiin saunomaan. Se ei ollut ihan yksinkertaista, kun Metson kohdalla oli iso työmaa ja piti mennä Keskustorille saakka ja sieltä sitten Rajaportille.

Saunassa on iso kylpyankka, joka oli minun kanssani saunomassa. Siellä oli myös eräs rouva Göteborgista ja hänelle kerroin kuinka kylpyankka toimii muistutuksena siitä, että on sisäinen untuvikko, joka kaipaa huolenpitoa (ja pullaa) eikä sitä saa koskaan laiminlyödä. Hän sitten otti sen itselleen ja vei sen ulos kanssaan ja sitten kun olin lähdössä pois, hän vei sen takaisin saunaan. Vähän katkera olin, etten saanut saunoa ankan kanssa, mutta eipä se minun ollutkaan.

Rajaportissa oli jotain pellavasiemenöljyä, joka sai minut yskimään kauheasti. Muutkin yskivät.

Rajaportista menin sitten yöpaikkaan, jossa nukahdin melkeinpä välittömästi. Sitä se sauna teettää.

Seuraavana päivänä menin Mustamakkaraan eli hotelli Torniin, näköalakerrokseen.

Koko Tammela pitäis räjäyttää. Mun mummoni asui tuossa kuvan keskipaikkeilla. 

Sorsu. Täällä minä kuoriuduin. Oikeammin, minulla oli varhainen lapsuusmuisto sorsien ruokkimisesta täällä ja kuinka sorsan nokka nappasi minua kiinni sormesta.

Tampere näyttää kivemmalta Amuriin päin katsottaessa.

Muistin unohtaneeni kilpirauhaslääkkeen oton, joten palasin takaisin maan pinnalle ja kävin hakemassa ne varusteistani, jonka jälkeen menin Kehräsaareen odottamaan leffan alkamista.

Suomesta lähti vasemmistolaisia Derkkulaan 1980-luvulla opiskelemaan sosialismia ja dokumentti käsitteli sitä, mitä näille ihmisille kuului nyt. Minä en lähtenyt, vaan sen sijaan Derkkulasta tuli professori Jûrgen Sagert opettamaan minulle sosialismin taloustiedettä. Johtuukohan siitä, mutta minulla on hyvin taloustieteellinen näkemys sosialismista. Toisin kuin elokuvan ohjaajalla, minun suvussani ei puhuttu sosialismista. Se varmaan johtuu pettymyksestä reaalisosialismiin ja toisaalta siitä, ettei oltu tutustuttu rahavallan rakkikoiriin. Minulla on kokemusta kaikista. Minäkin olisin halunnut lähteä kouluun Derkkulaan nuorena. Joka tapauksessa, filmi kierteli ympäri maailmaa, kuitenkin globaalissa etelässä, eikä oikein kukaan ollut kyynistynyt eikä ryvennyt finanssikapitalistiksi.

Ei ollut mahdollisuutta jäädä pitemmäksi aikaa keskustelemaan vanhoista, kun oli kiire nukkumaan. Seuraavana aamuna kello herätti ja lähdin Ikaalisten kautta Jämijärvelle, jossa oli kohteena punaisten muistomerkki.

Matala hauta

Muistomerkillä oli geokätkö, joka löytyi ihan välittömästi, joten Jämijärvi geokätkökartalle. En ole käynyt Jämijärvellä koskaan muutenkaan. Iso alue oli aidattu hautausmaaksi, mutta siellä oli vain yksi risti ja punaisten muistomerkki ja sitten näitä kaivantoja. Kävi ilmi, että lahtarit olivat olleet viemässä punaisia tätä tietä mukamas Kankaanpäähän, mutta valmiiksi oli kaivettu haudat tänne Lauttakankaalle ja sovittu, että se on todellinen matkan päätepiste. Niinpä punaiset ammuttiin kuopan reunalle ja huonosti peiteltiin, kun vielä haudastakin huusi, että ”perkele lahtari, et edes osunut kunnolla!”. Niin huonosti oli peitelty, että saattoi jäädä käsikin näkyviin. Raskas on lapio tottumattoman kädessä. Kuolleiden lukumäärä ei ole tiedossa, ainakin kahdeksan on, mutta saattaa olla parikymmentä teloitettua.
Teloitettujen kaverina on yksinäinen, murtunut risti.

Yleensä on ollut jokin syy, miksi ei ole siunattu kirkkomaahan. En ole selvittänyt, mikä tarina tämän haudan takana on, mutta se kyllä kiinnostaa.
Tästä hautausmaasta oli vielä erotettu omaksi siivukseen aidalla helluntalaisten hautausmaa. En sitäkään tiedä, miksi heillä on omansa eikä heitä ole haudattu yhteiseen hautausmaahan muiden kanssa.

Ihmetystä herättää, miten nopeasti on teksti kulunut melkeinpä lukukelvottomaksi

 

Hautausmaan ympäristössä oli töyhtötiaisia, korppeja ja käpytikka. Jämijärveä kutsutaan Satakunnan Lapiksi. Vaikuttikin olevan mukavaa metsäseutua. Syrjemmältä on vielä paljon laavujakin. En pitäisi mahdottomana, jos tulisin tänne uudestaankin, sillä kertaa retkeilemään enkä teloitettuja muistamaan.

Jämijärveltä sitten lähdin bussilla takaisin ja vaihdoin junaan Tampereella. Oli samanlainen tuubi kuin tullessani ja kolisteli Toijalan ja Hämeenlinnan ohitse pysähtymättä. Joka tapauksessa, matka-aika Hangon ja Tampereen välillä oli siedettävä.

 

 

Elokuvia katsomaan Pirkanmaalle

Vuotuinen GIFF-tapahtuma läheni taas. Siinä näytetään geokätköilyaiheisia lyhytfilmejä ja palkkioksi saa virtuaalisen matkamuiston. Niitä keräämällä tarpeeksi saa sitten logata haastekätkön. Olen käynyt perinteisesti katsomassa elokuvat Tampereella ja samalla käynyt muutamassa naapurikunnassa. Joskus olen voinut yöpyä kaverin luona. Tällä kertaa hän huomautti, että sunnuntaina tulisi ennakkonäytös dokumentista ”Toveri, missä olet nyt?”. Hänen mielestään voisin olla yhden yön lisää Tampereella.

Tämä matka ei alkanut hyvin, sillä nukuin aamulla pommiin. Koskaan aiemmin ei ole käynyt niin. Ilmeisesti kännykkä ei herättänyt, koska olin pistänyt sen ”älä häiritse” -tilaan.

No, herättyäni etsin opas.matka.fi -palvelusta vaihtoehtoisia yhteyksiä ja rupesi selviämään, etten tule mitenkään pääsemään Virroille, tai pääsen kyllä sinne, mutten sieltä pois. Sen sijaan etsiydyin Tampereelle. Junat kulkivat ajoissa, eikä tällä kertaa mikään armeijan autokaan törmännyt siihen. Juna ohitteli sellaisetkin asemat kuin Hämeenlinnan ja Toijalan pysähtymättä. Toijalassa minun pikkuserkkuni oli vahtinut 1918 asemaa kiväärin kanssa, keittänyt soppaa ja sitten Vesilahdella ollut sitomassa haavoittuneita. Oli saanut kolme vuotta kuritushuonetta Hämeenlinnassa. Onnistuivat pitämään hengissä, toisin kuin monet muut pikkuserkut.

Hän oli palvelijatar. Tuohon aikaan palvelijattaret ja piiat tekivät töitä kellon ympäri, aina valmiudessa ja isäntä saattoi raiskata tai pahoinpidellä ja jos karkasi moista kohtelua, oli irtolainen ja tuotiin taloon takaisin. Usein emäntä oli mukana raiskauksessa kanssa, sanoi, että ei nyt halua, mene piialle. Sitten kun tuli mukuloita, niin kirkko piti huorana, vaikka kaikki tiesivät, miten asiat oikeasti olivat. Kun isäntä kyllästyi piikaan, niin hänet naitettiin rengille ja he saivat jatkaa torppareina.

Ei vuoden 1918 tapahtumissa ollut kysymys torppareista pelkästään. Väinö Linna on hyvä kirjailija, mutta ei hän ole mikään historioitsija eikä väitäkään olevansa.  Pirkanmaalla oli hyvin suuri innostus naisilla liittyä punakaartiin.

Minä en ole myöskään omassa suvussani havainnut sitä, että olisi ollut sekä punaisia että lahtareita mitenkään tasaisesti. Muutama on lahtarina ammuttu, mutta niin paljon punaisia, että rupean kohta pitämään Tammisaaren vankileirin hautamuistomerkkiä omana sukuhautanani. Vaikea oli ”väärää” ideologiaa kannattavan päästä omalle puolelleen tai piilotella. Moni yritti piilotella jo senkin takia, ettei halunnut lähteä mihinkään sotaan. Niinpä minun sukulaisiani oli Koivistonkylässä ihan keskellä sotaa ja he joutuivat lähtemään evakkoon ilmeisesti jonnekin Pirkkalan suuntaan.

Tampereella oli iso työmaa ja aseman mustamakkarakioski oli viety pois. Minä en mikään hirveä mustan makkaran ystävä ole muutenkaan, mutta se kuuluu asiaan. Moni muukin asia kuuluu tamperelaisuuteen ja pidän niistä yhtä vähän. Minun pitäisi olla täällä syntynyt, enkä ole koskaan oikein oppinut pitämään Tampereesta. Tietyistä asioista Tampereella kyllä, mutta en Tampereesta kokonaisuutena. Ensinnäkin, Tampere on suurimmalta osaltaan ihan kammottavan ruma. Niin, en minä sanonutkaan, etteikö Pispalanharju ja Pyynikki olisi hienoja.

Suunnittelen edelleen seuraavan päivän matkaa Ruovedelle ja joudun karsimaan pois, koska bussiaikataulut.

Seuraavana päivänä sitten bussiin ja ilma on kaunis ja matkustan Ruovedelle Mämmilän eri Oriveden kautta. Mämmilä-sarjakuva kuvaa hyvin pirkanmaalaista huumoria: se ei ole vähimmässäkään määrin hauskaa. Olenkohan koskaan edes hymyillyt Mämmilää lukiessani, paitsi että vihdoin se loppuu. Se on kyllä jo pirkanmaalaisen tunnerekisterin laidassa.

Ruoveden seudut saavat minut heti päättämään, että tänne pitää tulla takaisin, jo pelkästään sen takia, että pikkuserkkuni mies kunnostautui Muroleen taistelussa kuularuiskumiehenä.

Hän pääsi kanssa Tammisaaren vankileirin monumenttiin.

Rintama polveili Ruovedeltä Vilppulaan ja olisi hyvä kierrellä kaikki ne paikat vaikka pyörällä myöhemmin. Nyt bussi menee Ruoveden keskustaan ja viimeinen bussi lähtee vähän yli kolmelta iltapäivällä, joten minulla on vain muutama tunti aktiivista peliaikaa. Läheinen geokätkö tulee logattua, joten Ruovesi uudeksi geokätkökunnaksi. Uudeksi kunnaksi ylipäätään, kun en ole täällä aiemmin ollut.

Geokätkö Ruovedellä

Ruovedellä on hieno kunnantalo.

Ruoveden kirkko

Paikallista pienyrittäjää pitää aina tukea

Linja-autoaseman yhteydessä saattoi ostaa paikallisia tuotteita. Valikoima oli hyvin laaja, jopa kalaa oli myynnissä.

Minulla ei ollut myöskään mahdollisuutta käydä Helvetinjärven kansallispuistossa, vaan se jää toiseen kertaan. Se ei edes ole ainoa syy, miksi Ruovedellä kannattaa käydä. Paljon hienoa maisemaa ja historiaa ympäri kunnan useammallekin reissulle. Sääli, että yhteydet bussilla tänne ovat melkoisen nihkeät.

Illan hämärässä palasin takaisin Tampereelle.

Trollausta ja hörhöilyä Helsingissä

Gnostilaisen seuran yleisötilaisuus ja Suomi-Novorossia -seuran tilaisuus oli muutaman päivän sisällä toisistaan, joten päätin lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla ja lähteä Helsinkiin. Eurohostelissa Katajanokalla ei ollut tilaa, mutta CheapSleepissä Vallilassa oli. CheapSleep on Sturenkadun ja Mäkelänkadun risteyksessä, mitä kutsun Peetunkulmaksi edesmenneen kumppanini Petra Yli-Rajalan mukaan. Asuin hänen kanssaan täällä 11 vuotta kahdessa osoitteessa.
Pyörähdin CheapSleepillä ja sen jälkeen heti Jätkäsaareen, missä trollit. Itseironisesti trolleiksi kutsuu itseään koko joukko ihmisiä, joita voidaan kutsua vaikka NATO-vastaiseksi rauhanoppositioksi, Venäjän ystäviä ja tuntijoita, ehkä joitain putinistejakin ja laitaoikeistoon kuuluvia, ylipäätään kriittisesti lännen medioihin ja salaliittoteoriaan, jonka mukaan Venäjän valtion maksamat trollit kävisivät hybridisodankäyntiä levittämällä valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä ja valeuutisia ihan kaikkialla.
Novorossia taas on Donetsk, Luhansk ja Transnistria. En ole käynyt niistä ainoassakaan, mutta olen kiinnostunut niistä. Nyt on käynyt ilmi, että turismi on ollut rajoitettua kahteen ensimmäiseen ja Ukrainan pommitukset ja muu sotatoiminta on lisääntynyt, Minskin sopimuksesta huolimatta.

Virallinen Venäjä suhtautuu nihkeästi tasavaltoihin.

Donetskin kansantasavallan lippu

Kotiin viemisiksi sain Hellevigin sepustuksen ”EU’s Infowar on Russia”, joka edusti omaa omituista maailmankatsomustaan, jossa Ukrainassa fasistit marssivat, mutta EU:ssa äärioikeisto on jotenkin ei-äärioikeistolaista. Ilmeisesti ratkaisevaa on, kuinka paljon Yhdysvaltain johtajat haluavat ottaa selfietä äärioikeistoryhmien kanssa. Tuollainen on ehkä sitten jo putinismia tai syvätrollausta. Joidenkin mielestä kolmikon Molari-Bäckman-Hellevig käsitykset eivät ole kovin terveitä, mutta verrattuna lännen salaliittoteorioihin, jossa joka paikka suorastaan kihisee Venäjän infovaikuttamista se ei ole ratkaisevasti huonompaa.

Seuraavana aamuna lähden bussilla Keravalle. Suomen vanhin geokätkö on vuodelta 2000 oleva Sun Gear Keravan takametsässä. Kartalla se on metsää, mutta kun paikan päälle menee, niin puunrunkoa on poikittain enemmän kuin pystyssä, välissä sitten rouhittua ja motottua entistä metsänpohjaa. Yhdellä kukkulalla kätkö on kuitenkin säilynyt ja loggasin sitten moisen harvinaisuuden. Se on Euroopan viidenneksi vanhin.

Vuonna 2000 GPS-signaali vapautui mahdollistaen geokätköilyllisesti mielekkään tarkkuuden.

Paluumatkalle sattui vielä suo ja huomasin, ettei maihari pidäkään enää vettä niin kuin ennen. Talsin Vantaan puolelle ja menin bussilla Helsingin keskustaan.

Keskustassa oli Ankallisgalleria-näyttely. Itse näyttely oli tyyris, mutta puodista saattoi ostaa kuvia postikortteina ja printteinä.

Paljon parempi kuin alkuperäinen. Ilman muuta pojat uittavat nimenomaisesti kylpyankkaa. Tuossa on minusta ankka ja keppi väärin päin. Veteen astuva nappaa vedestä kiinni ankan ja kepillä ohjaava ohjaa ankkaa rantaan päin.

Kävin vielä toisella kätköllä Honkanummen hautausmaan lähellä.

Illaksi menin takaisin Helsinkiin ja käväisin tapaamassa tuttuja SETAn toimistolla Pasilassa. J. Sakari Hankamäki oli kirjoittanut, kuinka hän vihaa suunnilleen kaikkea, mitä SETA tekee ja siksi hän eroaa kyseisestä järjestöstä. Ne olivat asioita, mitä minä puolestani arvostan, joten minä liityin SETAan hänen tilalleen. Kun SETAan liitytään jäsenjärjestön kautta, niin minä valitsin SETAn kristillisen ja elämänkatsomuksellisen yhdistyksen, Malkuksen. Minulla ei käytännössä ole koskaan aikaa käydä Malkuksen kokouksissa, koska viimeiset junat lähtevät niin aikaisin, mutta nytpäs kävin.

Aamulla pyrin Vantaalle. Pyrkimystäni haittasi se, että valtaosa junista oli peruttu. Siirryin Pasilasta junalla ensin päärautatieasemalle. Siellä katsoin, että T-juna pysähtyy Rekolassa, muut olikin peruttu. Tikkurilan jälkeen junassa oli kuulutus, että juna muuttuukin R-junaksi ja pysähtyy seuraavan kerran Keravalla. No, minä olin sitten Keravalla ja lähdin sieltä junalla takaisin päin Vantaalle. Mitään kuulutuksia ei ollut, juna vain pysähteli jossain. Yhdellä asemalla kysyin sitten, onko tämä Rekola. Kaikki sanoivat vain, ”Savio, Savio”. No, minä menin junasta ulos ja siellä oli kyltti ”Rekola” asemalla syrjässä.

Rekola oli yllättävän hiljaista seutua. Ensimmäinen kätkö oli sen kirkolla ja meni tovi sitä etsiessä. Lopulta jouduin turvautumaan satelliittikuvaan. Huomasin, että kirkon ympäristö oli hyvin roskainen. Muuten pidin siitä, että keskellä pääkaupunkiseutua on niin rauhallinen paikka. Minulla ei tietenkään olisi varaa asua siellä.

Kävellessäni toiselle kätkölle näin useita natsien tarroja, jotka sitten peitin omilla antifasistisilla tarroillani. jPaikalliset olivatkin ilmeisesti yrittäneet kynsiä niitä pois. Kävin sitten haastepurkilla, johon vaadittiin kolme maata, joissa kolme eri kätkötyyppiä ja purkin maastoarvo oli kolme, eli tarvitsin kättä pidempää. Tällaisia maita minulla oli useita. Luonnollisesti seuraavaan vaaditaan neljä maata, joista neljä kätkötyyppiä ja maastoarvo on neljä eli vaatii minulta tikkaat. Minulla puuttuu yksi kätkötyyppi Venäjältä, muuten olisi kasassa. Ei viimeksi Pietarissa löytynyt sitä neljättä tyyppiä. No, onhan tässä aikaa kätköjä etsiä.

Hyppäsin bussiin ja päädyin etsimään kätköä Tikkurilan ortodoksisen kirkon luota sitä löytämättä. Seuraavaksi jatkoin Tikkurilan asemalle, johon piti tulla Intercity. Tulikin täyteen ahdettu lähijuna, josta poistuin Pasilassa melkein paniikin partaalla. Ihmistungokset eivät ole minua varten. Itse asiassa, ainoa hyvä ruuhka on sinisorsien ruuhka sorsaruokinnalla.

Päätin syödä Vallilassa Peetunkulmalla. Sinne oli tullut ravintoloita. Mietin, onkohan alue gentrifikoitumassa ja näinollen, pitäisikö minun tukea gentrifikoivia ravintoloita. Menin kuitenkin Addikseen syömään etiopialaista mässyä. Se on paikka, missä syödään käsin.

Mässy oli hyvää, samoin palvelu. Päätin, ettei afrikkalainen voi olla mitenkään gentrifikoivaa, oli hintataso mikä tahansa.

Peetunkulma


Jos Peetunkulmaan tehtäisiin patsas naisesta, jonka toinen jalka on amputoitu ja joka lykkii pyörätuolilla heiluttaen keittiöveistä huutaen ”vitun vitun vittu” ja jolla kenkä on irti kahden rohisevan kaappikaiuttimen ympäri, niin sitä nähtävyyttä tultaisiin varmasti katsomaan kauempaakin.

Sitä ennen Peetunkulman viihtyvyys täytyy löytyä muusta. Onneksi siellä on hostelli.

Sen jälkeen lähdin vielä yhdelle kätkölle. Myllypuroon. Maasto oli liukasta ja teki liikkumisesta vaikeampaa. Pääsin kuitenkin kalliolta alas juuri kuin bussi tuli paikalle. Bussissa oli pieni tilanne päällä maahanmuuttajan ja suomalaisten välillä ja puutuin siihen. Myös muut puuttuivat ja bussikuski komensi roturealistit pellolle. Hyvä asia, että Helsingissä puututaan. Vuosia sitten jouduin itse häiriköinnin kohteeksi, eikä kukaan puuttunut ja traumatisoiduin ja menetin lopunkin uskoni Helsinkiin.

Illalla oli vielä Gnostilaisen seuran kokous, jossa keskityimme pohtimaan tamiliguru Bhagavan Sri Ramana Maharshin opetuksia, jotka lyhykäisyydessään ovat: Kysy itseltäsi: ”Kuka minä olen?” ja kun keskitys herpaantuu ja ajattelee jotain muuta, kysyy ”Kenen ajatuksia ne ovat?”. Tiemmä se on harjoitus, jossa ikään kuin tikulla tökitään puita ja viimeiseksi palaa se tikku, niin ettei jäljelle jää mitään. En tiedä, mihin tämä harjoitus johtaa, mutta minulla se on tuonut esiin hyvin ihmeellisiä asioita.  Minun sisälläni leijuu pitkulainen ja himmeä vihreä valo ja tiedän, etten ole sama asia kuin henkinen tuska, joka minua vaivaa. Tämä on vaikea matka, mutta onneksi välimatka on lyhyt eikä matkatavaroita tarvita.

Valitettavasti paikassa Uudenmaanakadulla on jatkuva liikenne, joten se häiritsee. Helsingissä on yllättävästi paikkoja, joissa hiljaisuus on rikkumatonta. Kotona Hangossa on usein paljon meluisampaa kuin monessa paikassa Helsingissä.

 

 

Kummitusjuna

Viimeinen päivä Paskakaapunnissa lähestyi ja mitäs muuta kuin geokätköillen. Kävimme Oulujoen kirkolla ja tuomiokirkolla. Saman tien Atte vei minut Torinrantaan. Keksin, että kauppahallissa saattaisi olla Aten kuivattua poronlihaa, hän kun sitä piti suurena herkkuna. On se hyvin kallis herkku.

Sen lisäksi keksin käydä Rotuaarin palloilla noin geokohdepäivän kunniaksi. Olin jo suorittanut geokohteen Vaskikellolla, mutta voinhan suorittaa toisenkin.

 

Miten tuo mainos osui tuohon kuvaan

No, osaan minäkin mainostaa. Näin mittailtiin graniittikuulaa.

Atte näytti minulle vielä paikkaa, missä on ”Paskakaapunni” -graffiti. Kuulemma se aina tuhotaan ja siihen sitten yhtä aina ilmaantuu taas graffiti. Minä en ymmärrä, miksi sitä sensuroidaan. Mitäpä jos kaupunki muuttuisi sellaiseksi, ettei se ole paskakaapunni? Minusta Oulu on ollut ruma ja tylsä kaupunki, mutta on pakko nyt myöntää, että Oulu on kuin suureksi kasvanut Joensuu: viheliäinen ilmasto, rumat laatikkotalot täyttävät koko keskustan, vähän mitään historiallista,  tylsä. Mutta olen sama mieltä kuin Tämä Matka-blogin Anna Koskela, Oulu on pyöräilijän paratiisi.  Geokätköjäkin on tosi kivasti. Joudun siis muuttamaan aiempaa negatiivista näkemystäni Oulusta. Paikka, joka on kiinnostanut Mikko Niskasta elokuvan verran ja jossa on asunut Yrjö Kallinen, ei voi olla täysin mätä.

Ensi alkuun ajattelin mennä Iisalmeen, josta junalla Helsinkiin, saadakseni Pyhännän geokartalleni, mutta Iisalmesta ei mene yöjunaa etelään ja Iisalmeen meni lauantaina nihkeästi busseja Oulusta. Päätin siksi kulkea junabussilla Kannukseen. Rataa korjattiin, siksi suurin osa junavuoroista oli korvattu junabusseilla. Samalla näin sellaista Pohjanmaata, missä harvemmin olen käynyt. Joku Vihanti olikin ihan nätti paikkakunta. Geokätköjä en kerinnyt matkalta poimimaan. Ruukissa oli vähän taukoa, olisin kyllä ehtinyt, yksi nainen kykkikin sen näköisesti sivummalla, mutta hän kärsikin matkapahoinvoinnista sen sijaan, että olisi löytänyt purkin.

Kannukseen tullessa oli jo ilta pitkällä ja jouduin käyttämään taskulamppua. Hauska kätkö löytyi heti rautatieasemalta, joten Kannus kätkökunnaksi.  Sen lisäksi etsin kätköpurkin kirkolta ja ihan keskustasta. Kirkko oli kiinni.

Kannuksen kirkko

Kannus on kaupunki, jostain ihmeen syystä.  Maailmalle Kannus on antanut Oskari Tokoin. Kannuksen lauantai-iltaan kuului geneeriset mopopojat. Vetäydyin paikalliseen ravintolaan MenoMonoon odottamaan junan tulemista. MenoMonossa esiintyi Ex-TemppoRee, paikallinen covereita soittava sympaattinen äijäbändi. Kuuntelin niiden juttuja.

  • Tänään on Putinin syntymäpäivä.
  • Paljonkos hän täyttää?
  • 65.
  • No, hänelle pitää sitten laulaa ”Hyvää syntymäpäivää”!

Yhdentoista aikaan lähdin juna-asemalle ja juna oli puolisen tuntia myöhässä. Valtavan pitkä Lapin juna kolistelee asemalle. Painan ovinappia, ovi ei aukene, painan ja painan. Sitten siinä on vanhanaikainen kahvalla aukeava ovi, avaan sen ja hyppään kyytiin.
Etsin vaunuani ja konduktööri tulee vastaan, ”Ai, sinä taisit päästä Kannuksesta kyytiin”.  Löysin paikkani ja nukahdin melkein välittömästi. Herään sitten ennen aamun koittoa ja kiroan, että junanhan pitäisi olla jo perillä Helsingissä näihin aikoihin. Miksi on niin hämärää, onko tämä juna jossain varikolla? Kaikki muutkin ovat junassa. Katson ”Junat kartalla” palvelua, eikä kyseistä junaa näy siinä, edes. Se on kadonnut kokonaan, toiseen ulottuvuuteen. Google mapsissä on paikannus, se sijoittaa minut Ylöjärven takamaille. Tulee kuulutus siitä, että juna on viisi tuntia myöhässä ja että Tampereen asemalla yritetään saada taksikuljetus Helsinki-Vantaan lentoasemalle sinne meneville. Reppuuni oli laitettu seitsemän euron aamiaisseteli korvaukseksi. Lähdenkin ravintolavaunuun. Siellä on koko junan henkilökunta. Vettä valuu jostain lattialle ja sitä kuivataan käsipyyhkeillä. Ravintolavaunun pitäjä sanoo, että kohta syttyy tulipalo, kun vesi valuu sähkölaitteisiin.

Minusta tulipalo junasta nostasi kärsimykset ihan uudelle tasolle, enkä valita siitä, että WC-paperi on lopussa. Kun juna rahjustaa vihdoin 4½ tuntia myöhässä Helsingin päärautatieasemalle, päätän jatkaa suorilla kotiin, koska myös rantarata on remontissa. Juna meni kuitenkin Karjaalle ilman mitään ongelmia, ehkä siis ylireagoin. Olin kuitenkin ihan liian väsynyt mihinkään Helsingissä, mikä vaatii keskittymistä. Toinen päätökseni oli, etten ikinä lähde millekään Siperian junamatkalle. Kuinka kestäisi olla viikon junassa, kun ei kestä siellä olla 12 tuntiakaan.