All Posts By

Stacy Siivonen

Gustavsvärn ja Hauensuoli

Hangossa rupeavat minulta käymään geokätköt vähiin ja ne, jotka on jäljellä, ärsyttävät. Niistä kahteen kuitenkin tarjoutui tilaisuus Suomen Majakkaseuran retkellä. Meriharakka-blogin Pirkko oli päässyt tosin ilmankin ja kirjoittanut siitä blogiinsa. Hangossahan on loputtomasti nähtävää ja voi vain puhua Hangon kohteiden käynnin perfektionismin asteesta, kaikkia ei voi käydä, ainakaan omistamatta venettä. Seuraavaksi ehkä Russarön linnoitussaari tai Bengtsårin leirisaari.

Hauensuoli kuitenkin on ehkä merkittävin Hangon nähtävyys ja ehdolla UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Aurinko paistoi ja astuimme alukseen Itäsatamassa. Laiva eteni ensin Gustavsvärniin, jonne jätettiin tavarat ja sitten itse Hauensuoleen. Hauensuolta vastapäätä on Suomen mantereen eteläisin kärki. Se on sotilasaluetta, joten sinne ei kukaan pääse koskaan. Sen sijaan turakaisille tarjotaan viereisen Uddskatanin eteläkärkeä, joka on joitain metrejä pohjoisempi. Minun matematiikallani 75 metriä pohjoisempi.

Joka tapauksessa, tulimme Hauensuoleen ja siellä oli jo kalliolla merikotka odottamassa meitä. Minä tietysti hötkyilin kätkölle. Kätkölle mennessä oli tiheää mattomaista katajikkoa ja etsin helpointa reittiä. Mikään ei tuntunut olevan kovin helppo. Siinä sitten pelästytin hautovan haahkan pesältään. Se on huono juttu, varikset ahmivat munat suihinsa ja haahkat ovat harvinaistumassa. Jotenkin lohdutin itseäni sillä, että haahka oli niin lähellä kalliopiirroksia, että kesän turakaiset olisivat pelästyttäneet sen joka tapauksessa. Haahkat pesivät ihan älyttömiin paikkoihin, lähelle ihmisiä. Useimmiten kuitenkin katajamaton alle. Onnistuin lopulta etsimään kallioisen reitin purkille ja takaisin aiheuttamatta lisää ongelmia haahkoille.

Sen jälkeen saatoin keskittyä kalliopiirroksiin.

Suomen mantereen eteläisin kärki

Vaakuna, jossa on noita-akka ja tatti päällä

 

Omega

Hauensuoli

Jatkaessamme Gustavsvärniin tuli varmistettua, että joo, se, minkä näin keittiön ikkunastani, oli oikeasti merikotkan pesä.

Yleensä merikotkien perhe-elämä pidetään salassa, mutta tämä on ehkä Suomen valvotuin paikka, joten tänne ei pahantekijät pääse tai jos pääsevät, jäävät kiinni.

Gustavsvärn rakennettiin 1790-luvulla levottomana aikana. Samalla rakennettiin Hangon merilinnoitus, johon kuului Meijerfelt, Gustav Adolf ja Kuningattarenvuori. Gustav Adolfissa ja Gustavsvärnissä on jäljellä raunioita, muualla ei ole.

Gustav Adolf

No, pian linnan rakentamisen jälkeen Venäjä valtasi Suomen. Sitten syttyi Krimin sota ja englantilaiset hyökkäsivät Suomen rannikkokaupunkeihin. Gustavsvärn osallistui taisteluun. Nämä Krimin sodan aikuiset tapahtumat ovat yksi osa Hangon mielenkiintoista historiaa. Siitä on jäljellä paikannimi Englannin linja. Tämä Englannin linja katkaisee Tulliniemen, englantilaiset hakkasivat Tulliniemen metsään linjan omia tarpeitaan varten.

Krimin sodan jälkeen Venäjä päätti, että linnake on tarpeeton, vei sinne kymmenen tonnia ruutia ja räjäytti sen. Samalla tavalla muut linnat ovat tuhottu, vain reilut 60 vuotta rakentamisensa jälkeen.

Enimmillään saarella oli pari sataa sotilasta.

Saavumme Gustavsvärniin ja alun laittautumisen jälkeen tekee tietysti mieli käydä kätköllä. Sinne mennessäni törmään metriseen, sihisevään rantakäärmeeseen. En tiennyt, että ne kasvavat niin isoiksi. Joka tapauksessa, löysin purkin, vaikka nyt se on merkitty kielletyksi paikaksi. Sanoin vastaukseksi, että taulu kieltää rotkoon menemisen, mutta ei sieltä tulemista. Paikalle kun pääsee kiertoteitä muurin aukosta.

Rotkoon ei saa mennä, mutta sieltä voi tulla pois.

Tykkään haahkoista. Etenkin haahkakoiraat eli kalkkaat ovat upeita.

 

Mitä sitten saaressa tehdään, kun tärkein on saatu alta pois, eli siis geokätköpurkki. No, minä oleilin rannoilla ja katselin lintuja.

Sen lisäksi siellä syötiin ja saunottiin. Katseltiin kangastuksia.

Manhattan keskellä merta

 

Kaukana kohoaa torni. Minä en edes kartasta löydä, missä tuo on. Ehkä Suomen aluevesirajan reunassa tai ankkainvälisellä vesialueella.

 

Russarön sotilassaari ja majakka eli Hangon majakka. Tuolla en ole vielä käynyt.

Haahkat, ne ovat niin upeita.

Myös Gustavsvärnissä on majakka. Siinä on osia Ranskasta, niinpä länttä merkitsevä kirjain on ”o”.

Seuraavana päivänä vietin aikaa saaren pohjoispäässä. Minulla oli seuraa.

Minä olen päättänyt, että joskus toisessa elämässäni sukellan korallien ja värikkäiden kalojen ja merinisäkkäiden keskellä. Tässä elämässä siihen ei ole aikaa eikä varaa. Minun onnellani vietän seuraavan elämäni kerjäläisenä.

Myös Gustavsvärnissä on kalliopiirustuksia, mutta ne eivät ole yhtä vanhoja kuin Hauensuolessa. Ne ovat 1700-1800 -luvuilta.

Kerkisin vielä syömään ja ottamaan löylyt räjäytyskraateriin rakennetussa saunassa. Sitten oli aika jättää Gustavsvärn ja siirtyä maihin. Hangossa kaupungilla oli jopa lämmintä. Tyyntä ja lämmintä, todella onnistunut sää.

Vapun rutiinit Tampereella

Aamulla kävelin Kalevankankaan hautuumaalle ja nippa nappa kerkisin ajoissa, sillä punaisten muistomerkki on aika kaukana. Näin tiellä kärpän.

Puheissa valiteltiin sitä, ettei muistomerkkiin oltu vieläkään saatu nimiä. Kalevankankaalla oli taistelu ja kuolleita oli sata metriä pitkä alue, metrin korkeudelta. Muistotilaisuutta ei myöskään häpäisty Suomen (lahtari)lipuin, niin kuin jossain muualla. Suomen lippu nostettiin salkoon aina, kun Suomenlinnassa teloitettiin vankeja 1918.

Hangossa muistomerkkikäynti ei ole sujunut ilman konfliktia ja siksi toverit suosittelivat minua tekemään oman erillisen vierailun vappupäivänä. Joillain demareilla on sellainen kuvitelma, että koska vuonna 1918 SDP oli puolue, joka oli sodassa osapuolena, vain heillä on oikeus muistella. Todellisuudessahan punaisten joukkoon kuului kirjava joukko erilaisia näkökantoja omaavia ihmisiä, esimerkiksi anarkisteja ja bolshevikkejä.

Tampereella käytävä haudalle on kapea, eikä sinne oikein kunnolla mahtunut muistoa kunnioittava joukko.

Haudalta siirryin sitten keskustaan, mistä lähti vappumarssi.

Vappumarssi eteni Stockmannilta Laikunlavalle, mutta anarkistiporukka jatkoi Metsolle asti. Kytät olivat provosoimatta ja pääsimme perille ilman kahnausta.

Sen jälkeen istuskelin Living Roomissa ja söin annoksen. Ei hassumpi paikka.

Living room

Minä vain yritin olla vähän liian nokkela. Menun nimi oli ”pica pica” ja minä tietysti ajattelen, että se on harakan latinankielinen nimi. Sanonkin tarjoilijalle, ”tota noin, harakka” ja hän näyttää hämmästyneeltä. Sitten jälkikäteen ajattelen, että se ei viittaakaan harakkaan, vaan että tarkoitus on viestiä, että se on pikaruokaa.

Harakka

Kun siinä olin istuskellut, niin vastakkaiseen suuntaan meni toinen marssi. Se oli hihheporukan Jeesus-marssi. Mä vihaan hihhejä. Periaatteessa se, mitä Jeesus sanoo fariseuksista pätee näihin ihmisiin. Ei siinä mitään, itse kullakin on oman käytöksensä suhteen sokea piste tai kaksi, mutta kun ne kulkevat osoittelemassa muita ihmisiä ja ajavat niitä itsemurhaan ja hulluuteen. Parhaimmillaankin ne pystyvät kehäpäätelmiin. Olen ollut siellä kehässä itsekin. Suurimmaksi ongelmaksi näen falsifikoitavuusvirhepäätelmän. Heitetään ajatuksia esimerkiksi niin, että Jumala on hyvä. No, falsifikoijan pitäisi testata sitä kysymällä heti, mitä Jumalan pitäisi tehdä, ettei häntä enää pidettäisi hyvänä. Missä kulkee raja Saatanan ja Jumalan välillä. He kehottavat myös rukoilemaan Jumalaa ja katsomaan, mitä tapahtuu. Olen tehnyt, mitään ei tapahdu. Se, että mitään ei tapahdu on minusta merkki siitä, että Raamattu on hölynpölyä, he taas siirtyvät uuteen uhriin. Minä uhrasin siitä ainoasta elämästä, mistä minulla on kiistaton todiste viisi vuotta tuohon hölynpölyyn. Etenkin raivostuttaa se, että ne tulevat työväen ja köyhälistön juhlapäivänä tyrkyttämään toimimattomia ratkaisujaan. He voisivat minä tahansa muuna päivänä pitää Jeesusmarssin, mutta ei vappuna.

Kävin vielä parilla kätköllä. Toinen oli pikkupalatsilla. En ollut tietoinen, että Tampereella on sellainenkin rakennus. Toinen oli Finlaysonin kirkolla. Kirkon lähellä lukee, että ”Jeesus on täällä”. Suututti melkein niin paljon, että teki mieli mennä sinne sanomaan pari sanaa. Jälkikäteen sain selville, että se varmasti mainosti Finlaysonin pussilakanoita, jotka on tehty Jeesuksen käärinliinojen pohjalta. Sellaisen Jeesuksen voin hyvinkin hyväksyä. Jeesus lakanaksi ja Tom of Finland päälle.

Mallashovissa oli työväenlaulutilaisuus, mutta totta puhuen siellä oli niin paljon porukkaa, etten päässyt edes sisälle. Rainin ja Jirin kanssa kävimme Ohranjyvässä syömässä. Ohranjyvässä oli ahdasta ja paikka oli täynnä, mutta ruoka oli hyvää. Ei ollut nälkä, kun vasta olin syönyt, mutta maistoin jotain Rainin lautaselta.

Ohranjyvän jälkeen lähdin vielä Rajaportin saunalle Pyynikillä. Siihen väliin kävin hakemassa geokätkön. Melko pitkä matka kävelyä yhdelle päivälle, ketarat olivat jo väsyneitä. Rajaportissa on seinissä alhaalla reikä, että kuulee läpi miesten tyhmät male-bonding setäjutut, mansplainauksen parhaat. Iso, keltainen kylpyankka kävi minun kaverinani lauteilla

Rajaportista sitten alas mäkeä bussilla. Seuraavana yönä nukutti autuaasti.

Nyt oli matkamuistopäivä, joten kävin läheisessä puistossa hoitamassa geokätkön. Se löytyikin välittömästi. Sen jälkeen menin Vapriikkiin katsomaan näyttelyitä. Vapriikissa voi olla vaikka koko päivän.

Minun oma, hoiperteleva urani alkoi postista, siksi tykkäsin postimuseosta. Minun aikanani posti oli järkevä laitos, eikä siellä leikattu mitään nurmikoita.

Keskimmäinen edustaa minun aikaani.

Postimuseossa oli paljon filmejä postinkannosta. 1960-luvun Suomea kuvaavat filmit ovat ihan parhaimmistoa, kun nippa nappa itse muistaa jotain rippeitä siitä nähneensä lapsuudessaan. Siellä oli myös starat katselemassa niitä, eikä mikään ihme. Ne ovat eläneet keskellä höyryvetureiden aikaa, minä olen joskus nähnyt höyryveturin liikkeellä ratapihalla.

Tämä oli vinkeä, minä otin erikseen selvää, mikä tämä oli. Tämä ei ol lainkaan Suomesta, vaan Karjalan tasavallasta.

Sitten siellä oli näyttely Tampereesta 1918. Ymmärrän nyt sen, kun puhutaan ”ääripäistä”, vaikka todellisuudessa on vain yksi ääripää. Samalla tavoin tällaiset näyttelyt yrittävät häivyttää sen tosiasian, että vuonna 1918 oli vain yksi ääripää. Se ääripää tappoi naisia sillä perusteella, että näillä oli housut ja työläisiä pelkän luokkataustan perusteella, sekä venäläisiä. VR tappoi omia työntekijöitään sillä perusteella, että nämä olivat jatkaneet työtään myös punaisen vallan alla. Se ääripää myös sai hallita maata itsevaltaisesti vuoteen 1944 saakka, kommunistien toiminta oli kiellettyä 1930-luvulla.

Punaistakin terroria oli, sodan tuloksen ollessa selvä pyrittiin vaientamaan todistajat. Punaisten sota oli kuitenkin siistiä verrattuna siihen, miten bolshevikit toimivat itänaapurissa.

Suomen itsenäistyttyä sutattiin venäjänkielinen teksti katukylteistä pois. Onko siis ihme, että venäläisiä tänne jäi, kun ne eivät enää kotiinkaan osanneet, kun kaikki venäjänkieliset tekstit oli keritty sutata.

Sodan työkalut

Lahtaripuolella oli paljon kirjallista sivistyneistöä. Tällainen teksti oli laadittu kielioppinatsin ansaksi. Kun kielioppinatsi tulee huomauttamaan, että sanaan ”armeija” kuuluu j-kirjain, niin hänet voidaan vangita tai ampua.

Kirkko harrasti ihmisvihaa. Ennen sotia ev.lut, kirkko houkutteli myös työväestöä, mutta sitten papiston puheet muuttuivat enemmän ja enemmän työläisvastaisiksi ja työväki vieroittui kirkosta. Sen sijaan lahtaripuolella papisto toimi innokkaana propagandistina. Kaikkiin kirkkoihin ei lahtaritkaan suhtautuneet kunnioituksella, vaan he ryöstivät ja häpäisivät ortodoksikirkon Tampereella. Evankelisluterilainen kirkko kuuluu kansalaissodan suurimpiin roistoihin.

 

Sanitäärit kummallakin puolella olivat kylmähermoista sakkia.

Demarit puhuvat asiaa.

Sodan jälkeen alkoi kansanmurha, jossa oli etnisen puhdistuksenkin piirteitä. Housukaartilaisten ampuminen pelkästään sen takia, että naiset pitivät housuja oli naisvihaa. Suomi menetti itsenäisyytensä Saksalle ja länsivallat katsoivat Suomen olevan kiinteästi yhteydessä Saksaan. Oli lähellä ettei Suomi olisi joutunut vedetyksi maailmansotaan.  Lopulta P.E. Svinhufvud armahti teloittajat, joihin kuului hänen oma poikansa. Svinhufvudin laillisuuskiemurat tekisivät nykyisenkin pääministerin kateelliseksi. Tuollaisten takia on kansainväliset tuomioistumet, jotka otettiin käyttöön vasta myöhemmin. Svinhufvud armahti myös punaiseen terroriin syyllistyneet, mutta armahdus tuli sen jälkeen, kun nämä oli jo teloitettu. Veikko Huuska pitää P.E. Svinhufvudia suurimpana sotasyyllisenä.  Huuska kuitenkin puhuu kapinasta, kun kerta valkoisen Suomen eduskunta oli laillinen esivalta. Mutta minusta se ei ollut, sillä se oli virallistanut terroristijärjestö Suojeluskunnat omaksi armeijakseen. Suojeluskunnat taas tappoivat ihmisiä kadulle, ehkä vähäisempääkin väkivaltaa oli. Kenelläkään ei ole velvollisuutta noudattaa sellaisen maan lakeja, joka uhkaa tappaa hänet tai loukkaa hänen ihmisoikeuksiaan.

Sodan jälkeen tannerilainen rähmälläänolo lahtareiden edessä muodostui ainoaksi hyväksyttäväksi tavaksi olla demari. Työväenliike yritti nostaa päätään 1920-luvulla voimakkaana lakkoliikehdintänä, mutta myös rikkurit järjestäytyivät. 1933 demarit yrittivät nostaa puolueliput tankoon, mutta lahtarit kävivät takavarikoimassa ne. Tämä sovittiin talvisodassa ja ilmeisesti kaikki muukin. Talvisota ei kuitenkaan ollut mikään sovintoratkaisu, vaan pöydän ääreltä oli poissa kommunistit, jotka olivat turvasäilössä, sekä suomalaiset, jotka olivat lähteneet äärioikeiston väkivaltaa pakoon ulkomaille. Sodan jälkeen CIA-rahoitteiset demarit katsoivat suurimpien vihollistensa olevan kommunisteja. Venäjälle pakoon päässeet huomasivat tulleensa omiensa pettämäksi, viimeistään vuonna 1920, jolloin tapahtui Kuusisen klubin murhat Pietarissa. Ehkä jo vallankumouseliitin pakoaluksen lipuessa pois Viipurin satamasta rannalle jääneet punakaartilaiset huomasivat tulleensa johtajiensa pettämiksi.

Venäläisten mantteli

Vapriikissa oli mielenkiintoista myös kivikokoelma. Kunpa olisin voinut viettää enemmänkin aikaa tutustuen mineraaleihin.

Yläkerrassa oli luonnonhistoriallinen osio, jossa saattoi tutustua erilaisiin tuoksuihin. Tiedän, että dementoitunteelle tuoksut voivat palauttaa mieliin asioita ja kun itselläni on kilpirauhasvaivaisena ongelmia muistin kanssa, nuuskin tuoksuja pitkään.

Vapriikissa oli myös pienoismalli Tampereesta.

Interaktiivinen pienoismalli. Pelkästään tämän kanssa voi pelata puoli päivää.

Huomasin, että bussilla oli halvempi matkustaa Hankoon kuin junalla ja laskin, että voisin syödä samaan syssyyn, onhan Koskikeskusta vastapäätä The Bull. Olin lukenut blogikirjoituksen Tampereen parhaasta burgerista, mutta Kauppahalli oli ollut vappuna kiinni, joten en päässyt Ohanaan. Suunnistin sitten Koskikeskukseen, mutta The Bull oli kanssa kiinni. Tämä kaiken kiinnioleminen aina oikeasti nyppii tässä maassa pahasti. Ihme, että Vapriikki oli auki. Siirryin sitten bussilla Helsinkiin ja sieltä junalla Hankoon viettämään syntymäpäiviäni.

 

Onneton juhlaraha

Minuun iski väsymys ja mietin, pitäisikö koko vappu skipata. Vappuna kuitenkin on hyvä mahdollisuus saada turpaan, Hangossa demareilta, kun vien haudalle lipun, mistä he eivät tykkää ja Helsingissä kytiltä. Kuitenkin tuli ilmoitus uudesta geokätköilymatkamuistosta, jonka sai 2.5. löytämällä kätkön tai osallistumalla geokätköilytapahtumaansekä tuli provosoiva juhlaraha, jonka takia oli ihan pakko osallistua vapun poliittisiin protesteihin pitkän kaavan mukaan.

Porvareita myötäilevät tahot ovat puhuneet paljon paskaa juhlarahasta. Tämän matkan suureksi teemaksi oli paljastaa paskapuhe.

Juhlarahan tehtävänä on juhlistaa. Juhlaraha juhlistaa teloituksia, siksi kuvassa katsomissuunta on teloittajan puolella teloitettaviin päin. Jos rahalla haluttaisiin osoittaa myötätuntoa, niin suunta olisi toisin päin. Neutraalia kuvasta tuskin voi saada, eiväthän teloituksetkaan ole neutraali millään tavalla. Erityisesti minua pänni saateteksti, jossa kuolleet punaiset ja punaisiksi leimatut nimitettiin haasteeksi, jonka Suomi on voittanut. Huono uutinen, vaikka Suomi tappoikin isosetäni Tammisaaressa, ette ole vieläkään voittaneet punaisten tuomaa ”haastetta”.

Toisaalla sitten penätään keskustelua vuoden 1918 sodasta, josta käytän nimitystä kansalaissota. Käydäänpä keskustelua. Ensinnäkin, minun suvussani aiheesta ei puhuttu mitään ja elin siinä uskossa, ettei suvullani ollut osuutta tapahtumiin, vaikka asuivatkin Tampereella. Asioiden oikea laita, tai pikemmin vasen laita tuli ilmi sukututkimuksen myötä. Joissain muissa suvuissa käytiin keskustelua ja joissain suvuissa oli aktiiveja vasemmistolaisissa puolueissa, minun suvussani ei. Myöhemmin muutama sukulaiseni lähti Neuvostoliittoon. Minulla asuu yhä sukulaisia Venäjällä.

Fakta on myös, etteivät vuonna 1918 eläneet pystyneet ennustamaan tulevaisuutta yhtään meitä paremmin, ehkä vielä huonommin. Tämä pomppaa aina esille, kun kansalaissodasta puhutaan. Mietin, miten minun itseni olisi käynyt ja todennäköisesti olisin tullut teloitetuksi ja mikä vielä pahinta, ”omien” teloittamaksi. Mutta vuonna 1918 olisin ollut autuaan tietämätön, että marssin kohti omaa kuolemaani. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu, se on syytä muistaa, ja ihmiset pääsevät pyöveliä karkuun tai sitten toisaalta, syyttömiä tapetaan. Fakta on, että Suomi menetti 1918 ja pian sen jälkeen suuren osan väestöstään pakolaisina.

Tuttavani Krisse kutsui minut omaan tilaisuuteensa Tampereelle, mutta sanoin, ettei ole yösijaa. Hän sanoi, ettei ole mikään ongelma, nuku Tampereen yliopistolla. Kyselin vielä monta kertaa, saako niin tehdä ja hän sanoi, että joo, kyllä hänkin on nukkunut. Tampereelle siis matka.

Kokemäki on kunta, jossa en ole kätköillyt ennen ja se oli vähän samassa suunnassa, joten lähdin ensin sinne. Tapasin vielä Kampin bussiterminaalissa Amnestyn Tarun, jonka kanssa sitten vaihdoin muutaman sanan ennen matkaa Kokemäelle. Matka sujui nopeasti paikkaan, mitä kutsutaan Peipohjaksi. Kävelyä kätkölle oli jotain puolen kilometriä. Vaikka logeista saattoi lukea, että kätkön löytäminen ei ole sujunut ongelmitta, paikallistin kätkön nopeasti ja loggasin sen pois, niinpä Kokemäki kätkökunnaksi. Kun kerran olin asemalla, rupesin miettimään, milloin tänne oikein tulee juna ja juna tulikin melkein saman tien. En ollut varmasti suunnitellut ehtiväni tähän junaan.

Minun faktoihin perustumaton mielipiteeni on, että Kokemäen nimi tulee joko kokoista tai koettelemisesta, ehkä jopa koettelemuksista. Harjavalta taas tarkoittaa mäen harjalla olevaa linnaa. Yhdessä nämä, edelleen faktoihin perustumatta, muodostivat tulpan liikenteelle Kokemäenjokea ylös tai alas. Kulkijoiden aikeet selvitettiin ennen kuin heitä päästettiin menemään. Kokemäellä onkin pitkä historia ja se oli koko Satakunnan keskuspaikka keskiajalla, mitä on aika vaikea uskoa. Siellä oli myös linna, joka on nyttemmin tuhoutunut. Kokemäki antoi jotenkin ränsistyneen vaikutelman. Junan ikkunasta näkyi myös Kokemäenjoki, joka näytti tosi upealta. Kokemäeltä on lähtöisin Toivo Horelli, joka muistetaan siitä, että hän luovutti juutalaispakolaiset Saksaan tapettaviksi. Myös E.N. Setälä on Kokemäeltä ja hän oli eduskunnassa kansalaissodan alkaessa. Eduskunta hyväksyi suojeluskunnat maan viralliseksi armeijaksi noin vuorokautta ennen kansalaissodan syttymistä. Se oli oljenkorsi, joka katkaisi kamelin selän. Sitä aiemmin oli ollut suojeluskuntien kahakoita Viipurissa. Suojeluskunnat ja valtio siis aloittivat kansalaissodan punaisia vastaan, ei päinvastoin. Mikään sodan osapuoli ei kuitenkaan tehnyt mitään estääkseen sodan syttymistä. Oma mielipiteeni on, että kun Suomi oli ulkoistanut sosiaaliturvansa muille maille, joihin Hangosta oli lähtenyt jatkuvana virtana maastamuuttajia ennen maailmansotaa ja tämä reitti oli ollut tukossa jo kolme sodan vuotta, oli Suomen pakko katsoa omaa köyhälistöä silmästä silmään. Edelleenkään, vuoden 1918 ihmiset eivät aavistaneet, että rauha solmittaisiin jo kesällä seuraavana vuonna ja että 1920 tulisi Tarton rauha.

2017 kuitenkin Kokemäki oli autio ja tuulinen ja sen asema oli suljettu ja yksityistetty.

Kokemäen asema

Tampereella osallistuin Krissen juhliin. Krisse harrastaa voimailulajeja ja Tampereella oli kisattu. Tampere oli myös täynnä Tappara-faneja. Muistan, kun olin lapsi, niin mummo antoi minulle lahjaksi Tapparan pipon. Minulla ei ollut aavistustakaan, että se symboli tarkoitti Tapparaa, mutta kyllä Kuopiossa opin sen nopeasti.

Krisse poseeraa

Illan mittaan rupesi tuiskuttamaan lunta. Yllättävästi oli ilotulitus. Ilotulitus oli Veikkauksen järjestämä sen kunniaksi, että porukka oli voittanut sikana rahaa lotossa. Porvari tulee onnelliseksi siitä, että muilla on paljon rahaa. Jonkin verran ilotulituksen katselijoita tuli myös rakennukseen. Nukahdin sohvalle. Yöllä heräsin siihen, että siellä kulki vartija. Vartija sanoi: ”täällä onkin kaikki kunnossa, moro!”

Lunta tuiskutti yhä aamulla ja olin iloinen, etten ollut ottanut kevyimpiä kenkiäni (=vähiten hankaavat), mutta takkina oli pelkkä Särmän merinohuppari. Hupparit ovat sateessa onnettomia, mutta merinovilla säilyttää kohtalaisesti lämpöä.

Mennessäni junalla Keuruulle tajusin, että ”aktiivista peliaikaa” jäisi siellä vain vartti. On ihan hyvin mahdollista, ettei vartissa löydy yhtään kätköä. Siksi jäin pois Haapamäellä, joka on Keuruuta yhtä kaikki. Kerran olin Keuruulla kesäleirillä ja olin juonut teetä ja oli pakko piipiä ja rakko meinasi räjähtää eikä bussissa ollut vessaa. Kaiken lisäksi bussi kierteli kaiken maailman pikkukylät. Jouduin sitten lopulta lähtemään ihan satunnaisella pysäkillä pois, muuten olisi rakko haljennut. Onneksi se sattui olemaan lähellä oikeaa pysäkkiä. Se oli aikana ennen GPS:ää. Se pysäkki oli Haapamäen kirkolla.

Nyt Haapamäki oli kuin valtava VR:n museo ja siellä oli paljon höyryvetureita ja vanhoja junavaunuja. Kukapa ei tykkäisi vanhoista junista, sellaisen pitää olla vielä kyynistyneempi kuin minä.

Tällaisen hirviön olen nähnyt Rajakontua esittävässä valokuvassa. Suunnilleen ainoa traktori tuolloin Stalinin Neuvostoliitossa ja tuotiin ajelemaan pitkin poikin rajaan rajoittuvaa peltoa, niin että suomalaiset saattoivat toiselta puolen tiirata kateellisina.

Haapamäen geokätkö löytyi suhteellisen nopeasti ja niinpä Keuruu uudeksi geokunnaksi kartalleni.

Lunta tuli epämiellyttävän paljon ja asema oli kiinni, niin kuin asemat tuppaavat olemaan. Läheisellä sillalla oli joukko ihmisiä ja heti ajattelin, että ne etsivät kätköä sieltä. Lähdinkin sinne ajoittaen tuloni sopivasti niin, että niillä oli purkki kädessä enkä joutunut sitä etsimään itse. Jos on liian ripeä, niin ne eivät ole löytäneet sitä vielä ja joutuu etsiskelemään.

Aika tuntui pitkältä lumimyrskyssä odotellessa junaa Keuruulta. Vappuaaton lumimyrsky oli saanut linnut ihan järjiltään ja kuulin ja näin ainakin niittykirvisen, sinisuohaukan, liron ja valkoviklon uusiksi lajeiksi vuodelle.

Keuruu on tunnettu lähinnä juuri rautateiden risteysasemana ja veturimuseostaan, jossa on ehkä joskus toimintaakin. Nyt niitä ainakin oli pitkin poikin ratapihaa. Kalevi Sorsa on ehkä kuuluisin keuruulainen.

Matka Vilppulaan oli lyhyt. Ensimmäinen kätkö löytyi niin nopeasti, että olisin melkein ehtinyt vielä samaan junaan takaisin, joten Mänttä-Vilppula uudeksi kunnaksi kätkökartalleni. Vaikka Mänttä on korvessa, Mäntässä on ollut vanhastaan suuri taidekokoelma, itse asiassa vuodesta 1933. Mäntässä toimi nimittäin Serlachiusten teollisuuspatruunoiden suku, joka keräsi taidetta. Tuohon aikaan patruunoilla oli tapa huolehtia kaupunkiensa hyvinvoinnista, kun taas nykyisin rikkaat tekevät kaikkensa vältelläkseen veroja. Siksipä nuo vanhan ajan kapitalistit herättävät kunnioitusta myös minussa.

Istuskelin kahvilassa, kun oli aikaa junan tuloon ja ulkona oli ikävä ilma. Tapasin pari kätköilijää, jotka olivat lähteneet Oulusta. Sanoivat, että luulivat, että Etelä-Suomeen mentäessä muuttuu keväisemmäksi, mutta että täällä on talvisempaa kuin Oulussa. He olivat matkalla Ruovedelle ja Tampereelle.

Jotenkin kuvittelin, että niillä oli koko sodan ajan kestoerektio päällä, mutta taiteilija oli eri mieltä.

Minä taas tutustuin multikätköön. Koska olen jalan liikkeellä, niin jätän multikätköt pois. Tämä kuitenkin vaikutti helpolta. Ensin koordinaatit ohjasivat lahtaripatsaalle. 1918 rintama jäi pitkäksi aikaa Vilppulan koskille ja syntyi ihan kunnon taistelu. Lopulta tietysti kuitenkin punaiset jäivät tappiolle ja alkoi perääntyminen kohti Tamperetta. Minä en kyllä pysty käsittämään, miten 1918 saatettiin hävitä taistelu, vaikka oli panssarijuna käytössä.

Panssarijuna 1918 Vilppulassa.

 

Multi meni niin, että piti kulkea patsaalta miehen katseen suuntaan rantaan, kunnes tulee laavu ja laavulta sata askelta alavirtaan on kätkö. Näin myös kuljin ja kätkö löytyi. Tällä koskella käytiin taistelut, punaiset eivät päässeet kosken yli.

Vilppulan koski

 

Poikkeuksellisesti kävin katsomassa myös kosken toisella puolella olevan punaisten muistomerkin. Se oli paljon vaatimattomampi. Se näitä punaisten muistomerkkejä vaivaa, että ne ovat perin vaatimattomia, vaikka syytä vaatimattomuuteen ei ole. Punaisten puolella, joen etelärannalla, oli paljon sammaloituneita kivijalkoja. Saattoi olla vuoden 1918 tuloksena.

Koskilta menin Vilppulan keskustaan, missä oli kauppa auki, joten saatoin olla lämpimässä. Siellä oli lähellä myös kätkö, jonka loggasin. Mänttä-Vilppula ja Keuruu ovat aika taajaan kätkötettyjä kaupunkeja. Ehdin myös odottamaan junaa melko pitkään asemalla. Asema oli kiinni, eikä ollut mahdollisuutta lämmitellä, hypotermia uhkasi ja lunta tuiskusi.

Lukee ”ankka”. Aku Ankkaa painettiin pitkään Vilppulassa. Harmi, etten jaksanut kävellä katsomaan paikkaa, missä Akkarit ennen painettiin.

Juna tuli vihdoin. Vilppulasta etelään juna säikytti eläimen, josta ensin katsoin, että miksi valkoinen hevonen on irrallaan radan varressa ja sitten tajusin, että se olikin hirvi. Minä kuvittelin, että valkoinen hirvi on vain ”Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin” -sarjassa, mutta se on tunnettu Vilppulassa.

Tampereella kävelin sitten rataa pitkin kaverille Armonkallioon. VR:n mies huusi minun suksimaan vittuun radalta ja nopeasti.

9 kommenttia
keskiviikko, toukokuu 3, 2017 by

Satakunnassa siivoamassa

Sananen reissujeni suunnittelusta. Geokätkötieto on olemassa virallisella sivustolla, jota nimitetään ”Sammakoksi” tai ”Suureksi Sammakoksi”, koska niiden tunnuksena on Signal-Sammakko. Sen palvelin sijaitsee Seattlessa, USA:ssa.

Sen lisänä on suomalaispalvelin geocache.fi, jota joskus nimitetään Haksuksi, koska sitä ylläpitävän kätköilynimimerkki on Haksu10. Sen palvelin on Karkussa, Sastamalassa. Se keskittyy Suomessa oleviin kätköihin, sekä kätköilijöiden tilastojen esittelyyn. Kummatkin palvelut ovat minimissään ilmaisia, mutta on suositeltavaa antaa fyrkkaa kummallekin. Ennen kätköreissua lataan kätködatan USB-kaapelia myöten käsigpsiin Haksun sivulta.  Nytpä sitten sattui niin, että ennen kätköreissua Haksun palvelin kaatui. Saanhan minä dataa myös Sammakolta, mutta sieltä saa vain sädeympyröinä, kun taas Haksulta saa maakunnittain tai vaikka kunnittain. Haksu joutui tekemään yöllä reissun Vantaalle ja takaisin hakemaan uusia levyjä entisten tilalle. Palvelu oli ylhäällä vasta seuraavana päivänä neljältä aamuyöllä.

Tuore kätködata on tietysti oleellista, koska koko ajan tapahtuu kätköillä kaikenlaista, ennen kaikkea, niitä häviää tai jää löytymättä tai ne poistuvat käytöstä huoltoa varten tai lopullisesti. Jos aikaa tai kulkuvälineitä olisi loputtomasti, se ei olisi ongelma, toteaisin, ettei purnukka löydy ja siirryn seuraavalle. Ongelma on siinä, että jalan liikkuessa vaihtoehtoinen kätkö tietää ”rangaistuskierrosta” ja kuluttaa aikaa. Aika taas on rajallinen, koska sen määräävät joukkoliikenteen aikataulut ja netistä ennakkoon ostetut joukkoliikenteen liput.

Sattuipa niin, että Sammakko päätti taas kerran, että on aika järjestää siivoustapahtumia. Sen kannustimeksi Sammakko lupasi virtuaalisen matkamuiston. Sen lisäksi sattui, että maailmassa on nyt kolme miljoonaa geokätköä toiminnassa, joten Sammakko päätti antaa matkamuiston sen kunniaksi, että löytää niistä vähintään yhden 22 tai 23.4. . Siivouksia sitten järjestetään minua lähimpänä Helsingissä ja Raisiossa, mutta minä en tietenkään osallistu niihin. Sen sijaan lähden siivoamaan Ulvilaa. Ulvila olisi uusi kunta minulle geokartalle. Kun katselin Ulvilan karttaa, siellä oli paljon mysteerikätköjä ja ratkaisin niistä yhden ja mysteerikätkön koordinaatit osoittivatkin ihan samaan pikkumetsikköön kuin missä tapahtui siivouskin. Monta kärpästä yhdellä iskulla, siis. Julkinen liikennekin toimi niin, että bussi jätti ihan parin sadan metrin päähän koordinaateista. Hostelliksi valikoitui Helsingissä nyt Eurohostel, koska minulla oli hostellikortti, jolla sain alennusta ja sen olin taas saanut ilmaiseksi Matkamessuilta.

Porintien varrella on useita kansallispuistoja. Niistä helposti pääsee Nuuksioon ja Selkämeren kansallispuistoon, lyhyen matkan kävelemällä myös Liesjärven kansallispuistoon. Sen sijaan kun yritän etsiä bussiyhteyksiä Torronsuon ja Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoihin, niin törmään jatkuvasti seinään: ikään kuin koko järjestelmä olisi rakennettu niin, että ihmisiltä halutaan estää julkisen liikenteen käyttö. Pikavuorot pysähtyvät vain omilla pysäkeillään kaukana kansallispuiston rajasta. Sen lisäksi pitää etsiä Matka.fi:n finninaamaisten insinöörien tekemästä harjoitustyöstä bussilinjoja että myös bussiyhtiöiden omilta sivuilta ja kaupunkien sivuilta. Päätin siirtää kansallispuistoreissut määrittämättömään tulevaisuuteen.

Matkalla Helsinkiin tapasin tuttavani, jonka kanssa puhuin koko junamatkan kommunismista. Hän tiesi kertoa, että jotkut ihmiset vertaavat kommunismiä fasismiin. Minut tuollainen vetää ihan sanattomaksi. Minä näen kommunismin talousjärjestelmänä ja se, minkälainen yhteiskunta tai kulttuuri vallitsee maissa, joissa on kommunistinen talousjärjestelmä on taas ihan eri asia eikä se johdu suoranaisesti taloudesta, vaikka talous kyllä itsessään aiheuttaa omia ongelmia ja vaikuttaa yhteiskunnan kehityksen puitteisiin, toisin sanoen, kommunistisessa talousjärjestelmässä kyllä on ongelmia, mutta se, että ihmisiä viedään keskitysleireihin ei ole sellainen. Samalla tavoin, suomalaisessa kapitalismissa olisi varaa kunnolliseen ja edulliseen joukkoliikenteeseen, mutta suomalainen yhteiskunta ei ole halunnut sitä toteuttaa.

Vastaanotin myös kehun siitä, että näytän nuoremmalta kuin mitä todellisuudessa olenkaan. Kilpirauhassairaus tuntuu pistävän kaiken hitaalle vaihteelle. Katselin juuri ennen reissua sci-fiä, jossa oli staasi, eli ihmiset pistettiin jäihin ja elintoiminnot pysäytettiin, että ne voitaisiin taas uudelleen virvoitella henkiin tuhansien vuosien päästä. Toinen oli kone, joka sai ajan kulumaan hitaammin. Nämä kuvastavat hyvin kilpirauhasen vaikeaa vajaatoimintaan liittyvää elintoimintojen hidastumista.

Eurohostellissa on ilmainen aamusauna, minkä takia se ampaisi heti hostellieni listalla korkealle. Huoneessani oli toinen vuodepaikka, mutta sain viettää aikani yksin, mikä on pelkästään kivaa. Kun olen tällä tavalla sairas, ihmiset vain ärsyttävät. Kun ihmiset vain ärsyttävät, haluaa viettää kansallispuistossa aikaa, jos sinne vain jotenkin pääsisi.

Aamulla kävin pikaisesti saunomassa. Paitsi, että Helsinki-Vantaan -tyylisesti vessoissa tipittävät linnut, saunassa on saunomisääniä. Ajattelin aluksi, että äänet kuuluvat äijien puolelta, mutta viimeistään kuikan kohdalla huomasin, ettei näin ole. No, paljon ennen kuikkaa. Minua ääniraita vain ärsytti. Oikeasti pidän siitä, että sauna on hiljainen. Korkeintaan saa olla löylyn sihinä ja kiukaan äänet. Mitäpä jos koko saunan idea on se, että voi istua hiljaa hämärässä ilman teknisiä vipstaakeja.

Helsingissä pyrytti aamulla uhkaavasti ja minulla oli päällä vain huppari, vaikkakin se oli Varustelekan merinovillainen huppari, mikä on suunnilleen ainoa minun päälleni mahtuva ”talvitakki”, minkä tiedän; mutta märkää vastaan sekin on aseeton. Onneksi lumisade oli muuttunut ajoittaiseksi Huittisiin mennessä ja kätkö löytyi nopeasti, olinhan katsonut paikan Googlen ilmakuvasta sekä myös Googlen katunäkymästä. GPSiä ei melkein tarvinnut ollenkaan. Lihava käsi vain ei meinannut mahtua koloon, mutta purkki oli kuitenkin pian hyppysissä ja nimi vihkoon ja Huittinen geokartalle.

Huittinen on ruma ja mitätön paikkakunta, mutta siellä on mainittu Puurijärven-Isosuon kansallispuisto. Se vaikuttaa niin, että lintuja on paljon lepäilemässä myös Huittisten keskustassa ja lähistön pelloilla, mikä tekee paikkakunnasta itse asiassa aika mielenkiintoisen. Kuten Ornimisen Sietämätön Keveys -kirja sanoo: polut, opastetaulut, pitkospuut ja lintutornit ovat merkki siitä, että paikkaa pitää välttää, koska ne ovat tehty maallikoita palvelemaan. Sen sijaan oikeat linturetkipaikat löytyvät nenän perusteella, missä haisee lanta, mädäntynyt levä tai avokaatopaikka ja missä on piikkilankaa, kieltotauluja ja puomitettuja teitä. Huittinen on siis ehdottomasti hyvä paikka linturetkelle. Tänään niin ei kyllä ollut. Olin nähnyt vain Punkalaitumella tien varrella lekuttelevan lapinharakan. Lapinharakat eli isolepinkäiset ovat aina kivoja lintuja.

Huittinen on vain vähän Hankoa suurempi paikkakunta, vaikka näyttääkin kokoistaan suuremmalta. Huittisista on löytynyt kivikaudella veistetty hirvenpää, joka on Kansallismuseossa. Seuraava tapahtuma Huittisten historiassa olikin presidentti Risto Rytin syntymä. Risto Ryti oli musta hevonen ja varmasti olisi ollut mitäänsanomaton presidentti ellei hän olisi ollut presidentti jatkosodan aikana ja joutunut luopumaan virastaan ja tullut tuomituksi sotasyyllisenä. Tämä on tehnyt hänestä joidenkin silmissä sankarin.

Hengailin kätkön jälkeen lähinnä paikallisessa baarissa. Ulkona pyrytti lunta kuuroina. Lähdin sitten bussilla Ulvilaan.

Ulvilan Friitalassa jäin pois ja menin siivoamaan. Kannoin roskalavalle yhden istuimen ja takin. Ihmeellistä rojua meneekin ”luontoon”. Alumiinitölkkejä oli ajettu littanaksi. Meille oli järjestetty roskanpoimijoita, mutta niillä ei saanut kuitenkaan kunnollista otetta, joten käsin piti noukkia useimmat. Meille oli järjestetty vielä grilli ja makkaroita ja mehua, se olikin hyvä juttu, sillä olin melkoisen nälkäinen. Myös aiemmin mainitsemani mysteerikätkö löytyi ja nimimerkit logattiin porukassa. Ulvila geokartalle.

 

Tilaisuuden jälkeen lähdin kävelemään toiselle geokätkölle. Geokätkö juhlisti Suomen satavuotista taivalta ja vuotta 1918. Siinä vuodessa juhlimisen arvoista oli Suomen lippu. Paikan päälle oli pistetty oikein lipputanko ja purkki killui lipputangon päässä. Kun purkin vetää alas, lipputangon kyljessä olevasta purkista tulee Suomen lippu, joka puolestaan nousee salkoon ylös. Tämä on ihan kätköjen parhaimmistoa. Sitä sitten logatessani tulee kätköilijäporukka paikalle ja he saavat purkin suoraan minulta.

Minä taas vietän aikaa kauppakeskuksessa, mutta käyn läheisellä purnukalla. Sekin oli erittäin hyvä ja sitä etsiessäni avuksi tuli muita kätköilijöitä.

Ulvila on bussiaikataulun mukaan alta peninkulman päässä Porista ja on rumaa lähiöasutusta. Historiaa sillä kuitenkin on niin pitkälle, että se on Suomen vanhimpia kaupunkeja. Kuitenkaan keskiajan asutuksesta ei ole paljon mitään jäänyt jäljelle. Sen sijaan Ulvila tunnetaan surmatyöstä, joka ei kyllä tuonut kunniaa suomalaiselle oikeusjärjestelmälle. Surma kiihotti kovasti mieliä, ehkä Ulvilassa vieläkin, mutta minusta on oikein, että Anneli Auer on vapaana, koskapa todisteet häntä vastaan eivät ole riittävät. Sen sijaan oikein ei ole, että surmaaja on vapaana. Oikeudenkäynti muistutti sirkusta ja Aueria vastaan esitettiin ihmeellisiä saatananpalvontasyytteitä. Suomalaista saatananpalvontaa ei edes ollut olemassa ennen kuin kristityt hihhet keksivät kuvailla sitä opinnäytetyössä.

Muuten Ulvila on ollut hyvin punainen kunta. Ulvilalaiset osallistuivat vuoden 1918 sotaan punaisten puolella ja jatkosodan aikana moni ulvilalainen piilotteli rintamalle joutumista. Näitä piilottelijoita sitten ahdisteltiin noutopartioin, vaikkeivät he tietääkseni syyllistyneet suomalaisten sotamenestyksen sabotointiin eikä desanttien huoltoon tai kätkentään. Ulvilan takamaat olivat liian syrjäisiä desanteillekin. Rintamalta piilotteluun oli muitakin syitä kuin vakaumus, jotkut eivät kestäneet rintamalla. Sen lisäksi jotkut rintamaikäiset miehet jäivät kotirintamalle hoitamaan tärkeää työtään, oma ukkini kuului näihin.

Illalla lähdin sitten bussilla takaisin Helsinkiin. Nukahdin bussin penkille, mutta kun heräsin, pelto oli täynnä metsähanhia. Niistä tuli minulle 90. lintulaji tänä vuonna. Osallistun haasteeseen, jossa nähdään sata lajia tänä vuonna Suomessa. Näin oli Humppilassa. Pikainen Tiira-haku tuotti tulokseksi, että metsähanhien massat olivat jämähtäneet tänne Varsinais-Suomen, Etelä-Hämeen ja Pirkamaan maakuntien periferiaan.

Illalla vielä sateli vähän lunta ja sitä oli maassa Forssassa. Forssassa on kyllä hieno punatiilinen Finlaysonin tehdasalue.

Saavuin Helsinkiin puolen yön tietämissä. Menin heti pehkuihin ja aamulla sitten saunomaan, minkä jälkeen lähdin kaupungille, missä hain yhden kätkön Pikku-Huopalahdesta. Kätkökalenterissa tämä päivä oli reikäpäivä eli en ollut minään vuonna kätköillyt tänä päivänä. Siksi se piti täyttää. Pikku-Huopalahdessa niillä samoilla nurkilla oli aikoinaan Posy ry. eli Positiiviset ry. Toivonpa, ettei kenenkään tarvitsisi liittyä Positiivisiin.

Lopulta menin bussilla Hankoon. Välillä vettä tuli taivaan täydeltä, mutta onneksi ei lunta.