All Posts By

Stacy Siivonen

Vuoden karmein sää ja Keski-Suomi

En ole ikinä niin empinyt reissuun lähtöä kuin nyt. Ensinnäkin, lakkoja puuhattiin kaikkialla ja ne kohdistuisivat julkiseen liikenteeseen ja sen lisäksi sääennuste näytti huonolta. Varustauduin pitkävartisin kumisaappain.

Menin Pohjolan Liikenteen yöbussilla Helsingistä Kuopioon. Jos bussi ei ole täynnä ja jos hyvin sattuu, sillä välillä saa nukuttua huonosti. Jos bussi on täynnä, siinä ei nuku laisinkaan. Nukuin huonosti.

Kuopiossa oli tuuli ja kirpeä ilma. Bussiasemalla juttelin mustan naisen kanssa, joka oli menossa Varpaisjärvelle. Hän oli ystävällinen. Mikä siinä on, että mustaihoiset suhtautuvat luottavaisesti juuri skiniin. Ehkäpä se, että skinit on lähtöisin Jamaikalta.

Minä olin kuitenkin Kuopiossa vain kääntymässä, sillä lähdin Onnibussilla Hankasalmelle. Onnibusin taru oli juuri päättynyt, se on myyty Koiviston ylihintaiselle Liikenteelle.

Bussi pysähtyi Leväsen rampilla, jossa tapahtui Kuopion bussiturma. Kaidetta ei oltu vielä saatu korjattua.  Vanhana kuopiolaisena ihmetytti turmassa se, että bussi oli lievästi eksyksissä ja se on minusta syy onnettomuudelle. Normaalisti, jos ken haluaa Rauhalahteen, nousee pois jo edellisellä rampilla. Nyt ajattelin, mitähän mahtaa bussikuskit ajatella mennessään sellaisen paikan ohi joka kerta, missä kollega oli ajanut kuolonbussia.

Jo Suonenjoen maisemissa alkoi sataa voimakkaasti räntää. Räntä muuttui Rautalammin puolella vesisateeksi. Lapsuuteni automatkoilla tätä reittiä kuljin usein ja silloin kiinnitin huomiota kauniiseen Rautalammin eteläosaan. Siellä onkin useita pysähdyspaikkoja. Tuo eteläinen järviseutu ei ole kaukana Etelä-Konneveden kansallispuistosta.

Onnibussin pysäkki Hankasalmella oli Pieksämäen tien risteyksessä,missä oli iso huoltoasemakompleksi. Siellä oli myös luontopolku, jolle tšurahutin. Varmasti olin ainoa, joka ajattelee luontopolulle menemistä moisessa sorsanilmassa.

Melkoisen yllättävää luontopolulla

Luontopolulla olevalla kätköllä oli mainittu, että vaatii tasapainoilua. Minä heti ajattelin, että kysymyksessä on puupökkelöllä tasapainoilu. Eipä ollut, vaan siellä oli keinu. Melko yllättävää törmätä sellaiseen luontopolulla. Kätkö löytyi, joten Hankasalmi geokätköiltyjen kuntien kartalle.

En kuitenkaan jäänyt huoltoasemalle, vaikka minua vähän hiukoi, vaan menin odottamaan seuraavaa bussia. Sadekatos antoi suojaa puutteellisesti ja ohiajavat autot roiskuttivat vettä päälle. Minulla oli kyllä sadeviitta, mutta sen vesipatsaat eivät tainneet olla tälle säälle riittäviä. Kun on lihava, on vaikea löytää retkeilyyn tai ulkoiluun sopivia kutimia. Bussin tullessa olin kuin uitettu ankka.

Bussi kierteli Hankasalmen aseman ja Lievestuoreen kautta.  Muistan, että vanhaan aikaan tie kulki aseman kautta. Se oli ränsistyneen 1960-luvun näköinen, mikä tuntuu olevan yleisilme suuressa osassa Suomea. Asemaa hallitsi sen lisäksi saha. Hankasalmi ei ole nätti paikkakunta. Onhan siellä tietysti vesistöjä, mutta ne olivat pääsääntöisesti kapeita viiruja kartalla ja rannat mökitetty. Vähäjärvinen Savonselkä ulottuu tänne.  Savonselän seutu on melkoisen tylsää. Minun vanhempani löysivät sieltä, tosin, karhun.

Ennen Jyväskylää on Vaajakoski ja sen Osuuspankki. Vaajakosken Osuuspankin ryösti 2010 jalkajousella varustautunut pankkirosvo, mistä alkoi mediafarssi. Farssi ei syntynyt siitä, että rosvolla oli aseena jalkajousi, vaan hänen sukupuolestaan, jota media pallotteli edestakaisin. Iltapäivälehtien presstituoidut vajosivat mv-lehtitason likasankojournalismiin puolustellessaan ah niin avoimesti pankkeja, jotka ovat vaatineet miljardeja pankkitukea,  вор в законе, rikkaiden sosiaalitoimistosta samalla, kun köyhät on ajettu epätoivoon. Tien varrella Vapaakirkko mainosti jakavansa EU-ruokapaketteja. Niin sekulaari EU-apu on valjastettu uskonnolliseksi toiminnaksi. Kokemukseni kuitenkin tästä avusta Salossa on ollut se, etteivät he syrji ketään, eikä saarnaa väkisin kenellekään.

Kun nyt tämä pankkirosvo oli saanut tabloidien kaiken huomion, tajusin, että hänhän on sama henkilö, jolta sain kerran liftin Keuruulta etelään. Turvallisempi se kyyti oli kuin turmakuskin kyyti. Hän sai siitä sitten ankkaran tuomion, 2½ vuotta ehdotonta, jota sitäkin palloteltiin ja todettiin, että tuomio oli liian ankkara ja lopulta hänet todettiin syyntakeettomaksi ja vankimielisairaalaan. Paljonkohan tästä tuomiosta oli median langettamaa, minusta tuntuu oikeusmurhalta.
Pankkitoimihenkilöt tietysti kärsivät ryöstöistä, mutta vaarallisempiakin ammatteja on. Siwat ryöstetään tämän tästä. Siwan kassassa saattaa nykyisin olla sitä paitsi enemmän pätäkkää kuin pankissa.

Vaajakoski kuitenkin on minulle aina merkinnyt myös Pandan tehtaita. Lapsuuden automatkoilla varmasti huomasin Pandan tehtaan joka ainoa kerta, kun Vaajakosken ohi mentiin.

Jyväskylässä opin, että busseja oli loppuunmyyty ja osa junavuoroista oli peruttu, täysi kaaos, siis. En lähtisi Toivakan kirkonkylälle geokätköilijätapaamiseen, koska ei olisi ihan varmaa, mahtuisinko mukaan jatkobusseihin. Olen suorittanut aiemmin geokohteen Toivakasta, niin kunhan loggaan sen, niin Toivakka geokätköiltyjen kuntien joukkoon. Toivakasta, nimittäin, osa on valtatien varrella, kun taas kirkonkylä on vähän siitä sivussa, aivan kuin Hankasalmellakin. Toivakassa on sellainen kätkö, ettei siihen tarvita fyysisen purkin löytämistä, vaan sen sijaan paikan päällä käymistä ja alueen geologian tarkastelua ja tämä paikka taas on lähellä valtatietä ja on hoitunut sitä kautta.

On paljon kuntia, jotka ovat ”muuttaneet” syrjään jääneestä kirkonkylästä valtatien varteen ja nyt sattui juuri kaksi.

Toivakka eroaa Hankasalmesta siinä, että maisemat muuttuvat täällä jylhiksi Päijänteen maisemiksi. Kerran lapsuudessani kuljettiin taas Helsingistä Kuopioon ja kerran isäni päätti oikaista Toivakan kautta. Se oli virhe, sillä Toivakan tiet olivat kauheassa kunnossa.

Minä sain paikan täyteen ahdettuun Onnibusiin. Jouduin vielä maksamaan lisähintaa jalkatilasta. Vaikka minussa on mittaa jokaiseen suuntaan, arvostan, että bussissa voi tunkea itsensä pieneen koloon kuin kissa ja sitten nukahtaa sinne pelkäämättä, että jossain töyssyssä valuu lattialle. Turvavyökin on siinä kätevä. Nyt ei bussissa nukkumisesta tullut mitään.

Kaikki vihaavat sitä, että joutuu istumaan läskin viereen, mutta kukaan ei ajattele, miltä tuntuu olla se läski, joka ajattelee, että muut vihaavat minua, kun penkit on ahtaita. Sen lisäksi tietysti vaatteet sopivat huonosti ja minulla ne olivat vielä märät.

Taisivat olla kaikilla muillakin, kun olivat pikkukengissä liikkeellä. Väärä ratkaisu, ehdottomasti. Jälkikäteen näin, että maa oli valkoinen Kuopiossa, joten pikkukengillä olisi saattanut kastella jalkansa.

Helsingissä vaihdoin taas junaan, joka myös oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Erona bussiin oli tietysti se, etten voi nukahtaa sinne.

Kotona ajattelin katsoa Indiana Jonesin suunnilleen miljoonannen kerran, mutta kun vähän ramaisi, ajattelin hieman heittäytyä pitkäksi ennen sitä. Heräsin sitten aamuyöllä.

Ehkä minun on hyväksyttävä se, ettei yöbussi ole minun juttuni enää, vaikka siinä saisikin nukuttua.

 

Intian reissun suunnitelmia + sateenkaariväen matkailua

Minä sain Intian viisumin, eikä sen hakeminen ollut ihan helppoa eikä yksinkertaista. Minulla on hieman sateenkaarevaa historiaa takana. Minulla on nyt vaikea kilpirauhastulehdus, joka on vienyt minulta mielenkiinnon parisuhteita kohtaan, mutta olin bi ja minulla on ollut naissuhteita ja miessuhteita. Suomen kaltaisessa maassa näitä kunnioitetaan viranomaismerkinnöin, esimerkiksi merkinnällä rekisteröidystä parisuhteesta. Mutta maat, joihin yleensä viisumia vaaditaan eivät kunnioita sateenkaariväen elämänhistoriaa.  Sanottakoon kuitenkin, että Intian viisumiprosessissa on täppä transgender koskien niitä maita, joissa passissa hyväksytään tällainen sukupuoli. Suomi ei kuulu niihin, joten Intia on tässä edistyksellisempi. Toisaalta sitten homoseksuaalisuus oli rikollista alkaessani viisumiprosessia ja tuli sitten lailliseksi prosessin aikana.

Minun ajatukseni aina on, että mitä vähempi viranomainen tietää, sitä parempi, mutta tietysti on Google ja tietoturva. Niinpä ei ole myöskään mitään takeita, jos vuodattaisin parisuhdehistoriani todennäköisesti asiaan myönteisesti suhtautuvalle Intialle etteikö tieto leviäisi vaikkapa muihin BRICS-maihin.

Minä ensin ajattelin, ei hyväksytä homoutta, ei homoilla sitten, en mene homoilemaan. Se oli ennen kuin kuulin Emiraateista. Dubai oli kieltänyt maahantulon eräältä transsukupuoliselta youtube-tähdeltä. Ne eivät myöskään viitsineet kertoa asiasta etukäteen. Toinen taas pääsi sisään, mutta häntä nöyryytettiin ja hän kohtasi vihaa. Ehkä Dubai oli kaivanut asian netistä, ehkä ne arviovat maahantulijat ulkoisesti. Ei ole varmaan mikään uutinen se, että useat maat ottavat huomioon ihmisten nettimielipiteet ja muutkin mielipiteet ja käytöksen ennen kuin päästävät maahan. Olen kuullut, että jos on esimerkiksi innokas Palestiina-asiassa saati sitten että haluaa matkustaa mielenosoitukseen Palestiinalaisalueelle, niin saattaa joutua käännytetyksi Israelista pois. Euroopassakin on ollut vaikeuksia mielenosoittajille. Maailmassa on kaksi maata, jotka vihaavat minua minun mielipiteitteni takia, USA ja Ukraina.  Ukrainassa vihataan kaikkia, jotka suhtautuvat myönteisesti Venäjään, joten on mahdotonta noiden kahden kiistassa olla suututtamatta jompaa kumpaa.

Minäkin olen ollut monessa yhteydessä sateenkaarilipun kanssa. Se ei tuo minulle kunniaa oikein missään päin maapalloa. Dubain kaltaiset teokratiat vihaavat minua jo suoralta kädeltä. Ongelma on, ettei näistä asioista oikein puhuta. Blogit ovat masentavaa luettavaa, ihmiset joko matkustavat helppoihin kohteisiin tai heille suositellaan sellaisia. Jotkut elävät hikikomerossa, Euroopassakin.

Kun puhuin teokratiasta, Intian viisumi kysyi uskontoa. Kaikki uskonnot aiheuttavat vihaa joissakin. Pistin siihen, että olen agnostinen. Olen tietysti tyypillinen länsimainen hörhö, kristallit uivat magneettien kanssa Bosnian pyramideissa. Tai no, ei nyt ihan niin paljon. Jos on ateisti, silloin vasta vihataan. On aika vaikea mahduttaa teologista selitystä sille, että on oma uskonto pieneen laatikkoon viisumihakemuksessa.

Miksi tunkea puolen maapallon väestön kanssa samaan ympyrään? (Krediitit kuvasta: Washington Post)

Miksi Intia

Intia ei ole kiinnostanut minua koskaan. Minun äitini esitteli kuvan intialaisesta miehestä, johon hän oli tutustunut asuessaan Englannissa ja työskennellessään tarjoilijana ja hän kysyi, miltä tuntuisi, jos hän olisikin minun isäni. No, minun elämäni olisi radikaalisti erilainen.

Sitten kaverini henkisistä piireistä tutustuu Sri Ramana Maharishin yksinkertaiseen opetukseen ja rupeaa puhumaan hänestä ja saa minut kiinnostuneeksi. Ramanan yksinkertainen neuvo on kysyä: ”Kuka minä olen?” ja etsiä vastausta. Meditaatio tarkoittaa sitä, että subjekti kiinnittää ajatuksensa objektiin, mutta tässä subjekti kiinnittää ajatuksensa subjektiin. Minusta se on niin kuin Münchausenin hevonen, Münchausen nosti sen suosta samalla kuin istui itse satulassa.

Toisille se on helpompaa. Sri Ramanan opetuslapseksi aikova muslimimies Mastan oli menossa tätä tapaamaan ja jo porttia avatessaan vaipui kuudeksi tunniksi samadhiin eli transsiin. Kuinka kiva olisi viettää loppuelämä transsissa. Sri Ramana Mahrashi on kuitenkin kuollut ja hänen seuraajansa Papaji on kuollut. Henkisesti se on mielenkiintoinen, koska se vuori, Arunachala, jonka ympärillä kaikki tämä on ollut ja jossa nyt on temppelit ja ashramit, on itsessään jumala. Eka kerran elämässäni näen itse jumalan, paikka pitää nähdä pelkästään jo sen takia. Sen jälkeen voin sanoa uskovani jumalaan, vaikeahan nyt on vuorta kieltääkään.

Kaikki eivät kuitenkaan ole niin kuin Mastan, vaan moinen itseoivallus vaatii pitkän tien ja työn. Alueella asuva länsimaalainen Sri Ramanan tutkija David Godman kutsuu sitä viemärikansien avaamiseksi. Avaat kannen ja peräännyt löyhkää kauhistuneena.

Kun kuitenkin onnistuessa itse tarkastelee itseä, itse ei kestä, vaan tuhoutuu ja sen jälkeen jäljelle jää vain, no, sitä en ole kokenut, yhtä koko maailman kanssa.

Sri Ramana Maharshin uskottuihin kuului myös eläimiä. Suostunkin eläinkokeisiin sillä tavoin, että jos sinusta huokuu sisäinen rauha ja levollisuus, niin silloin eläimet eivät pelkää eikä pakene ja ihmiset pitävät sinusta. Ei ehkä Dubain teokratiassa kuitenkaan.

Olen pitkään ajatellut niin kuin assyrialaiset, että tämä maailma on helvetti. Siitä seuraa kysymykset, mitä olen tehnyt joutuakseni helvettiin ja mitä voin tehdä päästäkseni helvetistä pois. Mutta tämä on myös paratiisi. Ehkäpä halusinkin paratiisiin ja jouduin matkallani helvettiin.

Minun pitäisi sanoa jotain varmaa maailmassa, jossa ei ole varmuutta. Vältä ulostuloa. Vältä sateenkaariväen ulostuloa, mutta etenkin vältä geopoliittista ulostuloa omalla nimellä ja naamalla. Minä en ole kuitenkaan mikään hurskastelija, joka sanoo, älä tee, niin kuin minä teen, tee niin kuin minä sanon, vaan minut outattiin vastoin minun tahtoani. Sellaisessa tapauksessa olisin voinut kieltää koko asian ja tulla tunnetuksi sekä valehtelijana että sateenkaariväkeen kuuluvana tai sitten myöntää asian ja kuitata ainakin pisteet rehellisyydestä. Ei niitä pisteitä paljon ollut.

Kannattaa myös vältellä eri maiden valtauskontoihin liittyviä kannanottoja omalla nimellä, omalla naamalla. Kohta voin lisätä Vatikaanin niiden maiden listalle, jotka vihaavat minua.

Minä haluan tietysti maailman, jossa kaikki saavat matkustaa vapaasti, mutta maat rakentavat vain muureja ympärilleen.

Not sponsored by glbt. Sain vain kettuilua osakseni, kun nostin aiheen esille, niin kuin tavallista.

Viisumia anomassa sekä pikareissu Luhangalle

En ole löytänyt mitään yleispätevää ohjetta viisumin hakemiseen, mutta hyvin nopeasti nousee ongelmia, kuten esimerkiksi samaa sukupuolta olevat parisuhteet, joita ei tunnusteta niissä maissa, joihin yleisesti viisumia joutuu anomaan. Ne eivät yleensä viitsi sitä kertoa muutenkaan. Riku Rantala myös kertoilee, ettei kannata kertoa menevänsä tapaamaan jotain hengenmiestä. Eri maiden koppalakeissa toteutuu, ”From zero to пиздец I go In half a second flat”, kuten kappaleessa ”Punaiset ruplat” sanotaan, kun keskustelu menee sateenkaariväkeen tai uskontoasioihin. On kuitenkin syitä, miksi noita teokraattisia persläpiä haluaa kiertää, alkaen luonto ja päättyen ihmisiin.

Annoin anomukseni Solovisan käsiteltäväksi, eikä paikka suoranaisesti vakuuttanut asiantuntemuksellaan. Kohtapa näen tuloksen. Banaanivaltioiden viisumihakemuksissa voi lohduttaa itseään sillä, että EU ja Suomi nöyryyttää banaanivaltioiden asukkaita viisumivaatimuksella tänne ja tiedä, mitä kaikkea siinä kysytään. Jos minusta olisi kiinni, kaikkialle pitäisi kaikkien päästä vapaasti, eikö se Berliinin muurikin murrettu.

Kuten aina ennenkin, olen vaiti suunnitelmistani etukäteen. Ehkä se on merkki, joka kuuluu elämän kovemman koulun käyneelle.

Joka tapauksessa, painuin yöksi Katajanokalle Eurohosteliin. Tykkään, kun siellä pääsee saunomaan. Tällä kertaa ei ollut pakkia mukana, että olisin kantanut keittämäni teet keittiöstä dormihuoneeseeni.

Aamulla lähdin bussilla Joutsaan. Minun vaihtoehtoni olivat alunperin, että saavun puolilta päivin Joutsaan, odotan kolme tuntia ja menen bussilla Tammijärvelle Luhangalla, yövyn siellä teltassa ja aamulla kahdeksalta Joutsaan ja takaisin. Huomasin siinä sellaisen ongelman, että Tammijärvellä on peltoa ja ihmisasutusta ja paikkaa, mihin voisi oikeasti pistää teltan, ei ole paljon saatika sitten hyvää telttapaikkaa. Joutsan puolella on hostelli, Vaihelan tila, mutta sinne on yhdeksän kilometriä matkaa ja sen lisäksi aamulla mailin verran matkaa bussipysäkille eli joutuisin turvautumaan taksiin. Säätiedote ei luvannut sadetta, mutta näytti sateiselta ja sain myöhemmin tietää, että oli satanut jo vähän ja loppujen lopuksi sain sitten tietää, että Tammijärvellä olisi satanut kunnolla. Ei ole herkkua pakata yöpymiskamoja kasaan aamulla sateessa. Vähintään haluaa etsiä kuivan paikan, missä kasaa tavaransa. Sellaista ei siellä helposti ollut. Siellä oli museo, jonka arvelin olevan kiinni, sekä seurantalo Tammisuoja, jonka ympärillä pyörijään kiinnitettäisiin turhaa huomiota. Voisin mennä sinne taksilla ja luottaa siihen, että kätkö löytyy nopeasti ja tulla takaisin. Ongelma on, jos kätköä ei löydykään. Jos kätkö ei löydy välittömästi tai noin ehkä vartin sisällä, pitäisi varmasti mennä toiselle kätkölle (niitä ei monta ole Luhangalla), onko tämä jo suunnitelma D?

No, minä ajattelin mennä kuitenkin taksilla ja luottaa tuuriini.Taksinkuljettaja ei osannut sanoa hintaa, mutta se oli lopulta 45 euroa koko reissusta. Aika kohtuullinen, kun ottaa huomioon, että yöpyminen olisi maksanut reilun kolme kymppiä ja sen lisäksi taksi sinne ja bussit sinne ja takaisin. Vaihtoehto hostelli oli siis kallein ja sen lisäksi hostellilla ei olisi ollut mieltä olla, kun olisi kuitenkin ollut sateista. Hostellin läheisyydessä ei myöskään ole geokätköjä. Nukkuminen maastossa olisi tietysti ollut halvinta, mutta viihdykettä olisi ollut yhtä vähän kuin hostellissa, koska sade. Ei se ollut merkittävästi halvempi kuin taksi, taksi otti hinnan vain yhteen suuntaan, bussi tietysti kahteen suuntaan.

Mäkitupalaismuseo

Geokätkö löytyi Tammijärveltä välittömästi, joten Luhanka uudeksi kunnaksi geokätkökartalleni. Luhanka on manner-Suomen pienin kunta asukasluvultaan ja sen väestö jonkin muistitiedon mukaan on vanhinta. Luhanka on siitä harvinainen kunta, ettei siellä ole yhtään taajamaa. Olen kulkenut fillarireissulla Luhangan halki Sysmästä Tammijärvelle ja Leivonmäen ankallispuistoon, Sysmä-Luhanka -tie kuuluu Suomen kauneimpiin.

Silloinkaan en yöpynyt Luhangalla, vaan Leivonmäellä ja vettä tuli silloinkin taivaan täydeltä. Kävin Joutsan puolella Tammimäellä ja sen näkötornissa. Tammimäki on eteläisen Suomen korkein.

Paikka, missä kätkö oli, on Mäkitupalaismuseo. Mäkitupalaiset olivat vielä riistetympiä kuin torpparit, mäkitupalaiset olivat maattomia. Suomessa oli aikoinaan paljon riistetympiä ryhmiä kuin torpparit, oli rengit, piiat, palvelijat, palvelijattaret ja sitten mäkitupalaiset, loiset ja huutolaiset. Omassa sukupuussani on varsinainen piikaräjähdys, sillä pari sataa vuotta taaksepäin minun sukupuussani rupeaa yhä useammalla olemaan ammattina piika. Piiat olivat talollisten seksileluja ja sitten kun piika tuli raskaaksi, hänet naitettiin rengin kanssa ja heistä tuli torppareita tai mäkitupalaisia. 1918 piiat sitten kyllästyivät siihen, että raiskattiin vuosisadasta toiseen ja he lähtivät kostoretkelle. Ajat kuitenkin olivat muuttuneet ja alaisten pahoinpitely oli kielletty jo kymmeniä vuosia aiemmin. Mutta, niinhän oli se, että opettaja hakkaa oppilaita kielletty jo 1910-luvulla ja silti minun aikanani sitä tapahtui.

Taksi toi minut Joutsaan, josta Onnibusin kyydillä Helsinkiin ja edelleen Hankoon. Hangon junan korvasi bussi. Bussissa oli pikkutyttö, joka Hangossa kiljui ”Hangon mummo, Hangon mummo!!” Voi kun pääsisi itsekin siihen tilaan, että jonkun näkeminen saisi kiljumaan ilosta.

 

 

Läntistä Lappia autoillen ja geokätköillen (osa II)

Aamulla Muoniossa satoi lujaa. Sellaisessa ilmassa pitää olla sorsa viihtyäkseen, joten pakkasimme auton ja lähdimme liikenteeseen. Sitä paitsi etelämpänä sade näytti lakkaavan.

Saavuimme Kolariin. Kolari on tunnettu Äkäslompolon turistirysästä, mutta myös Hannukaisen kaivoshankkeesta. Täällä luonto ja kapitalismi ovat törmäyskurssilla. Kolariin tulee myös junat.

Paikallinen geokätkö oli helppo, joten Kolari uudeksi kunnaksi kätkökartalleni. Ainoa merkittävä asia geokätkössä oli, että purnukoita oli kaksi. Joskus on niin, että joku joka ei löydä purkkia olettaa sen kadonneen ja laittaa paikalle uuden ja sitten se alkuperäinen löytyy, joten purkkeja on kaksi, eikä kai muut kuin omistajat tiedä, kumpi on oikea.

Kahden purkin ongelma

Purkkeja voi olla myös useita sen takia, että geokätköjärjestelmiä on useita. Joku on voinut tehdä vaikkapa koulussa harjoituskätköjä koululuokalle. Joka tapauksessa ne tuovat sotkua. ”Virallisessa” geokätköilyssä purkkien etäisyys toisistaan on mailin kymmenesosa.

Kolarista siirryimme Ruotsin puolelle Pajalan kuntaan. Maisemat naapurin puolella olivat kovin autioita. Väestöntiheys on puolet siitä, mitä Kolarissa. Lähellä kylää lensi pähkinähakki. Ne ovatkin melkoisia veijareita, kun pähkinöitä ei ole noilla leveyksillä missään eikä myöskään sembramäntyjä kuin koristepuina. Jollain ihmeen konstilla hakit onnistuvat koristepuiksi hankitut sembrat löytämään.

Vasta kotona tajusin, että tuo Tornionväylä-nimi on meänkieltä.

Pajala tunnetaan yhdestä asiasta, kirjasta ”Populäärimusiikkia Vittulajängältä”. Ruotsissa ja muissa kielissä puhutaan Vittulasta. Ei kai muuten kukaan kiinnittäisi kirjaan mitään huomiota. ”Vittulanjänkä” on Pajalassa alue, jossa syntyi paljon lapsia. Kun pääsin puheisiin Pajalassa ihmisten kanssa, ne eivät tienneet, missä se paikka siellä on, saati että kunta itse tiedottaisi asiasta mitenkään. Suomihan paukuttaisi asialla henkseleitään, Ruotsin suhtautuminen paikkakunnan brändäämiseen oli velttoa.

Onneksi netistä selviää, missä Vittulajänkä Pajalassa on. Se on Lestadiuspirtin ja kirkon välinen alue.

Pajalan pöllö

Vittulan sijasta Pajala halusi profiloitua paikkana, joka tunnetaan Lars Levi Laestadiuksesta. Siellä on Laestadiuspörtet, jossa ”pörte” tarkoittaa pirttiä.

Laestadius-pirtti ja rintakuva

Pajalan kirkko

Lars Levi Laestadius oli kasvitieteilijä ja valistusmies. Hänellä on minusta hyvin vähän yhteistä nykyisen lestadiolaisuuden kanssa, joka on lähempänä fundamentalismia.

Sunnuntaiaamuna Pajalalla ei ollut paljon annettavaa, joten matka jatkui alas Tornionjoen vartta. Maisemat olivat edelleen autioita. Saavuimme Pelloon. Pello jakaantuu kahden maan kesken, Suomen puolen Pello on suurempi. Pellosta on tullut kaksi pääministeriä, jotka kumpikin on minulle sukua. Se on perin salaperäistä, kun sukuni ei ole Tornionjokilaaksosta laisinkaan.  Näistä Kaarlo Castrén on minun 14. pikkuserkkuni. Tietysti, melkein kaikki ovat lopulta suunnilleen 14. pikkuserkku minulle. Kun hain geokätkön Pellon rautatieseisakkeelta sain Pellon kätkökartalleni. Varmasti Lapin laimeimpia kuntia. Kenellä on Lapin matkan pääkohteena Pello, ei varmaan kenelläkään, koskaan.

Polcirkeln – napapiiri

Siirryimme takaisin Ruotsin puolelle. Ennen Svansteinia tuli vastaan maatalo, jonka lipputangossa liehui sateenkaarilippu. Talo sijaitsi vähän notkelmassa, joten lippu tuskin näkyy Suomeen. Minua kutkuttaa ajatus, että Ruotsi näyttäisi sateenkaarilippua suomalaisille: ”Heja takapajula, Vittula jubilerar Pride!”, paitsi ettei ole Vittula enää, vaan kunnaksi on vaihtunut Övertorneå. Kunta jää jälkeen asukastiheydessä naapurilleen Ylitorniolle, mutta selvästi asutusta rupesi olemaan. Porojakin Ruotsin puolella on vähemmän, samoin geokätköjä. Kuitenkin Ruotsin napapiirillä Polcirkelnin kylässä oli geokätkö, samoin Kattilakoskella.

Kattilakosken upeat maisemat. Suomen puolella eletään Pellossa.

Kummassakin paikassa oli jonkinlaista pientä yritystä turismille, mutta paikat olivat pääosin kiinni.

Saavuimme Övertorneån keskustaajamaan, joka on Matarenki. Ostin sieltä ruotsalaista kakkosolutta, joka maistui ihan hyvältä.

Jääkaappimagneettia sieltä ei saa. Kaikki turismiin viittaavakin oli kiinni. Matarengissä on Jehovan todistajien valtakunnansali. Aikoinaan kuulin, ettei kukaan suostunut vetämään niille sähköjä, niin ne vetivät johdon sinne Suomesta.  Kuulin siitä joskus 1993 tai jotain, kun kävin viimeksi Matarengissä.

Kun kukaan ei mitään koskaan, menimme Suomen puolelle ja ajoimme Aavasaksalle. Aavasaksa on UNESCOn maailmanperintökohde, koska siellä on Struven ketjun mittauspiste. Siellä on myös geokätkö kovin kallioisessa maastossa.

Tengeliönjoki

Tengeliönjoki ja kauempana Tornionjoki

 

Kätköpurkin maastoa

Kävimme kuitenkin ennen purkille menemistä kahvilassa ja Antti osti itselleen jotain ihmesalvaa, jota oli tehty rohdoista. Yllätyksekseen hän huomasi rohdon vaikuttavan. Mitään terveysvaikutuksia ei saa kuitenkaan mainostaa. Tuntuu vähän siltä, että lääkkeet on tehty pitkittämään sairastamista ja oikeasti ihmerohdot tehoaisivat paremmin, siksi kai niiden terveyshyötyjä ei saa mainostaa. Tietysti on niitä, jotka eivät tehoa, vaan ovat pelkkää huuhaata.

Haudutettu tee siellä oli hyvää. Tiemmä teestä on valitettu 1800-luvulta lähtien. Nyt ne osaavat sitten keittää sen oikein.

Näköalapaikan jälkeen lähden kätköpurkille. Suomessa on geokätköhaaste noutaa purkki jokaiselta Suomen maailmanperintökohdetta esittelevältä purkilta ja tämä on hyväksytty Struven ketjua esitteleviin purkkeihin. Varsinaiselta polulta pitää erkaantua kalliomaastoon. Onneksi on hyvät saappaat, eikä kallio muutenkaan ole liukas. Purkki löytyy ja samalla saan Ylitornion kunnaksi kuntakartalleni. Se olikin viimeinen kunta, joka puuttui Lapista.

Kun aikaa vielä oli, kävimme kirkon geokätköllä. Puhti oli mennyt Aavasaksalla niin, etten löytänyt sitä. Sitten kävimme rautatieaseman geokätköllä, jonka löysin. Antti halusi kierrellä paikkakunnalla enemmänkin. Päädyimme pienelle soratielle, joka johti Arendt Grapen muistomerkille. Lähes kaikki Tornionjokilaaksossa ovat sukua näille Grapeille ja ne ovat vaikuttaneet alueella varmasti yhtä paljon kuin Laestadius. Arendt Grape oli lähtöisin Lyypekistä ja muutti alueelle perustamaan ruukkeja. Kun Antti oli tänne vienyt, katsoin, oliko siellä geokätköjä ja olipa siellä sitten ihan lähellä, joten se siinä samalla. Muistomerkiltä tultaessa näin pähkinähakin. Erona Ruotsin puoleen oli, että täällä oli kaikkialla kylttejä valvontakameroista.

Kiersimme Aavasaksan ympäri. Aavasaksalla on muhkea rakkarinne sen itäisellä kyljellä. Siinäpä haastava paikka geokätkölle tai kiipeilylle tai mille tahansa, kun ne kivet lähtevät tulemaan alas. Kierroksen tultua alkupisteeseensä näin pähkinähakin. Niillä on siis selkeä vaellus menossa.

Lopulta hyppäsin junaan Ylitorniolla ja olin varannut mukavan makuuvaunun. Mikäs köllötellessä etelään.