10 + 1 Kysymystä ulkomailla asuvalle suomalaiselle

Tämä oli kohdistettu myös paluumuuttajille, joten vastailen nämä kysymykset Yhdysvaltain näkökulmasta.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

En voi puhua koko Yhdysvalloista, koska erot ovat niin valtavat, jo pelkästään osavaltion sisällä, mutta eniten minä pidän Kaliforniassa vapaamielisyydestä, johon verrattuna Suomi on kuin tulisi Teheraniin. Kaliforniaa ei voi tietenkään sivuuttaa mainitsematta miellyttävää ilmastoa. Myös luontoa on kivasti, sekä kaikkea jännää nähtävää. Otto Liljan tavoin listaan myös anonyymiuden.  Oikeasti jotuuu koko ajan miettimään, mitä kukaan muu ei tekisi välttääkseen ruuhkat ja kun sitten menee sitä tekemään, huomaa joutuneensa ruuhkaan, eli ainakin tuhat on sittenkin ajatellut ihan samalla tavalla. Varmasti sieltä löytyisi minumpi ihminen kuin mitä minä olen ja jolta voisin kysyä neuvoja minuna olemiseen.

2. Entä ikävintä?

Kerroinkin jo, ruuhkat. Kaikki ne, joita ei olla pilattu luovuudella, menevät aina Colorado-joelle ja tukkivat keskeisimmän valtaväylän, Interstate 10:n. Toki kaikki muutkin valtaväylät on tukossa, aina.  Ruoka on myös umpisurkeaa, etenkin räjäytyskala. Minä olen yleensä kalan ystävä, mutta raja tulee punanapsijan kohdalla vastaan. Meksiko puskee läpi todella vahvasti tässä sadan mailin sisällä Meksikon rajasta ja se aiheuttaa kulttuurishokkia, kun naapuri ei ole vetänyt kukkoaan oikeaan aikaan ja se aloittelee pikkutunneilla.

Vaikka mieluiten olen juuri tällaisessa ilmastossa, niin kuumuus täällä on aika äärimmäistä joskus. Los Angelesissa olen pitänyt villapaitaa, kun lämpötilaero sen ja aavikon välillä voi olla 20 astetta.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

No kun noi lattarimaat tunkevat läpi, niin mulla oli mielessä lähteä niihin tutustumaan. Se on jo tehty, olisiko Afrikka sitten seuraava.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Chicago tuli nähtyä tosi pintapuolisesti, juuri sillain että kiinnostus herää, mutta ei kuitenkaan.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Kalakukkoa, tietysti.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

No, en mä uskonut, mutta Suomeen jouduin. Minun oli tarkoitus vain piipahtaa, mutta se piipahdus nyt venyi 20 vuoteen.  Minulla tuli ongelmia papereiden kanssa. Minä en ole kotoutunut oikein Suomeen, mutta minä tutkin tätä maata, koska minä täällä nyt joudun olemaan. Suomi on kuin peittämätön kaivo, että tänne tippuu maailmalta, mutta kun on kaivossa, ei voi tippua sieltä pois.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Jokaisessa amerikkalaiskaupungissa on oma juhlansa, Beaumontissa se oli Cherry festival. Ensi vuonna se täyttää sata vuotta, enkä aio osallistua. En ole mitenkään juhlapyhäihminen.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Byrokratia, se oli ihan loputonta ja minä kiltisti hyppäsin kaikista mahdollisista silmukoista läpi, kunnes tajusin, että maahanmuutto on tehty mahdottomaksi. Tämä oli vielä ennen Trumpia. Maailmassa ei ole parlamenttiin päästy lupaamalla maahanmuutosta helppoa.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla kuin Suomessa tai asuinmaassasi?

Joo, mutta ei ole rahaa ja tuo byrokratia on esteenä joka maassa. Taidan olla liian vanhakin jo. Suomihan on keskimäärin ihan perseestä oleva maa, mutta minä asun siedettävällä paikkakunnalla, jossa Suomi on minimoitu ja se loppuu tuonne avomerelle. Turakaisetkin sanovat, ettei Hanko tunnu Suomelta. Ei minustakaan, voisivat taas tehdä rajan kulkemaan tuohon Lappohjan kohdalle.

10. Mikä oli vuoden 2017 mieleenjäävin hetki?

Ei, kun Mieleen. Mun pitäisi ostaa Miele-imuri, koska olen humoristi. Kesä Savukoskella, kun satoi ihan kunnolla räntää vai sekö, kun lentokapteeni päättikin, että nyt lennetään ihan toiseen maahan kuin mitä alun perin oli tarkoitus? Onhan noita.  Ikävä, että kesä oli taas pilalla.

+ 1 Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna?

On iskenyt laiskuus, eikä ole suunnitelmia Oulua pitemmälle enää.

Kuten Otto, haastan minäkin mukaan kaikki ulkosuomalaiset ja paluumuuttajat!

 

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply

Aiemmat postaukset


Vieraillut maat